keskiviikko 15. helmikuuta 2017

"Tilulilulii -nyt se on auki ja nyt se on kii"

Louhittu on. Naistenlahden työmaa 15.2.2017.
Mitäs tänne... Huudit muuttuu. Kesä tulee. Tuo kevyen liikenteen sillan anturamuotisto laajenee ja kasvaa päivä päivältä.  Melko massiiviselta näyttää.
Kevyen liikenteen silta rakenteilla Naistenlahdessa. (150217)
 Mistähän fb-keskustelusta (jostain Tampere-aiheisesta kuitenkin) luin, että sinne olisi tulossa jotkut lämpöputket ja siihen päälle sitten se kevyen liikenteen väylä. Ja tukimuurinahan se siinä samalla sitten kai toimii.
Kevyen liikenteen silta rakentuu kotipihalta katsottunakin. (150117)
 Tuo A-tunneli (Lielahdesta Naistenlahteen) on muuten tämän yön sulki. Ja B-tunneli (Naistenlahdesta Lielahden suuntaan) sitten huomenna.

Eli tänään, "keskiviikkona 15.2. kello 22 suljettiin itään päin johtava A-putki. Tällöin Rantatunnelin läpi ei pääse ajamaan lännestä itään vaan kaikki idän suuntaan autoilevat joutuvat valitsemaan vaihtoehtoisen reitin, esimerkiksi keskustan läpi.

A-putki avataan liikenteelle viimeistään torstaiaamuna kello 6.

Länteen johtava B-putki taas suljetaan torstaina 16.2. klo 22, ja se avataan liikenteelle viimeistään perjantaiaamuna kello 6."

Testaustyöt käynnissä Rantatunnelissa – Tunneliputket kiinni vuoronperään, liikenne varareitillä
"Rantatunnelissa testataan varareitin muuttuvaa opastusjärjestelmää sekä tunnelin sulkutilanteiden liikennevalo-ohjauksia keskustan alueella. 
Liikenne ohjataan tunnelin sulkemisen ajaksi opasteilla katuverkon kautta kulkeville varareiteille.
Varareitti Lahden suuntaan: Paasikivenkatu – Sepänkatu – Satakunnankatu – Hämeenpuisto – Tampereen valtatie -Viinikan liittymä.

Varareitti Rauman suuntaan: Kekkosentie -Naistenlahden liittymä – Ratapihankatu -Naistenlahdenkatu – Pohjolankatu -Tammelan puistokatu – Yliopistonkatu – Kalevantie -Hatanpään valtatie – Tampereen valtatie – Hämeenpuisto – Satakunnankatu – Sepänkatu – Paasikivenkatu. "


Oli ollut hiukan putkirikollisia ongelmia ja sulkuhommia viime yönäkin.

Onhan tämä tiedottaminen näistä tunnelihässäköistä kieltämättä hiukan ontuvan ja ympäripyöreän tuntuista. Mutta en jaksa vaivata sillä päätäni. Rikko siellä rikko täällä.   

Sain muuten FBssä arkikuvahaasteen. Pitäisi julkaista kuva arjestani viikon ajan. Ensimmäisenä mieleeni tuli, että kuvaan tuota prkleen piippua joka armas päivä. Se kun on joillekin meistä sitä arkea ihan 365pv vuodessa. Mutta en jaksa kiduttaa FB-kavereitani moisella. Niin ilkeämielinen en sentään tohdi olla. 

Semmosia. Kohta on viikonloppu! JEI! Pääsen maalaamaan! Ostin viime viikonloppuna oikein kunnon vesivärit Arteljeesta ja nyt on kuulkaas kolmannen tunnelitaulun idea aivan selkeä. Karu, mutta selkeä. Edellisistä poiketen siitä tulee siis akvarelliteos. (Ne edellisethän on akryyliväreillä maalattu. Kolmatta luonnostelin, mutta siitä ei tullut hyvä, jos nyt näillä vesiväreillä sitten...)                             

                                                     -Anuliina

torstai 9. helmikuuta 2017

Pakkaset tuli ja raja-arvot paukkuu

"Epäsuotuisat tuulet." Näkymätön kuolema valuu
eittämättä ilmoille oikealla olevasta piipusta. Kuva 7.2.20117
Olen tsekkaillut tuosta Naistenlahden piipusta tuulen suuntaa, melkein koko talven suunta on ollut pois päin Armonkalliosta. Tiistaina tuulet kuitenkin olivat kääntyneet epäsuotuisaan suuntaan. Parahiksi saapuivat pakkasilmatkin, joten homma on täydellisen huono. Pakkaspäivinä arvot ovat yleensä muutenkin melko korkealla, joten tunnelin avaamisen jälkeen suunta ei ainakaan voi olla parempi.

Vilkaisin äsken ilmatieteenlaitoksen ilmanlaatuindeksejä Naistenlahdesta. Arvot näyttivätkin melko korkeilta jo nyt aamusella.
Ilmatieteenlaitoksen ilmanlaatuindeksi, Naistenlahti 9.2.17.
 Vilkaisin sitten myös eilistä. Ja siellähän se sitten oli. Mittari ei edes näytä riittävän. Tää on nyt kai sellainen Lovenin mainitsema "epäsuotuisissa meteoroligisissa olosuhteissa raja-arvot s a a t t a  v a t kuitenkin ylittyä" -tapahtuma.  Tämä on samalla kai se kohta, kun (myös Lovenin sanoin) "pitää kuitenkin ajatella laajemmin. Vastaavasti monella ilma on paranee." Nyt ylittyy kyllä ihan reippaasti. Vituttaa aivan yhtä reippaasti. Rohkenen väittää, että tällä tunneliliikenteellä on merkittävä osuutensa asiassa.
Ilmanlaatuindeksi Naistenlahti eilen, 8.2.17.
Santalahdessa ilmanlaatu on ollut vielä huonompi.
Ilmanlaatu Santalahdessa eilen, 8.2.17.

Näitä hengitettävien hiukkasten raja-arvon ylityksiä sallitaan 35 vuodessa. Ensimmäinen paukahti siis eilen.
Raja-arvon ylityksiä nyt yksi.
Ja se mitattiin tuolla Tunturipuistossa. Mitähän ne lukemat on täällä, jossa laskelmienkin mukaan arvot ovat mittavampia...

Pitäkää tunkkinne.

                                           -Anuliina