maanantai 30. marraskuuta 2015

"Oli synkkä ja myrskyisä yö..."

Näin viime yönä aivan kaoottisia painajaisunia. Tulipaloja, pommeja. Ja tietenkin tuo hemmetin piippu. Se ei kyllä ollut siinä mitenkään pääosassa, mutta tönötti taustalla. Koko ajan.
Ei hirveästi yllätä. Maailman meno ei kovin rauhaisaa ole viime aikoina ollut ja kävinhän katsomassa sen Kätilönkin. Tuosta piipusta ei tarvi varmaan erikseen mainita, miten se rassaa mieltä. Toivottavasti tällainen asioiden käsittely unissa käsittely loppuu pian.

Mainitaan nyt, etten minä tuota piippua ajattele 24/7, mutta kun se perskele piirtyy näkökenttään vähän väliä, niin ei sitä oikein voi pitkiksi ajoiksi unohtaakaan. Ja silloin alkaa sylettää. (Eikä tämänhetkinen tänne kirjoittelukaan varsinaisesti asiaa auta.)

No, kolmas tunnelitaulu onkin sitten jo luonnosteltu. Ykkönen ja kakkonen saavat seuraksensa vielä (ainakin) yhden kaverin.
"Mörkö ja rusnauspiikki", taulu nro1.
"Saapuminen ilman arvoitusta", taulu nro 2.
Tunnelitaulu -trilogiaa pukkaa. :D

No, se siitä. Asukastiedotteessa 30.11.2015 onkin tällä kertaa juttua kahden seuraavan viikon hommista työmailla. Seuraava asukastiedote julkaistaan 14.12.2015.

Viikot 49-50/2015 Rantatunnelityömaalla

Santalahti:

  • Ponttien nosto on toistaiseksi loppu. Työ jatkuu keväällä.
  • Työtunnelin täyttäminen on alkanut.
  • Haarlankadun rakentaminen on alkanut. Työvaihe sisältää myös kunnallistekniikan saneerauksen. Työstä johtuen Onkiniemenkadun päässä sijaitsevan kääntöpaikan pysäköintipaikat poistuvat käytöstä noin viikon sisällä.

Naistenlahti:

  • Naistenlahdenkadulla rakennetaan vesijohtoa ja vedenjakelussa on katkos keskiviikon ja torstain (2.-3.12) välisenä yönä. Asiasta tiedotetaan vielä erikseen taloyhtiöissä, joita katko koskee.
  • Kaikki Soukanlahdenkadun betoniset melueste-elementit on asennettu. Työ jatkuu läpinäkyvien elementtien asentamisella.
  • Työtunnelissa sijaitsevasta ilmanvaihtokonehuoneesta lähtevä kolmen rinnakkaisen Rumtech-putkilinjan asennus jatkuu ilmanvaihtopiipulle saakka.


Koitin äsken kotiutuessani kurkistella josko Lapintien silta olisi avattu, mutta siellä oli toistaiseksi (puoli kuuden aikoihin) vielä kieltomerkkejä ja ainakin yksi (työsketelyperäinen) auto. Välimaankatu sitä vastoin näytti olevan taas auki.


Ei mulla muuta.

                                                 -A.

Ai niin tummelmia: Ei juuri muutosta, päivä kylläkin meni oikeinkin mukavasti töissä. Aamulla suljin vasemman silmäni kävellessäni pihan halki välttääkseni hetimiten tunnekuohut. Toimi. Mutta heti kotiutuessani alkoikin taas ottaa päähän.

Mieleeni palasi eilen ammoinen keskustelu T. Suomisen (palkintolautakunnan sihteeri) kanssa. Hän sanoi silloin, että kai se on joka tapauksessa mukavampi katsella taidepiippua kuin tylsää harmaata teollisuuspiippua. (Riippumatta mikä kolmesta valittaisi.) Voisin nyt väittää olevani eri mieltä. Sellainen yksivärinen piippu olisi parempi vaihtoehto. Ihan sama minkä värinen, vaikka sitten harmaa. Tähän ympäristöön ei tarvita "piristystä", tänne tarvitaan harmoniaa ja sellaista tuo piippu ei aiheuta. Päinvastoin.

[Minun piti lähestyä eilen valinnan tehneitä palkintolautakunnan jäseniä yhteissähköpostilla. Olisin parin kuvan avulla antanut esimerkin nykynäkymien "sulokkuudesta" meidän asukkaiden silmin katsottuna. Meidän, jotka emme vain ajele ohi tästä. Mutta en lähestynyt. Ei se mitään auttaisi.  Hmph.
Mielessä käväisi myös, että voisin lähettää sellaisen mukavan pienen energiapaukun ja piristysruiskeen (kuvan muodossa) heille joka ikinen aamu tästä lähtien. Ettei pääsisi totuus unohtumaan.
Mutta se olisi vähän lapsellista, enkä minä ole sellainen ilkimys ja julmuri. Mutta käväisi kuitenkin mielessä. Pitäkööt tunkkinsa.]

Ja mainittakoon myös, että katselin tuossa jo hiukan myynnissä olevia rivareitakin. Ihan varmuudeksi, jos tämä tästä menee vielä huonompaan suuntaan. Tällä hetkellä ja tällä "tunnelituurilla" en epäile hetkeäkään etteikö menisi. Nyt nimittäin alkais jo riittää. :(

Ja EDITTIÄ klo 22.14: NO NYT! Tulipa vastaan sattumalta Taloussanomien artikkeli pakokaasujen ja liikenteen melun vaikutuksista ihmiskehoon.. Olen tainnut sen ennenkin lukea, mutta juuri nyt se tuntuu kovin ajankohtaiselta. Ja piipun saapumisen myötä myös hyvin konkreettiselta. Tiesin kyllä koko ajan, että tämä poistoilma-asia tulisi uudelleen "käsiteltäväksi", kun piippu saapuisi. Mutta olen yllättynyt siitä miten voimalliset onkaan tuntemukset.  

Olipa kepeää iltalukemista: Pakokaasut uhkaavat koko kehoa.

Hmm... Vaikka siis laskelmien mukaan raja-arvot eivät täällä ylittyisikään ja ohjearvotkin vain extreme-ultimate-tapauksessa, altistumme silti huomattavasti suuremmalle määrälle saastetta (sekä päästö- että melusaastetta) kuin ennen. Ei kuulkaa naurata se.
Ja vaikka ounastelenkin, että meitä piipun välittömässä läheisyydessä asuvia saastuttaa tuo tunnelin suuaukosta liikenteen mukana tuleva saaste enemmän kuin varsinaisen piipun päästöt (tai en sitten lopulta tiedä), niin ihmettelen minä silti sitä, ettei niitä suodattimia noihin piippuihin laiteta.

Kai ne suodattimet sentään sitä poistoilmaa kuitenkin parantaisivat, vaikka arvot eivät ylittyisikään niin, että ne on PAKKO asentaa?!  Arvot ei ylity. Suodattimia ei siis tarvita. Kyllä niin on puhdasta ilma. Lisäksi prosentuaalisesti hyvin pienen ihmismäärän ilmanlaatuhan tässä huononee. Vähän niinku, että eihän se haittaa, vaikka siellä suuaukkojen alueella on hiukan huonompi ilma, kun siitä kerran vaan ohi ajellaan.... Ja paraneehan se ilmanlaatu sitten vastaavasti muualla.  *hammastenkiristystä*

Nimim. "Alkaa tuo mitta olla jo melko täynnä, ärsyttää ja väsyttää tämä kaikki."

lauantai 28. marraskuuta 2015

Meluesteitä ja myllättyjä maita

"Siitä on paha mieli, kun ei oo hyvä mieli." Kävin hakemassa postista vähän lahjoja joulupukinpussiin ja samalla otin muutaman kuvan meluesteen uusista elementeistä.

Alkupään kaksi ekaa kuviota näkyy pihaltamme.
Soukanlahdenkadun meluesteen elementtejä 28.11.2015.
Soukanlahdenkadun meluesteen elementtejä 28.11.2015.
Soukanlahdenkadun meluesteen elementtejä 28.11.2015.
Soukanlahdenkadun meluesteen elementtejä 28.11.2015.
Soukanlahdenkadun meluesteen elementtejä 28.11.2015.
Soukanlahdenkadun meluesteen elementtejä 28.11.2015.
Soukanlahdenkadun meluesteen elementtejä 28.11.2015.
Tämä osuus siis suoraan pihanäkymässämme.
Melueste talon kohdalta. (281115)
Kas noin. 
Pihanäkymä 28.11.2015. Ei kovasti ilahduta.
Ja näkyyhän siellä tuo "nimetön naurunaamateoskin". Ei ihan hirmuisesti luontoaihetta niissä, mutta ei kai sillä nyt niin väliä. Ihan sama. 

Monet täällä käyneet ihmiset, tai kuvia nähneet, kauhistelevat myös pihamiljöömme nykyistä ristiriitaisuutta. Ei kyllä sovi mitenkään piippu sinne taustalle. Ei ole hirmuisesti kuulunut puoltavia lausuntoja. 
Ennen-jälkeen. 
Miksi, oi miksi se ei voi olla Saapumisen arvoitus, jos kerran siinä pitää olla piippu?! Se ei ainakaan järkyttäisi pihan tunnelmaa näin pahasti..  

Lueskelin jälleen perusteluja siitä, miksi tuossa nyt ei ole Akselin piippua. Seuraava kuva liimattuleikattu Tampereen Taidemuseon päätöspöytäkirjan tekstistä.

Ote Taidepiippukilpailun päätöspöytäkirjasta.
Sitä en meinaa millään tajuta, että kun pyydetään parannusehdotuksia, niin silti päätöslauselmassa vedotaan alkuperäisen suunnitelman puutteisiin ja mahdottomuuteen. Paranneltu kakkosversio sitä paitsi oli vielä parempi ja kauniimpi kuin ykkösvaiheessa. Mutta eihän se käy, kun jatkokehittely on alkuperäistä ehdotusta muuttanut. Uaaah! En kestä. 

Palkintolautakuntaa saamme nyt kiittää tästä valinnasta. 
"Kilpailun palkintolautakunnan puheenjohtaja on museonjohtaja Taina Myllyharju Tampereen taidemuseosta ja jäseninä projektipäällikkö Mauri Mäkiaho Liikennevirastosta, arkkitehti Eija Muttonen-Mattila Tampereen kaupungin Rakennusvalvonnasta, projektiarkkitehti Iina Laakkonen Tampereen Kaupunkiympäristön kehittämisestä, projektipäällikkö Esko Mulari Lemminkäinen Oy:stä, ylitarkastaja, arkkitehti Elina Viitanen ELY-keskuksesta sekä Suomen Taiteilijaseuran nimeämät taiteilijajäsenet Pasi Rauhala, Tülay Schakir ja Frank Brümmel." 
Tuli vain mieleen, kun moni piippuihin tyytymätön tuntuu syyttelevän pelkästään taiteilijaa tästä. Ei hän sitä valinnut. Hän teki oman näkemyksensä mukaisen ehdotuksen taidekilpailuun. Lautakunta kuitenkin viimekädessä valitsi voittajan. Oli muitakin vaihtoehtoja. He tässä loppukädessä päättivät mikä teos sopii tänne parhaiten. 
Minä olisin valinnut toisin, mutta se nyt ei ole epäselvää kenellekään. "En ole katkera, mutta kuitenkin."

Noh, eteenpäin. Kastinsillan tirkistysaukon näkymä on nykyään tällainen. 
Näkymä Kastinsillan tirkitysaukosta. (281115)
Tirkistysaukosta huomasin, että tässäkin päässä meluestettä on myös täällä takapuolella kuvioita. Ei varmaan tarvi sanoa minkä piipun kanssa nämäkin elementtien taustat olisi muuten mätsänneet yhteen....
Naistenlahdenkadun työmaa Kastinsillalta katsottuna. (281115)
Naistenlahdenkadun työmaa Naistenlahdenkadulta. (281115)
Semmoista mietin, kun vielä asukasillassa oli mietinnässä tuleeko tämä putkistotyö(vai mikä viemäröintityömaa onkaan) kulkemaan puiston halki, vai tien vieressä. Että oliko se sitten ihan mahdotonta, että se olisi voinut kulkea enemmän tien laidassa. Siinä olisi puut säästyneet. Ainakin osa niistä. Kadun toinen puoli tosin olisi pitänyt sulkea.
Pikkupuisto riekaleina. 28.11.2015
Vaikka sama se kai on niille, jotka noista päättävät. Ei niitten tarvi asua täällä.

Ai prkl, että korpeaa. Ei laannu millään tämä tunnelituska.  Lähden elokuviin, jos se vaikka auttaisi.
                                                          -A.

EDIT. Näyttäis vähän siltä, ettei tuota Lapintien sillan valmistusta tarvisi ihan jouluun asti odotella. Asfaltoitu se oli jo melkein kokonaan. Liikenteenjakaja oli vielä vaiheessa ja jalkakäytävät. Noinkohan se jo ens viikolla avattaisi?
Lapintien ylikulkusilta asfaltoituna jo! 28.11.2015
Lapintien ylikulkusilta. 28.11.2015
Ne kaiteet ei kyllä pahemmin innosta. Mustaa pikkuverkkoa. Ei niistä edes yritetty tehdä kauniita.  Olisi varmasti ollut kauniimpiakin vaihtoehtoja. Tammerkoskeakin ympäröi melko yksinkertaiset, mutta silti ihan nätit kaiteet. Mutta ei. Kai tuo musta verkko on kaiksita halvin.
Miksei vaikka tällaisia kaiteita lapintien siltaankin,
kun kerran entistä kauneutta ei voitu edes jälitellä.

Tummelmista sen verran, että elokuva oli hyvä, seura parasta ja mieli hyvinkin paljon plussalla. Ihan parhautta! :)
Näin oli, kunnes saavuin kotipihaan. Kuohahtaa joka kerran, kun sen piipun näkee. Ja voin kertoa, että sitä ei voi mitenkään olla näkemättä. Kauheinta tässä on, että siihen on vain totuttava. Se ei lähde siitä IKINÄ pois. Siinä on ja pysyy.               

