maanantai 14. syyskuuta 2015

Torstai on toivoa täynnä (?)


Santalahdessa ei edelleenkään ole alkamassa uusia työvaiheita.  Rantatien risteyssillan rakentaminen ja ajoittainen ponttien poistaminen tunnelin suuaukon edustan kaivannossa jatkuvat. Betonitunnelin suuaukon päällä tehdään tukimuuria.

[Rantatunnelin FB:ssä oli kuvia Santalahdesta, jossa on saatu Paasikivenkadun risteyssillan pohjoisen puolen rampit viimeisiä päällystekerroksia lukuun ottamatta valmiiksi.]

Naistenlahdessa
  • Soukanlahdenkadulla asennetaan tällä viikolla melueste-elementtejä. Kadun varressa on tästä johtuen pysäköintikielto koko viikon ajan.
  • Louheen murskaus alkaa maanantaina 14.9.2015 vesistötäytön päällä. Murskausjakso kestää 14 päivää ja murskausaika on ma-pe klo 7-18.
  • Molemmissa päissä vesistötäyttöjen edustalla poistetaan suojaverhoja seuraavat kolme viikkoa

Nyt ne meluesteet siis tulevat. Ne nostetaan kaiketi paikoilleen torstaina, ainakin tuossa naapuritalon aidassa oli tiedote asiasta.
Tiedote elementtien asentamisesta
Koko viikon on pysäköintikielto, mutta nostotapahtuma ajoittuu torstaille 17.9. Ja liikenne ohjataan silloin kulkemaan Kaarikadun ja Siltakadun kautta.
Meluesteen elementtien saapumisen valmistelua 14.9.15
Kovasti siinä oli autoja parkissa ainakin tänään. Ja jotain valmistelevia töitä siellä kai tehtiinkin jo..

Sitä mietin, että taitavat nuo meluesteet vaikuttaa lähinnä tuossa maan tasolla. Mitenköhän ne meitä täällä ylhäällä auttavat? Kuuluuhan nytkin tuon Rantatien liikenteen meteli kerrostalojen ylempiin kerroksiin. (Tosin tie on tällä hetkellä hieman korkeammalla kuin tulevaisuudessa.)
Periaatteessa työmaan äänienkin kuuluisi vaieta noiden meluesteitten vaikutuksesta. No, kunhan ensin saavat nuo elementit asenneltua ja koko meluesteen valmiiksi, niin sitten kai voi vetää jo jonkinlaisia johtopäätöksiä. Jotenkin vaan tuli uskonpuute siihen hommaan nyt. Plääh.

Tunnelityömaalla, tuolla suuaukkojen päälläkin tapahtui. Jotain.
Tukimuurinäkymiä Soukanlahdenkadulta 14.9.15
Olikohan se perjantaiaamuna, kun lähdin aamuvuoroon, ja katselin siinä hetkisen pihaamme aamuauringon paisteessa.
Aikaisen aamun auringonsäteitä kotipihalla. Vielä.  
Taitaa olla viimeisiä loppukesän/alkusyksyn aamuaurinkoja, kun tänne enää paistelee. Kohta tuossa nimittäin kaiketi häilyy suunnaton piipun varjo. Tämä tuntuu nyt olevan yhtä totuttelua ja johonkin ei niin mukavaan valmistautumista kaikki tyynni. Kotona ja töissä. Ja syksykin tulee. Voi yy-ää-köö! Anuliina on nyt vähän väsynyt (tähän kaikkeen).

No, mutta kyllä täältä vielä noustaan. Vaikka hampaat irvessä. Ni. Prkl.

                                                                                   -A.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti