torstai 1. lokakuuta 2015

Asukasilta 1.10.2015

No niin. Mistäs minä aloittaisin.. Mäkiahon Mauri kävi lausumassa pari sanaa asukasillan aluksi. Samoin teki Mularin Esko.

Ensin katseltiin taas tuoretta ilmakuvaa Lylyn Petrin jutustellessa. (Video ei ollut ainakaan vielä äsken Rantatunnelin YouTubessa.) Käytiin läpi hiukan tätä väylärakentamista, missä ollaan ja mitä tullaan seuraavaksi tekemään.

Tulikin näköjään taas ihan tosi huonoja kuvia noista pysäytetyistä ilmakuvista, mutta laitan ne nyt kuitenkin, ikään kuin rytmittämään kerrontaani. Ja jotta muistaisin asioita. Kuva ensin, juttu sitten. So, here we go....
Kuva Rantatunnelin asukasillan ilmakuvavideosta 1.10.15
Naistenlahti. Kaikki neljä kaistaa tulevat kuulemma jossain vaiheessa kulkemaan tuossa alhaalla ja nuo nykyiset valtatien kaistat puretaan vasta tunnelin käyttöönoton jälkeen, vuonna 2017.
Kuva Rantatunnelin asukasillan ilmakuvavideosta 1.10.15
Tunnelityömaa tullaan päällystämään tänä syksynä. Piipun ympäristö täytetään ja muotoillaan. Työtunneli, aka konehuone, pistetään luonnollisestikin umpeen siinä samalla.
Soukanlahdenkatu valmistuu Lapintielle asti, tukimuureineen kaikkineen.
Liikenne satamaan ja Naistenlahden voimalaan tulee kiertämään tästä kuvan etualalta. Silloin päästään tekemään töitä nykyisen kulkuväylän kohdalle. Kuvaan oikeallehan tulee se identtinen liikenneympyrä.
Kuva Rantatunnelin asukasillan ilmakuvavideosta 1.10.15
Kaasuputki on upotettu nyt kulkemaan tuolla järven pohjassa. Ennen se kulki Kekkosentien varressa. Kaasuputken käyttöönotto tapahtuu ihan näinä päivinä.
Louheen murskausta tapahtuu sitten täällä Naistenlahdessa vielä kertaalleen ensi keväänä.

Tässä vaiheessa Lapinniemi -seurasta Santasaari(kohan se oli?) kysyi milloin ja mihin kevyen liikenteen väylä on tulossa (Armonkalliolta Lapinniemeen). Kevyen liikenteen väylä tulee kulkemaan Soukanlahdenkadun tukimuurin päästä ja se tulee siihen sitten, kun liikenne on laitettu kulkemaan tunneliin. Eli vuoden 2017 aikana.

Yleisöstä kysyttiin pääseekö rantaa pitkin enää ajamaan autolla. "Sillä tavalla, että näkyisi tuo järvi." Vastaus oli, että ei enää sillä tavalla kovinkaan jouhevasti. Alueellehan rakennetaan. Eli sinne tulee valtatien tilalle katuja. Yhtenäistä valtatietä siellä ei kuitenkaan enää ole. Tammerkosken ylittävistä silloistakin puretaan toinen pois, toinen jää.

Tässä vaiheessa tuli jo vähän puhetta meidän pään liikennejärjestelyistä, mutta palaan niihin myöhemmin.
Kuva Rantatunnelin asukasillan ilmakuvavideosta 1.10.15
Santalahdessa on edetty niin, että valvomorakennukseen laitetaan jo sähköjuttuja. Marraskuun lopulla täytetään sielläkin työtunnelin alue. Betonitunnelin "katolla" tulee kulkemaan katu. Haarlankatu kulkee sieltä.

Onkiniemenkadun kautta ei enää pääse kaupunkiin, ajoliikenteeltä on yhteys  pysyvästi katkaistu. Kevyen liikenteen väylä siinä kyllä tulee kulkemaan.
Kaupunki haluaa kaavoituksellaan rauhoittaa asuinalueet ja ohjata ajoliikenteen pääväylille.
[Täytyy myöntää, että tässä kohtaa meinasi hiukan nousta sarvet päähän -niin, toisilla asuinalueilla ei vaan käy yhtä hyvä tuuri... Otetaan nyt ihan randomina esimerkkinä vaikka Armonkallio... Täällähän tulee käymään ihan päinvastoin. Hmph...]

Puhuttiin Paasikivenkadun sillasta ja paljon muusta. (Putosin aina välillä kärryiltä, kun en tiedä mikä katu Onkiniemessä on minkäkin niminen.) Silta otetaan käyttöön, sikäli mikäli säät ovat rakentamiselle suosiolliset, heti vapun jälkeen, 2. tai 3. toukokuuta. Siis mikäli huhtikuu on aurinkoinen, ei ainakaan kovin talvinen...
Länteen päin menevä liikenne kulkee sillalta ja itäänpäin mennään sivusta.

Kysyttiin eikö Santasaarentie(?)lle voisi  millään tehdä jalankulku ja pyörätietä, kun siitä kuitenkin kuljetaan, vaikka se siis on kielletty. Se, ettei kevyt liikenne saa kulkea siinä on kuitenkin turvallisuuskysymys. Siinä kun kulkee niin paljon kuorma-autoja. Ja k a s e t t e j a.

Ai, ettekö tiedä mikä on kasetti?
No, mäpä kerron. Kasettiautoksi sanotaan kuorma-autoa, jonka päällä on lava ja perässä perävaunu, jonka päällä on myös "liikkuva" lava. Kun kuormaa puretaan, kipataan ensin auton päällä oleva lava jonka jälkeen auto peruutetaan perävaunun eteen ja ohjataan lavat sisäkkäin. Kasettilava kulkee auton lavan sisälle kiskoja pitkin. Lavat lukitaan ja uusi kippaus voi alkaa.

Ni. Ihan helppo. Saatoin hieman googlata. ;) 

Vaikkakin vähän asian vierestä, mutta voin kertoa muutaman muunkin määritelmän: 
Rekka on yhdistelmä, jossa on kuorma-auto ja sen joko perässä perävaunu vetoaisan päässä tai puoliperävaunu, joka on osaksi vetopöydän päällä kiinni kuorma-autossa.
Nupiksi sanotaan kuorma-autoa, jossa ei ole perävaunua. 


Ettäs tiedätte. :D
  • Asukastilaisuus 1.10. Tässä kohtaa tuli Mularin Esko kertomaan juttuja.
Kuva Rantatunnelin asukasillasta 1.10.15
Rantatunnelia on nyt rakennettu kaksi vuotta. [Nyt on vähän viilattava pilkkua ja hifisteltävä, että itse asiassa tarkalleen ensi sunnuntaina tulee täyteen kaksi vuotta. Päivä on painunut mieleeni, sillä tunnelilla, Ransu Karvakuonolla, naapurin Urholla (joka on siis mäyräkoira) ja minulla on silloin syntymäjuhlapäivä. WOHOO! Ajatella, miten sattuikin?!  Ahahhahaha! Ajattelin ensin, että kai se piippukin pystytetään tuolloin, vähän niinku syntymälahjoiksi meille kaikille, mutta se ei sentään osunut kohdalle.] 
No joo, suunnitelmien mukaan ja aikataulussa on edetty. Budjetissakin on pysytty. Koko hankkeen valmiusaste on n.70% ja samalla linjalla mennään budjetissa. (Joka siis on 180 miljoonaa.) Kuvasta näkyy tämänhetkinen tilanne hiukan eriteltynä.

Tapaturmista juteltiin enemmänkin. Tai siis ennaltaehkäisystä enimmäkseen. Tapaturmien osalta on pysytty 0-tavoitteessa, hirmuisen vähän on sattunut tapaturmia. Lyly ja Mulari luettelivat kaikenlaisia muitakin yhteistyötahoja ja juttuja liittyen näihin turvallisuusasioihin. Mieleeni jäi kuitenkin ihan konkreettinen esimerkki. Nimittäin, että viikoittain pidetään viikkopalaveri, joissa käydään jokainen viikon aikana käynyt läheltä piti -tilanne, jotta tilanteilta vältyttäisi jatkossa.

  • Tunnelin maanrakennus- sekä verhous- ja sisustustyöt
Sitten mentiin tunnelin sisuksiin.
Kuva Rantatunnelin asukasillasta 1.10.15
 Ai että. Mitäs tässä kuvassa tapahtuikaan... Menossa kuivatustyöt tunnelin uumenissa. Kai. Öööh... Siirrytäänpä seuraavaan...
Kuva Rantatunnelin asukasillasta 1.10.15
 Kuvassa (yllä) sprinkeleri- ja vesijohtoputket. Tuplabuukkaus.
Kuva Rantatunnelin asukasillasta 1.10.15
 Sitten näkyvissä on niitä tunnelirakenteita. Teräsverkon päälle ruiskutellaan betonia, ruiskubetonia siis. Kalliopintaa ei lopuksi jää näkyviin mihinkään. (Ymmärsin niin.)  Reunoilla näkyy törmäyselementtejä.
Kuva Rantatunnelin asukasillasta 1.10.15
Yllä olevassa kuvassa katto onkin jo ruiskuteltu, kuva on eteläisestä tunnelista.

Kysyttiin muuten, että tuleeko samanlaisia levyjä kattoon kuin Hämeenlinnassakin on (ne putoilevat). Kyllä vain, samanlaisia laitetaan tuonne Santalahden betonitunnelin kattoon, mutta ne ruuvataan kiinni.  Itse asiassa taidettiin sanoa, että niitä ruuvaillaan parhaillaan.

  •  Tunnelin tekniset järjestelmät
Kuva Rantatunnelin asukasillasta 1.10.15
Kuva Rantatunnelin asukasillasta 1.10.15
Voiko olla, että Mulari mainitsi, että tunneliin tulee suunnilleen 130km erilaista sähköjohtoa yms. Kyllä se niin taisi olla. Melkoista asentelua vaatinee.

Kyselin tässä kohtaa siitä metallisesta räminästä, joka asuntooni on kantautunut. "No, niin kuulemma on taas jotain ääntä kuulunut," sanoi Mulari. Joo. On kuulunut. Lopputulema oli se, että ne on ehkä olleet ne isot metallituubit, jotka pilkottivat työtunnelista. Niitä on asenneltu kaiketi tässä syyskuun aikana.
En tiedä tajusivatko ne, ettei kyse ole äänestä itsestään, että se ei minua häiritse. Ollenkaan.
Enemmänkin (tai ainoastaan) olen huolissani, että sieltä kantautuu yhä asioita ja niin kirkkaasti ja kuuluvasti. Että toivottavasti ei kantaudu sitten jatkossa mitään, silloin kun mikään ei ole enää "työn alla", vaan ihan valmiina. Sellainen ajatus tässä lähinnä vaanii mielessä..
Totesivat, että työnaikaiset äänet kuuluu ja että se myös johtuu siitä, että "konehuone" on auki molemmista päistä. Kun se suljetaan, ei ääntä kuulu(isi) enää samoin.

  • Meluesteet ja IV-piiput
Tässä ei tullut esille yhtään mitään uutta. Vilautettiin kuvaa siitä pienoismallista.
Mutta kävi ilmi, että (Tyynismaan mukaan) ME8:aan eli Soukanlahdenkadun meluesteeseen ehkä onkin olemassa se suunitelma. (Jota kysyin aiemmin Frei Zimmeriltä.) Lupasin laittaa sähköpostia Merjalle asiasta. Muutenkin sovittiin, että laitan postia hänelle, mikäli kotiini kuuluu vielä omituisuuksia. Kun kerta tunneliyhteyshenkilöni lähti muille maille. Ni.
  • Uudet työnaikaiset liikennejärjestelyt -Naistenlahti (Petri Lyly)
No niin, sitten näihin Naistenlahden uusiin liikennejärjestelyihin. Pohjimmiltaan on siis kyse siitä, että Kastinsillalta (kuitenkin siis vasta Pohjolankadun jälkeen) lähdetään louhimaan "ylhäältä alas", 10%:n kaarrolla, väylää (tulevalle) Ratapihankadulle.  
Naistenlahdenkatu poikkaistaan siis Pohjolankadun jälkeen PMK:n talon kulmille saakka.

