torstai 12. tammikuuta 2017

Pikkusen juttuja vaan

Kuva Rantatunnelin FB-sivulta
Tarkemmin tarkasteltavissa linkissä.
Haudi. Ihan hirveä kiire onkin ollut. Tunnelielämälle en ole kovasti ajatuksiani uhrannut. Eikä ole edes kovin tuoreita kuviakaan huudien tilasta tarjota. Siksi otinkin tuon kuvakaappauksen Rantatunnelin fb-sivuilta. Siitä käykin samalla ilmi, että Naistenlahden ylikulkukäytävän paalutus alkoi eilen. [Kuuluu kyllä, vaikkei tietäiskään.]

Viimeiset valoisaan aikaan ottamani kuvat on otettu kolme päivää sitten. Ne on siis jo ihan vanhoja. Kamerallakin otin hiukan tarkempia, mutten jaksa niitä nyt enää siirtää koneelle. Vanhoja kun ovat. 
Naistenlahden työmaa. 9.1.2017

Naistenlahden työmaa. 9.1.2017
Näin pitkästä aikaa jäniksen jälkiä. Ehkä se on se sama pupunen, joka täällä majaili silloin kaaaauan sittenkin.. Se sama, jonka Akselikin suunnitelmiinsa kuvasi. ;) Päättäväisesti pysyy pupu kotikonnuillaan?
Todistettavasti täällä loikkii vielä ainakin yksi pupu.
Paino sanalla vielä. (090117)
Josta tulikin mieleeni, että yhä kirvelee mieltä tuo piippu tuossa pihan kupeessa. Kun se olisi voinut olla jotain ihan muuta... Muistin virkistämiseksi kansalle ja tiedoksi niille, jotka piippukilpailusta eivät mahdollisesti edes ole kuulleet...
Ekassa havainnekuvassa mukana pupunen.
Akseli Leinosen 'Saapumisen arvoitus', havainnekuva
Kuva "Taidekilpailun" sivuilta
 Toisessa valaistussuunnitelma.
Akseli Leinosen 'Saapumisen arvoitus', valaistussuunnitelma
Kuva "Taidekilpailun" sivuilta

 Olen edelleen sitä mieltä, että näillä "ympäristöpiipuilla" olisi saatu sitä paljon puhuttua mukavaa ja positiivista pöhinää aikaiseksi Tampereen ulkopuolellakin. Mutta ei.

No niin, ei mulla oikein mitään muuta tai uutta raportoitavaa ole tällä havaa. En ole päässyt kujeksimaan tuolta Ranta-Tammellan kauttakaan yhtään mihinkään, kun jalkani on taas äitynyt varsin pahaksi. Alkaa olla mitta silläkin saralla jo täysi.

Ranta-Tampellan viimeisin tiedote naapureille on annettu 21.12.2016.
Ranta-Tampellan asukastiedote 21.12.2016
"Ranta-Tampellan työmaa tiedottaa 
Yleiset asiat 
Kekkosentietä kulkeva jalankulku- ja pyöräilyreitti on aidattu ja Kekkosentien purkaminen on aloitettu.  
Tunneliallianssin työt ovat käynnissä Naistenlahdessa ja kiviaineskuljetukset ajetaan toistaiseksi Ranta-Tampellan työmaan kautta. 
Näsijärven rannassa painopenkkojen rakentaminen valmistuu kevääksi. Seuraamme niiden painumista ja osa painopenkoista voidaan todennäköisesti poistaa jo kesällä  2017.  
Myllysaaren alikulkusillasta on valettuna eteläinen siltalohko ja työnaikaiset radan tuennat ovat työn alla. Joulun jälkeen urakoitsija aloittaa pohjoisen siltalohkon tekemisen radan Näsijärven puoleiselle penkereelle. Urakoitsija on suunnitellut molempien lohkojen asentamisen tapahtuvan ensi keväänä. 
Junaradan varressa, Helmisenraitilla, tehdään melua aiheuttavaa tuentatyötä. Työtä tehdään myös välipäivinä."
Ranta-Tampellasta tiedotellaan Tampereen kaupungin Ranta-Tampella -sivuilla, kohdassa 'Ajankohtaista'. Muualla en ainakaan ole tiedottamisiin törmännyt.

Semmosia. Moikko!
                                                -Anuliina

2 kommenttia:

  1. Kiitos tuosta Ranta-Tampella -linkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään. Itsekin huomasin vasta vähän aikaa sitten, että siellä noita asukastiedotteita tosiaan on. (Ja löytyyhän sieltä vähän muutakin.) Tiedotuspuolesta ei ole kauheasti huudeltu.

      Poista