"Kyllä minä niin mieleni pahoitin"

Piti ensin postata vain lauseet: "Älä sano mitään, jos sinulla ei ole mitään hyvää sanottavaa." Ja "This space intentionally left blank." Pikkusen on nimittäin pitänyt viettää hiljaiseloa ja pitää kai pitää vastedeskin, kun meinaa päästä pelkkää rumaa sanaa suusta. Kokeilen nyt tätä vanhaa "oksenna tänne, jos se vaikka helpottaisi" -konstia.

Voisin lainata Mielensäpahoittajaa, ja todeta, että "Kyllä minä niin mieleni pahoitin." Lumipalloefekti. Kun ottaa päähän, niin ottaa päähän. Ihan kaikki. Nyt on, kuulkaa, valo ja positiivisuus jossain tosi syvällä, siellä mihin aurinko ei paista. Eikä ala koskaan paistaakaan. Tuleekohan ne joskus sieltä vielä pois? Toivoa sopii.

Vaikuta! Ai niin, mutta ethän sinä voikaan. Sori. 

Rupesi lähinnä ottamaan päähän tämä ihmisen omaan elämäänsä vaikuttamisen mahdottomuus. Annetaan kyllä ymmärtää, että asioihin jotenkin voisi vaikuttaa, saatetaan jopa antaa vaikuttamisen mahdollisuus, mutta lopulta on aivan se ja sama mikä on mielipiteesi tai miten kovasti yrität. Yhtä tyhjän kanssa sanoit (tai teit) jotain tai sitten et. Mutta ei sinun pidä valittaa, koska kylläpäs sinut "on" otettu mukaan vaikuttamaan. Vaikene siis ja tyydy kohtaloosi. Ni.

Koko tunnelihankeaikakin vaikuttaa tällä hetkellä vain pötköltä epäonnekkaita sattumia ja asioita, joihin kenelläkään ei ole ollut missään vaiheessa mitään sanomista.  Tai siis on, ainakin jonkin verran. Ainakin teoriassa.

Pikakelataan alkuun. Kerättiin adressi, nimiä oli riittävästi kansanäänestykseen. Ei tullut äänestystä. Tuli tunneli. (Olisi se voinut tulla äänestyksenkin tuloksena, mutta se ei ole pointti, ei annettu edes mahdollisuutta.)
Vaikka olin ajatellut, etten mainitse demarihässäkkää täällä, niin mainitsen kuitenkin, se tavallaan liittyy nyt tähän. Nimittäin,  onhan sinulla mahdollisuus vaikuttaa asioihin äänestämällä.  Mutta mikäli äänestit yhtä "niistä neljästä demarinaisesta", ja äänestyspäätöksen perusteena oli tunnelikanta, niin hupsista saatana. Ei osunut ihan nappiin sekään vaikuttamisen mahdollisuus.

Mainitaanpa tässä välissä, että puhun nyt ihan vain omasta puolestani, ettei kukaan vedä hernettä nenään, että siellä se taas huutelee kaikkien puolesta.
Minun osakseni siunautui sitten, kuten tiedätte, tämä melkein kaikin mahdollisin tavoin epäonninen asunnon sijainti. Ekstrana vielä kallion sisässä  puolittain asuminen. Kohdalle osui myös kallion otsan irtiporaus, työtunneli, liikennetunneli sekä ensimmäinen yhdyskäytävä. Lisäksi poikkeuksellinen äänten asuntoon kantautuminen. Noh, siinähän se  viitisen kuukautta meni. Sain harmaata hiuksiin (onneksi vähän vain, mutta kuitenkin) ja verenpainelääkityksen.  Ei toki pidä nuolaista ennen  kuin tipahtaa,  vielä on "saamisia" tulossa.

[Koen kyllä, että oli minulla siinä rusnausepisodissa pikkuisen vaikuttamisen mahdollisuutta. Josta olen kiitollinen. Rusnaus- yms. työskentelyaikoja säädettiin niin, ettei asuntoni alla työskennelty öisin. (Vaikka kantautuivat ne äänet kauempaakin, mutta edes hieman siedettävämpänä.) Siinä kohtaa kuitenkin pystyin vaikuttamaan omaan elämääni edes hitusen. Mainittakoon se tässä nyt vielä, ettei kuulosta täysin kiittämättömältä tämä vaikerrukseni. En minä ole unohtanut.]

Äänet helpottivat aikanaan. Sitten tuli "konehuone pihan alle"-paniikki, joka selvitettiin palaverilla. Eihän se edes ole mikään  konehuone, hämäsivät harhauttavilla termeillään.
Vielä on tulossa piippu. Tunnelin IV-piippu. 40-metrinen, halkaisijaltaan 6m oleva piippu, tuohon alle 100m:n päähän talon kulmasta.  Ihan suoraan pihanäkymään. Järjestettiin taidekilpailu. Ei vaikuttamisen mahdollisuutta. Kenelläkään.

Saadaan n. 2,5 m korkea melueste, johon saadaan kuuden tamperelaisen taiteilijan taidetta. Järjestettiin melutaidegalleria -ilta. Myös asukkaiden mielipiteitä kysyttiin. Laputettiinkin hirmuisesti toiveita. Mutta... Ei vaikuttamisen mahdollisuutta?Ainakaan itselläni tai taloyhtiöllämme. Muiden toiveet toki ovat voineet toteutua. En tiedä muista, mutta sen voin sanoa, ettei ainakaan meidän toiveitamme kuunneltu.

Tänään tuntuu kyllä siltä, etten ole enää yllättynyt. Yhtään. Mistään.

Me saamme tunnelin, piipun, meluesteen ja todennäköisesti myös liikenteen meteli kantautuu joskus tulevaisuudessa tänne korviahuumaavana meluesteistä huolimatta. En epäile yhtään, mikäli näiden "sattumusten" joukko saa jatkoa.  Eikä mihinkään ole voinut vaikuttaa.

Tämä on tätä tunnelielämän vuoristorataa ja pitkään olen ollut hyvin valoisa ja optimistinen, mutta nyt on näköjään syöksykierre menossa. Varmaan kuusisataa askelta taaksepäin astuneelta nyt ainakin tuntuu. Orastava piippupaniikki? Syysahdistus? En oikein usko.

Suurempi harmitus, (oikeastaan tunne lähentelee lähes raivoa) -ja oikeastaan tämän  lumipalloefektin liikkeelle sysännyt voima, se miksi tämä tunneliasiakin on nyt taas vaihteeksi saanut niin suuren mittasuhteen, on hallituksen kaavailema "yhden" lapsen lisäys/aikunen varhaiskasvatuksessa. Vaikka ei se kohta enää mitään kasvatusta ole, tarhausta ja säilöntää lähinnä. Pedagogiikalle voi sanoa hyvästit, vaikka kuinka haluaisi, uudistuisi, muuttaisi toimintatapoja yms. Lasten oikeuksista en nyt ala edes puhua (siitä tulisi kokonaan oma tekstinsä ja vaikka se on itse asiasa se suurin huoli).  Muuta kuin että niitä ollaan polkemassa ihan urakalla. Ja että se tulee vielä näkymään tulevaisuudessa. Eikä mitenkään mukavalla tavalla.

Nimittäin tämä "yhden" lapsen lisäys ei käytännössä tarkoita ryhmäkoon kasvua (kolmen aikuisen ryhmässä, joka on kenties tavallisin) ainoastaan 21 lapsesta 24:een. VAAN kun subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisen  seurauksena osapäiväisten lasten määrä kasvaa huomattavasti (ja koska ryhmissä ei ole hallituksen "uusien tuulien" takia enää määritelty enimmäismäärää) saa näitä osapäiväisiä sitten taas olla 13/aikuinen, joten hupsista keikkaa, pahimmassa tapauksessa, ultimatehorror-tilanteessa ryhmässä olisi 39 lasta nykyisen 21:n sijaan. (Tuota ihan maksimia ei kyllä uskoakseni, ainakaan toivottavasti, missään talossa eikä yhdessäkään ryhmässä tulla näkemään.)
Ei ole yhden lapsen lisäys kyllä se. "Mitä ne valittaa yhden lapsen lisäyksestä?" Niinpä niin.

Oli 'Vain kaksi kättä' ja adressi päättäjille. Kiitos vain, jos allekirjoititte adressin. Harmi vain, että silläkään ei ollut vaikutusta.
Ei tässä auta pedagogisen osaamisen lisääminen. Kun henkilökunnan määrä ei muutu, tilat on samat, mutta lapsimäärä kuitenkin pahimmassa tapauksessa melkein tuplaantuu, ei siinä auta kaksi lastentarhanopettajaa yhden sijaan.

Rinnastetaanpa tämä huvin vuoksi vaikka muihin ammattialoihin... (Villi veikkaukseni on, että ei tällaiseen hullutukseen mikään muu ammattikunta edes suostuisi...)

Rinnastetaan ensin vaikka tunnelilouhintaan. Okei. Oletus on, että samat louhintavälineet ja "tilat" on käytössä. Nyt yhtäkkiä määrätään, että onkin louhittava puolitoista (alakanttiin, varmuudeksi) kertainen määrä samassa ajassa. Välineistö, henkilömäärä ja "tilat" on samat. Mutta ei hätää, nytpä onkin ihan KAKSI asioista vastaavaa henkilöä  entisen yhden sijaan. (Eikä pidä luulla, että olisi yhtäkään kättä tai silmäparia lisää, tuo toinen vastaava korvaa yhden entisen eri tehtävissä toimineen työntekijän.)
Eli näiden kahden liikennetunnelin sijaan olisi pitänyt samassa ajassa samoilla välineillä ja samalla henkilömäärällä louhia kolme liikennetunnelia.
No, mites ajattelette, että onnistuisi? Niin, sitä minäkin.

Tai rinnastetaan vaikka ravintolakokkeihin. Samat tilat, samat välineet, yhtä monta kokkia, mutta puolitoistakertainen asiakasmäärä. "Mutta eihän ne ole kuin hetken yhtaikaa syömässä!!" Ja onhan siellä paikalla kaksi ravintolapäällikköä entisen yhden sijaan.
Paperitehdas: Samat  koneet, samat tilat, sama aika, puolitoistakertaiset tilaukset. Ei hätää...kaksi...jotain....

Laadun odotetaan pysyvän ennallaan. Turvamääräyksiäkin pitäisi noudattaa.

Ei tässä kuulkaa auta pedagogiikkaan ja/tai koulutukseen panostaminen, niin hienolta kuin se kuulostaakin. Liika yksinkertaisesti on liikaa.

Ja minun mittani alkaa täyttyä. Sekä työ- että kotiasioissa. Tekee mieli huutaa ja kirkua: "PITÄKÄÄ TUNKKINNE!"  Ja lyödä hanskat tiskiin. Mutta en minä niin tee. Vaikka mieli tekisi. Lähteä täältä jonnekin kauas pois. Enkä saa itseäni tsempattua tämän yli. Joten koitin kirjoittamalla. Menen nyt johonkin kuoppaan ja sirottelen tuhkaa päälleni.

                                                -Anuliina

Jälkikirjoitus: On vielä pakko sanoa, että pidän kyllä Kallion teosten tyylistä. Siitä ei ole kyse. Voisin hyvin kuvitella käyväni hänen näyttelyssään. En vain jotenkaan olisi silti mitään noin radikaalilla tavalla "erilaista" ja mielipiteitä jakavaa teosta odottanut meluesteeseen. Mielestäni taidetta ei oikein voi viedä lahjaksikaan, se on niin henkilökohtainen asia. Mietin alunalkaen miten ihmeessä meluesteesseen voi ylipäätään valita taidetta, se kun on aivan ihmisten kotien ikkunoiden takana, ja lisäksi ympäristössä, josta on jo viety kaikki "harmoninen ja rauhoittava" eli luonto.
Sen täytyy olla hirmuisen vaikea tehtävä. (Mutta minä olenkin vaaka-ihminen, enkä osaa päättää mistään.)
Sitten kuulin, että meidän meluesteeseen oli kaavailtukin luontoteemaa. Voi valtava, että helpotti tuska silloin sen kuullessani.
Jos seuraava melueste on se mikä luulen (joka näkyisi olevan kuvissa olevan jo työn alla, se missä on niitä "pääsiäismunantapaisia"), pidän siitä kyllä. Voisin jopa laittaa sen johonkin riittävän suureen ja avaraan tilaan. Mutta näen sen ennemmin tauluna. Jossain avarassa aulassa.
Teoksen taustalle nousee vielä sitten piippu, jonka ei varsinaisesti voi sanoa sulautuvan ympäristöön. En koe kumpaakaan taide-elementtiä (piippu ja melueste), ympäristöä rauhoittavana tai harmonisena. Näitä ominaisuuksia nimenomaan toivoin muuten niin kalseaa ympäristöä tasapainottamaan.

En minä inhoa sitä piippuakaan, joskaan en nyt suoranaisesti riemustakaan hypi. Pidän valtavasti Anderssonin lehdenmuotoisesta talosta ja hänen  muistakin töistään, siis niistä, joita olen nähnyt. Valtavan omaperäisiä, monitahoisia ja mielenkiintoisia. Tähän Sade-piipun syvimpään olemukseen en vain oikein pääse käsiksi. Ja kun olisi ollut se toinenkin vaihtoehto... Minusta täydellinen. Jos piippu sellainen voi olla.

Harmittaa ihan, että joudun "arvostelemaan" kummankaan taiteilijan teoksia tässä valossa, kun niissä ei tavallaan ole mitään vikaa.
Mutta asiaa mutkistuttaa se, että asun täällä ja piippu samoin kuin melueste tulee aivan viereen, melkein  pihalle, ja piippu on aivan suunnattoman kokoinenkin. Olisin toivonut sen olevan jotenkin "luonnollisempi", maisemaan sulautuvampi, vaikka se ei kokonsa puolesta olisikaan kovin mahdollista.  [Voihan Saapumisen arvoitus.]

Olisi ehkä ollut helpointa, etten ikinä olisi mitään muita vaihtoehtoja taideteoksista (mistään niistä) edes nähnyt, kun kerran ei mihinkään kuitenkaan voinut vaikuttaa.

Ymmärtänette mitä tarkoitan: 365 päivää, 24/7. Eikä mitään sanavaltaa mihinkään. Kellään tällä mäellä tai tuolla toisellakaan puolella.

Ahdistaa eniten se, että tällä hetkellä tuntuu, ettei minulla yhtäkkiä ole oikeastaan minkäänlaista mahdollisuutta vaikuttaa juuri mihinkään elämässäni. Paitsi ottamalla loparit ja muuttamalla kauas täältä.

Kai mä tästäkin toivun?

En yhtäkkiä olekaan ihan varma.