Ensijärkytyksen jälkeisiä tummelmia

                            " Minä odotan täällä tunnellissa, jossa valo kylmä hohtaa
                            Jossa pimeän koirat ulvoen tuon kirkkauden kuoron kohtaa
                            Kaikki kävi niin pian kun aina luulin, että vähitellen lähden
                            Minä katuisin vaan en tiedä kuinka, enkä edes minkä tähden"

..ja minä olin hyvin vihainen. (Laimeasti ilmaistuna, tässä olisi nyt väkevän voimasanan paikka..) Vihainen viikkotolkulla. Mielestäni ihan syystä. Mutta voihan olla, että olin vähän itsekeskeinen enkä vain tahtonut Tampereen parasta. 

Vaikka miten pyörittelin ajatusta tunnelista (ja sen rakennusvaiheesta, joka kestäisi vähintään neljä vuotta) en oikein löytänyt siitä mitään positiivista. Omalla kohdallani. "Ruuhkassa" päivittäin istuville se toki toisi helpotusta. Ehkä. Ja työllistäisihän tunnelihanke suomalaisia, parhaassa tapauksessa ihan tamperelaisia. Ehkä. Ajatuskin tunnelista ainoastaan kohotti verenpainettani..
En nyt edes ala puhua niistä rakennusfirmoista tms. (YIT, Lemminkäinen), joille tämä tunnelihanke tuo töitä ja rahulia varsin mittavia määriä. Onhan tuossa kohta Näsijärven rantaa kilometritolkulla mille rakentaa. PRKL!

(Tällä hetkellä tiedossani on, että hervantalais-firma hävisi kilpailutuksessa tuusulalais-firmalle, joten tuolla työmaalla pyörii nyt Tuusulan firman porukoita. Suomalaisia -toivottavasti. Mainittakoon tässä yhteydessä, että minulla ei ole todellakaan mitään ulkomaalaisia vastaan, hanketta vaan perusteltiin sen suomalaisia työllistävällä vaikutuksella. Muistaakseni puhuttiin kyllä jopa ihan tamperelaisista... No, Tampere - Tuusula, melkein sama. Terkkuja vaan kummeille ja serkuille! PUS ;) )

Suurimpana mörkönä (heti tunnelin jälkeen) mielessäni mylläsi juuri vuosi sitten tehty vaikea valinta. Vaihdoin ihanan, yhdeksässä vuodessa niin kovin rakkaaksi tulleen, työpaikkani (ja työyhteisön ♥) Ylöjärveltä Tampereelle.  20km:n työmatka Länsilinjoilla vaihtui 2,5km:n kävelytyömatkaksi. Onhan se pidemmän päälle järkevää valita työpaikka läheltä kotia, jos ei kerran halua muuttaa lähemmäs työpaikkaa. Tämänkin vaihtoehdon nimittäin otin huomioon, mutta koti voitti 6-0. En vain silloin vielä tiennyt tulevasta...

Vaikka miten siis pyörittelin ajatusta tunnelista ei tunnelinsuun* sijainti siitä muuttuisi. Se tulisi aina olemaan tuossa IHAN vieressä, samoin tunneli-ilman poistoputki sekä se eritasoliittymä. Niitä ei rakennusvaiheen jälkeenkään pyyhittäisi pois.

Valitanko turhasta? "Asunnon arvohan nousee tunnelin tultua." Ehkä nouseekin, mutta kun minä en mittaa kotini arvoa rahassa. Se oli se idyllisyys ja rauha, joiden perusteella asunnon ostin. Ja ne ovat nyt sitten tunnelin myötä mennyttä. Halusin tai en. Asunnon, tai oikeastaan pitäisi sanoa TUNNELIN, sijainti kun on mikä on. Hei, MINÄ olin täällä ensin!

Olen ollut yhteydessä asunnonvälittäjään ja katsellut kauempaa rivitalo-osakkeita, mutta kun tällä minun palkallani (lastentarhanopettajille lisää liksaa!!!) ei kovasti paljon suurempia asuntolainoja niin vain otella. Ja vastahan minä sen kävelymatkan työpaikalleni sain...
Paska tuuri kävi, sanoisinko. 

Että kiitos vain viimeisestä!  (Kuvan lähde: yle.fi)

 
Se taustoista, seuraavalla kerralla tunnelityömaakuulumisia! Hurraa!!

(*Toim.huom. Tunnelinsuu on harkittu yhdyssana periaatteella, että se on käsite ja lisäksi paikka: "tunnelinsuu," vrt. joen suu -Joensuu. :D)