tiistai 13. joulukuuta 2016

Ihan pimeetä

Niin on pimeetä, ettei oikein kuviakaan viitsi ottaa. Valoisa aika on kovin lyhyt ja senkin olen yleensä töissä... Viikonloppu meni keilaillessa ja pikkujouluillessa, ei siinä ehdi kuvailla huudeja. ;)

Tänään otin kuitenkin muutaman kuvan sillan tolasta, silläkin uhalla, että oli pimeää.
Ensimmäinen kuva on aamulta. Heräsin klo 7.07, kun ne alkoivat juntata tuota siltaa kappaleiksi. Vaikka ei se oo nii justiisa, mikään ei vedä veroja rusnaukselle. Ei niin mikään.
Aamupurkua. (131216)
Naistenlahden pohjoinen ylikulkusilta hupenee. 
Kotiutuessani nappasin pari kuvaa, koska silta oli mennyt päivän aikana aivan mutkalle.
Naistenlahden ylikulkusilta mutkalla. (131216)
Eli sillan tola illemmalla.
Käväisin ottamassa pari kuvaa Soukanlahdenkadun pohjoispään mutkastakin.
Naistenlahden pohjoinen ylikulkusilta jo lähes raunioina. (131216)
Naistenlahden pohjoisen ylikulkusillan raunioita. (131216)

Jotain juttua räjäytyksistä ja mm. ekasta huollosta olikin taas lehdessä. Rantatunneli se ei pysy pois uutisista, ei ainakaan Aamulehden sivuilta.


Rantatunnelia huolletaan siis alusta asti kuukausittain. Tiedustelin muuten tuossa muutama päivä sitten hiukan noista Pursiseuran ja Soukanlahdenkadun välisen alueen räjäyttelyjen ja sillan purkamisen aikatauluista, kun en kerran siellä viimeisessä asukasillassa ollut eikä näinä päivinä enää niitä asukastiedotteitakaan enää juurikaan ilmesty. 

Kysyin siis arviota noiden hommien kestosta. Vastasivat, että sillan kannen purku valmistuisi suunnilleen jouluksi ja sen jälkeen menee reilu viikko maatuen purkuun. Sen jälkeen noin viikko maaleikkausta ja louhinnat alkavat. Louhinnat kestää noin maaliskuun lopulle. 

Ja nyt tällä viikolla Naistenlahdessa tehdään yötöitä torstain ja perjantain välisenä yönä klo 21.00 – 6:00. Vanhan sillan itäpäässä sijaitseva ponttiseinä puretaan. Se, joka on aivan liikennöidyssä valtatiessä kiinni.

Semmosia kuulumisia tänne. Ksau taas!

                                                 -Anuliina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti