keskiviikko 24. elokuuta 2016

Kantelu oikeusasiamiehellekö enää jäljellä?

Olen tullut siihen tulokseen, että ryhdyn äärimmäisiin toimiin ja teen kantelun oikeusasiamiehelle viranomaisen välinpitämättömyydestä/velvollisuuden laiminlyönnistä koskien asukkaan/asukkaiden terveyttä tässä koko Rantatunnelihankeen ilmanlaatu -jupakassa. En jaksa enää selvitellä, kysellä ja pyydellä.
Kuva pixabaysta.
"Eduskunnan oikeusasiamiehen puoleen voi kääntyä, kun epäilee, että viranomainen tai virkamies ei ole noudattanut lakia tai täyttänyt velvollisuuksiaan tai jos kantelija epäilee, että perus- ja ihmisoikeudet eivät ole toteutuneet asianmukaisesti."
"Kantelun voi tehdä viranomaisista ja virkamiehistä. Lisäksi kannella voi muistakin, jotka hoitavat julkista tehtävää." 
Mietiskelin tuossa nimittäin sitä, että eikö ilmanlaadun mittaamisen ja seurannan pitäisi olla itsestään selvä juttu tämän mittaluokan hankkeessa? Ei kai asukkaiden itse ole hoidettava asiaa eteenpäin? Olen ollut yhteydessä lukemattomiin ihmisiin ja eri tahoihin. Aina palataan Ilmatieteen laitoksen antamaan lausuntoon ja pahoitellaan tilannetta. Sitä paitsi Lovenkin toteaa (todettuaan ensin, että ylityksiä tulee tapahtumaan), että "täytyy kuitenkin ajatella laajemmin, suurella osalla ilmanlaatu vastaavasti paranee..."

Selvitystyön alla on enää mitkä/ketkä viranomaistahot nimeän. Ilmatieteenlaitos on antanut lausunnon, johon kaikki vetoavat. "Laskelmien mukaan ylityksiä ei tapahdu... blaablaablaa." En tiedä onko Katja Loven viranomainen? Ely-keskus on viranomaistaho, ympäristönsuojeluyksikkö myös. Allianssin osapuoletkin kai ovat.

Huomenna soitan Elyn Ivalolle ja kysyn vielä miten "keskustelut mahdollisesta mittausmenetelmästä" ovat jatkuneet, vai onko ne pantu jäihin, "koska ei tarvi mitata."

Allianssi on tehnyt kantansa selväksi niin monesti (sekä asukasilloissa että mediassa) sekä lisäksi ignooraa jokaisen ilmalaatua koskevan viestini FB:ssä, että heihin lienee turha enää olla yhteydessä.
Se tässä on hassua, että Allianssin osapuolet luetellaan Liikenneviraston sivuilla seuraavasti: "Allianssiin kuuluvat Tampereen kaupunki, Liikennevirasto, Lemminkäinen Infra Oy, A-Insinöörit Suunnittelu Oy ja Insinööritoimisto Saanio & Riekkola Oy." Kuitenkaan tiedottaja Tyynismaa ei laske Tampereen kaupunkia allianssilaiseksi. Seuranta ei hänen mukaansa kuulu allianssille, vaan se on hänen mukaansa Tampereen kaupungin asioita ja vastuulla...

Tilasiko kaupunki siis tunnelin, jonka päästöistä johtuen osan kaupunkilaisista ilmanlaatu huononee merkittävästi, pitoisuudet ylittyvät laskelmienkin mukaan ajoittain (jopa THE Lovenin mukaan)?
(Tähän väliin pakko muistuttaa, että AL:n uutisoinnin mukaan päästöilma olisi voitu puhdistaa. Mitenkään avoimia ei myöskään asian suhteen ole koko aikana oltu. Ei todellakaan.)
Viitisen metriä lähimmän talon seinästä (laskelmienkin mukaan) rajat paukkuvat yli, ja silti ei nähdä tarvetta seurata ilmanlaatua. Kukaan ei myöskään ota vastuuta.

Elyn  Ivalo oli ensimmäinen, joka näki asiassa jotain tolkkua ja käynnisti keskustelut. Hän ei kuitenkaan kerro minkä tahojen kanssa on keskusteltu. Paitsi kuulemma useiden asiantuntijoiden. "Jotenkin kuitenkin jäi auki kuka vastaa ja kuka on vastuussa." Lisäksi rahoitus ja toimeenpano olivat auki.

Minä en jaksa enää kirjoitella ja kysellä asian perään. Huomenna soitan Ivalolle ja sen jälkeen jätän asian  oikeusasiamiehen päätäntään.
Tuntuisi kyllä oudolta, että siinä mennään kaikkien lakien mukaan, jos osa kaupunkilaisista saa maksaa terveytensä kustannuksella tästä hankkeesta. Ei nähdä tarpeellisena eikä  vaivauduta edes varmistamaan, että pitoisuudet pysyvät sallituissa rajoissa.

Liikenteen päästöjen terveydellisistä vaikutuksista on lukemattomia tutkimuksia.
Viranomaisia sitoo useampikin laki, joissa mm. pitäisi ottaa huomioon ympäristölle ja ihmisille koituvat terveydelliset vaikutukset. Samoin hankkeiden ympäristövaikutusten seurannalla (ja sen valvomisella) on omat lakipykälänsä ja vastuutahonsa.
Minä en ole lakimies enkä osaa lakeja tulkita. Eikä minun kuulu niitä tulkitakaan. Olen kysynyt eri tahoilta muutamista asiaan liittyvästä lakipykälistä, mm. ketä ne koskevat, vai koskevatko ketään? En ole saanut vastausta kysymyksiini. (Viimeisimpänä Elystäkin sujuvasti sivuutettiin kysymysteni laki-osuus.)
Minä olen lähiasukas ja mittani on täynnä. En enää jaksa. Mitään. Eikä minun tarkemmin ajatellen tarvikaan.


                                           -Anuliina

Loppu"kevennys": Iltapuhteiksi suunnittelin T-paidan.Vaikkapa muutamalle virkamiehelle muistoksi ja kiitokseksi. (Takana voisi olla vaikka kuva pitoisuustaulukosta.)
Vaikkapa muutamalle virkamiehelle kiitokseksi.
Näitä saisi painaa myös vauvojen bodyihin, mutta minulta tuli melkein oksennus pelkästä ajatuksesta.


EDIT. torstaina klo 14.40: Soitin. Mutta Ivalo on tavoitettavissa seuraavan kerran vasta maanantaina. Parhaiten aamupäivällä ennen klo 13. Palaan siis asiaan maanantaina aamupäivällä.

tiistai 23. elokuuta 2016

Asukastiedote (ja pari sanasta tiedotuksen moninaisuudesta)

Eilinen asukastiedote 22.8.2016:

Viikko 34/2016 Rantatunnelityömaalla

Tunnelissa jatkuvat viranomaistestaukset. Viime viikolla pelastuslaitoksen yksiköt tutustuivat tunneliin ja sen teknisiin järjestelmiin kahdeksalla eri ryhmällä. Parhaimmillaan tunnelissa oli kymmenkunta hälytysajoneuvoa samanaikaisesti.

Naistenlahti
  • Ratapihankadulla ja Naistenlahdekadulla tehdään kivi- ja viherrakennustöitä
  • Tunturipuiston alapuolella sijaitsevaa valtatiekanjonia siivotaan ja materiaaleja siirretään vesistötäytölle tasatulle varastoalueelle
  • Eritasoliittymäalueella ja Ratapihankadulla tehdään luiskatukimuureja
Santalahti
  • Kevyen liikenteen sillan länsipuolella sijaitsevaa bussipysäkkiä siirretään torstaina klo 9 noin 80 m itään.
  • Rantatien ja valtatien välissä tehdään viherrakennustöitä
  • Rantatiellä viimeistellään reunakiviä
  • Päällystystöitä tehdään bussipysäkeillä ja muualla katuverkolla
  • Melluvallin maanrakennustyöt jatkuvat
  • Eri puolilla työmaata tehdään piennartäyttöjä.

Siinäpä se. Pitäisi ottaa vähän kuvia huudeista, mutta en ole halunnut ajatella koko tunnelihanketta.

Osui silmiin pari ZEN-fraasia. Vähän niinku tunnelmaa luomaan. Sopii tavallaan aiheeseen, kun olen kerran ollut (lähes) mietiskelemättä näitä tunnelielämän kiemuroita viime päivät, ommellut uudella ompelukoneellani ja ZENittänyt.. 
Fraasit on lontooksi.
  • Before you criticize someone, you should walk a mile in their shoes. That way, when you criticize them, you’re a mile away and you have their shoes.   
  • It’s always darkest before dawn. So if you’re going to steal your neighbor’s newspaper, that’s the time to do it.
Ehheheh. Tuosta ekasta tuli mieleen, että olisihan minulla jälleen/yhä melkoisesti kritisoitavaa, mutta vaikenen. Melkein kokonaan. Toistaiseksi.

Sen vaan sanon, että tulipa taas havaittua tuon Rantatunnelin tiedotuksen "moninaisuus."
Ristiriitoja havaittavissa. FB vs. Moro
Eikö tässä ole havaittavissa hiukan ristiriitaa noitten tiedoksiantojen välillä? Että yritettiinkö ne puut nyt loppuun asti säästää vai oliko se kaato tiedossa alusta asti?
Asukkaille annetaan ensin kuva, että olisi säästetty, mutta kun tienpitoviranomaisen toimesta pakotetaan kaatamaan. "ME olisi haluttu säästää, mutku NE pakotti." Lehteen kerrotaankin sitten, että kaatoolikin tiedossa. Alusta asti.
Ja kansalle menee läpi kaikki selittelyt.

Vaikka niinhän sitä syötetään kaunisteltuja osatotuuksia näistä suuaukkojen läheisyyden ilmanlaadun "mittauksista ja seurannastakin". Mikä nyt hankkeen toiminnan parhaalta saa näyttämään.

Nytpä en jatkakaan, menee muuten yöunet. Jos niitä kuvia tässä lähipäivinä saisin käytyä ottamassa. (Vastapainoksi tälle... mitä tämä nyt ikinä onkaan.) Pitäsi myös kysellä asioitten perään, että onko hommat edenneet, vai otetaanko käyttöön suunnitelma...Ö.

                                                   -A.

maanantai 15. elokuuta 2016

Asukastiedote eikä paljon muuta -nyt ei vaan jaksa

Asukastiedote 15.8.2016:
Viikko 33/2016 Rantatunnelityömaalla

Tunnelissa on aloitettu viranomaistestaukset.

Naistenlahdessa:
  • Tehdään viimeisiä reunakivien asennuksia sekä päällystystöiden valmistelua/päällystystöitä Pohjolankadun ja Naistenlahdenkadun liittymässä.
  • Ratapihankatu saa viimeiset päällystekerroksensa alkuviikon aikana. 
Santalahdessa:
  • Reuna- ja betonikivi- sekä viherrakennustyöt jatkuvat. 
  • Valtatiellä muotoillaan keskikaistan luiskia ja tien pohjoispuolella ajetaan maata meluvalliin. 
  • Työmaatukikohdan alueella on käynnissä siivoustyöt. 
  • Tänään 15.8. klo 9 kevyen liikenteen ylikulkusillan pohjoispuolinen bussipysäkki otettiin käyttöön. Sillan käyttöönoton vuoksi muuttuneet kevyen liikenteen yhteydet on esitetty asukastiedotteessa  olevalla kartalla.

Semmosia juttuja oli asukastiedotteessa.

"It's nothing to worry about!" Tämä sopii minusta tosi hyvin tänne.
-Jostain kumman syystä. (Kuva: cartoonstock.com)

Uaah, olen jotenkin joutunut vähän kuin pysähtyneeseen tilaan. En jaksa enkä oikeastaan edes halua ajatella mitään, mikä liittyy tuohon tunneliin ja/tai niihin £@€$€{[@@:n päästöihin. Ajattelin, että relaan hetken ja vetelen henkeä ja koitan olla ihan ZEN. Ja sitten, mieleni kirkastuttua ja selkiydyttyä (ja tyynnyttyä...niinku lomallakin), jatkan taas tätä loputonta päästögateani. I have a plan.. Mutta nyt vedän henkeä ja sitten ryhdyn toimeen. Nyt just ei jaksa.

                                          -Anuliina

maanantai 8. elokuuta 2016

Mission Accomplished: Viimeisetkin puut kaadettu! (-ja asukastiedote)

Asukastiedote 8.8.2016:

Viikko 32/2016 Rantatunnelityömaalla
  • Tunnelissa testataan tiistaina 9.8. klo 10 alkaen savunpoistojärjestelmää. Savu poistuu tunnelista Santalahden suuaukon kautta. Testi kestää enintään kolme tuntia. Savu voi hetkellisesti heikentää näkyvyyttä tunnelin suuaukon lähellä.
  • Naistenlahdessa tehdään päällystystöitä Pohjolankadun ja Naistenlahdenkadun liittymässä. Pienet liikenteen siirrot ovat mahdollisia.
  • Santalahdessa reunakivityöt jatkuvat vielä muutaman päivän. Valtatiellä tehdään päällystystöitä ja ajoratamaalauksia. Tänään 8.8. avattiin uusi kevyen liikenteen silta. Valtatien pohjoispuolen pysäkki sillan länsipuolella saadaan käyttöönottovalmiiksi seuraavaan maanantaihin 15.8.2016 mennessä. Sillan käyttöönoton vuoksi muuttuneet kevyen liikenteen yhteydet on esitetty alla olevalla kartalla.
Siinä oli asukastiedotteen osuus. Lomat on nyt lomailtu vissiiin myös asukastiedottajallakin. Minullakin loppui loma. Olikin varsin tapahtumantäyteinen ja levollinen loma. :) Aivan mukavasti menikin tämä eka työpäivä pitkästä aikaa. Olen reissaillut edestakaisin sinne tänne koko lomani ajan ja siksipä en ole hirveästi huudeja ollut tarkkailemassa.

Eilen kotiuduin viimeiseltä mökkireissultani ja kävinkin hetimiten kurkkimassa Rauhaniemen sillan kupeesta kaadettujen puitten jäämistöä. Minulle nimittäin vinkattiin asiasta edellisen jutun kommenttiosiossa ja osasin siis odottaakin tätä paljasta näkymää. Tosin se olisi valjennut minulle muutenkin hetimiten huudeille saapuessani. Sillalla nimittäin oli runsaasti ihmisiä päivittelemässä puitten kohtaloa.
Mm. Eräs (minulle täysin tuntematon) vanhempi rouva pysähtyi kohdalleni ja sanoi, että no nyt ne sitten on kaataneet nämä viimeisetkin puut. Että hän aina tulee tästä bussilla kotiin ja on ihastellut niitä jäljellä olleita puita. Siis tähän asti.
Kuulin useiden ihmisten keskustelevan ja tuomitsevan näillä huudeilla tapahtuneen puoskaroinnin muutenkin. "Typerää" ja "inhottavaa", muutaman adjektiivin mainitakseni.

Nappasin muutaman kuvan viimeisimmästä puoskaroinnista.
Viimeisetkin puut on nyt kaadettu. (070816) VMP!
 Soukkikselta katsottuna.
Viimeisetkin puut on nyt kaadettu. (070816) VMP!
 Pihaltakin aluetta zoomasin, mutta eihän siitä kuvaa saa, kun edessä on tuo elomme piristysruiske. @"¤"@#"##¤£!!
Viimeisetkin puut on nyt kaadettu. (070816) VMP!
No joo, mietin (monen muun ihmettelijän ohella) miksi tällaista päättömyyttä vielä piti tehdä?
No, Rantatunneli valaisi asiaa fb:ssä seuraavasti: "Näitä puita yrittettiin säästää loppuun saakka, mutta ne jouduttiin tienpitoviranomaisen määräyksestä poistamaan." Kysyttäessä hiukan tarkemmin tästä Tienpitoviranomaisesta ja kaatoperusteista siellä vastattiin seuraavasti:
"Kyseinen alue on Pirkanmaan ELYn vastuualuetta, ei enää Tampereen kaupungin."Ja:
"Puista katsottiin aiheutuvan haittaa alapuolella sijaitsevan uuden rampin hoidolle ja ylläpidolle. Lisäksi puut ovat kasvaneet sellaiseen paikkaan, missä ne todennäköisesti eivät selviydy kovin pitkään tai ne voivat kovalla tuulella kaatua."
Pikkusen selittelyn makua kyllä tuntuvat nuo kaatumis- ja selviytymisperusteet olevan. Kauhean huonovointisiltahan ne näyttivätkin tosiaan... Just joo. Hoidolle ja ylläpidolle ne tietysti olisivat olleet kovin harmillisia. [*Rumia sanoja.*] 
 Pitääkö tässä nyt alkaa pelätä, että ne kaatavat kohta Kaupin metsätkin tuosta, kun niistäkin saattaa vaikka olla hiukan harmia. 

No. Se siitä. Meni jo. Mikään ei minua enää yllätä. "Harmittaa" voi, mutta ei yllätä.

Otin minä kotimatkalla sitten muutaman muunkin kuvan. 
Tunnelit A ja B. (070816)
Näkymä entisten tirkistysaukkojen kohdalta.
Näkymä Kastinsillalta. (070816)
 Naistenlahdenkatu valmistuu kovaa vauhtia.
Naistenlahdenkatua yms. (070816)
 Ratapihankatua Kastinsillalta kuvattuna. (070816)
 Ratapihankatua Kastinsillalta kuvattuna. (070816)
 Ja sitten zoomailin Erkkilän siltaa.
Erkkilän silta vaiheessa.  Kuvattu Kastinsillalta. (070816)
En ole lomalla aikaani uhrannut noitten päästöhommien kanssa, jatkanen sillä saralla näinä päivinä. Sitä olen tässä nyt tämän sinänsä pieneltä tuntuvan puuepisodin jälkeen miettinyt, että miten nuo onnistuvatkin saamaan hermoni riekaleiksi tasaisin väliajoin?! Kun jotenkin sitä ajattelisi, että mitään paskuutta ei tavallaan enää voisi edes tulla lisää, että tää olis varmaan nyt tässä ja tuo piippu, päästöt ja liikenteen melu olisi ollut se viimeinen pisara (vaikka pitäisi kai sanoa viimeinen valtameri), niin aina tulee vielä jotain lisää. Ei paljoa tarvita, että napsahtaa. Vaan niinhän se on, että "kiusa se on pienikin kiusa." 

                                                            -Anuliina

Siitä on paha mieli, kun ei oo hyvä mieli.  Ne onnistuvat tässä kerta toisensa jälkeen. Lopettaisivat jo!