maanantai 21. syyskuuta 2015

Lisää onnellisuutta, part1

No niin. Minulla on nyt uusi elämä. Tai ei ole, sama vanha, mutta kun on meinnannut "hiukan" hermostuttaa, niin minäpä päätin ryhtyä hetimiten tähän:
Tutkija: Myönteisten asioiden tietoinen miettiminen lisää onnellisuutta
(kuva:happier.com)
Minä ajattelin siis alkaa taas onnelliseksi. Ihan on huolestuttanut tämä viime aikojen ärsytys ja harmitus. Olen kyllä ollut NIIN pahalla päällä, ihan hirmuisen paljon, viime aikoina. Ja se on kyllä melko kamala olotila. Joten minä nyt koitan tässä vähän tsempata ja nähdä valoa, *köh*, tunnelin päässä. 

Aamulla iloitsin jo ennalta sateettomasta päivästä, joka ei lopulta sitten ollutkaan sateeton. Etsiskelin asiasta positiivisia puolia (joka kävi yllättävän kivuttomasti) ja päädyin seuraavaan lauselmaan: "Jahas, jahas. 'Lisää onnellisuutta' -päivitys osa1: Satoi sittenkin, mutta siksipä olikin raikas ilma ulkoilla. Enkä turhaan ollu vieny saappaitakaan töihin. Eikä mulla olis ollu oikein sopivaa takkia töissä päälle laitettavaksi, huppari ja sadetakki oli just hyvät. Olipa hyvä, että satoi."

Ehkä tämä mieliala tästä vielä koheneekin. En jaksa mullittaa enää yhtään. Katsotaan miten onnistun täällä, tunnelielämän kirjallisella puolella. Toivon tietysti huikeaa menestystä. 

Ajelin taas kotiin Palatsinraitin kautta ja samalla tsekkasin josko niitä elementtejä olisi tällätty tuonne Soukkiksen pohjoiseen päähän. Ei ollut. Katselin nättejä elementtejä. Soukalahdenkatu 9:n asukkailla ainakin kävi tuuri, ikkunoistaan näkyy nimittäin, vallitsevat olosuhteet huomioon ottaen, kauneutta betoniin taiteiltuna.

'Ajankohtaista' -osio Liikenneviraston sivuilla kertookin kaiken olennaisen tämän viikon asukastiedotteen sisällöstä. 
Ajankohtaista
Santalahdessa ei ole uusia työvaiheita alkamassa. Naistenlahden päässä aloitetaan Soukanlahdenkadun eteläpään meluesteen anturan kaivuutyöt. Ajorata kapenee kaivuutyön kohdalla, mutta katu on koko ajan läpiajettavissa. Ensi viikon torstaina 1.10.2015 klo 18-19:30 on seuraava asukastilaisuus allianssin toimistolla, Erkkilänkatu 11. Lisää työmaan tapahtumista tämän viikon asukastiedotteessa. 

Hmmm... Asukasillassa kerrotaan rakentamisen tämänhetkisistä työvaiheista sekä tulevista.
Mitähän ne nykyiset ovat? Tarkempaa infoa siitä mitä tuolla tunnelissa tapahtuu? Selviäisi sitten viimeistään kantautuiko ne äänet tänne sieltä. Ääniä ei muuten kuulunut perjantaina eikä ole kuulunut tänäänkään, ainakaan iltaseiskaan mennessä. Huippua. (Hep! Tämäpä olikin positiivista.)
Tulevissa vaiheissa esille noussee ainakin piippu. ÄÄK! Tai siis.... Pitäisiköhän varmuudeksi tiedustella aiheista hiukan tarkemmin, että voisi tsempata itsensä positiiviseksi myös tilaisuuteen? 
Ja kerrottaisikohan noiden liikenneväylien rakentamisaikataulua hiukan tarkemmin? Vai onkohan niistä jo kerrottu aiemmin. Jos on, en minä ainakaan enää muista mitä piti milloinkin tapahtua..
Täällä päässä ainakin louhitaan vielä tuota uutta väylää tuonne Nesteen kulmille asti ja se tulee olemaan huomattavasti nykyistä tietasoa alempana. Toki se loivenee, siis nousee ylöspäin Nestettä lähestyttäessä. Sillan tuolla puolen tärisee siis jatkossakin. 
Onhan tuo kaikenlainen väylärakentaminen ollut toki ihan havaittavissakin, ihan näkyvissähän se tapahtuu. Tunnelin sisuksissa tapahtuvista asioista ei kyllä ole mitään havaintoa, sinne kun ei täältä ylhäältä käsin ollenkaan näe.

Näkyvyydestä puheen ollen havaitsin kotiutuessani, että Soukalanhdenkatua olikin jo kavenneltu suunnilleen tuosta Soukanlahdenkatu 5:n kohdalta, ei kovin mittavasti sentään. Hyvin mahtuisi autollakin ohi kulkemaan. Rantatunnelin FB:ssä oli kuva kavennetusta kohdasta (ja uudesta vihreästä meluesteestä).

Mutta, mutta. Nyt en enempää höpise. Enkä muuten ainakaan vaipunut synkkyyteen, josko nyt en valtavasti iloinnutkaan. (Paitsi ysitalon näkymien puolesta.)

                                                                      -A.

ps. Aamulla tunnelityömaakin näytti kauniilta. ;)
Pihanäkymä 21.9.2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti