One day things will get better... (Tummelmia.)

One day things will get better...

Ajelin (tai en ajellut, olin kyydissä) lauantaina Santalahden työmaan ohi, siis myös Paasikivenkadun risteyssillan alta.  Liikenne (sillan tuolla puolen) eteläisellä ajoradalla oli siirtynyt kulkemaan lopulliselle paikalleen,  niin kuin Rantatunnelin FB:ssä kerrottiin. Kävin nimittäin piiiitkästä aikaa Ylöjärvellä maalailemassa kaverin lapsen huoneeseen seinän korkuisen puun. Olikin muuten eka kerta ikinä, kun suoraan seinään jotain maalailin. 
Siinä samalla vaihdoin vähän tunnelielämäkuulumisia. Yllätyin siitä, miten vähän itse tunneli aiheuttaa minulle tunnetiloja tällä hetkellä. Nythän pinnalla ovat  enemmänkin nämä ympäristölliset asiat... Se kaikki varsinaisen tunnelin "oheistuotos".

Puhuin niistä hyvistä asioista; Ranta-Tampellasta ja sen tämänkin asuinalueen mahdollisesti arvoa nostattavasta vaikutuksesta. Puhuin, paitsi Ranta-Tampellan suunnitelmista, myös uimarannasta ja rantalenttiskentistä... Ja mitä niissä suunnitelmissa nyt olikaan. Huomasin suhtautumiseni olevan yllättävänkin reipas. Vähän niinku, että: "Always look on the bright side of life."
[Mutku... Mutku siihen on NIIN valtavan kauan aikaa. Siihen, että nuo positiiviset ympäristömuutokset tulevat näkyviksi. (Jos edes tulevat. Ei niitä suunnitelmia vielä lukkoon ole kaiketi lyöty. Ehdotuksia ne kai vasta ovat.) Ja sitä ennen tulee se piippukin. (VOIH!) Eikä tämä välitön ympäristökään tästä kovin paljon kukkeampaan suuntaan kehity. Miten tässä saa itseään tsempattua? Kysyn vain. Tässä tarvittaisi nyt hiukan jotain nostetta, hyvää mieltä. Hiukan niinku ekstrana. On niin ankea vuodenaikakin.]

Tuli siinä puhe tästä bloggaamisestakin. Niin, tämä blogi. Muutamankin kerran mielessä on käynyt kirjoittamisen lopettaminen kokonaan. Joskus tuntuu, että aiheutan itselleni entistä huonomman mielen kirjoittaessani, esim. nyt vaikka tuosta piipusta. Alkuperäinen tarkoitus (purkaa pahaa oloa/mielenmyllerrystä) tavallaan kääntyy itseään vastaan. Välillä sitten taas en vain jaksaisi.

Sitten ajattelen, että kun kerran olen aloittanut, niin viedään homma sitten loppuun asti. Yli puolen välin jo ollaan kuitenkin. Ja tulee siinä samalla dokumentoitua huudien muutokset.
Kumma kyllä lukijoitakin täällä käy yhä päivittäin melkoisesti, vaikkei juuri mitään "draamaa tai traagista" olisikaan meneillään. (Vaikka taitaa olla niin, että elämässäni on aina enemmän tai vähemmän dramatiikkaa...tavalla tai toisella. Syntymälahjoiks saatu. :D) 

No, minä sitten vain jatkan tätä kirjoittamista ja höpöttelyä, aivan niin kuin tähänkin asti.   Huomenna on maanantai ja asukastiedote -päivä, aivan niin kuin tähänkin asti. Nähtäväksi jää kerrotaanko siellä jo jotain piipusta... Toivotavasti ei. Ei ihan vielä, eihän?

                                                         -A.

Tummelmat: En minä tiedä... Oispa jo kesä.