torstai 29. lokakuuta 2015

Ihanko tässä pitäisi iloita?

Täytyy sanoa, että ihan hirveästi ei just nyt naurata. Taas keikutaan tunnelielämän vuoristoradassa. Se piippu. Miten se saakin niin  mielen niin mustumaan, vaikkei vielä edes ole tuossa. Pian kuitenkin on.
Kuva(kaappaus) Seurantapalvelu Louhesta (291015)
Seurantapalvelu Louhen mukaan matkaa piippuun tulee olemaan sellaiset 66m. Suonette anteeksi, että en hypi riemusta, kun luen ja/tai näen juttuja IV-piipusta. Vaikkapa, että Naistenlahden piippua maalataan parhaillaan Saarijärvellä.
Minun puolestani saa jättää maalaamattakin. Ja vaikka pitää piipun siellä ihan kokonaan. Ei me tarvita sitä tänne. Ja kun sanon me, tarkoitan minua. 

Taas on tummelmia kerrakseen. Alkoi hirvittää. Ihan paljon. Tänään on (ollut) jo parempi tola, vaikka huono onkin.  Eilen teki mieli päästellä pelkkää *"@£$@$%¤&&/:ttä. Saatoinpa päästelläkin. 

Mutta hei, alle 70m matkaa tuohon jättiläiseen, se on ihan valtava. Aattelepa omalle kohalles... Voi prkl!

Vaikka sehän se, siis tuo piippu -liikenteen melun ohellaon se suurin mörkö alusta asti ollutkin. Sen vain saattoi sulkea melkein pariksi vuodeksi pois mielestä. Vaan ei saata enää.  En ymmärrä miten melkein jossain vaiheessa kuvittelin, ettei se ehkä kirpaisisikaan niin kovasti.
Kukaan ei kyllä kaiketi edes väitä, että sen olisi oltava minusta jotenkin ok tai tosi hienoa. Jotenkin että: "Vou, me saadaan ihku taidepiippu." Silti tuntuu jotenkin siltä, etten saisi olla tästä käärmeissäni. Mutta olen silti.

Alkoi taas ottaa päähän, ettei piippuvalinta voinut olla se edes hitusen ympäristöön vehreyttä tuova. Kyllä, viittaan Saapumisen arvoitukseen.  
Nyt ottaa itse asiassa vielä enemmän päähän, kun on nähty miten melkein kaikki lähitienoon puutkin on vedetty maan tasalle.
Ja se valtava "riski", mikä sisältyisi Saapumisen arvoituksen kasvien kasvamiseen, se tuntuu kyllä ihan paskapuheelta tuubalta. Kasvaa tuolla pisinposin kasveja ja köynnöksiä useampaankymmeneen metriin. Ja ihan keskellä kaupunkia. 
Aika karua, kaikki vihreys viedään, vedetään matalaksi täältä ja toisaalla selitetään riskistä, että tässä ympäristössä ei kasva mikään. (No joo, ei kasva ei, ainakaan enää. Ennen kyllä kasvoi.) Olisi ollut varmaan kallista ja vaivalloistakin sellainen kasvuston ylläpito. Niinpä niin.

Kyllä on ihan syvältä tämä. Pitäkää tunkkinne.  Siinä 'tummelma' -osio. Ei kovin hyvät ole tummelmat just nyt, voin kertoa. Jos ette vaikka huomanneet. Piti ihan ryhtyä mullittelemaan taas.

[Mainitaan nyt vielä, että ymmärrän ja tiedän kyllä, että tämä valituksi tullut piippu oli piippukilpailun tehtävänannon mukainen. Helppohoitoinen ja edullisinkin vielä, eikä se sisällä mitään "ylimääräistä". Näin ei ollut niissä toisissa.] Se ei silti ollut/ole minusta paras valinta. Ei tule varmasti yllätyksenä kenellekään se.
Vihreyttä tänne kaivataan! Yhdessä toisessa piippuvalinnassa sitä olisi saatu. *Köh.* 
Toivottavasti sitä saadaan sitten jollain muilla keinoin.

Uaaaah, ounastelen, että tästä on nyt aika vaikea tsempata, ainakaan ennen kuin piippu on pystyssä. Eikä kyllä varmaan toviin sen jälkeenkään, mutta mutta...

Toivotaan nyt, että tästä jotenkin taas noustaisi. Että valon katoaminen olisi taas vain hetkellistä. No mutta. Suljetaan nyt kuitenkin hetkeksi tuo piippu pois mielestä.  

Mitäs Lapintien sillalle kuuluu... No, se näkyy taas. Eilen aamulla havaitsin, että ne olivat alkaneet purkaa sitä suojakatosta Lapintien sillan päältä.
Lapintien siltaraksa näkyvissä (281015)
Luulin ottaneeni eilen toisenkin kuvan, mutta en löytänyt sellaista puhelimestani. Tänään kotiutuessani silta näytti tältä.
Lapintien sillan raksa 29.10.2015
Näkymä toiseen suuntaan, alas Lapintietä taas tältä...
Raksa Lapintien sillan raksan kupeessa (291015)

Ai niin.... Luin tänään töissä lapsille kirjaa, Onnelia ja Annelia. Pari kohtaa tuntui jotenkin tutunoloiselta. 

Toinen olisi hyvänä muistutuksena...sanotaan nyt vaikka hallitukselle... 
Näin on.
Sanoin lapsillekin, että nyt oli niin tärkeä kohta, että täytyy ihan ottaa kuva. (Kansalaisaloitteessa on muuten jo 10 896 allekirjoitusta...Wohoo! Lisää tarvitaan vielä, kiitos!)

Ja se toinen kohta, se toi mieleen jotain ihan muuta. 
Raksamiehiä?

En nyt taida jaksaa rehata täällä yhtään enempää. Toivottavasti huomenna on paremmin. Täytyy olla. Tietysti on, miksei olisi? Perjantai ja kaikkea.

                                                                                       -A. 

tiistai 27. lokakuuta 2015

Kotimatka Osmonpuiston kautta

Vietinkin tänään (loppu)osan työpäivästäni poikkeuksellisesti Tammelassa ja sikispä kotimatkani kulki halki Osmonpuiston.  Ajattelin siis tietenkin napata sieltä muutaman kuvan.
Yhteyts Peltokadulta Naistenlahdenkadulle on poikki. (271015)
Kävi kuitenkin niin, ettei Osmonpuistosta oikein enää saanut kummosiakaan kuvia, koskapa oli jo alkanut hämärtää. Sekin yksi kuva, jossa olisi jotain tolkkua muuten ollut, oli tarkentunut ihan mihin sattuu. Eli ei näissä uusia kohteita edes näy. Lukuunottamatta tuota ekaa kuvaa. No, ei se kai ole nii justiisa. Otin sitten pari kuvaa "vanhoista" paikoista..
Yhteys Naistenlahdenkadulta (tulevalle)
Ratapihankadulle rakenteilla. 27.10.2015

 
Yhteys Naistenlahdenkadulta (tulevalle) Ratapihankadulle rakenteilla. Näkymä Kastinsillalta työmaalle 27.10.2015.
Rantatunnelin FB:ssä on kuitenkin lähikuvia tuolta varsinaiselta työmaalta, ihan kolmin kappalein.  Siellä on siis aloitettu avolouhinta. PMK:n nurkilta lähdettiin ja siirrytään vähitellen Osmonpuiston suuntaan. [May The Force Be With You, lähitalojen asukkaat.] 
Onneksi sentään, mikäli oikein  olen ymmärtänyt, Osmonpuistoa ei tässä rytäkässä aivan hirvittävästi rouskita, vaan se säilyy kutakuinkin entisellään. Tukimuuri tulee länsipää(kösenyton?)hän ja parit portaat.
Muutama puu oli kyllä työmaa-aitojen "siellä"puolen, joten ne saattavat kaatua tukimuurin tieltä. Toivottavasti ei kuitenkaan. Enää yhtään puuta.

Laitankin tähän kuvan, jonka taannoin otin asukasillassa. Siinä käy ilmi mitä tuohon ollaan nyt rakentamassa.
Yhteys Naistenlahdenkadulta Ratapihankadulle on
rakenteilla. Kuva Rantatunnelin asukasillasta 1.10.15.

No joo, Soukanlahdenkadultakin nappasin muutaman kuvan, vaikka ne taitaa olla melko samanlaiset kuin eilenkin... Meluesteen perustuksista ei tainnut eilen kuvaa olla. Kai. Muistaakseni.
Meluesteen perustukset vaiheessa. (271015)
Ainakin eilistä vähän enemmän täyttömaata näkyvissä! (271015)
Hassua ja hiukan hämmentävää oli se, että tänään myös työasioiden tiimoilta sivuttiin Ranta-Tampellaa ja Santalahtea (kuin myös Eteläpuistoa). Ne kun edustavat  minulle nimenomaan tätä tunnelielämän puolta. Ne ovat minulle siis etupäässä "tunneliasioita". Tai olivat.

"Niin se maailma muuttuu Eskoseni. " (Sanois Aleksis Kivikin tähän.)

                                                   -Anuliina

Edit, hiukan myöhemmin: Ai niin, kansalaisaloite (varhaiskasvatuksen lapsiryhmien henkilöstömitoituksesta ja ryhmäkoosta) ylitti tänään 10 tuhannen rajan. Wohoo! :) (Siellä on 10 075 nimeä just NYT, klo 19.24.) Lisää kannattajia kuitenkin tarvitaan vielä. Jos vaikka et vielä ole allekirjoittanut, niin teepä se vaikka nyt. Kiitos. :)

maanantai 26. lokakuuta 2015

Asukastiedote ja muutamia stalkkauskuvia ;)

Asukastiedotteessa 26.10.2015 kerrotaan työmaista seuraavaa.

Viikko 44/2015 Rantatunnelityömaalla

Santalahti:
  • Sataman alueella tehdään 110-voltin sähkölinjan putkituksia.
  • Ensi viikolla alkaa valtatien eteläisen ajoradan ja kaupungin suuntaan lähtevien ramppien päällystystyöt.