Tässä olisi nyt paikallaan (melko massiivinen) asennemuutos, mutta ei millään meinaa pystyä. Ääh! Paulia lainatakseni: "Jos se ois helppoo oisin tehnyt sen jo, vaan se on vaikeeta."                 

perjantai 27. marraskuuta 2015

Ahistaa, sylettää

Ei ole hyvä mieli nyt ollenkaan. Olen pahoillani ja vihainen. Väkisin tulee mieleen, että mitähän vielä on tulossa? Ärsyttää koko tunnelihanke. Sylettää melkein. Onko siitä seurannut tähän mennessä mitään hyvää? Ööh, EI. (Siihen toiseen listaan olisi kyllä hetimiten mielessä useampiakin ranskalaisia viivallisia tarjota.) 
Josta tulikin mieleen, että täällä on taas kolissut melkoisesti tänään. Ja nyt se ärsyttää. Vaikka ei olekaan yö.  Positiivinen ajattelu on nyt minut jättänyt ja paennut jonnekin niin kauas, ettei sitä sieltä auta edes yrittää kaivella esiin hetkeen. Kai se on jossain, mihin aurinko ei paista. Enkä tälläkään kertaa tarkoita tunnelia. (Ehe ehe.) 

Huomaan yhä enemmän miettiväni miltä Akselin Saapumisen arvoitus olisi tuossa näyttänyt. Ei se olisi yhtään pienempi ollut ja tuossa se olisi tönöttänyt samoin kuin tämä Sade nyt tekee. En siitäkään varmasti olisi varsinaisesti iloinnut, piippu sekin olisi ollut, mutta siinä olisi ollut kyllä se pienen pieni ympäristöön sulautumismahdollisuus. Ja ne kasvit. Tämä tuntuu nyt suorastaan kurjuuden maksimoinnilta.
Kai ne päästötkin sitten menee laskelmista huolimatta jotenkin poskelleen. Ja liikenteen melu on kaiketi korvia huumaava. Jos sama suunta tapahtumissa jatkuu.

Tämä hemmetin hanke on pilannut/pilaa kyllä aivan kaiken viihtyisyyden täältä. Että kiitos vaan.

Niin joo, meluesteen elementit on tänään saatu asennettua. Otin kyllä niistä muutaman kuvan kotiutuessani, mutta oli sen verran pimeää, ettei kuvista tullut puhelimella oikein hyviä. Saatan käydä napsimassa niistä kuvat päivänvalossa viikonlopun aikana, jos sinne nyt edes huvittaa mennä. Aivan mukavan näköisiä niistä oli suurin osa.
Mutta kyllä sekin on suorastaan surkuhupaisaa, ettei tässä prosenttitaideosuudessakaan mikään voinut sitten mennä kohdalleen. (Puhun nyt omasta ja taloyhtiömme puolesta, toiveista ja odotuksista.) 

Työmaalla näkyi tosin tänään vähän vihreää. Joulukuusi oli tuotu tuonne liikenneympyrän keskelle.
Joulukuusi. Ja muutama muu "pikkujuttu." (271115)
Kaunis ajatus kyllä tuo kuusi. Ainakin hetkellisesti ilostutti mieltä, kun sen huomasin. Kuin olisi tuotu vähän inhimillisyyttä katastrofialueelle. Harmi, että siellä vie kaiken huomion ihan joku muu juttu. En sano mikä, arvatkaas.

Mikä Surkea Ja Kauhea Tola!

Ehkä joskus vielä näen jotain positiivista tässä, mutta en tänään. Tänään olen huono ihminen ja vain murisen.

                                                      -Anuliina

Laitankin loppuun äärimmäisen kauniin laulun. Se tuli mieleeni tässä muutama päivä sitten, kappaleen nimi kun on melko ajankohtainen.

torstai 26. marraskuuta 2015

"Entä miten sinä voit?"

...sanoi Nalle Puh. Ihaa pudisteli päätään. "En oikein voi", hän sanoi. "On ottanut voimille." 

Aika kamalaa. En nimittäin oikein tahtoisi sanoa sitä mitä ajattelen. Miten sen nyt nätisti sanoisi?  Tai no, ehkä ei tarvi yrittää sanoa. Katsokaa itse ja miettikää omalle kohallenne. Ja muistuttaisin, että tästä ei sitten vain ajella ohi, täällä asutaan. (Huokaus.)

Päivän aikana sain monilta eri ihmisiltä kuvia piipun nostotapahtumasta ja sen jälkimainingeista. Mukavaa, olinhan itse töissä. Toisaalta minua myöskin alkoi hiukan hirvittää. Mikä minua odottaisikaan kotiin päästessäni... 

Tässä pari kuvaa pystytystapahtumasta, ne on kuvattu "toiselta puolelta työmaakanjonia".  Kiitos kuvista Seijalle. :)
Tunnelin IV-piippua pystytetään Naistenlahdessa 26.11.2015
Kuva: Seija Ruoholahti
Tunnelin  IV-piippua pystytetään Naistenladessa 26.11.2015
Kuva: Seija Ruoholahti
Myöskin ystäväni kävi kaupungilla ja vartavasten kiersi kotiinsa Armonkallion kautta, vaikkei reitti ole mitenkään matkan varrella. Seuraavassa hänen kuvansa. (Kuvan saatteena EI muuten ollut nauravaa naamaa.) 
Sade -piippu 26.11.2015
Kuva: Leonardo Fabio
Nämä kuvat (ja pari muuta) sain siis jo ennen kotiutumistani.

No, minä sitten kävelin (vielä pieni toivonkipinä sydämessäni) kotiin ystäväni kanssa, skumppa laukussani. Naapurini yhytti meidät Lapintien mäessä. Huomasin myös veljeni vilkuttavan meille (omassa) ikkunassa(an) lähestyessämme kotiani. (Hän oli toki myös infonnut kuvallisesti minua piipunpystytystapahtumasta. Ja taisi ounastella tulevat fiilikseni.)

Näin pienen vilahduksen piipusta jo hiukan ennen kotipihaa. Ensivaikutelma ei ollut lainkaan hyvä. Apua! Ei voi olla! Voin kertoa, etten pettymyksekseni tuntenut minkäänlaista helpotusta saapuessani vihdoin kotipihaan. Päinvastoin.

Olen pahoillani Andersson (ja piippumyönteisihmiset), mutta piippu ei mielestäni mitenkään sovi tähän näkymään ja ympäristöön. En tiedä näyttäisikö se jossain muualla toisenlaiselta, mutta tässä pihanäkymässämme se ei näytä mitenkään upealta tai edes mitenkään kauniilta. Nyt näkymä on yhtä sekamelskaa, en saa sen osasia sopimaan millään yhteen..  Kauneus on katsojan silmässä, sanotaan.
Nyt on kyllä silmällä työtä tottua tähän näkymään. Voi itku!
Kotipihanäkymä 26.11.2015
(Niin surullista.)
Se muuten vaikuttaa toisaalta myös kovin matalalta, ainakin täältä katsottuna, kuvittelin sen korkeammaksi. Ajattelen tässä lähinnä nyt niitä "juttusia", joita se pian syöksee "korkeuksiin". Mutta onhan niistä laskelmat...

Oi voi, oi voi. Piipussa on vielä se hauska lisämauste, että se näemmä käyttäytyy samoin kuin kuu kuvattaessa. Et saa kuvattua sitä niin suurena kuin se todellisuudessa näyttytyy.
Kuvissa se vaikuttaa kovin sirolta, vaikka se todellisuudessa on tosi paksu ja valtaa suurimman osan näkökentästä. Piippu on niin suuri pihalta katsottessa, että sitä livenä katsellessa luulee katselevansa jonkinlaista trikkikuvaa. Tässä lähimmäksi totuutta päässyt otos, sekin ihan liian kapea ilmestys.
Se on valtava. Oi ei. (261115)
Siinä ensivaikutelmat. Ei auttanut näköjään edes skumppa. (Nyt on vain hyvin lannistunut fiilis, ei hilpeä ollenkaan.) Mutta ei tästä enempää tänään. Kipaisen myös vasta huomenna tsekkaamassa nuon meluesteen maalaukset. Tänään ei siihen paukut enää riittäneet tuon ilmestyksen jälkeen.

Voi itku. Nyt ei hyvältä näytä.

                                                      -Anuliina


keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Ei vieläkään paniikkia

Siellä se nyt pötköttää, sillan alla. IV-piippu, se Anderssonin 'Sade'. Eikö ne tienneet, että se piti laittaa pystyyn? ;D
Piipun nostamista valmistellaan Naistenlahdessa. (251115)
Työmaalla kävi kauhea kuhina, kun tuossa pari tuntia sitten kotiuduin. (Kai siellä nyttemmin on jo nosturi saatu huomista varten asemiin.) Meluestettäkin oli duunaamassa useampi tunneli(elementti)mies.

Santalahden Tuli -piippu on saatu tänään pystytettyä menestyksekkäästi. Rantatunnelin FB asiasta tiedotti ja kiitteli osallistujia. Samoin Aamulehdessä oli Klippi: Taiteilija Jan-Erik Andersson kertoo, miltä rantatunnelin ilmastointipiippu nyt näyttää. Haastattelun taustalla seisoo Santalahden piippu. Se näyttää minusta yllättävän pieneltä. Mutta en olekaan sitä livenä nähnyt. 

Olen tietenkin iloinen Anderssonin puolesta. Haastattelussa hän kertoo piipuista, niiden ideasta ja merkityksestä. Hän mm. haluaa tuoda ympäristöön enemmän väriä ja piristystä. Hyvää energiaa ohi ajaville autoille ja pyöräilijöille. Väriä ja energiaa ihmisten elämään. Ihminen tarvitsee vähän rauhallisempaa energiaa ja sitten myös voimaa. Ja niitä Sade ja Tuli -piiput ilmentävät. 

Minä pidän tuosta Jan-Erikistä. Hän on kyllä myös oikeassa noista energioista ja piristyksestä. Että niitä ihmiset tarvitsevat. Korvaan pisti kuitenkin se "ohi ajaville autoille".  Nimenomaan. Nuo piiput siis ihan tarkoituksellisesti korostuvat ja erottuvat ympäristöstä, se on ollut tarkoituskin. Kaikille piippujen lähitalojen asukkaille se ei kuitenkaan välttämättä ole aivan niin yksinkertaista. 
Esimerkiksi piristystä ja energioita ei välttämättä niinkään toivota suoraan olohuoneen ikkunan taakse, harmoniset tunnelmat saattaisivat olla mielekkäämmät. Se ei ole ihan sama asia kuin ohi ajellessa, jolloin se onkin varmasti oikein mukava piristysruiske. Ymmärtänette mitä tarkoitan. No, piiput varmasti jakavat mielipiteitä nyt ja jatkossakin. 

Meille tänne Naistenlahteen nostetaan huomenna se mitä rauhallisempaa energiaa huokuva teos. Todella toivon, että näin on. Rauhaa ja harmoniaa tänne hälinän keskelle nimittäin kaivattaisi. Vielä en osaa sanoa juuta enkä jaata tästä Sade -piipusta. Tai en ainakaan sano. Ennen kuin näen.

Pihalla höpistiin naapurien kanssa piipuista ja seurailtiin tunnelimiesten töitähommia. Tuli vähän puhetta mm. siitä, että näin jälkikäteen ajateltuna olisi ollut ehkä parempi olla edes julkaisematta piippukilpailun ehdokkaita, kun kenelläkään ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta vaikuttaa mihinkään. Psykologisessa mielessä siis. Samoin meluesteessä. 
Miksi mitään yleensä  esitellään etukäteen, jos mihinkään ei voi vaikuttaa? Ihminen kuitenkin muodostaa oman mielipiteensä, toivoo parasta ja sitten pettyy, jos "omaa suosikkia" ei valitakaan. 
Tällaiset oli tunnelmat tänään ns. "pihaparlamentissamme" (piti ihan lainata Meriläisen kerran käyttämää termiä näistä pihajutusteluistamme, se kun on melko osuva.)  Ehkä mieli saattaisi olla avoimempi näille kaikille taideteoksille, jotka nyt asetetaan näkösällemme. 
[Saapumisen arvoitustahan me tänne kovasti toivottiin, vaan ei saatu. (Andersson oli kyllä sitten kakkostoive.) Melutaidegalleriankaan "toive-laputukset" eivät osuneet lainkaan kohdalleen. Siksi tässä kai nyt on tavallaan vähän nihkeähköt tunnelmat.] 
Joka tapauksessa jutustelusta kokonaisuudessaan jäi olo, että kyllä tästä(kin) vielä  selvitään. Kiitos vaan naapuriin. ;)

Katsotaan nyt mikä on mieli huomenna, vielä ei voi tietää. 
Ja niin kuin tuonne eilisen postin kommentiin jo lörpöttelin, toteutamme kuin toteutammekin kaverini kanssa huomenna (joskus pilanpäiten suunnittelemamme) skumppajaiset, juhlistamme (ilon kautta) tätä alkavaa piipullista aikakautta. Alkumetrit sillä taipaleella ainakin tullee olemaan hilpeät, jos ei muuten. ;) Hihhi.

[Tuli-piipun pystyttämisestäkin on muuten olemassa Klippi. Ja muutama muukin juttu AL:ssä, mm. piipun massiivisesta koosta.


Aamulla kävelin muuten Lapintien sillan kupeesta töihin. Silta oli tämän näköinen. 
Lapintien ylikulkusilta aamulla 25.11.2015
Leveämpi jalka/pyörätie näkyy olevan (luonnollisesti) hahmottunut myös tähän siltaan, niin kuin se tulee olemaan Kastinsillassakin.

Kastinsillan tuolla puolen siten taas on ihan myllätyä. Nyt ymmärrän paremmin noiden bussipysäkkien väliaikaisen siirronkin.
Naistenlahdenkadulla tehdään vähän töitähommia. 251115
Eipä tässä muuta, näihin kuviin ja tunnelmiin. Huomenna se sitten nousee. Huuuiiih.

                                                                   -Anuliina

EDIT torstaiaamuna klo 6.43: Nyt onkin sitten jo arkkitehdin arvio piipuista Aamulehdessä:  Arkkitehti arvioi Rantatunnelin piippuja kolmesta näkökulmasta

Anuliinan arvion loppukaneetti: "Oma makuni on vahvasti kallellaan Saapumisen arvoituksen suuntaan. Makuja on monenlaisia. Ja kauneuksia."
No, iltapäivällä selviää miten meidän käy. Nyt alkaa kyllä jo jännittää. Uskaltaako sitä tänään kotiin tullakaan...

tiistai 24. marraskuuta 2015

Tummelmia (piippua ootellessa)

Rakas tunnelipäiväkirjani, eletään viimeisiä päiviä ennen piippua... Vai pitäsiköhän kuitenkin aloittaa sanoilla: "Oli synkkä ja myrskyinen yö..." :D

No ei vais. Ajattelin ensin, etten laita tänne mitään tunnelmia ennen kuin piippu on paikoillaan.. Mutta pitäähän nämä tummelmat nyt muistiin kirjata. (Kerran saa vaihtaa.) Siispä... Kun tarkemmin ajattelen, niin aika vähän tuntuu kyllä oikein miltään. Olen yllätyksekseni melkoisen ZEN. Vaikka on näitä samoja juttuja jo pyöriteltykin vaikka kuinka monta kertaa.  

Aamulla katselin hetkisen tunnelimiehiä hommissaan, menin nimittäin bussilla ja siksi loikin tuolla puolen työmaakanjonia. Siellä ne aivan selvästi valmistautuivat piipun tuloon. Ajattelin, että niistä se on kai aika hienoa.
Piipun saapumista valmistellaan(?) Naistenlahdessa 24.11.2015
Tästä piippuasiasta mielipiteeni tai tunnelmani eivät juuri ole muuttuneet koko hankkeen aikana. Se on ollut kyllä aikamoinen mörkö ihan alusta asti. Kuvittelin kyllä tummelmien myllertävän tässä vaiheessa huomattavasti voimallisemmin. Jonkinlaista luopumisen tuskaa tuntuisi kuitenkin olevan ilmassa.
Torstaina saapuva piippu on ihan superkonkreettinen merkki tunnelin tulemisesta. Niinpä niin, just joo, ihan kuin tämä muu ympäristön muutos ei olisi... No, joka tapauksessa koko tämä tunnelihärdelli konkretisoituu nyt merkittävästi piipun saapumisen myötä. (Sitten puuttuukin enää se liikenne.)
Pihanäkymä, meidän entinen lintukotomme, tai mitä siitä nyt on enää jäljellä, tulee muuttumaan ratkaisevasti ja lopullisesti. Se meinaa kyllä hiukan kuristaa kurkkua. Täytyy myöntää.  

Outoa kyllä minulla on myös vähän syyllinen olo... Siis tästä, noh, vähän kaikestahan minulla on, niin hyvässä kuin pahassa, mutta lähinnä puhun nyt piipputummelmistani.
Koska kyllä minä tiedän nämä "plussat." Että piippu on tuonut työtä suomalaisille, sekä ihmisille että yrityksille. Piipun nouseminen paikalleen on varmasti merkittävä päivä koko Rantatunnelihankkeelle, taidepiireistä ja J-E Anderssonista puhumattakaan. Heille se on hyvällä tavalla merkittävää. Joo, ymmärrän minä. Taas ainakin teoriassa.

Mutta minussa tuo piippu aiheuttaa kyllä enimmäkseen niitä sellaisia ei kovinkaan hyviä tunnelmia. Ja siitä tunnen sitten syyllisyyttä. Ettei muka saisi olla. Että pitäisi vain ymmärtää.
Mutta enhän minä tietenkään, edelleenkään,  haluaisi piippua tuohon lähes talon kylkeen, kukapa haluaisi. Välillä meinaa oikein sylettää.  
En osaa suhtautua siihen samoin kuin suhtautuisin esimerkiksi johonkin ympäristö- tai tilataideteokseen, en, vaikka kuinka yrittäisin. Sillä vaikka se onkin taidepiippu, se on kuitenkin tunnelin poistoilmapiippu. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Ei ihan hirmuisesti kyllä ilostuta. 

Torstaina nähdään miltä piippu sitten näyttää paikallaan, tässä ympäristössä.
Mitään muuta en nyt toivo kuin että se EI aiheuttaisi minussa aivan ylitsepääsemättömän negatiivisia tummelmia. Niin on vielä keinahtelevaista tämä 'haluanko oikeastaan enää edes asua täällä' -olotilani. (Nyt ei tarvisi ihan hirmuisesti keinuttaa tuota venettä. Jos saa toivoa.)
Saatan jo melkein kuvitella  itseni lukemassa Aamulehdestä ylistäviä sanoja Tampereen upeista, uusista maamerkeistä. (Kommentteja tunnelijutuista olen lakannut lukemasta jo ajat sitten.) Mitkä mahtavat olla omat tunnelmani silloin... Toivotaan parasta. Tai toivotaan nyt hiukan realistisemmin, että vaikka edes siedettävät.

Tänään kotiutuessani kotipihalla näytti vielä tältä. (Piti ottaa kuva vasta huomenna, mutta huomenna pitäisi sataa. Hitusen valoisampi on kivempi "viimekuvaksi".)
Kotipihanäkymä 24.11.2015
Nyyh. Vähän meinaa surettaa. Tuntuu melkein siltä kuin jos olisin muuttamassa täältä. Enemmän meinaa kyllä naurattaa, sillä ymmärrän, ettei tämä luopumisen tunnelma kylläkään ole edes mitenkään tavallisuudesta poikkeava tai yllätyksellinen tunne. Ei ole, ei.
Muokkasinkin hiukan 'A Man's Day vs. A woman's day' -kuvaa (tunneli)elämääni sopivaksi. Ei ole kuva varmaan edes kovin kaukana totuudesta. Se kun kuvastaa tätä elämätäni melkoisen osuvasti. Itse asiassa tunnelilla tai ilman. :D
Vähän meinaa olla välillä haasteellista, niin kovin haasteellista. Vai pitäisikö sanoa dramaattista. :D Tsihhi...
Normipäivä, ei mitään erikoista. :D 
Semmoselta tuntuu. Vähän hämmentäväähän tämä on. Pitää nyt kuitenkin koittaa muistaa, että asioilla on aina tapana järjestyä.

                                                                         -Anuliina

EDIT pikkusen myöhemmin: Jahas, ystäväni viestitti, että hän oli käynyt katsastamassa piiput, ne kun on yöpyneet vissiin tuolla Ylöjärvellä. Ainakin Aamulehden mukaan.  Ja yrittävät olla perillä ennen aamun työmatkaliikenteen alkua. Ääks, ovat siis jo lähellä, mutta kuitenkin kaukana.

Ja lisää on aiheesta uutisoitu myöhemmin.


EDIT. aamulla 6.40: Siellä se nyt on. Sillan alla. Ääk.
"Under The Bridge", piippu Naistenlahdessa. (251115)
Vein äsken roskat ja nappasin nopeasti kuvan pihalta, kun havaitsin piipun jo horisontissa. Vaakatasossa yhä kuitenkin.  Heräsin tietenkin myös jo klo 3.39. En kyllä kurkkinut oliko piippu täällä jo silloin. Tästä tulee pitkä päivä. Onneksi on aamuvuoro.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Hirvittävästi asioita

Melkein. :D
Asukastiedote 23.11.2015 sisältääkin tällä kertaa ihan paljon uusia asioita:

Viikko 48/2015 Rantatunnelityömaalla

Santalahti

  • Tunnelin suuaukon edustalla poistetaan pontteja ja siitä aiheutuu häiritsevää melua.
  • Tiistaina ilmanvaihtopiipujen nostossa käytettävät nosturit kootaan työmaalla.
  • Piiput saapuvat työmaalle tiistain ja keskiviikon välisenä yönä erikoiskuljetuksena Haarlan kiinteistön länsipäädyn vierestä, mistä johtuen siellä on pysäköintikielto ti 24.11. klo 22 - ke 23.11. klo 6.
  • Keskiviikkona ilmanvaihtopiippu nostetaan paikoilleen sääolosuhteiden salliessa arviolta klo 10-11 välillä.

Naistenlahti

  • Häiritsevää melua aiheuttava irtiporaus jatkuu Osmonpuiston länsireunalla.
  • Keskiviikkona ilmanvaihtopiipujen nostossa käytettävät nosturit kootaan työmaalla.
  • Torstaina aamupäivällä piippu nostetaan paikoilleen, sääolojen salliessa.
  • Nosturit puretaan työmaalla perjantaina.
  • Soukanlahdenkadun betoniset melueste-elementit asennetaan paikoilleen to-pe aikana. Soukanlahdenkatu, välillä Kaarikatu-Leppäkatu, suljetaan ajoneuvoliikenteeltä to-pe klo 7.00-18.00 elementtiasennustöiden johdosta. Pysäköinti kyseisellä katuosuudella kielletään. Pysäköinti kielletään myös Siltakadulla, Kaarikadun ja Haarakadun välillä, palvelubussiliikenteen mahdollistamiseksi. Pysäköintikiellot asetetaan ti 24.11.15.
  • Rauhaniementien bussipysäkit siirtyvät maanantaista alkaen Välimaankadun liittymäneteläpuolelta liittymän pohjoispuolelle. Myös suojatie siirtyy liittymän pohjoispuolelle. 

Nyt sitten asennellaan ihan kertarykäyksellä koko maisema uuteen uskoon.

Niin, Rantatunnelin FB:ssä on muuten video:"Rantatunnelin ilmanvaihtopiippujen erikoiskuljetus starttasi viime yönä Saarijärveltä." (Video: Onni Kinnunen)

Aamulehti puolestaan uutisoi asiasta seuraavasti: Rantatunnelin ilmanvaihtopiiput matkaavat öisin Tampereelle – tänään levätään Kihniössä

May the Force Be With Us!

                             -Anuliina

*...hengittelee, jos nyt ei aivan paperipussiin, niin kovin syvään ja rauhallisesti ainakin.* ;)

EDIT. klo19.10: Siirränpä oikein tännekin linkin tuolta kommenteista.
Ei nimittäin ole ihan kommelluksitta sujunut piippujen matka määränpäähänsä:
Kuskin taidot pelastivat mammuttimaisen piippukuljetuksen isolta haaverilta peililiukkaassa mäessä. Siinä on kyllä vaadittu kuskilta melkoista kylmähermoisuutta...

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Talvi tuli Tunnelinsuulle!

Lunta! Jei! Olin taas viikonlopun vähän reissussa ja koska tällä kertaa kotiuduinkin jo ihan valoisaan aikaan, päätin napsia tänne muutaman "valkoisen" kuvan, viimeaikaisten kovin synkkien ja pimeitten kuvien kaveriksi. En nyt taida viitsiä  löpistä mitään sen kummempia. Siis pari talvista kuvaa vainen.

Kun kerta kuljeksin Osmonpuiston halki, nappasin sieltä ekat pari kuvaa. Kovasti siellä on kyllä myllätty.
Naistenlahdenkadun työmaa Osmonpuistosta. (221115)
Naistenlahdenkadun työmaa Osmonpuistosta. (221115)
 Samainen työmaa Naistenlahdenkadulta.
Naistenlahdenkadun työmaa. (221115)
 Lompsin Rauhaniemensillalle, viimeiset kuvat ilman piippua.
Naistenlahden tunnelityömaa. Ilman piippua. (221115)
Liikennetunnelien suuaukkojen eteen on tällätty näköjään aita. Onkohan se ollut kauankin siinä, ei kyllä ole osunut silmään ennen se..
Naistenlahden tunnelityömaa Rauhaniementien sillalta.(221115)
 Soukanlahdenkadulta kanssa.
Näkymä Soukanlahdenkadun tukimuurilta. (221115)
Neljä päivää ja siinä seisoo valtava piippu.
Siinä seisoskellessani bongasin muuten kurkiauran. Vähän viime tippaan jättivät lähdön, ressukat.

                                           -Anuliina

Tummelmat: Ihan jees.  Aivan mukavaa, että tuli tuota lunta. (Vaikka kesä oliskin paaaaljon kivempi.) Eipä ainakaan ole niin synkkää ja pimeää ja mielikin tuntuis olevan kovin valoisa. :)

torstai 19. marraskuuta 2015

Kansainvälistä miestenpäivää!

Wohoo! Hyvä miehet!
(kuva: keepcalm-o-matic.co.uk)
Mitä parhainta kansainvälistä miestenpäivää ihan kaikelle kansalle! Hyvä miehet! Wohoo! ♥
Juteltiin muuten töissäkin lasten kanssa miestenpäivästä (ja naistenpäivästä ihan vähän siinä sivussa, ikään kuin muistutuksena, että sellaistakin vietettiin alkuvuodesta.) Voi että meinasi ihan naurattaa, kun ne pikkuiset poikaset kasvoivat silmissä ainakin metrin ja röyhistelivät rintaansa innoissaan: "Nii-in, MINÄ olen MIÄS!" Hihhii.

Joopasen joo. Tunneliasioihin vielä pikaisesti ja pikkusen vainen...  Varmistui, että IV-piippu tosiaan nousee Naistenlahteen ensi torstaina, Santalahteen piippu pystytetään jo keskiviikkona.
Viikko aikaa hengitellä syvään ja rauhallisesti ja koittaa tsempata itsensä sopivaan piipunsaapumismoodiin.

Suunniteltiin tässä yksi päivä kyllä kavereitten kanssa, että pitäisi varmaan joku skumppa poksauttaa ja hihkua tuolla tukimuurilla. Siinä voisi tosiaan vaikka hämääntyä itsekin. Jos ei muuten, niin kai se skumppa siinä sitten tekisi tehtävänsä. 
No joo, leikki sikseen ja pylly pois tyynyltä. En edes niin välitä skumpasta. 

Nyt koitan olla ajattelematta koko asiaa.

Ommmmmmmmmmmmmmmmm....

                                                                   -Anuliina
                                           

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

It's Coming Soooon...

Naistenlahdenkadun työmaa. 18.11.2015
Aamusella napsin Naistenlahdenkadun työmaasta kuvan. Isoja kallionlohkareita siellä näyttäisi pötköttelevän (irtiporauksen jäljiltä?) pitkin poikin ja ympäriinsä.

Varsinaisella työmaalla on tuo Armonkallion risteyssillan-Ratapihankadun yhtymäkohta saatu melko hyvin tasattua. Kohta siihen isketään piippu, yhdistetään nuo putket ja sitten maantäyttö voikin alkaa ihan urakalla. Hyrrrr... Ooh, tosi coolisti sain tuon kirjoitettua. Ei edes kohise korvissa. 
Naistenlahden tunnelityömaa aamulla 18.11.2015
Töistä kotiutuessani tunnelista purkautui tunnelimiehiä ihan monta. ÄÄK! Se oli kuitenkin joku piippujoukkue... Tunnelimiesten piippumiesosasto...
Naistenlahden tunnelityömaa illemmalla 18.11.2015
Piipusta puheen ollen, tuonne edellisen postauksen kommenttiin olikin tullut tietoa piipuista ja niiden saapumisesta. Keskisuomalaisen mukaan piiput olisi nyt saatu Saarijärvellä (Saarijärven Säiliövalmiste Oy) valmiiksi ja kuljetus kohti Tamperetta alkaisi sunnuntaina.

Koitin googlailla hiukan, muttei yritykseni tuottanut juurikaan tulosta. Paitsi, että Morossa on suunnilleen viikko sitten ollut juttu, jonka mukaan piippuja "pääsee ihailemaan"  Santalahdessa 25.11. alkaen ja täällä meillä Naistenlahdessa 26.11. Piippujen mitat ovat hiukan myös muuttuneet, tai tarkentuneet. "Piippujen halkaisija on 6,5 metriä. Santalahden piippu on 39-metrinen ja Naistenlahden piippu 41-metrinen. Näin piippujen huippu tulee samalle korkeudelle, vaikka perustoissa on kahden metrin korkeusero." 

Hmmm... Tästä rantatunnelin taiteesta ollaan montaa mieltä. Minusta se on hyvä asia. Sen hinta on kuitenkin hyvin pieni suhteessa koko projektin kustannuksiin. (Prosenttitaide on minusta siis tosi hyvä juttu.) Tulee edes jotain kaunista katseltavaa huudeille. Tai saattaa tulla, enhän minä vielä tiedä miltä se piippu (ja valmis meluaitakin) nyt sitten lopulta paikallaan näyttää. "Karkkipatukalta" vissiin, jos Moron juttua on uskominen. Koitan tässä nyt kuitenkin avoimin mielin suhtautua J-E:n piipun saapumiseen. (Vaikka kylläs tiedätte, että sen Arvoituksen minä olisin ensisijaisesti toivonut ja toivottanut Saapuvaksi. Ripaus vehreyttä mukanaan..) 

Se, että piippu on taidepiippu, ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että tuohon suunnilleen 70m:n päähän kodistani kohoaa kohta 41m korkea, halkaisijaltaan 6,5-metrinen tunnelin poistoilmapiippu. (Sijainti ja sen varsinainen tarkoitus ei siitä miksikään muutu, on sen pintaan maalattu taidetta tai ei.) Se ei ole kovinkaan miellyttävä ajatus. Kukaan ei voine väittää vastaan.

Tuosta taiteesta vielä, että tietysti olisin myös toivonut jonkinlaista yhteistyötä asukkaitten kanssa (tunnelin molemmissa päissä), mitä tulee yleensäkin näihin taidehommiin. Ymmärrän kyllä, että mielipiteitä on yhtä monta kuin on asukkaitakin, mutta silti.
Nimittäin sillä, kokeeko ihminen tulleensa kuulluksi tai huomioonotetuksi, on aivan valtava vaikutus siihen miten koko asiaan lopulta suhtautuu. Ja tämä pätee asiaan kuin asiaan.  Jos ymmärrätte mitä tarkoitan...

Vaikka kyllähän minä tiedän, ettei oikeassa elämässä useinkaan mikään niin mene. Kaikki vain hoitavat "omat tonttinsa" ja se siitä.  

No, ei mulla taas muuta. Meni näköjään taas hyvin pitkälti piippuhöpinäksi, mutta nyt kun kerta alkaa olla tuo h-hetki jo hyvin lähellä, niin ei kai se ole nii justiisa.

                                                   -Anuliina

Tummelmat: Melko seesteiset, ihme kyllä. Jatkan hengittelyä.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Kertakaikkisen hyvä päivä! :)

Ei piippu-uutisia. Jee! Hyvähyvä. Tänään on muutenkin ilmassa jännittävyyttä kerrassaan. Tampereen kaupunginvaltuusto nimittäin äänestää mm. varhaiskasvatuksen ryhmäkokoasioista. Aamulehden uutisen perusteella uskallan olla varovaisen optimistinen tuosta ryhmäkokojen suurentamisesta. Voi onni ja autuus, jos valtuusto tosiaan päätyy vastustamaan ryhmäkokojen kasvattamista. Se olisi ihan parhautta. Mutta en nyt vielä juhli ja huuda täällä. (Vaikka melkein jo tekisi mieli.) Kansalaisaloitetta pitää sinun silti kannattaman. ;)
[Edit klo 19.53: WOHOOOO! Oli ihan pakko päivittää tulos tänne. Nimittäin Tampereen kaupunginvaltuusto on päättänyt, että ryhmäkokoja EI kasvateta ja että subjektiivinen päivähoito-oikeus säilyy!!! Parhautta!!!  Nyt melkein jo pitää hiukan huutaa ja juhlia. :D JEEEEEEEEEEEEE!!!! Voi, miten hyvä päivä.]

No joo, tunneliasioihin. Asukastiedote 16.11.2015 ei myöskään järkyttänyt mieltäni millään tavalla.

Viikko 47/2015 Rantatunnelityömaalla

Tunnelin molemmissa päissä jatketaan aikaisemmin aloitettuja työvaiheita. Tällä viikolla alkavat uudet työvaiheet näkyvät alla.

Santalahti:
-Liikennetunnelin edustalla poistetaan ajoittain pontteja. Työstä aiheutuu häiritsevää
melua.

Naistenlahti:
-Osmonpuiston länsireunalla tehdään irtiporausta seuraavan parin viikon ajan. Päivittäinen työskentelyaika on ma-pe klo 7-18. Irtiporauksesta aiheutuu häiritsevää melua.

Rantatunnelin FB:ssä on kuvakin "irtiporausvaunusta". "Kuvassa keskellä ylhäällä näkyvä punainen poravaunu tekee pari seuraavaa viikkoa irtiporausta Naistenlahdessa Osmonpuiston länsipäässä. Irtiporauksesta aiheutuu häiritsevää melua." 

Joo, aiheutuuhan siitä melua. Melkoisesti. Jos se kuulostaa yhtään samalta kuin tämän tunnelin otsan irtiporaus. Osmovahan tuoksu palautuu mieleeni aina irtiporauksesta puhuttaessa, oikeasti. Hassu mielleyhtymä. Hihhi. Nyt naurattaa kyllä, ihan paljon. Sahasin, nikkaroin ja vahasin olohuoneessa ikkunat säpessä. Tsihhhi. :) Mutta ihan hyvä siitä tuli sysipärinöistä huolimatta. Olenkohan tänne tuosta askartelustani kuvaa milloinkaan laittanutkaan... Laitetaas oikein, siinä:
Muinoin irtiporauksen aikaan askartelin hiihtolomalla
pöytää  Singeristäni ikkunat säpessä. Tein itse ja säästin. ;)  
Joo, aika kultaa muistot. Se on muistoissani vain vähän hassu hiihtolomaviikko, jonka aikana huurupäissäni nikkaroin itselleni pikkupöydän. :D Hassua on myös, että voin tuntea Osmovahan tuoksun nenässäni. Oi, ajauduin taas vähän sivuraiteille. No, ei sevväliä.

Onpas tänään hyvä mieli. Hurraa!
                                         
                                   -Anuliina

Tummelmat: Kertakaikkisen hyvä. Lukitaan tämä.

EDIT. klo17.14: Oho! Aamulehden Klippiin on just tullut Rantatunnelin tekijät osa 2: Valoa tunnelin päässä. 
Se löytyy myös YouTubesta.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

One day things will get better... (Tummelmia.)

