sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Lepopäivä

Ihan hiljaista. ♥ Olispa aina sunnuntai. Olin suunnitellut lähteväni tänään joululahjaostoksille, mutta onneksi tein eilen 'kuningashuomion': 
Miksi käyttäisin kaupungilla sen ainoan päivän, kun työmaalla ei tehdä varsinaisia töitä, sen ainoan päivän, jolloin kodissani ei pauku ja pärise? Pyhitän siis tämän sunnuntain lepopäiväksi ja hengailen viikko-illat ostoksilla. Päiväunia tms. on täällä enää turha kuvitella viikolla ottavansa -surullista. 

Täytyy myöntää, etten kyllä ikinä kuvitellut, että minun jonain päivänä pitäisi keksiä itselleni tekemistä, jossa s a a olla  jossain muualla kuin kotona. Ja ainoastaan syystä, että muualla on parempi.
 
"Koti merkitsee turvallisuutta, rauhallisuutta, menneisyyden muistoja ja tulevaisuuden suunnitelmia, se on paikka jossa ihminen kokee olevansa oma itsensä ja jossa hän voi tehdä itselleen tärkeitä asioita. Kodilla on siis yhteys ihmisen identiteettiin." -Wikipedia


Nyt koetellaan minun identiteettiäni. Tänään se ei ole vaarassa: Ihan naurattaa.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti