tiistai 10. joulukuuta 2013

Meteliä huudeilla

Nyt ne ovat aloittaneet tunnelinsuun työstön.  Flunssaisena nukuin jotenkin todella huonosti ja heräsin tietysti jo neljältä aamulla. Enkä tietenkään enää nukkunut. (Katselin pari Hannibalia. Ihan perusaamupuuhaa.) Olin aamuvuorossa ja päästyäni töistä päätin nukkua nopeasti päiväunet ennen joulujuhlia. Heräsin puolessatoista tunnissa vain neljästi.

Mitään ei räjäytellä, mutta tämä kone,

jonka kuulet toiminnassa tässä,

on nyt siirtynyt tänne tunnelinsuulle.
koneesta näkyy vain huippu, niin on korkea tunnelinsuu (kuva otettu pihalta)
Meteli, joka kulkeutuu kotiini kalliota pitkin, on kyllä ihan siedettävää. Vielä. Ne eivät poraile varsinaista kalliota, siitä suulta maata vain. Ääni, joka kodissani kuuluu, on siis tuo sama kuin videossa, mutta huomattavasti hiljaisempana. Vähän kuin naapuri poraisi, ei yhteistä seinäämme, vaan  toisen naapurin puoleista seinää. Ääntä kestää useita minuutteja kerrallaan, sitten tulee 13-14 sekunnin tauko ja taas jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...

Näin ainakin tänään klo 14-17 välisenä aikana, jonka kotona vietin. Pitääkö se konemies edes kahvitaukoa?   
Vai eikö siinä tarvita ohjaajaa... Jättiläisrobottipora. Ääk! Pelottava ajatus -pelkään ehkä vähän robotteja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti