keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Betonia taisivat ruiskutella

Ei minun tänään pitänyt täällä käydä, mutta tuli pari juttua kotimatkalla vastaan. Kävelin siis tänään taas Palatsinraitin kautta kotiin. Olinkin miettinyt minne se yksi kukka-aiheinen melueste mahdettiin hävittää, kun ei ole näkynyt...
Mutta nythän se selvisi, sepä onkin kaiken aikaa ollut nähtävillä. Se näkyykin tuosta ohi ajaville autoilijoille... Tietenkin, kuinkas en sellaista tullut ajatelleeksi. Tarvis varmaan rakentaa oma maja tuonne Pursiseuran nurkille. Ei vaan, kivahan se tietysti on, että nättiä näkyy ohikulkijoillekin. Näkyisipä vaan sitten meillekin. 
Ullatuuuus! Kukkaismeluestenäkymä ohikulkijoille. (300915)
Kurkistelin sitten näkymiä tukimuuriltakin. Ihan uusia juttuja tehtiinkin ihan täällä päivänvalossa kaiken kansan näkyvillä.... Aika vinkeän näköistä olikin tuo ruiskubetonointi. Otaksun, että kyseinen toiminta oli kyseessä.
Ruiskubetonitunnelimiehet hommissa. Luulisin. (300915)
Siinä hengaillessani, tunnelista ajoi ulos tyhjä rekka ja sisään ajoi toinen, lastissa oleva.
Tunnelista ulooooos ja takaisin sisääään. (300915)
Tavallaan hassu ajatus, että ensin kauhealla vaivalla räjäytellään, rusnataan-rusnataan-rusnataan, mainitsinko jo, että rusnataan...,  lastataan ja kuljetetaan louhetta ulos tunnelista kuutiokaupalla. Sitten se kuitenkin vähän myöhemmin tuodaan takaisin. ;) No joo, onhan se hyvä, että hyödynnetään meidän oma kiviaines. 

Rantatunnelin fb:ssä oli kuvia tuolta Näsinkallio-Naistenlahti välillä tehtävistä törmäyselementtien asennushommista. Kovin on...tunnelin näköistä.
YouTubessa ei ollut (ainakaan äsken vielä) uusia videoita. Kurkistin, kun ajattelin, että ne ois voinut vaikka kuvata tuoretta kuvaa asukasiltaa varten. Tai ehkäpä ovatkin, muttei sitä ole vielä laitettu näytille.

Huomenna onkin sitten jo lokakuu (ääk, enää kuukausi piippuun) ja se asukastilaisuus klo 18-19.30. Onneksi se ei ollut tänään, en kyllä ehkä olisi millään jaksanut raahautua paikalle. 

Jaa, jaa. Nyt täytyy jatkaa hyvin alkanutta "huone päivässä" -projektiani. Onneksi huoneita ei ole kovin montaa, kohta on jo valmista. ;)


Huomiseen siis. Ksau!

                                                    -A.

EDIT. (illemmalla): Oi mitä löysinkään! :D
"Tunnelintekijän varusteet"
Postia tunnelintekijöille. Itse asiassa yksi "työlapsi" piirsi tämän aikoinaan minulle, silloin kun menossa oli (minun kannaltani) ne  haasteellisemmat ajat. Hieno piirustus on kyllä tämä. Kirjoitustakin ja kaikkea. Asiantuntemustakin tuntuisi löytyvän. ;) (Sain muuten tekijän luvan kuvan julkaisuunkin silloin, huomasin ihan kysyä.) Hän myös sanoi, että voin tietysti myös toimittaa kuvan niille tunnelimiehillekin, "kun se varmaan käy ihan helposti, kun ne kerta on siellä sun kodin alla".

Työlapsista kun tuli puhe, niin piti sanoakin, että tässä yhtenä päivänä pohdittiin yhden tunnelin toisessa päässä asuvan tyttölapsen kanssa (siis etupäässä se lapsi mietti ;D), että  jos hän huutaa sieltä päästä minulle, niin kuulenko minä tänne minun päähän. Sanoin, että  voidaanhan me koittaa, mutta että mä vähän epäilen, että saattaa olla, ettei ihan kuulu. "Niin, muuten kyllä ehkä kuuluis, mutta kun siellä on niitä työkoneita", tuumi hän. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti