sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kuorma-autojuttusia

dailyhaha.com
Ahahhaha. En voi lakata nauramasta tuota kuvaa. :D Kuva ei varsinaisesti liity -tai liittyyhän se tavallaan- aiheeseeni, mutta olihan se tuohon laitettava.

Niin, siitä yöllisestä paukkeesta ja kumusta. Kyselin siitä tuolta tunnelihenkilöstön taholta, muttei mitään uusia töitä ole alettu tehdä eikä kuminan alkuperä siis selvinnyt. Silti koko viime viikon on kumissut ja paukkunut myöhään yöhön. Itse en perjantaina ollut kotona, mutta ääni (valtaisa kumina) oli yhä ollut läsnä tuolloinkin.

Saavuin perjantaina yöllä kotiini ja pihallapa olikin porukkaa, joten höpisin siellä hetken ja mm. tiedustelin oliko tienoo vieläkin kumissut. Ja olihan se. Sattui niin sopivasti, että paikalla oli kuorma-autoihminen, joka vinkkasi, että kumu kuulostaa siltä, että kuorma-auton (ei sellaisen dumpperin, vaan jonkun toisen) lava on viallisessa asennossa, ei ole kohdilleen laskettuna ja paukahtaa siksi aina kuopassa tms. kohdassa.
Miettikää nyt ihan tavallista henkilöauton peräkärryäkin miten se paukkuu ja rämisee, kun se kulkee kuoppaista tietä missä tahansa lastissa. Ja kuvitelkaa sen jälkeen kuorma-autoa louhelastissa tai ilman lastia. Melkoinen meteli. Näinä päivinä tämä ympäristö ei muutenkaan varsinaisesti estä äänen kantautumista ja kaikumista näillä huudeilla. 
Lavadiagnoosi ei kuulosta yhtään mahdottomalta minusta. Kumu kuitenkin alkoi suunnilleen viikko sitten kuin tyhjästä. (...ja louhetta tuossa nyt on kuljeteltu ja ajeltu eestaas puolisen vuotta, että sikälikin...) Eikä tunnelitöihinkään ole tullut muutoksia.

Olin tietysti niin reipas, että lähetin aiheesta sähköpostiakin heti yön pimeinä tunteina. Ettei pääse unohtumaan. ;) Katsotaan josko mysteeri ratkeaisi ja kumina saataisi kuriin.

Muuten on ollut varsin hiljaista. Alkaa tuntua siltä, että tunneli ei enää haittaa kovastikaan elämää. Mikä on kovin outoa. Mutta hyvä asia. Tietenkin. Hurraa!

Niin on hyvä mieli, että laitan tähän loppuun kuormurirunon. (En ole sitä sitten keksinyt itse, muunnellut  vain hieman Uppo-Nallen roska-autorunoa.)
Omistan sen kaikille kuorma-autokuskeille. Myös tuolle uudelle vastasyntyneelle. ;)

Mä kuorma-autoon ihastuin,
ei toiset kippaa niin,
sen lava nousee humahtain,
ihan pilviin sinisiin.
Se kuorman vie ja kuorman tuo, 
minä kaipaan kuorma-auton luo.

Hihihi.     
                     -A.
Ps. Ai niin, tärkein meinasi unohtua... Mullapa alkoi LOMAlOmALomaLoOOOoomA!!!
Ensimmäinen pätkä lomastani siis. Hurraa sillekin!

torstai 26. kesäkuuta 2014

Akustiikkaa ja tärinäeristystä -JIHUU!

kuva: rakentaja.fi
No huh. Vihdoinkin löysin jotain mieltähuojentavaa aineistoa. Nyt, kun tuolla tunnelissa räjäytellään miten sattuu (normaalien jättiläissarjojen lisäksi siis välillä jotain yksittäisiä pikkuräjäytyksiä) olen taas palannut aika ajoin miettimään sitä puhallinhallia ja niitä tärinöitä. Rantaväylän tunnelin hankesuunnitelmassa ei ole minkäänlaista mainintaa noista akustiikoista tms. Tässä puhun nyt puhallinhallin ääneneristyksestä ja tärinäeristyksestä, en liikennetunneleista. Ei siellä kylä ole mainintaa puhallinhallin sijoittamisesta työtunneliinkaan, joten miksi olisi noista eristyksistäkään.

No joo, surffailin taas Rantaväylän tunneli -hankkeen sivuilla, mietiskelin allianssia, Lemminkäistä... tajusin, etten ole surffaillutkaan vielä mitenkään mainittavasti A-insinöörien huudeilla. Tai olen, mutten ole ennen löytänyt mitään.
Nyt löysin lähes vaivatta kaksi artikkelia. Melkeinpä väittäisin, ettei näitä ole ollut hankkeen alusta asti, kyllä minä NIIN kovasti googlailin. ;)  Tiedotteen, joka on julkaistu 13.6.2014:  Rakennuksen akustiikkakartoituksella kustannussäästöjä ja käyttömukavuutta − A-Insinöörien Ääniharava avuksi hankesuunnitteluun. Kuulostaa hyvältä. En nyt referoi tuota tiedotetta tänne, mutta kiinnitin huomiota varsinkin lauseeseen: Ääniharavaan sisältyvät selvitykset kohdistuvat huoneakustiikkaan, kuten tilojen kaiuntaan, tilojen väliseen ääneneristykseen sekä erilaisten LVIS-järjestelmien meluntorjuntaan. 

Tästä jatkumona googlasin  LVIS-järjestelmien meluntorjunnan ja päädyin tänne. A-Insinöörit, akustiikkasuunnittelu. Nyt on pakko vähän lainata. (Tuo ensimmäinen artikkeli, tai tiedote, koski enemmänkin koulurakennuksien tms. akustiikkaa, tässä puhutaan jo ihan oikeasta aiheesta.


"Akustiikkasuunnittelu

Rakennusten hyvät ääniolosuhteet eli akustiikka on kokonaisuus, joka muodostuu ääneneristyksestä, huoneakustiikasta, meluntorjunnasta ja tärinäneristyksestä. Akustiikkasuunnittelun tarkoituksena on saada aikaan rakennuksen käyttötarkoitusta vastaavat ääniolosuhteet.
Akustiikkasuunnittelua tarvitaan rakennushankkeiden kaikissa vaiheissa. Maankäytön suunnittelussa akustiikkasuunnittelijan tehtävä on laatia melu- ja värähtelyselvityksiä. Rakennuksen hanke-, luonnos- ja toteutussuunnitteluvaiheissa akustiikkasuunnittelija määrittelee huoneakustiset rakenteet, ääntä eristävät rakenteet liitos-, tiivistys- ja läpivientidetaljeineen sekä osallistuu rakennuksen teknisten järjestelmien tuottaman melun ja liikennemelun torjuntaan. Rakennuksen käyttöönottovaiheeseen liittyvät usein akustiset mittaukset, joita monesti tehdään myös hankkeiden alkuvaiheissa lähtötietojen hankkimiseksi suunnittelulle.

Palveluitamme paremman ääniympäristön puolesta ovat:
  • akustiikkasuunnittelu rakennushankkeissa
  • rakenteiden ja rakennusten ääneneristävyyden mallintaminen
  • huoneakustiikan mallintaminen
  • maankäytön suunnitteluun liittyvät meluselvitykset ja -mittaukset
  • maankäytön suunnitteluun liittyvät värähtelyselvitykset ja –mittaukset
  • rakennusten ulkovaipan ääneneristävyyden suunnittelu
  • rakennusten tärinäneristysten suunnittelu liikennetärinäalueilla
  • LVIS-järjestelmien meluntorjunta ja tärinäneristysten suunnittelu
  • ääneneristysmittaukset
  • huoneakustiset mittaukset
  • LVIS-järjestelmien melumittaukset
  • värähtelymittaukset
  • rakennusakustiikkaan liittyvä konsultointi
  • tuotekehitys
  • koulutus "
 MIKSEI mistään tästä ole voinut olla edes mainintaa Rantaväylän tunneli -hankkeen suunnitelmassa? Kyllä minä tiedän, että nuo kaikki tuolla osaavat hommansa, mutta siksihän minä täällä olen hermoillut ja murehtinut, kun en ole esim. sanaakaan akustisesta suunnittelusta nähnyt missään Rantaväylän tunneli -hankkeen suunnitelmissa tai tiedotteissa, en raporteissa tms. Ja kun kerran tämä asuntoni on yksi perkeleen kaikukoppa näinä päivinä, niin johan se hiukan panikoituttaakin. Nyt helpotti edes vähän..  HUH! Näin vähän siihen tarvitaan. (Mustaa valkoisella.) Mutta kuitenkin enemmän kuin "Ei siitä koidu loppuvaiheessa asukkaille ongelmia. Kyllä me se niin laitetaan, ettei se kuulu."

Ja kyllä minä sitä paitsi hankin tietoa tästä vielä lisää, tietenkin. Nyt voin kuitenkin hiukan relata. Ehkä tämä tästä. Pitääpä oikein kysellä. Hihi. ;)
Ilon päivä! Taidanpa oikein polkasta kuntsikalla iltapuhteikseni.

 Hip hei!
                      t. Anuliina

Ps. Kaakeliuunissa oli tänään jo toinenkin tiilenpala. Pienempi vain. Ei hyvä, huono.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Muumifilosofiaa ja tummelmia

Hetkellinen lamaantuminen alkaa taas vallata tilaa juhannusiloittelun jäljiltä. Ja onhan tuolla ulkonakin ollut ihan p**ka sää. Kylmää ja märkää. Mikä kesäsää se sellainen on? Täh?! Ei varsinaisesti kohota mielialaa.

Tunnelista kuuluu taas ääniä. Sitä samaa vanhaa pärinää, pauketta ja rusnaa... Ja sitten ihan uusia outoja kuminoita. Tunnelin suuakon edustalla paukutetaan menemään myös pitkästi yli yhdentoista. Epäilen melkein, että ne paukuttelevat siellä jotain kattopeltejä. Tunnelista ja sen pihamaalta kantautuu siis ukkosenkuminaa tai kumisee ihan muuten vaan. Oudot!

Tänä aamuna heräsin klo 7.08 (pikku)räjäytykseen. Yksi pieni paukku ihan puskista. (Vältin kyllä täpärästi sydänkohtauksen, mutta pulssi oli heti aamusta suunnilleen 600. Yhtään liioittelematta. Eheh.)

Huomaan, että minua meinaa taas hiukan ärsyttää nämä kaikki äänet ja kuminat, ehkä koskapa en tiedä mitä siellä tapahtuu. Missä kumisee? Miksi kumisee? Miten kauan kumisee? Rusnausta, sitä kopsuvampaa,  nyt ei onneksi esiintynyt kuin (toistaiseksi) yhtenä yönä, joten voinen olla mietiskelemättä sitä. Asukastiedotettakaan ei ole muutens saatu laitettua edes työmaa-aidan muovitaskuihin, pimittävät tätä kuminatietoutta meiltä selvästi. ;)

Enkä jaksa edes tehdä asian eteen mitään. En vaan jaksa, ei huvita. En myöskään jaksanut raportoida edellisestä yörusnauksesta, siitä vaatehuoneesta tulleesta. Ajattelin, että huutelen sitten allianssin suuntaan jos jatkavat kovasti tuota yöllistä ropsutteluansa. Viime yönä en mitään sitten kuullutkaan, että ei se sitten ollut niin justiisa. Yksi yö sinne tänne. Meinaa kuitenkin näköjään iskeä tunnelialakulo. Tosi väsyttävää vuoristorataa tämä. No, lomaan (siihen ensimmäiseen pikkuiseen) on enää kaksi päivää, jos se tästä taas....

No joo. Lueskelin tuossa hiukan 'Saako pannukakulla istua?' -Muumilaakson mietekirjaani ja nämä tuntuivat puhuttelevan minua tämänhetkisen tunnelielämäni tuoksinnassa.

kuva wikipediasta


"On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi." 
(Muumilaakson marraskuu)

"Minun kotini oli vain kolo, mutta minä viihdyin siellä. Tosin filosofista on yhdentekevää viihtyykö hän vai ei- mutta se oli hyvä kolo joka tapauksessa."
- Filosofi Piisami


"On tämäkin yhteiskunta, jossa möröt saavat syödä kenet vain haluavat!" 
- Muumipappa

"Äiti huokasi ja sanoi, ettei pidä puhua Mörön kanssa. Ei hänen kanssaan eikä hänestä. Muuten hän kasvaa ja tulee perässä." 
(Muumipappa ja meri)

"Näin synkkä en ole ollut pitkiin, pitkiin aikoihin. Tietenkin suuren juhlan jälkeen  tuntuu aina jollakin tavoin surulliselta - mutta tämä on jotakin muuta. Tuntuu surulliselta kun metsä on äänetön ja auringonpaiste harmaa." 
-Nuuskamuikkunen


"Täällä on paljon sellaista, mitä ei voi ymmärtää, Muumimamma sanoi itsekseen.
Mutta miksi kaiken sitten pitäisi olla ihan samanlaista kuin se tavallisesti on?" 

(Vaarallinen juhannus)

"Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu."

- Muumipappa

"Välistä täytyy olla vihoissaan, jokikisellä Nyytillä on oikeus suuttua. Mutta Muumipappa on vihoissaan väärällä tavalla. Hän ei puhalla mitään ulos, hän vetää kaiken sisään." 

-Pikku Myy

Toim. huom!! On siis ihan (tosi) hyväksi vähän päristä välillä. ;)


"Usko minua; mikään ei ole niin vaarallista kuin sisässä istuminen", sanoi Hemuli.

"Niinkö?" sanoi Muumipeikko.
"Niin. Silloin saa helposti kaikenlaisia aatteita."

(Taikatalvi)

"Pelko on vaarallista, se voi äkkiä rynnätä ylös, se voi heittäytyä pitkäkseen tai huitoa ympärilleen,
ja kuka silloin suojelee pieniä mönkiäisiä, jotka sattuvat olemaan lähettyvillä!" 

(Muumipappa ja meri)
 
"Älkää nyt vain alkako pelätä. Mutta älkää olko liian rohkeitakaan. 
Se olisi epäkohteliasta."
Fredrikson kummituksesta


"- Suretko sinä todella noin kauheasti? kysyi Homssu
- En, vähän vain, Miska vastasi.
- Mutta on hyvä käyttää nyt tilaisuutta ja itkeä kaikki kun on näin sopiva aihe!" 

(Vaarallinen juhannus)

"-Mikä katastrofi on? kysyi Nipsu. -Voi, se on kaikkea mahdollista kauheaa, sanoi Niisku. -Heinäsirkkaparvia, maanjäristyksiä, hyökyaaltoja, pyörremyrskyjä ja sen semmoista. -Touhua toisin sanoen, hemuli sanoi. -Koskaan ei saa olla rauhassa." 
(Muumipeikko ja pyrstötähti)
 

"Vain aniharvat tietävät, miten minkäkin pitää olla, ja vain muutamat selviävät kaikesta omin neuvoin." 
-Hemuli

"Toisinaan tavattomat asiat ovat hauskoja. Kaameat jutut tai kastuminen tai että selviää yksin ja sen sellaiset. Mutta ne eivät ole viihtyisiä ajan pitkään." 
-Hemuli

Muumimietteet on niin parhautta.  ♥


EDIT aamusella: Huomenta! Yöllä ei taaskaan kuulunut mitään tunnelista ja arvatkaas, siellä paistaa AURINKO!  Hurrat!

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Hei, me rusnataan

funny-pictures.picphotos.net
Joskus, kun se tulee jostain kauempaa, sitä ihan joutuu miettimään onko se rusnausta ollenkaan. Mutta tää oli nyt tosi helppo. Kyllä rusnataan. Alkaen klo 3.14.

Tässä on ollut nyt muutenkin hiukan hanakampi yö tämän nukkumisen suhteen, niin nyt en vaan pystynytkään  nukahtamaan uudestaan. Ja kuuluuhan tuo nyt hyvin paljon selkeämmin kuin ne viimeaikaiset rusnaukset. Miksi ne minun vaatehuoneeseeni on taas siirtyneet?

No, nyt kun täällä taas luuhaan, niin mainittakoon, että koitin illalla hiukan googlailla sitä puhallinkoneistoakin, mutta se osoittautuikin melko mahdottomaksi tehtäväksi. Ei ole tietoa saatavilla noin niin kuin yleensäkään. Tai no olisi varmaan ollutkin, mutta en ryhtynyt lukemaan mitään englanninkielisiä PDF:iä. Sentään. Joku raja tähänkin touhuun. ;)

Tunneli varustetaan koneellisella ilmanlaadun hallintaan käytettävällä puhallinjärjestelmällä. Tulee impulssipuhaltimet, erilliset ilmanvaihdon konehuonerakennukset ja poistoilmapiiput. Tämä on selvä. Meillä on myös niin pitkä tunneli, että tarvitaan konehuoneetkin. Pikkuiseen tunneliin olisi voitu asentaa impulssipuhaltimia ilman konehuonetta. Tämänkin opin. Hihi.
Päädyin lopulta lukemaan juttuja suuntapaine- ja tunnelipuhaltimista. Lopetin. ;)


No niin, nyt olis sitten tunti lusittu rusnausta. Taidan siirtyä sänkyyn, ehtii vielä pari tuntia nukkuakin.. Ehkä.

Mainittakoon nyt vielä, että hermoa ei kiristä -ihme kyllä. Huomenna voi olla eri juttu.  Toisaalta yhden yön pärjää nukkumattakin, ja huominen saattaakin olla hysteeristä hihitystä. Sori työkaverit. :)

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

I'm back ;)



Oi, miten olikin lystikäs juhannus. Mökki ja ystävät. Ihan parhautta. ♥ Taas jaksaa vaikka mitä. Tunnelielämäkään ei tunnu yhtään ylivoimaiselta. Sitä se ei  kyllä taida enää muutenkaan olla. Ainakin luulisin niin. Kotona on taas kiva olla, täällä on muuten ihan tosi hiljaista. Ainakin huomisaamuun asti. ;)


Niin on hyvä mieli nyt, että ihan vallan. Ei ahista yhtään. Mikään. Sen tulin vaan tänne kertomaan. Ei mulla muuta.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Ilmanlaatua ja juhannusta



Tää onkin tosi jännää. Tulin kotiin jo kahden aikoihin ja täällä...TATTADAA...rusnattiin!!! :D Kopsui sillä-tavalla-enemmän-entiseen-malliin. Ja ei, se ei haittaa päivällä ollenkaan. Kävin äkkiseltään...tuota...juhannuspunaviiniostoksilla  ja sen-sellaisilla tuolla Tammelassa ja kun palasin, ajattelin kuitenkin koittaa otella vähän päiväunia. Aamun puoli viidestä kumminkin oli jo aikaa... Se kuulkaa onnistui rusnauksista huolimatta! Havahduin muutamaan otteeseen, mutta nyt kun tarkemmin muitelen, olen saataanut kyetä tähän päiväsaikaan ennenkin. Koska olen superhyvä nukkumaan. ;) ...tässä kohtaa jätetään laskuista yölliset horror-rusnaukset.
Ajattelin herätessäni tuossa puoli viiden aikoihin, että ne onkin kaikki  jääneet jo nyt juhannuslomille, mutta hetikohta alkoi päristä taas. Kovin kaukaa kuuluu pärinä kylläkin, mutta pärisee. 

Liikenneviraston sivua päivitetäänkin nyt näemmä tihuaan tahtiin. Tänään havaitsin siellä jälleen ihan uutta ajankohtaista. A-Insinöörit Suunnittelu Oy on tilannut Ilmatieteenlaitokselta Tunnelihankkeen ilmanlaatu- ja säämittauksen vuodelta 2013.

"Ajankohtaista
Ilmaanlaatua on mitattu vuoden 2013 alusta alkaen Santalahdessa ja Naistenlahdessa. Rakentaminen alkoi lokakuussa 2013. Loka-joulukuun ilmanlaadun mittaustulosten mukaan rakennusvaiheeseen siirtymisellä ei ollut merkittävää vaikutusta ilmanlaatuun, johtuen osittain myös pölyämistä hillitsevistä leudoista ja kosteista sääoloista. Koko raportti on luettavissa alla olevasta linkistä."
 Ilmanlaadun mittatulokset vuodelta 2013.

Lukaisin sen nopeasti  läpi. Olen kyllä seurannut noita Naistenlahden ilmanlaatumittauksia kaiken aikaa tässä tunnelielämän tuoksinnassa.
Tämä  ilmanlaadun vuosiraportti on siis nyt kuitenkin vuodelta 2013, joten mielenkiinnolla jään odottamaan tulevien vuosien tilastoraportteja kokonaisuudessaan..
Tämän raportin tuloksissa tai edes raja-arvojen hetkellisissä (ja määrällisesti sallituissa) ylityksissä ei ollut mitään omituista. Maalis-huhtikuussa oli havaittavissa katupölyn aiheuttamaa hässäkkää viime vuonnakin.
Itse asiassa täällä näkyvät tämänvuotisetkin arvot ja kun raja-arvojen ylityksiä (hengitettävien hiukkasten osalta) oli viime vuonna maaliskuussa yksi, tänä vuonna oli neljä. Huhtikuussa viime vuonna oli ollut kuusi ylitystä, tänä vuonna ei yhtään.
Raportissa on kaikenmaailman kaavioita, yhdestä näki mm. aamuruuhkien vaikutuksen ilmanlaatuun. Ne kaikki minua kiinnostavat, sitten kun tunneli on valmis.

Lainaankin raportin (siis vuodelta 2013) yhteenvedosta tähän pätkän.

"Naistenlahdessa ja Santalahdessa mitattujen ilman epäpuhtauspitoisuuksien perusteella lasketaan ilmanlaatuindeksi, joka kuvaa vallitsevaa ilmanlaatutilannetta (hyvä, tyydyttävä, välttävä, huono, 
erittäin huono).
Indeksin laskentaan käytetään typpidioksidin, hengitettävien hiukkasten ja pienhiukkasten tuntipitoisuuksia. 
Tunneittaiset indeksiarvot ja mitatut tuntipitoisuudet ovat olleet mittausten alusta lähtien
nähtävillä mittausten www-sivuilla reaaliaikaisesti ja historiatietoina.
Indeksillä ilmaistuna ilmanlaatu oli Naistenlahdessa hyvää 35 %, tyydyttävää 50 %
ja välttävää 10 % päivistä. Ilmanlaatu oli huonoa 10 päivänä (3 % päivistä) ja erit-
täin huonoa 6 päivänä (2 % päivistä).
Huonon ja erittäin huonon ilmanlaadun aiheuttajana olivat pienhiukkaset ja hengitettävät 
hiukkaset lähinnä maalis-huhtikuun kevätpölytilanteissa. Katupölyaikaan ilmanlaatu heikkeni 
laajemmaltikin Tampereen alueella.
Santalahdessa ilmanlaatu oli vastaavasti hyvää 53 %, tyydyttävää 34 % ja välttävää 9 % päivistä. 
Ilmanlaatu oli huonoa 10 päivänä (3 % päivistä) ja erittäin huonoa
1 päivänä (1 % päivistä). Huonon ja erittäin huonon ilmanlaadun aiheuttajana olivat
hengitettävien hiukkasten pitoisuudet kevätpölytilanteissa maalis-huhtikuussa
2013.
Naistenlahden ja Santalahden mittauspisteissä mitattuihin typen oksidien ja hiuk-
kasten pitoisuuksiin vaikuttivat voimakkaimmin katupöly ja autoliikenteen päästöt,
yksittäisten pistelähteiden päästöjen osuutta pitoisuuksien muodostumisessa ei
voitu erottaa."



No joo, se noista, nähtäväksi jää mitä tapahtuu. En nyt just jaksa ahdistella niistä. Tuo mittauspiste kyllä vaan sijaistee hiukan kauempana piipusta ja suuaukosta kuin kotini, mutta en nyt lähde sille tielle tässä vaiheessa ollenkaan...

KÄÄK! Taas (18.22) jysähti pikkuräjäytys tässä ihan huudeilla, jos ei jopa alla. Mitä ihmettä ne tekee?!!

Ei mulla kai tässä sit muuta ku hyvää juhannusta vaan kaikille! (Kun en ehkä täällä pärise huomenissakaan enää...ehkä.) Olkoon voima kanssanne. Ja olkaa kiltisti! ;)
                                                                                              -Anuliina


EDIT kympin jälkeen: Täh?! Porasivat kyllä, mutta ei räjäyttäneet ollenkaan. Ei siis rusnaakaan sitten missään yöllä... Arvatkaas kuka odotteli suihkuun menoa kymmenen minuuttia polkasun jälkeen... -Anuliina viittaa!! En nimittäin edelleenkään aio ikinä enää olla kylppärissä räjäytysten aikaan. Hirveä meteli on siellä silloin. Ja lämminvesivaraaja. Katossa. Ainakin toistaiseksi.
No, eipä tuo mitään (mitä nyt jalkapalloa vaan piti ehtiä myös katsella).
Ihmeellistä tämä lähinnä vain oli.

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Tiistain höpinöitä ja löpinöitä


...niin, että eikö teoriassa siis jo ole perjantai? Voisi kyllä olla, ainakin minun puolestani. Tietokoneeni näyttö sekosi ja olen taistellut sen kanssa nyt reilun tunnin. Hohhoijjaa. (Ja ei, en ole ihan kädetön tietokoneasioissa. Nyt ei vaan löydy ratkaisua tähän pulmaan.) Oikeastaan unohdin siinä tuoksinnassa mitä minun piti kirjoittaa.. Oli mulla jotain...

Hmm.. Viime yö oli rauhallinen. Tai kyllä sitä kaukaista rusnausta alkoi kuulua puoli kuuden aikoihin, mutta se kuului niin hiljaa, ettei se ollenkaan haitannut. Melkeinpä päinvastoin, se oli melko rentouttavaa. Taas se soutuvene loiski menemään aallokossa ja välillä pohja otti kosketusta kivikkoon -tyyppistä kopsuntaa. EN VOI USKOA, että todella kirjoitin noin.
Jos nyt siis kärsit valtavasti rusnauksen yöllisistä äänistä, voin kertoa sinulle, että kyllä se menee ohi. Hermo siinä kerkeää mennä useaan otteeseen ja usko ja toivokin siinä sivussa, mutta menee se. Vielä jonakin päivänä. Eihän se täälläkään siis vielä kokonaan ohi ole, mutta pahin on jo. Nyt uskallan melkein jo sanoa näin. Oli tuo tunnelin suuaukon perä louhimatta ja  rusnaamatta tai ei.
Ja anteeksi, olen pahoillani, ja tiedän, että varmaan vain tekisi mieli vetää minua pataan, ei auta vakuuttelu pahimman tuskan aikaan, ei. I've been there... ;)

Tänään muuten tapahtui taas jotain eri-jännää ja minun korvilleni (ja jaloilleni) jotain ihan uutta tuolla tunnelissa. Hiukan aikaa tuossa puoli kuuden aikoihin tu-tu-tu-tu-tisi taas tässä jalkojen alla niin, että astiat kaapissa tärisivät ja jaloissakin tuntui värinää lattian läpi. Ei ollut jumbon pärinää se, sitä kuului (ja kuuluu) koko ajan taustalla.  Ihan aiemmista poikkeavia tärinöitä ne tuntuivat olevan. Tymäkämpiä täsmäiskuja suoraan alla. Tai yllä. Tärisi ympäriinsä.
Ja kohta sitten kuuluikin hyvin lyhyt ja pikkuinen, mutta kumminkin järeä jyrähdys. Mieleni alkoi tietenkin heti arvailla mikä se oli... Villi veikkaukseni oli, että tunnelissa tehtiin taas jotain (tunneliprofiilin) tarkistusmittauksia tms. ja jouduttiin räjäyttämään pikkuriikkisen taas kalliota tästä alta. Tuli vaan mieleeni, kun sellaista on ainakin kerran aiemminkin tehty. Tai näin minulle on kerrottu.
Tai sitten jollain katuporalla sivallettiin meidän talon perustusta ja sen jälkeen räjäyteltiin muuten vain.  Enkä edes tiedä miksi edes koitan arvailla mikä se oli, olkoon. Meni jo.

Pora pärisee.Illalla räjähtää. Aamuyön äänet ovat vielä arvoitus. Ja huomenna on aamuvuoro. Keskiviikko. Ja sitten torstai (ja töissä grillataan makkaraa...) Ja sitten juhannuslomanen.
Nuo hyiset ilmat ei oikein edes innosta iloitsemaan tulevasta juhannuksesta. Miksei vain voisi olla kesäinen ilma? Onko se nyt liikaa pyydetty. Täh?!

Semmosia höpisin lämpimikseni (ja koska en millään viitsisi alkaa tuota polkasua...)
                                                                                                  
                                                                                                              - A.


EDIT. Keskiviikkoaamu ja klo 5.30: 

Hyvää huomenta! Illalla räjähteli taas melko voimallisesti. Seinien välissä ropisi pikkuisen. Heräsin puoli viideltä -en mihinkään. Nyt joku on ihan pikkuisen ja hissuksiin tehnyt tuolla alhaalla jotain tunnelihommia viitisentoista minuuttia. Hassua. Minä kuulen kyllä. Minua ei kaiketi kuultaisi vaikka kuinka kopistelisin, naapurit kylläkin kuulisivat. Mutta se menisi kai tunnelin piikkiin.

Olen huomannut, että tämä tunnelituoksinta on muuttanut unirytmiä sen verran, että herään näköjään aamuöisin (myös viikonloppuna)  niihin-entisiin-rusnausaikoihin, mutta nukahdan uudestaan, ellen siis ole aivan virkeä -niin kuin tänään. Mikä ei haittaa ollenkaan, kun kohta kuitenkin lähden avaamaan päikyn.

Minä juon nyt kahvia. :)

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Perusmaanantai :/

Liikenneviraston sivuilla oli kuva Santalahden työmaasta. Se onkin aikamoinen.
Santalahden työmaa ilmakuva 11.6.14 (kuvakaappaus Liikenneviraston sivulta)
Kuvatekstinä: Ilmakuva (11.6.2014) Santalahdesta kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Samaan aikaan käynnissä on maanrakennus, kaivumaiden seulonta, louhinta (tunneli ja avo), johtosiirrot, vesistötäyttö ja pilaantuneen maan kunnostus. 

Liikenneviraston sivuilla on myös maininta, etteivät kesäkuun asukastilaisuudet saaneet kovin runsasta osanottoa. Syyksi arveltiin mahdollisesti kaunista kesäsäätä, joka houkutteli ihmisiä ulos ja luontoon. Seuraavat asukastilaisuudet pidetään elokuussa. Silti on kyllä superhyvä, että niitä pidetään, oli osanotto runsasta tai vähemmän runsasta. 

Tänään sähköpostiin tuleen (JEI!!) asukastiedotteen  mukaan työmaat hiljenevät juhannukseksi, tunnelilouhinnat lopetetaan jo keskiviikkoiltana. Samaisessa tiedotteessa kerrottiin myös että asukastilaisuuksissa oli ollut kävijöitä 14-38 illasta riippuen. 

Hmm...varmasti kesäinen sää vaikutti kyllä. Ihmiset olivat varmasti myös jo lomilla. Ja luulisin myös, että ensimmäisten asukasiltojen varsin runsas osanotto on johtunut osaksi myös siitä, ettei ole tiedetty vaikuttavatko tunnelityöt omaan elämään ja jos vaikuttavat, niin miten paljon.
Luulisin, että kun tämä tunnelityö tässä nyt on edennyt ja ollut olemassa jo yli puoli vuotta (joku väliaikamitali olisi kyllä ihan paikallaan...no, olenhan minä jo muutaman "tunnelimekon" ostanut itselleni palkinnoksi selviytymisestäni..) ja siitä on tullut "arkipäivää", ei asukasiltoihin välttämättä enää lähdekään kuin ne ihmiset, jotka yhä vielä elävät voimallisten tärinöitten kourissa tai muutenkin tunnelielämän syvemmissä syövereissä..  
Hep! Anuliina viittaa! Hihihhi... Kyllä nyt taas naurattaa, vaikka poranpärinä taustalla koko ajan kuuluukin. Hyytynee tämäkin hymy ja hihitys muutaman tunnin sisällä. Eikä mitä, periksi ei anneta, prkl! ;)

Asukastiedote kertoo myös, että kesäkuun aikana Tunturipuiston pohjoiskulmasta karsitaan puustoa. Yyh. :(  Valmistellaan uusiin liikennejärjerstelyihin liittyviä avolouhintoja.
Allianssi on saanut myös palautetta pölyhaitoista ja nyt sitten katujen puhdistamiseen on hankittu entistä tehoisampaa kalustetta ja työmaiden ympäristön katujen pinnat puhdistetaan päivittäin (ma-pe.) 
Santalahden ja Naistenlahden työtunnelit päällystetään liikennetunnelista suuaukolle asti ja työtunnelin yläpäähän asennetaan renkaidenpesujärjestelmä. Hyvä homma tämäkin.

Taas on muuten tullut palloja, louhintapalloja, lisää seurantapalveluun. Hurrat-hurrat!!
Naistenlahdessa on louhittu pohjoista tunnelia 50m ja eteläistä tunnelia 100m. 
Santalahdessa pohjoista 140m, eteläistä 90m.
Näsikalliolla 160m, 105m.

Ei puutu enää paljoakaan tuosta 2,3km: stä. ;)

..näinä päivinä se vaan vaihtuu melko usein. ;)
                           Terkkuja! -Anuliina

Ps. Tummelmia: Enää ei harmita ihan yhtä paljon kuin kotimatkalla. Tunnelma on suoraan verrannollinen kylmän, tuulen ja sateen määrään. Meinaa tämä kehno säätila vetää minut taas jonnekin tunneli *****tuksen syövereihin samalla. Mitä lähemmäs kotia lompsin, sitä enemmän meinasi harmittaa. Mutta eiköhän tämä taas tästä. Ehkä tänään ei järise ollenkaan niin kovasti ja yölläkin on IHAN hiljaista. Lukitaan tämä vaihtoehto. Joo!




EDIT iltaräjäytyksen jälkeen. 
Höh. No, järisihän ja ropisi tuo sitten kuitenkin taas. On kyllä enemmänkin jyrissyt. Kaakeliuunin edusta oli kuitenkin taas hienoista laastimuhjua täynnä ja tulinpa kurkistaneeksi myös kaakeliuunin sisälle. (Edellisestä kurkistuskerrasta on aikaa..öööh...ehkä kuukausi.)
Siellähän pötkötti nyt nätti pikkuinen punatiilinen tiiliskiven pala. Ei kovin hiiltynyt, joten on tainnut tulla alas jostain ylempää piipusta (??) N. 5cmx3cm kokoinen se vain on. Ei siis mikään järkäle, mutten minä sellaista olisi halunnut löytää uunistani. Enkä kyllä käytä tuota takkaa ennen kuin hormi on kuvattu. Palaa koko pirtti, prkl. Jotenkaan en kumminkaan jaksa edes ahdistua tästä. Ihan sama. Paska maanantai muutenkin.

Yöllä nyt sitten sais edes olla hiljaista. Jos saa toivoa.  

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Sata lasissa


Sata tekstiä tunnelielämästä. Se onkin ihan paljon, olen yllättynyt. Keep calm and blog about it. Jälkimmäinen osa lauseesta on onnistunut mielestäni melko kiitettävästi, alku ei niinkään. Ainakaan aina. ;)

Tämä on nyt siis turhan lätinän postaus, älä lue, jos sellainen ei kiinnosta.

Olen kirjoittanut tätä blogia marraskuun 29:sta asti. Miksi tätä aloin kirjoittaa...en oikein tarkkaan ja varmaksi edes tiedä, mutta olen kirjoittanut aiemmin siitä hieman täällä. Etupäässä aloin kirjoittaa kuitenkin purkaakseni pääni sisältöä tänne, ettei se räjähtäisi. On se siis auttanut. Muistan myöskin ajatelleeni, että mitäs, jos minulla ei olekaan mitään sanottavaa... Hihihi.. Niivvarmaan.
En myöskään voi olettaa, että ystävänikään, vaikka miten hyviä ovatkin, jaksavat loputtomiin näitä tunnelijuttua kuunnella -eikä heidän kuulukaan. Ei ole heidän elämäänsä se. Mutta minun on. Ansaitsisivat kyllä mitalin. KAIKKI ystäväni tästä hyvästä. ;)
Nykyään tuntuu enemmänkin siltä, että tämä on tunnelipäiväkirja. Panen asiat tänne muistiin, jotta voin sitten kaivella ne esiin. Jos haluan. Mitä epäilen. ;) En mitenkään enää osasi sanoa milloin täällä on mitäkin tapahtunut. Ja tummelmat. Tummelmat on tallessa, kun en minä niitä enää muista. Mikä on ihan hyvä. Eletään tässä päivässä ja kattellaan mitä tapahtuu..

No, se muistelmista. Nythän on niin, että asukasillasta on pari päivää ja tunnelmani ovat taas kerran tasaantuneet. Enää ei ahista niin paljoa. Mietin taas miksi aina reagoin niin voimakkaasti noihin juttuihin... Asukasillat tai jotkut superräjäytykset tms.  Aina on jotain hässäkkää sen jälkeen.

Tähän väliin täytyy kertoa taustatietoa, että jos olen oikein superonnellinen tai ihan paskana tai ahdistunut/järkyttynyt, minulta pääsee useimmiten joko itku (ja/tai hysteerinen nauru) tai oksennus. Mutta vasta kotona. Onneksi. On muuten TOSI hienoa, jokainen vaihtoehto noista, uskotteko?!!  Jee! :D


Onhan noita syitä varmaan vaikka miten paljon. Kun ei tiedä mitä on luvassa, voi vain kuvitella ja luulla kaikenlaista. Se täytyy kyllä sanoa, että oletin minä aluksi mitä tahansa, niin en minä kyllä mitään tällaista osannut odottaa. Tunnelielämältä siis. Hihhhi. ;) Nyt voin jo ehkä ihan vähän nauraa tälle kokemukselle. Nyt, kun olen (taas hetken) jotenkin ZEN.
Lisäksi minua inhottaa olla keskellä erimielisyyksiä tai kovin kärkästä, "vihamielistä" ilmapiiriä. Kukapa siitä tykkäisikään... Vihamielisyys on ehkä liian voimakas sana tähän, mutta jotain sinnepäin. Ahdistavaa on se. Kovin ahdistavaa. Olisihan se hienoa, että asiat ratkeaisivat aina nätisti  neuvotellen ja niin ees päin... mutta tiedänhän minä, ettei se ole mahdollista. Ei minulla ole mitään ruusunpunaisia laseja silmilläni, mutta oksettaa se minua silti. ;)
 Tätä minä taannoin tarkoitin, kun sanoin, etten oikeasti ole mikään esitaistelija...