Naistenlahti:
  • Naistenlahdenkadun työmaalla tehdään avolouhintoja. Avolouhintojen päivittäinen työaika on ma-pe klo 7-21 ja la 7-18.
  • Työmaakaivannossa päällystetään tällä viikolla valtatietä ja ramppeja.
  • Soukanlahdenkadun eteläpäässä valetaan loppuviikosta meluesteen perustuksia. Katu on työn ajan läpiajettavissa, mutta se kapenee ajoittain.

Asukastiedotteessa oli kuva tuolta työmaalta. Minulla onkin muutama kuva hiukan eri näkövinkkelistä. Nimittäin ihan puskista. :D Ihan sattumalta mietiskelin tänään kotiin kävellessäni miten läheltä tuo yhteys Naistenlahdenkadulta Ratapihankadulle (kai sitä rampiksi voisi kutsua?) mahtaa kulkea Siltakadun pikkupuistikkoa. Päätin käväistä siellä.
Siltakadun pikkupuistonäkymiä Naistenlahdenkadun suuntaan. (261015) 
Siihenhän se näyttäisi ihan kohdalle tulevan. Harmillista. Onneksi puisto sentään näyttää yhä puistolta kaikkine puineen. Ne taitavat vieläpä olla ihan turvassa kaatamiselta, en ainakaan näe minkäänlaista syytä vetää tuota puistoa matalaksi. Onneksi sentään. 
Siltakadun pikkupuistonäkymiä Naistenlahdenkadun suuntaan. (261015)
Yhteys Naistenlahdenkadulta (tulevalle) Ratapihankadulle rakenteilla.
Minulla oli kyllä vähän stalkkeri olo, kun siellä pensaikossa hiippailin kameroineni. :D En kyllä koittanut olla mitenkään huomaamaton.
Vilkutinkin työmiehelle, joka keikkui yläilmoissa ja teki jotain sähkölamppuhommia. Mutta ei hän kyllä varmaankaan nähnyt minua, tai ei minulle ainakaan vilkutettu takaisin. En ainakaan huomannut.

No, lampsin kotiin Soukanlahdenkadun kautta. Ajattelin, että jos ne jotenkin jo valmistelisivat sen piipun tuloa. Mutta ei, hiukan täyttömaata oli havaittavaissa ja asfalttihommia.
Naistenlahden tunnelityömaa (261015)
Naistenlahden tunnelityömaa (261015)
Maata näkyvissä! (Täyttömaata.)
Naistenlahden tunnelityömaa (261015)
Asfalttihommia. Naistenlahden tunnelityömaa (261015)
Tummelmaosuus: Oikein minkäänlaisia tunnelmia ei ole. Ei ainakaan ahista. Mukavaa, kun tuo aurinko paistelee.

"Siitä on hyvä mieli, kun ei oo paha mieli."

                                                              -Anuliina

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Muutama aurinkoinen kuvanen

Eilen pistäydyin veljellä kylässä. Luonnollisestikin minun oli hiukan roikuttava olohuoneen ikkunasta ja kurkittava näitä huudeja lintuperspektiivistä. Näyttää muuten edes vähäsen siedettävämmältä, kun paistaa tuo aurinko. 
Naistenlahdenkatua "yläilmoista" 24.10.2015
Näkymiä "yläilmoista" Naistenlahden suuntaan 24.10.2015
Koitin hiukan zoomaillakin... Vähän vaan jäi epätarkaksi tuo yritys, näköjään.
Yhteys Naistenlahdenkadulta
Ratapihankadulle rakenteilla 24.10.2015
Lähdimme kauppareissulle. Palasin siis maan pinnalle kameroineni.
Yhteys Naistenlahdenkadulta Ratapihankadulle rakenteilla.
Näkymä Kastinsillalta 24.10.2015
Yhteys Naistenlahdenkadulta Ratapihankadulle rakenteilla.
Näkymä Kastinsillalta 24.10.2015
Yhteys Naistenlahdenkadulta Ratapihankadulle rakenteilla.
Näkymä Kastinsillalta 24.10.2015
Varsinainen tunnelityömaa näyttää (vielä) entiseltään tästä näkövinkkelistä. Unohdin ihan kurkkia joko työtunneli olisi tukittu.
Naistenlahden tunnelityömaa 24.10.2015
Nämä on kaiketi näitä viimeisiä piiputtomia kuvia. Marraskuun alku nimittäin lähestyy kovaa vauhtia. Huokaus. Koitan nyt kuitenkin olla ajattelematta /murehtimatta sitä yhtään ennen kuin on pakko.

Veljeni nuorin tyttönen halusi myös kuvata. Varsinkin aitojen alta ja rakosista. Seuraavana kuvakollaasi työmaasta kuusivuotiaan näkövinkkelistä. Sain luvan laittaa kuvat tänne. :)
Tunnelityömaa kuusivuotiaan silmin. Kuvat: Enni
Illalla kipaisin sitten kulttuurillisia elämyksiä hankkimassa. (Kuin myös muutaman englantilaisen/irlantilaisen oluen... Nom, nom. :D) Nappasin matkalla kuvan Lapintien sillan työmaalta. Siellä kun oli "työskentelysuojakatoksen" peittämät sisukset jätetty näkyville.
Lapintien ylikulkusillan remontissa, 24.10.2015
Valmistuu, valmistuu...

Olipa kiva viikonloppu. Nyt ei ahista yhtään.

                                                                   -Anuliina

Ps. Kannatuksia kansalaisaloitteeseen (varhaiskasvatuksen ryhmäkokojen kasvattamista vastaan) kaivataan yhä lisää. Paljon. Vasta 8790 allekirjoittanutta.  Allekirjoitapas sinäkin! Kiitos! :)

torstai 22. lokakuuta 2015

Pieni ja hento ote -siinä kaikki

Kuvakollaasi eiliseltä luontokouluretkeltä. Olipa huippua!
Eilen olin työlasten kanssa lähes koko päivän reissussa (7h). Oltiin luontokoulussa, vietettiin  äärimmäisen viihtyisä, mutta ennen kaikkea hyvin opettavainen päivä luonnon keskellä. Matkassa mukana oli puolikas ryhmä, eli 12 lasta ja kaksi aikuista. Päivä oli täydellinen makkaran paistamisineen, kaarnaveneen rakentamisineen ja uittamisineen. Kaikki lapset olivat myös kertoneet juttuja kotona ja iloinneet retkestä vielä illalla sänkyyn mennessäkin. Myös vesien puhtaus/likaantuminen, kasvien, eläinten ja kaverin kunnioittaminen oli puhuttanut monia vielä kotonakin.
Matkasta puhuttiin vielä tänäänkin. Olihan se ihan huippu! ;)

Mitenkähän käy mm. tällaisten retkien (ja paljon muun), kun ryhmäkoot pian hipovat kolmeakymmentä, pahimmassa tapauksessa neljäkymmentä. Taitaa jäädä retket tekemättä.

Mukana oli siis puolet ryhmämme lapsista, 12.  Kyllä, ryhmässämme on jo nyt tuo 24 lasta, fyysisesti ihan kokonaisia kaikki, vaikka laskennallisesti heitä onkin se 21.

Syy siihen, miksi asiasta kirjoitin on se, että hallitus on tänään päättänyt varhaiskasvatuksen päivähoitoryhmien suurentamisesta. Jos, tai kun päätös astuu voimaan 1.8.2016, se tosiaan syrjäyttää vain vuoden voimassa olleen uuden varhaiskasvatuslain, jota huolella valmisteltiin asiantuntijoiden toimesta ja joka vihdoin elokuussa saatiin voimaan 40 vuoden jälkeen... 

Siksipä toivoisin, että sinäkin allekirjoittaisit kansalaisaloitteen varhaiskasvatuksen henkilöstömitoituksesta ja ryhmäkoosta. (Tällä hetkellä allekirjoittaneita on vasta 7252.)
Allekirjoitus vaatii pankkitunnukset tunnistautumiseen, joka tietysti on hiukan vaivalloisempaa kuin ihan vain kirjoittaa nimi alle, mutta se on mielestäni melko pieni vaiva laadukkaan varhaiskasvatuksen turvaamisen -ja ennen kaikkea lapsen puolesta. Kiitos! Ja pus! ♥
Niin, ja tuo kansalaisaloite ei sitten ota kantaa tuohon subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen. Vain ryhmäkokojen suuruuteen.

Jottei menisi nyt koko teksti ihan blogin varsinaisen tarkoitusperän vierestä, niin laitetaan nyt muutama kuvanen tunnelityömaastakin... Nappasin tänään kotimatkalla pari kuvaa Kastinsillalta. Miten minusta näyttää, että kalliosta puuttuu jo puolet... Vai onko siinä ollutkaan muuta kuin puuta... Maata noin paljon? 
Näkymä Kastinsillalta 22.10.2015
 Hiukan myös tsuumailin. Eikös muuten olekin kauniin syksyinen ilma ollut tänään Tampereella? Yyh.
Näkymä Kastinsillalta 22.10.2015
 Soukanlahdenkadulta kuva: "Meluesteen perustusten muotistoissa törröttelee." Taustalla tunnelimiehiä "kallionpesussa painepesurilla". Tai siltä se näytti ja kuulosti. en sitten tiedä mitä ne oikeasti tekivät. En ryhtynyt zoomaileman sinne asti.
Näkymä Soukanlahdenkadulta 22.10.2015
Rantatunnelin Fb:ssä on ollut muutama kuva Naistenlahdesta. Eilen kuva työtunnelin suuaukon umpeutumisesta ja tänään teknisten järjestelmien asentamisesta, joissa valmiusaste on vajaa 20.

Joo, ei mulla muuta. Laitetaan loppuun vielä kaunis viisu. Ihan vaikka taustamusiikiksi, jos vaikka allekirjoittaisitte tuota kansalaisaloitetta. ;)

Daven Pieni ja hento ote.
Niin kaunis.


tiistai 20. lokakuuta 2015

Katusuunnitelmia ja tummelmia

Lueskelin tuossa lehtiä netistä ja nythän minä vasta huomasin, että kaupungin sivuilla on nähtävillä muutamia kiinnostavia katusuunnitelmia. Ne tosin ovat (ja ovat jo olleetkin) siellä (sekä Frenckellissä) nähtävillä (vain) 12.10.-26.10. välisenä aikana.

Aamulehden jutusta (josta kuvakin "kaapattu")
löytyikin juttua ja linkki katusuunnitelmiin
Ranta-Tampellan alue ja Ratapihankadun alue. Hmm...

Nopeasti katsottuna Tampellan, anteeksi Ranta-Tampellan alueen suunnitelma(t), näyttäisi(vät) aivan viihtyisältä. Koko kanava-ajatus aukeni minulle muuten vasta nyt.

Ranta-alue sekä Ahdinrännin ympäristö näyttää ainakin ensivaikutelman perusteella siltä, että siellä voisi vaikka hengaillakin. Uimarantakin tulisi ihan tuohon kivenheiton päähän, heti melkein tuonne Soukanpuiston taustoille. Ei sillä, että minä uimaan menisin, siellä kun on niitä kaloja. ÄÄK! :D

Toisaalta en myöskään jotenkaan jaksa/uskalla uskoa, että kyseiset suunnitelmaehdotukset tulisivat toteutumaan (likimainkaan) tuollaisina. Muistuu mieleen suunnitelmat esim. nyt vaikka tuosta Soukanlahdenkadustakin istutussuunnitelmineen kaikkineen. Kovasti oli vihreämpää niissä kuin mikä sitten on tuo toteutus.
Toivon kuitenkin, että Ranta-Tampellan alueesta todella tulee viihtyisä, nyt kun kerta Armonkallion viihtyisyys on täysin turmeltu, ihan pilattu. 

Tuosta Ratapihankadun katusuunnitelmasta näillä huudeilla olikin jo puhetta asukasillassa. Kastinsilta tullee myös kokemaan "pikkurempan", lähinnä tämä meidän puoleisen jalka-/pyörätien osalta. No, tuossa suora lainaus Tampereen kaupungin sivuilta näistä lähikaduista:
"Naistenlahdenkatu, välillä Rauhaniementie - Ratapihankatu, katusuunnitelmaehdotus nro 1/16588
Naistenlahdenkatu säilyy nykyisellä katualueella välillä Välimaankatu - Pohjolankatu. Nykyään katu liittyy etelässä Peltokatuun. Tässä suunnitelmassa Naistenlahdenkatu käännetään liittyväksi uuteen Ratapihankatuun.
Tilanahtaudesta ja maaston koreuseroista johtuen kadusta tulee jyrkkäpiirteinen. Ajoradan peruspoikkileikkauksen leveys on 8.0 metriä, mm. jyrkissä kaarteissa leveyttä täytyy olla enemmän.
Kadun itäreunalla välille Lapintie – Peltokatu rakennetaan eroteltu 4.5 metriä leveä jalankulku- ja polkupyörätie (jalankulku 2.25 m + pyöräily 2.25 m). Sen suurin pituuskaltevuus on 5 %.
Naistenlahdenkadun ja Osmonpuiston viereisen kevyenliikenteen väylän väliin rakennetaan betoninen tukimuuri, jonka korkeus on suurimmillaan 4.5 metriä. Suunnitteluratkaisulla on pyritty säilyttämään Osmonpuiston länsireunaa mahdollisimman paljon ennallaan.
Naistenlahdenkadun kevyenliikenteen väylän ja korttelin 226 AK väliin rakennetaan noin 1 metrin korkuinen tukimuuri. Tukimuuri tarvitaan, jotta kevyenliikenteen väylän tasauksesta saadaan esteettömyyden erikoistason vaatimukset täyttävä. Kevyenliikenteen väylältä rakennetaan portaat em. kortteliin.

Lapintie, välillä Soukanlahdenkatu - Naistenlahdenkatu, katusuunnitelmaehdotus nro 1/16592
Kyseessä on nykyinen katujakso, joka suureksi osaksi sijaitsee Kastinsillalla. Eteläreunan nykyinen 3.0 metriä leveä jalkakäytävä säilyy ennallaan. Pohjoisreunalle toteutetaan 4.5 metriä leveä erillinen jalankulku- ja polkupyörätie nykyisen 4.0 metriä leveän jalkakäytävän tilalle. Kadun kokonaisleveys pysyy nykyisellään. Em. järjestelyt toteutetaan kaventamalla ajorata 7.0 metriin."
Tuossa jo välähtikin aiemmin hiukan tummelmia. Olen tässä vain viime päivinä mietiskellyt ihan tosissaan onko näillä huudeilla minulle enää mitään "tarjottavaa". Nuo Ranta-Tampellan suunnitelmaehdotukset heittivät kyllä vähän valoa tuohon tarjontaan, mutta tuota.... Jotenkin vain toivoisin, että viihtyisin kotonani. Ihan tuossa pihallakin. Ja asuinympäristössäni. Onko se liikaa vaadittu? Ei minusta.

Minähän olen kotoisin pikkuisesta, silloin 6000 asukkaan, kylästä (kunnasta), olen tavallaan siis vähän niinku maalaistyttöjä. Ainakin enemmän maalaistyttö kuin kaupunkilainen. Kotitalomme oli aivan (pikkuisen) metsän reunassa, tosin vain kilsa keskustaan oli matkaa sieltäkin, että kovin syrjässä ei asuttu. Silloin siellä oli ne ihan pienimmät tiet vielä hiekkateitä. Ja peltoja oli ympäriinsä. Ja tien reunoilla ja ojan pientareilla kasvoi heinää ja kukkia, ihan villinä siinä vain olla möllöttivät.
Olen aina arvostanut, ja arvostan yhä, suunnattomasti luontoa ja muutenkin ympäristön kauneutta, vihreyttä ja viihtyisyyttä. Sellaisessa lepää sekä silmä että mieli. 
Olikin onnenpotku, että aikoinaan (1999) ajauduin tänne Armonkalliolle asumaan ja ostin sitten kodinkin täältä. Oli kertakaikkiaan uskomatonta, että vain sen kilsan päässä kaupungin keskustasta oli tällainen entisaikojen tummelmia huokuva, rauhallinen, vehreä "lintukoto". Paino sanalla oli.

"Ihmisen, joka muuttaa kaupunkiin, täytyy ymmärtää, että siellä on liikennettä ja meteliä", ne sanovat. "Älä vastusta kehitystä", ne sanovat. 
Ymmärrän. En vastusta. toivon kuitenkin  asuinalueelta tietynlaista rauhaa, sen kauneuden ja viihtyisyyden ohella. En minä kyllä halua minnekään keskelle metsääkään muuttaa, en liioin ihan maallekaan. Täällä oli just hyvä. 
En kuuna päivänä osannut odottaa tällaista mylläystä kotini kulmille. Tai sanotaanko nyt niin, että jos olisin osannut odottaa, en olisi alun perin kotia täältä ostanutkaan. 

Ottamatta nyt ollenkaan kantaa siihen onko tunneli lopulta valmistuessaan hyvä asia, vai olisiko pärjätty ilmankin, saatan  vain todeta, että tällä hetkellä olen (taas vaihteeksi) kallistumassa asuntoni myymiseen. En kuitenkaan ole mitenkään raivoissani pakkaamassa kimpsujani ja kampsujani. Jotenkin vaan väsyttää tämä pähkäily ja odottelu/toivominen, että tämä tästä vielä jotenkin muuttuisi. Kun hiukan nyt näyttäisi ja tuntuu siltä, etten oikein tiedä kannattaako se odottelukaan lopulta. 

Nimittäin pahoin pelkään, että vaikka nyt vielä emminkin, niin kun kohta, tavallaan pisteenä iin päälle, THE piippu ja meluesteet tällätään paikalleen, olenkin jo ihan valmis lähtemään. Mikään, ei kerrassaan mikään, osunut kohilleen (siis hyvässä mielessä), vaikka hienoinen  tsäänssi olikin... Ainakin näennäisesti, edes teoriassa. Kyllä tässä nyt on kaiketi annettu Anuliinalle merkkiä merkin perään... Enkä oikein usko, että tätä tienoota tästä kovin vehreäksikään saadaan enää.

Olen ajatellut asian niin, että joku, joka ei hae asuinseudultaan sitä, mitä minä hain, saa tästä itselleen oikein mukavan kodin. Ja on muuten sijainniltaan mitä parhain, vain kilsa keskustaan ja muutenkin hyvät liikenneyhteydet...*köh*. Jos siis niitä arvostaa ja omistaa auton.

Mutta ei minulla ole kiire mihinkään. Voisin katsella ihan rauhassa koteja muualta. (Eikä taida olla niin justiisa onko Tampereeltakaan, näyttäisi vähän siltä, että muualla saattaisi olla paremmat työnäkymät tulevaisuudessa.) Täytyyhän jossain olla Koti, joka on minulle tarkoitettu. Kyllä sen sitten tietää, kun se oikea osuu kohdalle. ;)

Ainakin juuri nyt, tänään, tuntuu tältä.
                                                         
                                                                     -A.

"On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi." -Tove Jansson

maanantai 19. lokakuuta 2015

Meanwhile in Armonkallio

Poistuin Tampereelta enkä juurikaan ajatellut näitä huudeja koko viikonloppuna. Terveisiä siis Turusta! Kummityttelin, tädin pienen kultaisen 1-v. -juhlat juhlittu. ♥

Joopasen joo, sitten tunnelointiin. Ai niin, lähtiessäni reissuun havaitsin, että Polvikadun ja Lapintien risteyksessä olevan keltaisen puutalon pihastakin (siltatyömaan vierestä siis) oli pantu koivut poikki ja pinoon. En tiedä miksi, mutta jotenkin ounastelen, että se liittyy jotenkin noihin raksoihin... Voin toki olla väärässäkin...
Lisää puita kaatuu huudeilta... (16.10.15)
Lisää puita kaatuu huudeilta... (16.10.15)
Tämän viikon asukastiedotteessa 19.10.2015 kerrotaan näistä uutuuksista meidän päässä tunnelia.

Viikko 43/2015 Rantatunnelityömaalla

Santalahdessa ei ole tälläkään viikolla alkamassa uusia työvaiheita. Työmaakaivannossa ei myöskään nosteta ponttia tällä viikolla.

[Meanwhile in] Naistenlahti:

  • Naistenlahdenkadun työmaalla on aloitettu maaleikkaus ja pontitus. Pontitus kestää noin kolme viikkoa ja sen päivittäinen työaika on 7-18. Pontituksesta aiheutuu häiritsevää melua.
  • Naistenlahdenkadun avolouhinnat alkavat ensi viikon maanataina 26.10.2015. Avolouhintojen päivittäinen työaika on ma-pe klo 7-21 ja la 7-18.
  • Valtatien reunan avoleikkauksessa tehdä ruiskubetonointia yöllä klo 20-06 ma-ti ja ti ke. Hervannan suuntaan ajettaessa toinen kaista on suljettu ruiskubetonoinnin ajan Rauhaniementien sillan ja Marjatan ylikulkukäytävän välisellä osuudella.
Kävin töistä kotiutuessani kuvailemassa vertauskuvia viime postaukseni 'Street view' -kuvien huudeilla ja samalla nappasin pari kuvaa pontituksesta. 

Naistenlahdenkadulla pontitellaan (191015)
Pontitustapahtumaa näkyvissä Naistenlahdenkadulla (191015)
Street view-kuvakollaasiin vertauskuvat tältä vuodelta, ihan siis tältä päivältä ovat hieman hämärämpiä, koska olin iltavuorossa, mutta oleellinen tullee esille... Lisäksi näissä uusissa kuvissa on toki syksy, joten vihreää ei muutenkaan olisi, mutta eipä tuossa ole enää jäljellä juuri mitään mikä voisi edes vihertää. 
Kuvakollaasiteos "Nyt" huudeilta. 19.10.2015
Vertailun vuoksi vielä uudestaan myös "ennen" kuvakollaasi.
Kuvakollaasiteos "Ennen" huudeilta.
Kuvat street viewistä ajalta ennen raksaoja. 
Got the point?

Mutta en minä siitä enempää taas ala.. Hiukan kyllä yhä ottelee voimille tämä.

                                                                   -Anuliina

Jaa, mutta  minäpä laitankin teille(kin itseni lisäksi) yhen kaaniin kipaleen: "Valot pimeyksien reunoilla". Sopii moneen tilanteeseen. Tulee parempi mieli. Wirtasen Toni on hieno mies.
"kaikki loputon kauneus, kaikki järjettömyys, kaikki ruoskivat toiveet, kaikki päättämättömyys ovat lopulta tarkoituksen palasia, osa arvoitusta 
valot pimeyksien reunoilla

muista että ne kaikki suurimmat kauhut on sun toiveittes peilikuvat -käännä ne ja kädestäs löydät niihin avaimet ja et on helpompi antaa muille anteeksi kuin jäädä kaunaan kiinni

kaikki loputon kauneus, kaikki järjettömyys, kaikki ruoskivat toiveet, kaikki päättämättömyys ovat lopulta tarkoituksen palasia, osa arvoitusta ja osa totuutta
 
valot pimeyksien reunoilla ovat toisinaan himmeitä ja harvassa

sul on sisälläs valtameren kokoinen voima, jonka sä voit oppaaksesi valjastaa"

torstai 15. lokakuuta 2015

Mikä surkea ja kauhea tola!

"Entä miten sinä voit?" Sanoi Nalle Puh. Ihaa pudisteli päätään. "En oikein voi", hän sanoi. "On ottanut voimille." -Nalle Puh
Tunnelielämän vuoristoradassa tuli eteen yllättäen taas syöksykierre. Tänään havaitsin nimittäin kauhukseni, että Naistenlahdenkadulta olikin kaaadettu KAIKKI puut siitä pikku puistikosta Välimaankadun päästä! EIIIH! Yksi vain piti kaataa, asukasillassa niin arveltiin. Tosin silloin ei vielä tiedetty tarkkaan mistä ne putkistot tai mitä lie tuonne asennettiinkaan tulevat kulkemaan. Näiden puiden kaataminen ei kai tunneliin varsinaisesti liittynyt, mutta nyt on kaikki puut kuitenkin kaadettu ja tienoo entistä karumpi.. Ullatuuuus! Ihan pahaa tekee.
Tuli kyllä aivan lohduton olo. Tämä oli kai sitten se "viimeinen pisara". En halua katsella enää YHTÄÄN tällaista puoskarointia.
Kaikki puut kaadettu! EIH! (151015)
Kovin on puuton näkymä. NIIN surullista. (151015)
Armonkallion huudeilla ei enää ole juuri mikään ennallaan. Tai no, Soukkapuisto ja Leppäkadun ja Lapintien välissä oleva "naamapuisto" sentään ovat koskematta. Soukkapuisto näkyy säilytetyn jossain Ranta-Tampellan havainnepiirroksessa sentään, joten sitä ei kaiketi myllätäkään missään vaiheessa. Toivottavasti.
Yhteyttä Kastinsillalta tulevalle Ratapihalle valmistellaan.
Ei liiemmin enää viherrä tästäkään suunnasta. (151015)
Tästä ei kyllä voi kukaan iloita tai olettaa, että tämä olisi meistä asukkaista jotenkin hieno asia. Kaikki mahdolliset puut ja vihreys kulmilta kaadetaan.
[Tässä on nyt vähän samoja piirteitä kuin hallituksemme viimeaikaisissa touhuissa. Osalle näyttää lankeavan huomattavasti kaliimmpi hinta. "Tällaisia kipeitä ratkaisuja vain täytyy tehdä." Me saadaan tunneli.
Alkaa kyllä pikku hiljaa tuntua siltä, että me oltais ainakin täällä nyt jo niinku osuutemme  maksettu... Ei kiitos enempää. Yhtään. Mitään. Nyt riittää jo. En jaksa enkä halua.]

*Huokaus*. Koko Armonkallion seutu on nykyään kuin hävityksen kauhistus.
Kaikki vihreä, viihtyisä, kotoisa, idyllinen on poissa. Alkoi taas ahistaa. Ja se sama nauha alkoi pyöriä päässäni... Minä EN ostanut kotiani sattumoisin täältä. Minä EN halunnut kotia esim. Hämeenkadun varresta. En, koska halusin asunnon rauhallisesta, kauniista ja idyllisestä ympäristöstä jne, jne. Ja sellaista täällä olikin.
Mitä siitä on enää jäljellä? Eipä juuri mitään. Koko tienoo on vedetty matalaksi. On tunnelia, väylärakentamista, siltaa, kerrostaloa... You name it, we have it!  On tässä alustaa kaupungin kasvaa, on.

Ai *rumasana* miten taas riipii ja raastaa.

Otin minä pari kuvaa työmaallekin päin, vaikka olinkin ihan tunnekuohussa. Kävelin hiukan paremmille zoomauspaikoille, mutta eipä siellä liiemmin mitään uutta näkynyt.
Asfalttia näkyvissä. Naistenlahti (151015)
Naistenlahden työtunneli (151015)
Kääntelin sitten vielä hiukan veistä haavassa illemmalla ja surffailin Street viewissä.
Silloin, kun täällä oli vielä vihreää. Kuvat Googlen Street viewistä.

Lomailu onkin sitten sujunut muilta osin varsin mallikaasti. Vain tämä kotini välitön ympäristö aiheuttaa harmitusta ja mielipahaa. Lähempä siis reissun päälle.

Täytyy taas hiukan asennoitua ja reipastua reissuillansa. Kai mä tästäkin toivun. Plääh.
                                                        -A.

EDIT. pe-aamulla: Myt oli pakko tulla laittamaan tänne kuva, joka pompsahti FB:ni news feediin. Hihhhi... On kyllä aivan loistava kuva. Ihan täytyy nauraa ääneen.
Vuoden takainen tunnelmakuva FB:ni seinältä.
Voi toista, voi rassukkaa. :)  Minulla menee kyllä huomattavasti vahvemmin. :D Eilen fiilarit oli kyllä ajoittain hiukan tuota luokkaa. Yön yli nukuttuani ei edes ahista ollenkaan niin paljoa. Ehkä tää taas tästä. 
Keskeneräistä työtä ei pitäisi arvostella, mutta tämä kestää niin kovin kauan, tämä keskeneräinen työ, että välillä meinaa vaan väkisin ottaa hiukan voimille.

Aurinkoa ja iloa meille ja teille kaikille viikonloppuun! 

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Ihan lomasella!! Wohoo! :D

Ai, miten hienoa on parinkin päivän lomanen. WOHOO!! Oikein naurattaa. Ja koska tänä aamuna ei kuulunut poranpärinää, uskallan ehkä olla varovaisen toiveikas myös huomisaamun suhteen. 

Napsin nopsaan muutaman kuvan kotimatkalla, nyt tosta työmaasta. Pari kuvaa nappasin bussipysäkin takaa.
Naistenlahden tunnelityömaa 14.10.15  
Zoomasin sivusta työtunneliin. Jotain siellä tapahtuu.  Tietysti olisin voinut kävellä vähän sillalle päin, mutten mitenkään jaksanut. Ehkä joskus tuonnempana jaksan. Jos nyt sitten edes ehdin, ennen kuin työtunneli suljetaan.
Naistenlahden työtunnelissa tehdään maanpaineseinää... (141015)
Pohjolankatu-Peltokatu välillä on myllätty jo melkoisesti.
Näkymä Kastinsillalta 14.10.2015
 Tirkistysaukkokuva tältä päivältä.
Näkymä Kastinsillan tirkistysaukosta 14.10.2015
Meluesteen perustusten valumuotteja näkyvissä.
Meluesteen perustusten valumuotteja näkyi tirkistysaukosta ja näköjään ovat osuneet kuvaan vähän lähempääkin..
Naistenlahden tunnelityömaa 14.10.15
On siellä asfalttia jo aika paljon.. Mielenkiinnolla odotan millainen tuosta piipun ympäristöstä tulee, kun se "täytetään",  sitten kun työtunnelikin on suljettu.
Näkymä Soukalahdenkadun tukimuurilta 14.10.2015
Tai odottakaas, en odotakaan. Se kun tarkoittaa samalla sitä, että piippu roudataan paikalle. Siihen ei muuten ole enää aikaa kuin parisen viikkoa.

Mutta nyt kieltäydyn ajattelemasta koko asiaa. Lomailen vain. Hyvällä mielellä. Joo, näinpä teen! Lopetan heti siis tämän löpinänkin.

LomaLOmAlOMaLOmaLoMaaaa! Parhautta! :D

                                                            -Lomaliina