Vesijohdot uusittiin Rauhaniemensiltatöiden aikana Välimaantieltä Lapinniemen suuntaan. Nyt tässä samalla uusitaan vesijohto myös välillä Välimaankatu-Peltokatu.  Joko sen pikkupuiston halki tai tien viereen. Tämä ei kuitenkaan aiheuta muutoksia bussireitteihin (pysäkki saattaa siirtyä hetkellisesti, mutta näistä infotaan sitten tarkemmin, jos tarvetta.)  Myös liikeenne pyritään pitämään 2-suuntaisena koko ajan, Välimaankatu tosin saattaa olla suljettuna hetkisen, mutta max. 2-3 päivä. Näin arvellaan tällä hetkellä.
Kuva Rantatunnelin asukasillasta 1.10.15
 Tässä vaiheessa paljastui, että Lapintien ylikulkusillan rakennustyöt eivät valmistukaan lokakuussa. [Faaaaak!]  Kyseinen silta ei liity tunnelijuttuihin ollenkaan ja siksi tarkkoja tietoja ei ole, paitsi, että tällä tietoa Lapintien sillan pitäisi olla valmis jouluun mennessä. Ilmeisesti siellä on ollut jotain hankaluutta sillan perustuksissa, tms.
Tästä johtuen myöskin Kalevanpuistotien (vai Parantolankadunko se on?) väliaikainen liikennejärjestely pidetään voimassa ensi kevääseen saakka.

Alla kuva liikennejärjestelyistä Lapintien sillan avaamisen jälkeen.
Kuva Rantatunnelin asukasillasta 1.10.15
No niin, sitten tuohon suurempaan "liikennejärjestelyyn". Rakentamispäätös tästä on saatu vasta keskiviikkona.
Kuva Rantatunnelin asukasillasta 1.10.15
Työt aloitetaan kaatamalla puita (n. viikon päästä) ja maanpoistolla sekä (avo)louhinnalla.  Puut poistetaan "radan viereltä" väliltä Lapintie-Peltokatu ja aletaan louhia 10%:n kaarrolla väylää alas Ratapihankadulle. En osaa oikein selittää asiaa, kuvasta kuitenkin saanee oikean käsityksen.

Tuohon Osmonpuiston kupeeseen (n. 10m puiston kulmasta) nousee jossain vaiheessa tukimuuri, jossa graniittilohkareita ja kahdet portaat puistoon.

Ratapihankadun yhteys tunnelin itäpäässä on yhteys kaupunkiin päin.

Väinölänkadun kohtaan on kai tarkoitus tulla myös yhteys (Antikan kohtaan).
Itse Ratapihankatu on oletettavasti valmis ensi syksynä, lukuun ottamatta tavara-aseman kohtaa. Ratapihankatu kaiketi kiertää sen.
Minulta meni ohi mitä tapahtuu Erkkilän sillalle, muistiinpanoissani lukee "Erkkilänsillalta alas" ja "kaupungilla on suunnitelma siihen" ja "ens kesän aikana", mutta siihen ristykseen on tulossa melkoista vilskettä, vaikka sitä jäsennelläänkin niin, ettei siinä olisi liikennettä neljään suuntaan. Ja katkeaahan yhteys Peltokadulta PMK:n talolta Lapinnimeen kokonaan.

Nyt siis kuitenkin aletaan rakentaa yhteyttä Kastinsillan kautta alas Ratapihankadulle. Ja tunnelityömaa täytetään. Ja tulee melueste. Ja piippu. Nyt tapahtuu hirmuisesti näkyviä asioita.


ÄÄK! Kello on jo noin! Nyt lopetan, huomenna on päikyn avausvuoro. Saatan täydennellä asioita tänne huomenna, tai sitten en.  Moikko!

                                                                                 -Anuliina

Ai niin, katselmuksista tuli puhetta sen verran, että nämä jo tehdyt katselmukset liittyvät louhintoihin. Enää Vapriikki on loppukatselmoimatta. Raportointi loppukatselmuksista tapahtuu ensi maanantaista alkaen. (Voi odotella kuukauden sisällä niitä tuloksia.) Tieto tulee isännöitsijän ja taloyhtiön hallituksen kautta.
Jos nyt tulee uusia vaurioita tms, niin otetaan yhteys allianssiin ja katsotaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti