 |
| Yeah, let's. |
Viikot 51/2015 – 1/2016 Rantatunnelityömaalla
Tämä asukastiedote kattaa poikkeuksellisesti neljän viikon tapahtumat työmaalla. Seuraava asukastiedote ilmestyy maanantaina 11.1.2016. Viikon 51 työmaa pyörii normaalisti ja siitä eteenpäin seuraavat kolme viikkoa osittain:
- Tunnelissa tehdään arkipäivisin meluamatonta työtä.
- Naistenlahdessa avolouhinta sekä maankaivutyöt alkavat uudelleen viikolla 1.
- Työtunnelin avoleikkauksen sekä ponttiseinän ja betonikaukalon taustan täyttö.
- Haarlankadun rakentaminen, jakavan kerroksen teko.
- Rantatien risteyssillan valu viikko 51 torstai, telineiden purku viikot 53 ja 1.
- Naistenlahdenkadulla alkaa irtiporaus. Työskentelyaika klo 7-18. Työstä aiheutuu häiritsevää melua.
- Avolouhinta jatkuu Osmonpuiston länsipäässä.
- Ilmanvaihtopiipulle johtavien putkien peittäminen.
- Maaleikkausta Naistenlahden risteyssillan eteläpuolella ja Kastinsillan vieressä
Sitten ne toivottaa siellä hyvää joulua ja uutta vuotta.
En käsitä miten tuo piippuasia vain pahenee koko ajan. En kestä sitä silmissäni. Enkä ole ainoa. (Jossain vaiheessa kerkesin jo kuvitella, että vain minä reagoin näin voimakkaasti, mutta en ole olojeni kanssa yksin. Se on käynyt tässä päivä päivältä selvemmäksi. Itse asiassa en ole yhtäkään positiivista kommenttia kuullut piipuista. Ei sittenkään, olenhan. Yksi työlapsi tykkää tästä meidän piipusta. Muu perheensä sitten taas ei....)
Tänään kotia lähestyessä alkoi mieli taas mustua, tällä kertaa en ollut kuitenkaan vihoissani, enemmänkin lannistunut. Väsynyt ja lannistunut. En minä jaksa tällaista enää. Koko ajan jotain hässäkkää. Tai olihan tuossa se rauhallisempi vaihe, mutta tiesinhän minä sen, että tämä piippu ja liikennekin on vielä tulossa.
Jotenkin luulin, että tämä ei olisi ihan näin ahdistavaa, näin vaikeaa. Että tuohonkin näkymään voisi jotenkin silmä tottua, että piippu näyttäytyisi pihaan enimmäkseen jotenkin helmiäisen vaaleana (ajatelkaa, niin minä tollo luulin) ja sulautuisi vaikkapa nyt sitten taivaaseen. Vaan eipä ole eikä sulaudu. Mihinkään! Ei, sekoittaa vaan kaiken yhdeksi sekamelskaksi. Aivan käsittämätön piippu ja sekin lähes pihassa.
Itku meinasi tulla, kun se taas tönötti suoraan näkökentässä, kun käännyin pihaan. Pihaan, joka oli ennen niin kaunis ja kotoisa ja henki vanhaa aikaa.
Tämä väsymys tietysti saattaa myös osaksi johtua siitä, etten nukkunut viime yönä kuin reilun tunnin ja aamulla sitten vielä ehdin ummistaa silmäni tunniksi ennen töihin lähtöä. Tuli ihan rusnausajat mieleen.
Tällä kertaa ei rusnattu, vaan kotiini pyrki hiiri. Koko yön. Valtaisa rouske kävi keittiön seinän takana. (Siinä ei sitten Anuliina enää silmäänsä ummistanut. Hiilihangolla kävin koputtelemassa seiniä. Tänään kävinkin sitten ostamassa sellaisen jyrsijäkarkottimen, kun en minä sellaiseen räpsään, tai mikä loukku onkaan, pysty. Yy-ää-köö.)
Onkin muuten ensimmäinen hiiripyrkyri näinä kahdeksana vuonna, kun olen täällä asunut. Ei tästä voi vetää kuin yhden johtopäätöksen. Edes hiiret eivät enää halua oleilla pihassa, kun tuo piippu on siellä. (Eheheh.)
Ääh, nyt lopetan.
-Anuliina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti