perjantai 18. syyskuuta 2015

"Eikäku, ei se vielä ole valmis..."

Kirjoittelen tätä tekstiä torstaina iltasella. En tosin aio julkaista tekstiä ennen huomista. Odotan nimittäin, että saan liitettyä juttuun kuvan meluesteen tuoreimmista elementeistä. Jotka rantatunnelin fb:n mukaan asennetaankin vasta huomenna...tai siis "tänään", perjantaina:
"Soukanlahdenkadun meluestetaide oli tänään esillä Aamulehden Moro-liitteessä. Jutun tiedoista poiketen elementtejä asennetaan huomenna neljä kappaletta ja sen jälkeen asennustöihin tulee viikkojen tauko. Moron juttu löytyy seuraavasta linkistä." Rantatunneli: Betoniin maalattu taide saapuu ensi viikolla

[Edit perjantai-illalla: Bongasin kaksi uutta elementtiä.]

Melutaidegalleria-illan postauksessani taannoin hehkutin ja olin erityisen kiitollinen asukkaille tarjotusta vaikuttamisen mahdollisuudesta. Kerrankin! Taisin tajuta ihan väärin. Moron juttu kertoo, että porukalla on työt aseteltu niin, ettei ne riitele keskenään.
"Melutaidegallerian syntyhistoria kulkee niin, että yhteistyössä Tampereen Taidemuseon kanssa valittiin taiteilijat. Sitten taiteilijat tekivät luonnokset. Porukalla soviteltiin työt niin, jotta ne eivät riitele keskenään.

– Tavoite on, että nämä eivät sulaudu massaan, sanoo Laura Lehtinen, joka pitää tämän hankkeen langat käsissään."
Mitäs minä tässä mullittelen. Kaipa mikä tahansa teos on parempi kuin harmaa betoni. Jotain sen suuntaista  muistaakseni  sanoi Tapiokin, kun aikoinaan puhelin piippukilpailun kärjistämistä tuntemuksista. "Parempi kai taidepiippu (mikä tahansa niistä kolmesta vaihtoehdosta) on kuin pelkkä harmaa piippu." Mutku...

Ei siinä mitään, en minä sitä. Kyllä ne varmasti tietävät ja osaavat. Ammattilaiset. Siitä ei minun mullissani olekaan kyse. Minä vain kuvittelin, kun annettiin ymmärtää, että todella olisimme voineet vaikuttaa edes tässä. Koko tienoo on mullinmallin, tänne kohoaa piippua ja meluestettä, vihreys on tiessään ja tässä sitä vain katsellaan sivusta näitä muutoksia. Mutta en minä tästä enempää jaksa. Taide elementeissä on hyvä asia. Tulee mikä tulee.

Ja ne ei nyt ainakaan sitten riitele keskenään.

Rantatunneli fb-sivulla oli muuten kuvapari Naistenlahden työmaasta.
Kuvapari Naistenlahden työmaasta
Rantatunnelin fb-sivuilta 17.9.15 
Vihreän määrä olikin päässyt jo unohtumaan. Ja kuvaparista näkyy myös selkeästi miten paljon lähemmäs liikenne siirtyy. Eikä yhtään puustoa meluesteenä. Ei taida nuo betoniset meluesteet meitä täällä yläilmoissa hirmuisesti auttaa. Voi damn.
Hiukan meinaa latistaa tummelmiani entisestään. Huomaan tappiomielialan vallitsevan nyt ihan kaikessa mikä liittyy tunneliin. Tänään kuului taas ääniäkin.

Enpä taida enempiä nyt vuodattaa, hiukan liian matalalentoista näyttää (ja tuntuu) olevan. Toivottavasti huomenna (eli siis perjantaina) saan iloissani liittää tähän kuvia mieltäilostuttavista ja piristävistä elementeistä. 

Torstai on toivoa täynnä? Niivvarmaan. Tänään antaisin kyllä, hittohemmetti, koko hankkeelle vähintään -600 pistettä. Hiukan on kiven alla (ehheh) positiivinen asenne nyt. Mutta se kai olikin odotettavissa näiden syksyn "uutuuksien" myötä, itse asiassa ihan alusta asti.  Kun alkaa tuo totuus valjeta ihan konkreettisesti. Saan minä kai vähän mullittaa, kun nyt kerta tuntuu siltä.

                                                                 -Anuliina

EDIT. Varsinaisena perjantaina, pitkällisten "päivä"unien jälkeen:

Ei tänne (ainakaan tähän meidän päähän Soukkista) neljää elementtiä ollut tullut. Kaksi vain. Ja ne olikin ripoteltu hiukan sinne tänne.

Olisko siinä sitten ollut päivälläkin autoja edessä (luulisi, että ne olisi siirretty pois työn tieltä) vai onko tunnelityömiehiäkin ollut mielenilmauksessa?  Jossain kohtaa viikolla uutisoitiin ihmisten osallistuvat myös rakennuksilta mielenilmaukseen. No, syytä en tiedä, mutta kohalle ei nyt kuitenkaan ollut tullut elementtiä. [Toisaalta -Moron jutussahan sanottiin, että ensi viikolla. Informaatiot näyttäis menevän nyt vähän ristiin rastiin tai vähän sinnepäin..]

Väriä ja reliefiraidoitusta... (Kaisa Soinin kaiketi muistaakseni?) Kauniin vihreä. Kuvassa taustalla näkyvät puut mätsää siihen hienosti. ;)  Jos ei nyt siis aivan luontoaihe, niin väri on tässä kohillaan. Muutenkin tunnelmaltaan rauhallinen.
Soukanlahdenkadulle tänään asennettu elementti. (180915)
Kaaaaaukana, aivan meluesteen päässä toinen, kai betonin värinen, elementti. En minä kyllä muita bongannut.
Kaksi uutta meluesteen elementtiä. 18.9.2015
Tänään aamulla Lapintien sillan raksalla näytti hiljaiselta (ja sateiselta).
Lapintien silta aamusella 18.9.2015
Lapintien silta aamusella 18.9.2015
Päivällä sinne oli kyllä ilmestynyt joku valtaisa (raumalainen) kone. En ottanut siitä kuvaa.

Eipä muuta. Nyt mä relaan. Ja koitan olla vaihteeksi (edes) ihan (vähän) zen. Parempaa huomista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti