Entisestä pois juna vie...

"-Teissä ja joissa on jotakin hyvin ihmeellistä. Kun katselee niiden kulkua, tulee sydän rauhattomaksi ja kaihoisaksi. Tuntee valtavaa halua olla jossain muualla, lähteä mukaan katsomaan mihin ne loppuvat." -Tove Jansson

 Ja rautateissä. Minun vaarini ja mummuni olivat rautatieläisiä. Verenperintönä siis kaiketi saatu tämä minunkin viehtymiseni rautateihin. Niissä on jotain kovin kaunista. Armonkallio sijaitsee kahden junaradan välissä. Junaliikennettä tosin on ollut vain toisessa, mutta siinäkin hyvin vähäisiä määriä, ainoastaan Tampereelta Porin suuntaan lähtevät junat taitavat puksuttaa siitä. Toinen junarata, tämä minun kotini puolella oleva, on ollut käyttämättömänä ratapihana pitkään. Se on näyttänyt minusta aina kovin kauniilta ja viehättävältä. Olen kuvannut Kastinsillalta rataa ja sen ympäristöä lukemattomia kertoja. Enää ei tosin tarvi kuvata.

Ensimmäinen näkyvä muutos tunnelipäätöksen jälkeen nimittäin oli radan purkaminen. Nyyh. Seuraavaksi lähtivät KAIKKI puut ja pensaat tunnelin tulevan suuaukon läheisyydeltä. NYY-YH! Kyllä kuulkaas kylmäsi katsella sitä rälläköintiä ja puiden kaatamista. Joka aamu töihin kävellessäni joudun nimittäin kulkemaan tunnelinsuun ohi ja seuraamaan tunnelimiesten touhuja. Ei pääse totuus unohtumaan, ei.  

Voin tunnustaa, että aluksi tähän tunnelitouhuun tottumattomana mieleni musteni aina ohi kulkiessani, muutaman kerran jouduin vähän nieleskelemään kyyneleitäkin, kun otti niin kovasti päähän. Meitsi on lälläri. Saavuin tästä syystä myös usein kiukkuisena ja mieli mustana töihin. Ei ole töissä varmaan kenellekään jäänyt epäselväksi mitä mieltä minä olen tästä koko Rantaväylän tunneli -hankkeesta. Onneksi nämä aamuiset tunneli-tunnekuohuni olivat melko nopeasti laantuvia. Meillä kun on töissä niin hauskoja ihmislapsia, ettei siellä kiukkuisena oikein edes pysty olemaan. ;)

Sitten kuvia. Näkymiä Kastinsillalta, ylempi on otettu 15.10. ja alempi 29.10.

Kiskoja on alemmassa jo poistettu, mutta puut ja pensaat ovat vielä tallella. Kuvat on kyllä hirmu huonot, kun olen ottanut ne hätäpäissäni kännykälläni, jossa on maailman huonoin kamera. Mutta idea välittynee siitä huolimatta.

Tältä tilanne näytti Kastinsillalta 21.11.2013. Kaunista, eikö?!

Kerran töistä kotiin tullessani, kun puita oli juuri kaadettu, tuossa entisen radan paikalla pomppi edestakaisin yksi hätääntynyt pupu. Kulki ressukka kannolta toiselle nuuskuttelemassa. Se oli varsin surullista katseltavaa. Tunnelimies tuli ja tuhosi sen kodin. Jänö ei vain varmaan ymmärtänyt, että tämä muutos on kaikille vain hyväksi. Saa pupujussikin sitten kulkea tunnelin suojassa, ihan ilman ruuhkia, kunhan malttaa muutaman vuoden odottaa.