One day things will get better...
Ajelin (tai en ajellut, olin kyydissä) lauantaina Santalahden työmaan ohi, siis myös Paasikivenkadun risteyssillan alta.  Liikenne (sillan tuolla puolen) eteläisellä ajoradalla oli siirtynyt kulkemaan lopulliselle paikalleen,  niin kuin Rantatunnelin FB:ssä kerrottiin. Kävin nimittäin piiiitkästä aikaa Ylöjärvellä maalailemassa kaverin lapsen huoneeseen seinän korkuisen puun. Olikin muuten eka kerta ikinä, kun suoraan seinään jotain maalailin. 
Siinä samalla vaihdoin vähän tunnelielämäkuulumisia. Yllätyin siitä, miten vähän itse tunneli aiheuttaa minulle tunnetiloja tällä hetkellä. Nythän pinnalla ovat  enemmänkin nämä ympäristölliset asiat... Se kaikki varsinaisen tunnelin "oheistuotos".

Puhuin niistä hyvistä asioista; Ranta-Tampellasta ja sen tämänkin asuinalueen mahdollisesti arvoa nostattavasta vaikutuksesta. Puhuin, paitsi Ranta-Tampellan suunnitelmista, myös uimarannasta ja rantalenttiskentistä... Ja mitä niissä suunnitelmissa nyt olikaan. Huomasin suhtautumiseni olevan yllättävänkin reipas. Vähän niinku, että: "Always look on the bright side of life."
[Mutku... Mutku siihen on NIIN valtavan kauan aikaa. Siihen, että nuo positiiviset ympäristömuutokset tulevat näkyviksi. (Jos edes tulevat. Ei niitä suunnitelmia vielä lukkoon ole kaiketi lyöty. Ehdotuksia ne kai vasta ovat.) Ja sitä ennen tulee se piippukin. (VOIH!) Eikä tämä välitön ympäristökään tästä kovin paljon kukkeampaan suuntaan kehity. Miten tässä saa itseään tsempattua? Kysyn vain. Tässä tarvittaisi nyt hiukan jotain nostetta, hyvää mieltä. Hiukan niinku ekstrana. On niin ankea vuodenaikakin.]

Tuli siinä puhe tästä bloggaamisestakin. Niin, tämä blogi. Muutamankin kerran mielessä on käynyt kirjoittamisen lopettaminen kokonaan. Joskus tuntuu, että aiheutan itselleni entistä huonomman mielen kirjoittaessani, esim. nyt vaikka tuosta piipusta. Alkuperäinen tarkoitus (purkaa pahaa oloa/mielenmyllerrystä) tavallaan kääntyy itseään vastaan. Välillä sitten taas en vain jaksaisi.

Sitten ajattelen, että kun kerran olen aloittanut, niin viedään homma sitten loppuun asti. Yli puolen välin jo ollaan kuitenkin. Ja tulee siinä samalla dokumentoitua huudien muutokset.
Kumma kyllä lukijoitakin täällä käy yhä päivittäin melkoisesti, vaikkei juuri mitään "draamaa tai traagista" olisikaan meneillään. (Vaikka taitaa olla niin, että elämässäni on aina enemmän tai vähemmän dramatiikkaa...tavalla tai toisella. Syntymälahjoiks saatu. :D) 

No, minä sitten vain jatkan tätä kirjoittamista ja höpöttelyä, aivan niin kuin tähänkin asti.   Huomenna on maanantai ja asukastiedote -päivä, aivan niin kuin tähänkin asti. Nähtäväksi jää kerrotaanko siellä jo jotain piipusta... Toivotavasti ei. Ei ihan vielä, eihän?

                                                         -A.

Tummelmat: En minä tiedä... Oispa jo kesä.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Perjantai 13. päivä -normipäivä ei mitään erikoista

Tammerkoski vielä aamusella kuivana. (131115)
Aamulla kävelin töihin Patosillan kautta. (Valssipadonraittia.) Ja kun vesi kerran vielä oli poissa, nappasin vielä yhden kuvan siitäkin suunnasta. On se villin näköinen ilman vettä.

Käytiin työlasten kanssa tänään Nääshallissa. Kulkiessamme käytävää pitkin yksi lapsista kysyi minulta oltiinko me metsän sisällä. Sanoin, että ei kun kallion sisällä. "Ai jaa. Miten tämä on tehty, tiedätkö?"  Ajattelin mielessäni, että itse asiassa tiedän paremmin kuin arvaatkaan, ja vaikka olisin (uskoakseni) voinut antaa melko kattavan vastauksen, sanoin vain, että "No ensin on pikkusen räjäytelty kalliota ja sitten ruiskuteltu betonia ja lopuksi vielä vähän maalattu." Lapsi: "Vau! Räjäytelty!"  Minä: "Just, just, vau."  Juttu jatkui sitten pohdiskeluilla haiseeko kallion sisällä ja miksi Nääshallissa haisee siltä miltä siellä haisee. Kaikenlaista ne pienet ihmiset pohdiskelee. :)

Töistä kotiuduin valoisaan aikaan ja ajattelin sitten ottaa muutaman kuvan huudeista, kun ei tarvi pimeällä kuvata. (Niin muuten, mainitaan nyt täälläkin, että tiesitte kai, että nämä kuvat saa isommaksi klikkaamalla kuvaa... Kävi ilmi, ettei kaikki tiedäkään tätä.)
Nämä Lapintien sillan tulevat kaiteet on kyllä ankeista ankeimmat.  
Lapintien silta tänään. (131115)
 Kai ne nuo mustat on? Vai voisiko tämä olla välivaihe? Voisiko ne olla jotkin kaiteiden taustakaiteet? Voi, kunpa olisivatkin. Toiveajattelua. Viimeiseen asti toivon ja kieltäydyn uskomasta, että tämä olisi sillan "uusi ilme".  
Lapintien silta tänään. (131115)
Kastinsillan näkymät olivat taas muuttuneet....
Näkymä Kastinsillalta: Naistenlahdenkadun työmaa. (131115)
Ja hiukan lähempää...
Naistenlahdenkadun työmaa. (131115)
Näkymä tirkistysaukosta tunnelityömaalle näytti tänään tältä. Soukkiksen tukimuurin valmiit perustukset myös kuvassa.
Näkymä Kastinsillan tirkistysaukosta tunnelityömaalle. (131115)
 Putkenpäitä oli vielä pikkuisen näkyvissä.
Näkymä Soukanlahdenkadun tukimuurilta. 13.11.15
 Armonkallion risteyssilta näyttää valmiilta. Ja työtunnelin edustakin on täytetty sillan tasalle. Ratapihankatua se ihan selvästi odottelee valmistuvaksi.
Armonkallion risteyssilta 13.11.2015
Näkymä vielä ilman sitä yhtä juttua. Mutta kuinka kauan?
Naistenlahden tunnelityömaa -vielä ilman piippua. (131115)
Noni, tulipa taas muutama kuvanen talteen näihin "kirjoihin ja kansiin". Jos jaksaisin, kaivelisin vuoden takaisia kuvia ja hiukan vertaisin näkymiä. (Yhtään en osaa sanoa miltä silloin näytti. Taisi olla lunta jo maassa. Tai sitten ei.) Mutta tänään en ainakaan taida viitsiä, ehkä joskus toiste. Taidan sitä vastoin nukkua pikkupäikkärit. Päikkärit kun on parhautta. :)

Viikonloppuja! Ksau.
                                                          -A.