sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Kunnallisvaalit lähenevät! Puolueitten äänestyskäyttäytymisiä -muistin virkistämiseksi

Kunnallisvaalit lähestyvät. Tässä muistin virkistämiseksi äänestyskäyttäytyminen sekä tunneli- että ratikkaäänestyksessä. Ensin luonnollisesti tunneliäänestys.

(Kuva täältä blogistani, alkutaipaleelta, alkuperä: yle.fi)

Rantatunneli-äänestys (puolueittain):

Rantatunneli, 'KYLLÄ' äänestäneet: 
(Kok.) Harri Airaksinen, Matti Heinivaho, Matti Helin, Anna-Kaisa Ikonen, Harri Jaskari, Aleksi Jäntti, Leena Kostiainen, Jouni Markkanen, Ilkka Sasi, Yrjö Schafeitel, Elina Sirén, Irja Tulonen, Sofia Vikman, Mikko Leppälahti (Riitta Koskisen varavaltuutettuna), Reeta Ahonen (Antti Ivanoffin varavaltuutettuna), Minna Talonen (Matti Höyssän varavaltuutettuna)
(Sd.) Tarja Jokinen, Johanna Loukaskorpi, Riitta Ollila, Hanna Tainio (Näin äänestäjän näkövinkkelistä he siinä ohessa pettivät myös äänestäjänsä, sillä edellisissä kunnallisvaaleissa äänestettiin pitkälti nimenomaan tunnelikannan mukaan. Itse he eivät luonnollisestikaan asiaa näin  näe.)  
(Vihr.) Hanna Hakko, Satu Hassi, Anna-Kaisa Heinämäki, Maija Kajan, Jaakko Mustakallio, Olli-Poika Parviainen, Irene Roivainen, Kirsikka Siik, Juhana Suoniemi, Oras Tynkkynen. 
(Rkp) Peter Löfberg 
(Kesk.) Mikko Alatalo, Timo Hanhilahti, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen  
(Kd) Leena Rauhala  
(Tasi) Lasse Oksanen


Tunneliäänestys, 'EI'
 äänestäneet
(Sd) Atanas Aleksovski, Aila Dündar-Järvinen, Jukka Gustafsson, Ulla Kampman, Anneli Kivistö, Sanna Marin, Jari Niemelä, Jarmo Rantanen, Pekka Salmi, Seppo Salminen, Ilpo Sirniö, Pia Viitanen.
(Ps) Tiina Elovaara, Lassi Kaleva, Laila Koskela, Heikki Luoto, Aarne Raevaara, Ilmari Rostila, Seppo Silvennoinen, Pertti Virtanen, Timo Vuohensilta 
(Vas) Mikko Aaltonen, Ulla-Leena Alppi, Kalle Hyötynen, Varpu Jutila, Anna Kontula, Minna Minkkinen, Sirkkaliisa Virtanen
(Kd) Satu Sipilä
(Skp) Jari Heinonen 
(Kok) Erkki Axén

Itsehän petyin tässä eniten vihreiden tunnelikantaan. Hanke nimenomaan tukee ja lisää yksityisautoilua, ja tunnelin suuaukkojen tuhotkin oli kyllä tiedossa. Hankkeen vastustajat mainitsivat puheenvuoroissaan liikenteen kasvamisen ja Näsikallion eritasoliittymän rakentamisen pakollisuuden tuonnempana...
Näitä asioitahan vihreät (taas nykyään) vastustavat. Teoriassa ovat aina vastustaneet, käytäntö vain olikin (ullatuuuus) tässä nimenomaisessa äänestyksessä sitten jotain ihan muuta. Arvovalintoja.  Ratikankiilto silmissä äänestivät "pitkin hamapin kyllä". Sitä perusteltiin toki virallisesti uuden asuinalueen syntymisellä ja työpaikoilla. 

Näinä päivinä viljellään tiheään termiä "vastuullinen kaupunkikehitys".  Nykyisten ja tulevien asukkaiden tarpeet pitäisi ottaa huomioon, ja huolet ottaa vakavasti, erityisesti silloin, kun rakennamme kaupunkia... jne. 
Missä se vastuullisuus oli, kun tunnelista päätettiin? Tai sen jälkeen? Missä ne vihreät arvot olivat, kun ei näkynyt silloin eikä näy nytkään? 

Kysyin asiaa eräällä FB-sivustollakin, kun siellä oli puhetta vastuullisesta kaupunkikehityksestä... 
"Nyt kun tuli puheeksi tuo vastuullinen kaupunkikehitys, niin kysyisin miten se esim. nyt Treen Vihreiden näkövinkkelistä hoidettiin Rantatunnelin rakentamisen yhteydessä? (=Lisää Tamperetta Ranta-Tampellaan.) Viittaan tunnelin poistoilman puhdistamatta jättämiseen, piippuihin päästöineen keskellä asutusta ja vehreyden jäämisen valtavien eritasoliittymien alle. Meidän suuaukkojen läheisyydessä asuvien huolille viitattiin kyllä melko suurella kintaalla. "Puhdistaminen on tarpeetonta." "Täytyy ajatella laajemmin, vastaavasti monella muulla ilmanlaatu puhdistuu." Ilmanlaatu, rauha ja viihtyisyys on täällä nyt tipotiessään. Ja ihan itsekseen on kyllä asukkaat saaneet yrittää asioita selvitellä allianssin, Elyn, ympäristönsuojeluyksikön, Ilmatieteen laitoksen Lovenin yms. kanssa. Minkäänlaista tukea ei ole saatu. Ei varsinkaan tunnelia äänestäneiltä puolueilta."
Ei yllättänyt, että tämä kysymykseni sivuutettiin. Ei vastausta. Ei ketjun alottajalta eikä muiltakaan "vihreät arvot" omaavilta.

Tampereen kaupunginvaltuuston kokous 16.9.2013, jossa tunnelista päätettiin, löytyy, täältä.
Puolueitten puheenvuorot tunneliäänestyksessä löytyvät (suunnilleen) seuraavista kohdista. 
Aluksi Ikosen sanat, Kokoomuksen Kostiainen 0:17:00, Sdp:n Salmi  0:24:00, Vihreitten Parviainen n. 0:33:00, Persujen Rostila 0:40:00, Vasemmiston Aaltonen 0:49:00,  Keskustan Hanhilahti 0:55:30, Kd:n Sipilä 1:04:00, Tasi:n Oksanen 1:14;00,  Skp:n Heinonen 1:19:00. Ne oli vain alustukset, sitten jutusteltiinkin yhtä ja toista.

Puheenvuoroissa tai mitä olivatkaan pisti korvaan Roivaisen puheenvuoro, "Tunneli pitkä-muisti lyhyt"... Siinä hän muisteli 1980-lukua, jolloin vihreät vastustivat Kekkonen-Paasikivi tiehanketta, koska se halkaisi Petsamon. Hän totesi, että ilman tien rakentamista nyt ei oltaisi tämän asian äärellä. Että "nyt on mahdollisuus osittain korjata tuolloin tehty ympäristökatastrofi." 
Siis mitä?! Minä en pihaltani muuta näekään kuin ympäristkatastrofia, jonka vihreätkin äänillään aikaansaivat. Että pitäkööt tunkkinsa kaikki KYLLÄ -äänestäneet.
Tässä videokuvaa Naistenlahdesta 16.3.2017 (Rantatunnelin FB.sivulta). Näin se ympäristökatastrofi sitten osittain korjattiin minun (ja monen muun) näkökulmastani. 

No, ei tästä tässä postauksessa nyt tämän enempää. Ajattelin vain lyödä vähän listoja pöytään, näin vaalien alla. Meinasi ihan karata käsistä taas. Mutta kun ei ole poissa silmistä, niin ei ole poissa mielestäkään... 

Laitan tänne myös ratikkaäänestyksen KYLLÄt ja EIt, ihan vaan, jos/kun kiinnostaa. Kukin voi poimia haluamansa tiedot, on se sitten KYLLÄ tai Ei, tunnelille tai ratikalle.

Ratikkahankkeesta äänestettiin seuraavasti:

Ratikkaäänestys, KYLLÄ: 
  • (kok.) Harri Airaksinen, Anna-Kaisa Ikonen, Antti Ivanoff, Aleksi Jäntti, Riitta Koskinen, Leena Kostiainen, Jouni Markkanen, Ilpo Rantanen, Ilkka Sasi, Seppo Silvennoinen, Irja Tulonen, Sofia Vikman 
  • (vihr.) Hanna Hakko, Satu Hassi, Anna-Kaisa Heinämäki, Jama Jama, Maija Kajan, Jaakko Mustakallio, Olli-Poika Parviainen, Irene Roivainen, Petri Siuro, Juhana Suoniemi 
  • (sd.) Jukka Gustafsson, Tarja Jokinen, Ulla Kampman, Heini Lehtokannas, Johanna Loukaskorpi, Sanna Marin, Riitta Ollila, Jarmo Rantanen, Pekka Salmi, Ilpo Sirniö, Pia Viitanen 
  • (vas.) Mikko Aaltonen, Ulla-Leena Alppi, Kalle Hyötynen, Varpu Jutila, Anna Kontula, Minna Minkkinen, Sirkka-Liisa Virtanen 
  • (r.) Peter Löfberg 

Ratikkaäänestys, EI:
  • (kok.) Erkki Axén, Matti Heinivaho, Mikko Leppälahti, Elina Sirén 
  • (kesk.) Mikko Alatalo, Matti Järvinen, Laila Koskela, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Timo Vuohensilta 
  • (sd.) Aila Dündar-Järvinen, Anneli Kivistö, Anne Liimola, Tero Mattila, Seppo Salminen 
  • (ps.) Markku Forsberg, Lassi Kaleva, Terhi Kiemunki, Heikki Luoto, Ilmari Rostila 
  • (skp) Jari Heinonen 
  • (tapu) Lasse Oksanen, Yrjö Schafeitel 
  • (ar) Aarne Raevaara 
  • (kd.) Leena Rauhala, Satu Sipilä 
Tyhjää äänesti: Matti Höyssä (kok.)


Semmosia. Muistakaa äänestää.

                                        -Anuliina

Ihan näinä päivinä käyn tuolla rantatiellä kuvauskeikalla.  Ja on mulla muitakin asioita. Tämä oli nyt tällainen muistinvirkistys: Tunneli pitkä, muisti lyhyt?

7 kommenttia:

  1. Kun ei tiedä kehen voisi luottaa. Valehdellaan ja rikotaan lupauksia. Yksikin tunnelin täti ilmoitti kaksi vuotta sitten, ettei aio asettua enää ehdokkaaksi. Siellä sitä kuitenkin ollaan ehdokaslistoilla ja vielä saman puolueen listoilla, jotka keräsivät ”ei tunnelille” ääniä viime vaaleissa. Aika parantaa haavat. Tämä asuinympäristö on kuitenkin sellainen avohaava, että minun muistini sen kuin vain paranee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mäkin oon päivä päivältä enemmän pahoillani. Ei helpota, pahenee. Ja siksi myös korpeaa entistä enemmän.
      Ensi kesä ratkaissee pistänkö kotini myyntiin. (Ihan hirveästi ei löydy puoltavia asioita enää huudeilta.

      Poista
  2. Kiitos noista nimilistoista! Vihreät ovat kaikkea muuta kuin ympäristöpuolue, raha ja asuintalojen kaavoitus näyttää heillekin vain merkitsevän. Mielestäni ratikan puolesta äänestäneet tekivät todella pahan virheen. Nyt on jo nähtävissä ratikan aiheuttamat ympäristötuhot puiden kaatamisen muodossa, ja se on vasta alkua... Ratikan tarvitsema sähkö ei myöskään synny tyhjästä, joten sen "ympäristöystävällisyyden" voi asettaa kyseenalaiseksi.

    Muuten, tuleva Ratinan kauppakeskus, ”meidän Ratina” (ei tosin minun) on erittäin ruma ja aivan liian iso. Kenelle on maksettu tuollaisen suunnittelusta - ja paljonko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään, olin ne jo aikaa siten laittanut muistiin. Hyvä se on vähän ihmisiä muistutella. Taitavat luottaa kovasti siihen, että kansa on unohtanut. Ja suurin osa varmaan onkin.

      Mulla on hiukan kahtiajakoinen olo tuosta ratikasta. Olen kyllä joukkoliikenteen kehittämisen kannalla. Mutta en ole ihan varma onko tuo ratikka kuitenkaan se paras ratkaisu.
      Lisäksi väkisinkin nousee aina mieleen, että tunneli on tuossa osakseen ratikan takia. Tavallaan maksamme siis siitäkin täällä terveydellämme.
      Ja se puuston kaataminen ratikan tieltä kylmää niin, että pahaa tekee. *syvä huokaus ja puistatuksia*
      Tamperelaisessa olikin pari päivää sitten juttu siitä. http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/500489-nain-puusto-lahtee-ratikan-tielta-liikennejarjestelyihin-ja-kulkureitteihin-voi

      Poista
  3. Kiitos tästä blogista. Hyvä, että seuraatte ja tallennatte valtuutettujen tekemisiä, hyvässä ja pahassa !

    Yst.terv. Aila Dündar-Järvinen, kaupunginvaltuutettu (sd)

    VastaaPoista
  4. Kiitos. Nämä tällaiset päätökset on valtavan suuria ja ne vaikuttavat monen kaupunkilaisen elämään. Osalle vaikutukset ovat varsin konkreettisiakin, eikä aina vältämättä pelkästään hyvässä mielessä. (Toki on niitäkin, jotka ovat vaikutuksista riemuissaan.)
    Siksipä uskonkin, että asioiden etenemistä ja vaikutuksia seurataan kyllä tarkastikin. Ja kaipa se on velvollisuuskin, ainoa tapa, millä tavallinen kansalainen voi (edes yrittää) vaikuttaa, on koittaa äänestää omaa kantaansa ja näkemyksiään vastaavaa henkilöä valtuustoon. Siksi äänestäjän pitäisi voida luottaa lupauksiin, varsinkin tällaisissa hyvin merkittävissä hankkeissa.
    Oikeasti asukkaalla ei ole enää mahdollisuuksia vaikuttaa juuri mihinkään, kun päätökset on tehty. Vaikka teoriassa kaupunkilaisten huolia "kuunnellaankin." Kuunnella ja tulla kuulluksi, siinä on suuri ero. (Kokemusta on.)

    Rakennusvaihe tunnelihankkeessa on lopuillaan, rakennusajan haitat ovat kohta historiaa. Mutta kaikki se, mikä tänne suuaukkojen läheisyyteen jää, ei näytä hyvältä mistään näkökulmasta, ei ympäristön, viihtyisyyden ja rauhan eikä varsinkaan oman terveyden kannalta.

    VastaaPoista
  5. Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Tunnelin rakentaminen oli kamala pettymys. Vuoden 2016 kesäkuussa valtuusto myönsi vielä 10 milj. euroa lisää tunnelille. Esitin lisämäärärahan hylkäystä, mutta hävisimme. Nyt sitten vielä ratikkakin tulee- puita, puistoja ja luontoa turmellaan oikein urakalla seuraavat neljä vuotta. Ratikkaan menee noin 460 milj. euroa. Nyt on suunnan muututtava valtuustossa. Terv.Aila D-J

    VastaaPoista