Tämä tunnelielämä on ja on ollut yhtä vuoristrorataa. Heti, kun tuntuu, että tämä ei sittenkään ole niin kamalaa, että tästä selviää sittenkin, tapahtuu jotain... Joku superräjäytys, joka nostaa primitiiviset reaktiot pintaan, tai herääkin yöllä ääniin, joita ei ole viikkoihin kuulunut.... Tai sitten lukee vain yksinkertaisesti, että ilmanvaihdon konehuoneen sijainti tulee olemaan... niin tuota...mahdollisimman väärässä paikassa.
Tämä konehuoneasia tuntuu tällä hetkellä ihan tosi vaikealta asialta. Ehkä siksi, koska en tiedä siitä tarkemmin. Ja koska näitä äänenvälittymisongelmia tässä nyt on ollut enemmän tai vähemmän siitä asti, kun työtunneli saavutti talomme kulman... Saman kulman, jonka kohdalla  konehuone tulee sijaitsemaan, muutens. (Vaikka viehän se melkein koko pihankin ja osan taloa, ei siinä yksi kulma riitä..) Täytyy tässä alkaa selvittää asiaa. Saadakseni mielenrauhan ja tietoa. Ihan kohta, joskus, en millään meinaa jaksaa ihan heti...

Täytyy myös sanoa, että kun aiemmin puhuin ystävieni ansaitsevan  mitalin tästä kaikesta, ojentaisin jonkinlaisen pokaalin myös allianssin "kirjeenvaihtoystävälleni" J. Meriläiselle. En ole ehkä aina ihan nätisti ilmaissut yöllisiä rusnauksenaikaisia tunnelmiani ja viestieni määrä on oikeasti ollut melko runsas -voin kertoa. Olkoonkin ollut miten rasittavaa tahansa tämä jatkuva kyselemiseni ja raportointini, niin jonkinlainen mielenrauha mieleeni on laskeutunut, ainakin ajoittain, kärsivällisistä vastauksista ja erinäisitä järjestelyistä  johtuen. Tämä  m e n e e  ohi. Menee, menee. Että Jarkolle kiitos ja terveisiä. ;)

Lopputulemana sadannelle postilleni sanoisin, että luulisin, että vaikeimmat ajat on jo kuitenkin lusittu. Hiukan on vielä jäljellä, mutta ihan kohta...ihan kohta ei enää tarvi kärvistellä. EHKÄ. 
Joka tapauksessa minun ei enää tee mieli edes myydä kotiani. NIIN hyvin menee jo. ;)


Tuo IV-koneisto aiheuttaa vielä hiukan sydämentykytyksiä, mutta jos siitä sitten vähän tuonnempana...ei puhuta nyt siitä.

Aurinkoa viikonloppuunne!
                                               -Anuliina


keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Asukasilta 11.6.2014

Meinasin ensin jättää kokonaan menemättä koko tilaisuuteen, koska minulla oli ihan hillittömän paha olo ennen  tilaisuuden alkua -eikä se muuten juuri siitä parantunut illan saatossa, paha olo tavallaan muutti vain hieman muotoaan. Edit myöhemmin: Illan räjäytyksissä muuten makuuhuoneen seinäkirjaimisto hiukan notkahti, ikään kuin  uudelleenasettui...toivottavasti ei ole enne tämä kuva:

mun 'dreams' oli joskus silloin nää mun kaakeliuuni ja leveät ikkunalaudat

No niin. Asukasillassa käsiteltiin itse asiassa kaikkia toivomiani aiheita enemmän tai vähemmän perusteellisesti.

Ensin tuli kuvaa tänä aamuna (helikopterista??) puoli kuudelta kuvastusta tunnelityömaasta.
Video on kaiketi sama kuin tämä täällä.

Kerrottiin, että viikolla 35 (elokuun viimeinen viikko) Parantolankatu olisi ajovalmis. Ja että viikolla 36 aletaan purkaa Naistenlahden risteyssiltaa. Kesän aikana avataan "ukkosenkekkosenpaasikiventien" kevyenliikenteen väylä. Vai meniköhän se niin... nyt allekirjoittanut mietiskelee täällä hutaistujen muistiinpanojensa merkityksiä... ;) Ei se voi mikään muukaan kevyenliikenteen väylä olla.

Jossain vaiheessa (varmaan sillan purkuvaiheessa) Kekkosentien liikenne siirretään sen pohjoispuolelle, eli kylpylän puoleisille kaistoille. Voi hittohemmetti, mulla on tosi vajavaiset muistiinpanot näistä, korjatkaa asukastilaisuuden kanssaihmiset, jos kirjoitan jotain vääryyksiä tänne.
Kun silta puretaan TKL:n linja 2 alkaa kulkea Tammelan puistokadun kautta Parantolankadulle ja siitä Rauhanniemeen. Eli 1.9. alkaen reitti muuttuu, mutta linjan aikataulut yms. tarkentuvat elokuun aikana.

Armonkallio jää tässä samalla myös bussilinjatta, tai meneehän tuolta  Tampellan esplanadin kautta tuo 24, mutta se ei paljon auta. Luvattiin viedä viestiä eteenpäin. Tampereen kaupunkihan (Treen joukkoliikenne vai mikässenytolikaan) siitä sitten lopulta päättää.. Pitääköhän alkaa kirjeenvaihtoon Tampereen joukkoliikenteenkin kanssa, Ylöjärvi on jo saanut osansa. ;) En minä itse kyllä bussia tarvi, mutta kaikki mummot ja vaarit... Varsinkin, kun tämä bussittomuus osuu syksyyn ja talveen.

Soukanlahdenkadusta sen verran, että kesä-heinäkuussa aukeaa kevyenliikenteen väylä vihdoinkin kokonaisuudessaan. Heinä-elokuussa katua pitkin päässee jo autollakin, syksyllä se olisi valmis kokonaan.

Sitten siirryttiin louhintoihin. Vertailun vuoksi laitoin viime asukasillassa olleen tilanteen muutaman  tämänpäiväisen kuvan oheen... Alla siis tämän hetken  (tai toukokuun lopun) tilanne. Räjäytyksiä on Nyt naistenlahdessa ollut  suunnilleen 120.

kuvakaappaus tätinämittari- ja räjäytysohjelmasta (taijokusemmoinen)
Kolmiot ovat räjäytyksiä, siniset rinkulat tärinämittareita ja jokaisella talolla katselmusalueella on oma numeronsa (ja tärinäarvonsa.) Asun kympissä. Ai, kappas, sehän onkin pommitettu ihan näkymättömiin kummastakin kuvasta. ;)
louhintatilanne 9.4.14 ja 11.6.14
 Ensimmäinen varsinainen tunnelipamautus tehtiin 5.2.2014. Runebergin päivänä, muutens. OOH! Josta tulikin mieleeni, että mullapa onkin pakkasessa yks runebergintorttu...tää nyt oli vähän asian vierestä. Onhan tuota louhittu jo vaikka kuinka paljon. :)  Työtunnelia louhittiin siis ensin parisen kuukautta ja nyt on samassa ajassa päräytetty menemään liikennetunneleita "täydellä profiililla." Pohjoista liikennetunnelia on louhittu 50m ja eteläistä 90m. Homma siis etenee. Hurraa!!


15% koko tunnelista on nyt louhittu. Melkein satatuhatta kuutiota. Huh, mikä määrä.. Ei ihme, että hiukan ropsuu öisin..
Meillä räjäytyksiä on siis tehty suunnilleen 120, samoin Santalahdessa.  Näsikalliolla hiukan yli 100. 

Naistenlahdessahan on hyvänlaatuista kalliota ja siksi se johtaa tärinää ja ääntä niin hyvin. Tilanne ei siis ole sama muissa tunnelityömaapisteissä.
Räjäytykset suunnitellaan aina niin, että se olisi suunnilleen 70% kulloisestakin raja-arvosta. Kysyttiin onko arvojen ylityksiä tullut. Ylityksiäkin on kuulemma tullut, useita kertoja. Sitten on kyllä pienennetty aina paukkuja. Myös yhteydenottoja tärinöistä (ja vaurioista) on tullut. Ja yhteydenottoja vaurioista toivotaan yhä otettavan heti, kun niitä ilmenee. "Meriläisen Jarkkoon, tai mihin tahansa muuhun numeroon, jonka saatte käsiinne." 

Suunnilleen lokakuun puolessa välissä puhkaistaan tunnelit täällä Naistenlahdessa.


Kysyttiin milloin  alitetaan rata.. Loka-marraskuu oli arvio. Kysyttiin myös milloin alitetaan Tammerkoski. Koko ajan on käynnissä patojentarkkailuohjelma ja arviolta neljän kuukauden päästä Tammerkoski olisi alitettu. Kysyttiin myös paljonko on kalliota tunnelin katon ja asuntojen välillä. Täällä alkupäässä 15m, myöhemmin 20m. 
Koko tunneli olisi sitten louhittu  reilussa vuodessa, tällä hetkellä vauhti on 10 000 kiintokuutiota viikossa. Louhinnoissa  edetään täällä nykyään (kun louhitaan täydellä profiililla) viikossa 10m (jopa 15 m) molemmissa tunneleissa siis. Yhteensä 20-30m.. Onneksi olen lukenut sen pitkän matikan. Taas oli hyötyä. ;)
Kyseltiin muuten myös onko veden kanssa ollut ongelmia. Ei kuulemma ole. Naistenlahdessa on tällä hetkellä käynnissä itse asiassa työnaikainen pohjavedenalennus. Ja se sujuu oletettua paremmin. Ja siis ongelmitta.
Liikennejärjestelyjä, kun Naistenlahden risteyssilta puretaan.
 Sitten keskusteltiin Soukanlahdenkadun maisemoinnista ja meluseinästä- ja esteistä. Hannu Kivelä, A-insinööreistä, tuli meille niistä kertomaan. Tunnelma äityi hetkittäin melko kiihkeäksi. Paikoin jopa kiivaahkoksi, etten sanoisi.


Tuon betonisen muurin, meluvallin, joka nyt jo on olemaassa, päälle tulee siis vielä n. 2,5m korkea  meluseinä, joka tehdään betonista ja lasi-/polykartionaatti-teräs -elementeistä. 
(Se myös saatetaan koristella maalauksin tai se voi olla graafista betonia.) Tästä nousi sitten useampi puheenvuoro. Asukkaat sanovat EI betonille, kaunista ja vihreää mieluummin. 

Ja ne ovat muuten aloittaneet jo tulevien suuaukkojen betonirakenteita. Sitä ne tuossa tunnelin suulla ovat siis duunanneet. 
 

Soukanlahden kadulle on siis suunnitteilla puuistutuksia yms.. Siten, että istutettaisi (kuulemma jo valmiiksi korkeita)  puita ja niiden väliin tulisi aina kaksi autopaikkaa (asukkaista lähtöisin nuo autopaikkatoiveet.) Ja varsinaisen suuaukon kohdalle on suunniteltu tulevaksi joku kukkaistutus tms. Siis tälle puolelle muuria, toiselle puolelle tulee "kukkalaatikko," josta voisi lähteä köynnöskasveja tms. Se näkyy tuossa ensimmäisessä kuvassa. (Tekonimenä käytetään tuota -ihmettelinkin "kukkalaatikkoa" seinällä olevissa suunnitelmissa, että jopas nyt...mutta se onkin melko masiivinen juttu.)
 



Siinäpä vain nyt olikin se, että näitä meluseinä/-valli -asioita ei enää pysty muuttamaan (luvat haettu ja saatu ja sellasta), ei kyselty sitten loppuviimeeksi asukkaitten näkemyksiä (paitsi nuo autopaikat) tästä maisemoinnista, vaikka niin lupailtiin aiemmin.  Suuaukon kohdalle muuten ei ole mahdollista esim. istuttaa puita, koska jo rakennetut betonirakenteet estävät sellaisen. Ei ole tilaa puiden kasvaa.
Keskustelun jälkeen luvattiin kuitenkin ratkaista maisemointia myöhemmin -siltä osalta kuin se on mahdollista. Asukkaat toivovat kuitenkin mieluummin vihreää ja nättiä kuin kaupungin mahdollisesti aitaan kaavailemia taideteoksia...

IV -konehuoneen sijainti suunnitelma- ja toteustusvaiheet

Sitten tämä minun murheenryynini. Ilmanvaihdon konehuoneen sijaninnin suunnittelu- ja toteutusvaiheet. En ehkä kestä. Tuon valtavan betonihallin asemesta konehuone tällätään siis levennettyyn työtunneliin. Järkeni sumeni tässä kohtaa enkä tehnyt edes muistiinpanoja. Esitin kysymyksen koskien konehuoneen koneistosta aiheutuvien äänten kantautumista kalliossa. Meidän kalliommehan on niin erinomaista laatua, että siksihän se johtaa tärinää ja ääntä nytkin niin hyvin. Miten sitten tämän konehuoneen kanssa. Huomatkaa, yllä olevaan kuvaan olen rinkuloinut punaisella konehuoneen ja meidän kiinteistömme. [Ei helvetti!!! Ei VOI olla totta!!]
Vastaukseksi sain lauseen: "Kyllä me laitetaan se niin, ettei sieltä mitään kuulu." (Tämän lauseen kirjasin oikeasti muistiinpanoihini.) Että ei kuulemma kuulu eikä tärise. Jahas.
En tiedä, mutta ei oikein vakuuttanut tuo lause.. Kyllä minua kiinnostaa saada hiukan enemmän tietoa siitä mikä ja millainen konehuone tässä talon/pihan alla sijaitsee, ja miten se sinne on eristetty. Onhan se jollain tapaa ihan luonnollistakin, että se kiinnostaa..  
 En myöskään oikein tiedä miten minä tähän nyt suhtautuisin..  Tunnustan kuitenkin, että jouduin ihan vähän itkemään, kun pääsin kotiin, että niin minä suhtauduin. Mutta semmosta se välillä on. Pelastakaa minut täältä! 

Lopuksi Ukkelbergin Jari (eli tärinämies) Kalliotekniikka Consulting Engineersin Pirkanmaan aluepäällikkö (Googlasin tuon päällikkyyden) tuli valaisemaan meitä vaurioista ja korvausjupakoista. Oli kuvia esitetyistä vaurioista. Huono kuva, anteeksi, toista en edes laita. Ja niistä kerrottiin. Vauriot olivat ympäriinsä koko tunnelialueelta, ei siis pelkästään täältä Armonkalliolta.
Siinä sitten tunnelmakin kohosi käsinkosketeltavan tiiviiksi. Mutta mitään ei edelleenkään myönnetty. Kenellekään ei ole mitään korvattu. Vielä. Harkittu kuulemma on.



Eräs asukas nosti esille ajatuksen, että vaurioita kärsineet taloyhtiöt palkkaisivat yhteisen juristin hoitamaan näitä asioita, kunhan louhinnat olisi tehty. Jari U. sanoi sen olevan hyvä idea, tai oikeastaan hän puolsi ajatusta, että taloyhtiöt hankkisivat yhdessä, ei juristia, vaan ulkopuolisia asiantuntijoita asian tiimoilta. 

Tilaisuuden jälkeen sai vielä jäädä keskustelemaan vauriojutuista. Kyllä minäkin hetkeksi jäin, mutta ei minulla itselläni ole tapahtunut mitään halkeamia tms. vakavampaa, joten lähdin kotiin.

Mitenkähän tässä vielä oikein käy? Nyt ahistaa. Voi itku.

                                            -Anuliina

Ai niin, noita työmaa-aidoissa olevia viikkotiedotteita toivottiin nettiin. Ja varmaan ne sinne saadaankin.
Niin, ja vaikka taas hiukan ahisteleekin, niin olen minä silti kiitollinen, että noita asukasiltoja järjestetään. Se on kyllä hieno juttu. Hyvä. :)

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Plop, plop...

trebleandbasics.com
Eihän täällä olekaan päivällä juurikaan meteliä, ainakaan mitenkään mainittavaa metakkaa. Hmm.. Vaikka tämä nyt onkin vain yhden päivän otanta, niin voinen tuudittautua ajatukseen, että loma voi sittenkin olla ei-niin-epämiellyttävä kotioloissakin. Voi olla, että toiset päivät ovat parempia kuin toiset, mutta tämä päivä on ainakin ollut ihan jees. Mukavaa.
Ne ovat myllänneet nyt enemmän tuolla entisellä ratapihalla, tunnelin suuaukon edessä. Tunnelissa on ollut melko hiljaista. Mitä nyt välillä jotain outoja kumahteluja, mutta ei mitään mainittavaa päristelyä tai kopistelua.

PAITSI taas viime yönä. Tällä kertaa en herännyt ääniin, olin jo valmiiksi vielä hereillä. (Minilomaminiloma!!!) Minuutin yli neljä alkoi kopse. En voi uskoa, että se olisi tuolta eteläisen ajotunnelin länsiperästä kantautuvaa rusnausta. Taas reilu puoli tuntia kopsui melko kirkkaasti. Viime viikolla kopse alkoi kuudelta ja kesti suunnilleen puoli tuntia. Silloin räjäytykset tulivat iltakympiltä, eilen suunnilleen ysiltä.
Sen täytyy sitten kai olla peräisin lastauksesta. Miten se voikin kantautua tänne?! Miksi, oi MIKSIIII?!

No, siitäkin kai sitten päästään, kun louheet eivät kasaudu enää kiinteistömme lähettyville. Mikä muuten saattaa olla tilanne jo melko piankin, koska louhintapalloja vain ropisee seurantapalveluun. Plop, plop... JEI! :)

louhintatilanne Naistenlahdessa 10.6.2014
Huomenna asukasillassa kuullaankin sitten faktaa louhinnan etenemisestä. Etenee se. Kyllä. Koko ajan.

Eipä tässä muuta. Toivottavasti tämä ei nyt sitten taas ole vain tyyntä myrskyn edellä. Ei ole, sovitaan niin. ;)

Huomiseen!

                        -Anuliina

EDIT 21.38. EIKU! Pitikin käydä lisäämässä, että kyllä ne alkoivat sitten poratakin, melkein heti, kun olin julkaissut postin. Poraus kuului melko voimallisesti, joten ounastelin sen tulevan jostain lähempää... Melkoset tärinätkin oli sitten taas juuri äsken. Livahti muutama voimasanakin siinä tuoksinnassa. ÄÄK, nyt taas meinaa tuntua, ettei tämä lopu ikinä...Toisaalta, mitä useammin paukkuu ja tärisee tässä huudeille, sen nopeammin tämä on ohi. Tai jotain.
Kun nyt en vaan heräis niihin lastauksiin tms. yöllä, kun huomenna on kuitenkin aamuvuoro. Ja asukasiltakin on. Vaikka kai sinne nukkumaankin tietysti voi mennä...

EDIT. klo 5.58 Huomenta! En herännyt mihinkään ääneen. JEI! :) Kyllähän siellä joku hommissa on, kuulen kyllä. Mutten minä siihen herännyt. Kai. Itse asiassa köllin tuossa äsken parikymmentä minuuttia hereillä ja kuuntelin... Kuulosti siltä, että... tiedättekö sen äänen, kun soutelee matalahkossa vedessä ja veneen pohja ottaa aika ajoin  kosketusta kivikkoon? No, siltä se tänään kuulostaa. Mielikuvaharjoituksia aamupuhteiksi. ;)
Enköhän minä tästä päivästä selviä. 

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Lomareeni


JEI! Sain itselleni huomiseksi yllätysvapaan. Koska oikeaan lomaan on ikuisuus, ajattelin, että olisi varmaan  ihan hyvä harjoitella lomaa edes yhden päivän ajan.

Kesän lomia kyseltiin tuossa huhtikuussa ja silloinhan rusnaushässäkkä oli kukkeimmillaan, joten toivoin lomani tänä vuonna ihan minimiiin. Vain heinäkuun kolme viimeistä viikkoa. ÄÄK, miten vähän! (Nyt siihen tuntuu olevan ikuisuus ja voisin kyllä ihan hyvin kuvitella olevani jo lomalla. Plääh.) Extralomaviikon sain kuitenkin heinäkuun ensimmäiseksi viikoksi, mutta silloin lähden muualle täältä, joten en altistu tunnelityölle millään lailla. Ehkä. Ellei Turun huudeille ole tekeillä tunneleita. Hihihi. Minun tuurillani en kyllä ihan vielä menisi yhtään leveilemään...

Nyt, kun tarkemmin yritän muistella, niin viimeinen kerta, kun olin kotona päiväsaikaan arkipäivänä taisi olla joskus hiihtolomalla. Silloin tuota kallion otsaa vielä irtiporattiin.. Että tuota... ei se tainnut kovin lomaisalta tuntua.  Muistaakseni nikkaroin ja maalailin (eli osmovahasin) täällä sisätiloissa pöytää itselleni. Jaa niin, eikä ikkunaa voinut pitää auki edes tuuletusmielessä, kun korviahuumaava poranpärinä täytti kodin ihan ikkunoita avaamattakin.
Mukavastihan tuo loma kai sitten kuitenkin meni maalihuuruissa, kun en varsinaisesti muista tarkkaan kyseisen viikon tunnelmia. Arvatenkin olen pärissyt tunnelmat ulos itsestäni -ja sitten ne onkin unohdettu. Niin kuin minulla on vissiin tapana tehdä. ;)

Noh, huomenna saan kuitenkin esimakua tulevasta lomastani. Jännittää ihan, että mikä täällä on meininki päiväsaikaan. Iltapäivisin ainakaan ei melua ole mainittavasti esiintynyt enää pitkään aikaan. Siis niin suuresti kuin esimerkiksi vielä kuukausi sitten. Nytkin pärisee vain jostain kaukaa.

Leikin siis huomisen lomaa. Osaan sitten varautua heinäkuun tuleviin koitoksiin.

Aurinkoisia päiviä kaikelle kansalle!

-Anuliina

torstai 5. kesäkuuta 2014

Ei niin hyvää, ettei jotain pahaakin

No, viime yönä heräsin kyllä puoli viideltä ja hienoista rusnausta välittyi jostain kaukaa, mutta nukahdin silti uudestaan. Kuudelta kyllä kopsahteli hiukan äänekkäämmin, otaksun, että sen täytyi olla lastauksesta johtuvaa ääntä, jos kerran yörusnauksissa pätee entinen aikataulutus: Rusnataan vain eteläisen liikennetunnelin länsipäässä.
Seitsemästä kahdeksaan nukuinkin sitten ehkä sikeimmin, koska ne alkoivat porata jossain tuolla ja rusnata siellä sun täällä, autoja liikkui ja päivän äänet ympäröivät ne  yössä yksinään kopsahtelevat äänet.
Olen tainnut mainita, että nukun ihan missä metelissä tahansa... Paitsi siis...
 Rusnaus nyt sitten selätti minut. Rusnaus onkin poikkeus, joka vahvistaa tuon säännön. Rusnaus voitti 6-0. Prkl! ;) Mutta kohta minä pääsen siitä. Ihan kohta. Ihan totta.
Joka tapauksessa tänään olin taas oma itseni. En yhtään väsynyt tai kiukkuinen, nauratti vain. Ihan paljon. :D

www.psychologytoday.com

Sitten ei-niin-mukavaan-asiaan. Tulin kotiin töistä ja näin naapurin pihalla. Sen naapurin, jonka asunnossa laastit lentelevät (heillä on sellaista avotiiliseinää enemmänkin) räjäytysten yhteydessä lattioille. Mitä lähempänä ollaan, sen suurempia laastikokkareet ovat. Itsehän vain kuulen ropinan, minun tiiliholviseinäni ei ole näkyvissä, mutta voihan pojat, mikä ropina sieltä kuuluukaan..

Kalliotekniikasta oli tänään käyty tarkastamassa tilanne ja tuota... En voi uskoa, että ihan oikeasti ne tulivat lopputulemaan, ettei laastien irtoaminen johdu  näistä räjäytyksistä tai tärinöistä.

Tärinämiehen loppuraportissa oli pitkä liuta syitä miksi laasti rapisee..
Betoni ei työtavoista johtuen ole valuvaiheessa tiivistynyt kunnolla kannattajien vieressä. Muitakin syitä kerrotaan: perustusten painaumat, lämpötilaerojen aiheuttamat rasitukset, suunnittelu-ja työvirheet, materiaaleissa olevan veden jäätyminen, routiminen, muu yli kuormittuminen ja kosteusmuutokset. Myöntävät sentään, että tärinäkuormitus voi olla yksi pieni aiheuttaja monien joukossa.
Ja muistutuksena on, että rakenteissa olevien halkeamien määrä kasvaa ajan mukana, vaikka ei olisikaan mitään näkyvää syytä. Kyseisen työmaan tärinämittari tuloksia analysoimalla on päädytty poissulkemaan tärinä vaurion aiheuttajana.
Lopputulemana tärinämiehen näkemyksen mukaan suoritettujen louhintatöiden ja esitettyjen vaurioiden välillä ei löydy syy-yhteyttä.

Laastin ropinat eivät siis johdu räjäytyksistä johtuvasta tärinästä... IHAN OIKEASTI?!!! Ihanko ne kuvittelevat, että tuo kuulostaa uskottavalta?! Okei, no ei sitten mitään...kun tärinämittari (ja -mies) kerta sanoo, ettei tärinä ole vaurion aiheuttaja...
Sama homma oli tuon alapihan jättiläiskivenlohkareen kanssa. Tärinä oli vain osasyy. Huokaus.

Voin kertoa, että olen asunut tässä talossa kuusi vuotta, enkä koskaan ennen ole kuullut tuota ropinaa, jonka kuulen joka kerta, kun täällä räjähtää. Melko paksua. Miksei ne nyt yksinkertaisesti voi myöntää, että ropisee se -ja ihan vain noitten tärinöitten takia.
Varsinkin kun kyse ei ollut edes mistään korvausvaatimuksesta, vaan asukkaat halusivat, että tilanne tarkastetaan... Ja mahdollisesti voisivat pienentää  latinkien määrää. Tai jotain. Olen kyllä pöyristynyt tästä.

(Ymmärrän kyllä, että koko hankkeen korvauksiin varattu määrä on häviävän pieni (lähes olematon, olikohan se  0,075%) ja, ettei näissä tällaisissa hankkeissa yleensäkään olla kovin hanakasti maksamassa korvauksia, mutta hei... joku roti sentään.)

Eipä siinä sitten mitään.. Kun tunneliräjäytykset ovat ohi, voinemme seurata parin kuukauden ajan miten usein seinien välissä oikein ropisee. Ja tokihan siellä ropisee. Tietysti! Kun tärinämies kerran niin sanoo. En kuitenkaan laittaisi rahaa likoon sen puolesta. Pitäisikin varmaan lyödä asiasta vetoa tärinämiehen kanssa! Tonnista vetoa, ettei laasti tippuile enää räjäytysten lakattua. Tuskinpa tuo löisi vetoa.  Vaikka halkeamien määrä kasvaakin ajan mukana ja rosahtelu on siksikin todennäköistä.. Hihihii.. :)

Hiukan alkoi ahdistaa myös se, että samainen naapuri oli eilen räjäytysten aikaan ollut alakerrassa räjäytyksen aikaan, jotta osasi paremmin kalliotekniikan miehelle kuvailla räjäytystilannetta nimenomaisessa paikassa. Siellä olivat sitten myös valot välkkyneet ja yhdestä lampusta lentänyt kipinöitäkin...

Hirvittää kyllä oikeasti se, että meneekö se sitten niin, että jos oikeasti jotain oikein kamalaa tapahtuu, esim. räjäytysten voimasta tulee juurikin joku sähkövika---> tulipalo, niin allianssi ei sitten ota siitäkään ollenkaan vastuuta. Kun olisi se sähkövika muutenkin tullut. Vanha talo kun on. Sattui vaan tapahtumaan yhtaikaa räjäytyksen kanssa tuo. Ei liity mitenkään räjäytyksiin. Ääh.
Juuri, kun aloin olla varovaisen optimistinen tunnelielämän suhteen. Noh, ehkä tämä(kin) menee ohi.

Tänään sain muuten Tyynismaalta sähköpostia (koskapa laitoin osoitteeni viime asukasillassa sähköpostilistaan) koskien tulevia asukasiltoja. Kysyinkin ovatko aiheet jo tiedossa, koskapa minulla saattaisi olla kyseltävää ja mietin, josko niihin saisin vastauksia asukasillassa.
Ihan sitä normaalia luvassa, missä mennään mitä on tulossa, louhintatilanteita jne... Hän mainisti myös, että voisin esittää kysymyksiä näin etukäteen.

Mainitsin IV-asiat (joista olen sähköpostitellutkin aiemmin) ja ympäristönsuunnittelun (siitä oli puhetta viimeksi asukastilaisuuden lopussa) ja sitten nämä korvausasiat.
Epäilen kyllä, että kaksi ensimmäistä eivät ehkä (?) vielä ole ajankohtaisia, mutta nuo korvaukset ovat.
Ja tiedän, että niistä nousee siellä keskustelu. Niin on paljon kaikenlaista pientä harmia täällä sattunut ja kaikki (tietämäni asiat) painettu villaisella, ei johdu tunnelitöistä ne ollenkaan mikään. Eipä tietenkään.

Eipä tässä muuta.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Good things come to those who wait

www.quickmeme.com
Oi, miten minä olenkaan odottanut! :D Hyviä asioita on siis luvassa. Ja nyt on lusittu vasta murto-osa koko hankkeen kokonaisajasta. Voi sitä hyvyyden määrää mitä onkaan vielä luvassa. Hihi. Lohdullista on se, että ei tämä voi tästä enää hullummaksi muuttua. Ainakin toivon niin. Pahin taitaa kuitenkin olla jo ohi, tai osittain vielä läsnä, mutta sitä ainakin annostellaan pieninä annoksina.

Viime yönäkin heräsin ääniin. Lastausääniin. Nukahdin kuitenkin välillä herätäkseni uudelleen. Kelloa en katsonut. Tiedustelin aamusella hieman louhinta- ja rusnaussuunnitelmia tulevalle yölle, minulla kun olisi vaihtoehtoinen asunto käytettävissäni tämän viikon. Talo vain on bussimatkan päässä enkä jotenkaan millään haluaisi bussitella, kun kerran vaihdoin työmatkani "kävelymatkan  päähän." Ei meinaa oikein vieläkään taittua tuo työmatkabusseilu varsinaisesti ilon kautta. ;)

No, kävi ilmi, ettei rusnausohjeistuksia ole muutettu, edelleen mennään samoilla ohjeistuksilla. (Ettei minun ainakaan siksi kannattaisi siis evakkoon lähteä.) 
Eli minä kuulen vieläkin tänne tuon eteläisen liikennetunnelin rusnauksen, vaikka ne ovat jo vaikka miten kaukana. Kurkkua kuristi ja epätoivo meinasi hiipiä mieleen. Jotenkin olin mielessäni ajatellut ja salaa toivonut, että se ei kantautuisi tänne enää ollenkaan ja että pohjoinen liikennetunnelikin olisi edennyt niin pitkälle, että sitäkin voitaisi jo rusnailla yön pimeinä tunteina. Vaan ei. Ääh.

Hetkellinen notkahdus uskossani ja toivossani. ;)

Yksi asia minua meinaa hieman hermostuttaa. Nimittäin se, että minulla on hiukan sellainen tunnelma, että ne olettavat, että minä vain "kuulen" näitä rusnausääniä, vaikka asunnossa ei todellisuudessa kuuluisikaan mainittavaa ääntä.
Toivotan allianssilaiset tervetulleeksi kuuntelemaan rusnausta kotiini. Kyllä se vain kuuluu. Selvästi. Päivällä ympäristö aiheuttaa muutakin hälyä ja melua ja silti myös tuo eteläisen liikennetunnelin rusnaus kuuluu. Joskin vaimeasti. Mutta yöllä, kun mitään muuta ei kuulu, ääni kuuluu merkittävästi selvemmin.

En ymmärrä miksi nyt yhtäkkiä taas heräänkin noihin ääniin? Tai miksen enää saa nukuttua herättyäni? Miksi ne häiritsevät taas... vaikka hetken yöt jo lähes olivat normaaleja. Don't know. Veikkaan, että ensiyönä nukun taas, univelkaa on kerääntynyt, joten uskon (lue:toivon) nukkuvani sikeästi.

No, tämä hetkellinen uskonpuute ja toivottomuus sekä lievähkö ärsyyntyneisyys johtunee taas tästä univajeesta. Yritin paikkailla sitä tuossa justiinsa päiväunilla, mutta varoin nukkumasta liikaa, ettei sitten mene nukahtaminen liian pitkäksi. Esimerkiksi jonnekin tuonne neljän korville, koska tuota...kylläs tiedätte. ;)

Huomenna on onneksi iltavuoro. Kerkeän nukkua aamusellakin hiukan, kun yöllinen rusnaus on loppu ja uusi aamuinen rusnaus tms. sekoittuu muuhun maailman hälyyn..  

Polkasenpa vielä, jotta ihan uupuisin. Eilenkin muuten poljin kuitenkin. Enkä saanut sydäriä ollenkaan. Mikä on minusta erittäin hienoa ja mukava asia. :)

tiistai 3. kesäkuuta 2014

This coffee will keep me going...keep me awake...

funny-pictures.picphotos.net

Viime yönä, tasan kello 4.00, heräsin: Kops, raah, kops, raaah jne... Vaimeampi oli tuo rusnausääni kuin ennen, mutta en kuitenkaan saanut enää nukuttua. Korvatulpilla olisin ehkä pärjännyt, mutta en kerta kaikkiaan osaa olla ne korvissani. Taisin kyllä lopulta käydä jossain puolihorroksessa ennen kellon soittoa, mutta eipä tuo paljon auttanut. Tämä päivä on nyt ollut taas jotenkin erityisen vaikea. Eivät pysyneet oikein ajatukset koossa. Tein minä silti työvuorolistojakin, -yhtään ei vaadi tarkkuutta, eipä. ;) Väsytti ja pyörrytti. Ja rinnassa muljahteli. Sitä se unettomuus ja hyvin korkea kofeiinipitoisuus elimistössä teettää. Hmph... Mainitsinko jo, että väsytti?!

Viime yönä myös lähetin JM:lle sähköpostini, sen jonka viikonloppuna olin kirjoittanut. Mainitaan nyt täälläkin, etten minä syyttele ketään, en epäile kenenkään ammattitaitoa, en yritä asettaa mitään ansoja. Haluan vain ymmärtää mitä täällä tapahtuu. Paitsi, että olen hieman huolestunut asioista, olen myös kiinnostunut siitä mitä kotini alle/alla puuhataan. En ymmärrä miksen saisi olla? Asuntoni sijainti kun on kaikin puolin haasteellinen ja äänten välittyminen nyt on mitä on. Ollut ainakin tähän asti. Suokaa siis anteeksi, jos hiukan tulevakin huolestuttaa. Asiallisesti lähestyin siis jälleen allianssia aka JM:ää.

Ajattelin, että saan vastaukseksi: Älä murehdi, kyllä siitä hyvä tulee -tyyppisen vastauksen, mutta en saanutkaan. Asiasta keskustellaan tuonnempana. Olen tyytyväinen.

Joo. Tänään jysäytetään taas tästä talon alta. Eilinen räjäytys oli muuten myös ollut voimallinen, sillä yhdestä kiinteistömme asunnosta oli seinäkello ja peili tullut alas seinältä. Melkoista tärinää siis oli eilenkin. Minulta ei tippunut mitään, vaikka tärisikin. Toisaalta, olen siirtänyt kaikki tavarat pois hyllyiltä, että jos jotain tippuu niin se on sitten kokonainen astiakaappi tms. Toivottavasti ei kuitenkaan...

Jatkan valveilla sinnittelyä. Muutama tunti vielä. Kuntopyöräilemään en nyt pysty, saan pian sydänkohtauksen. Otan siis ehkä lasin punaista.

Parempaa huomista kaikille!

                                                 -A.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Hei, olen Anuliina -ja olen tunneliaktivisti ;)

Viikonloppuna oleilin pitkästä aikaa vain kotona. En lähtenyt mihinkään rientoihin mukaan ja muutenkin vietin kunnollista elämää, en turmiollista ollenkaan. Hyvä minä!

Kävipä kuitenkin niin, etten saanutkaan täydellisestä tunnelihiljaisuudesta huolimatta nukuttua ja valvoskelin viime yönäkin pitkin yön pimeitä tunteja. Mitäpä minä sitten muuta olisin tehnytkään kuin lukenut netistä tunneliin liittyvää materiaalia pilvin pimein. Asiakirjoja, lupahakemuksia, raportteja, suunnitelmia yms. Tämä luonnollisestikin herätti minussa valtavasti kysymyksiä. Ullaatuuus!!!

Kirjoitin Jarkollekin superpitkän sähköpostin, mutten milloinkaan lähettänyt sitä. Koska:

kuvat www.zazzle.comista
 Koska minä tiedän, että minulle vastataan, että älä nyt murehdi, vaan luota meihin, kyllä siitä hyvä tulee, hiukan kärsivällisyyttä jne... Tai en tiedä, mutta ainakin luulen niin.
Lisäksi minua alkaa jo hiukan itseänikin naurattaa tämä tunneliaktivismini. (No joo, aktivismi ja aktivismi... tunneliaktiivinen olisi oikeampi termi, mutta aktivismi kuulostaa minusta kivemmalta.)  
Voin myös kuvitella hienoisen epätoivon insinöörisihmisen mielessä, kun aamusella vilkaisee sähköpostiaan... TAAS Anuliinalta on postia. Eikö se IKINÄ lopeta?!! ;)
Toisaalta, vähemmällä ne ovat siellä päässeet. Kaikesta huolimatta. Todellakin. Jos saan sanoa.


Minulle ei vain ole ihan sama mitä minun kotini alle puuhataan. Ja sitä paitsi minä olen ihan oikeasti kiinnostunut siitä, mitä ne tekevät tuonne ja miten. En minä yhtään epäile, etteivätkö ne osaisi hommiaan hoitaa. Haluaisin vain ymmärtää. Ymmärrys vähentää epävarmuutta, minun ei tarvi pelätä ja luulla tai olettaa kaikenlaista. Niinkus meillä naisihmisillä, tai puhutaan nyt vaikka vain minusta, on tapana helposti tehdä. ;)

Niin että enkö minä muka voi vaan kysellä?!! (En tiedä ketä minä tässä yritän vakuutella, itseäni kai... Tai sitten en meinaa enää jaksaa vaivautua.) Toisaalta voisin tietysti vain kysäistä mitkä noiden kesäkuun asukasiltojen aiheet ovat... Josko siellä vaikka vastaisivat kysymyksiini.. Olisin niin kuin muutkin, normaalit, ihmiset.

Kävelin muuten tänään Lapinniemeen. Napsin työmaaltakin muutaman kuvan Naistenlahden risteyssillalta. En vain ole jaksanut siirtää kuvia vielä koneelle kamerasta.

Niin ja pesin eilen ikkunat. Wohoo! Tänään onkin ollut melkeinpä häikäisevän kirkasta. Katsotaan miten kauan kestää ennen kuin tunnelipöly sumentaa ne ja tunkeutuu rakosista ikkunan väliköihin.
Jännittävää tämä tunnelielämä.. Eikö?!

Mukavaa kesäkuuta ja Aurinkoa kaikille!

                      -Anuliina

May The Force Be With Us!