Soudan ja huopaan

Tämä on ollut yhtä soutamista ja huopaamista. Mietin mitä teen.. Minne voin mennä... Mitä haluaisin? Minne haluaisin? Pyörittelen ja pyörittelen ja pyörittelen ja pyörittelen (jne.) vaihtoehtoja päässäni päivästä toiseen, mutta niitä ei ole.  En halua mitään. En halua minnekään. Eikö joku voisi kertoa minulle mitä pitäisi tehdä?

Yhtenä päivänä olen lähdössä, toisena jäämässä. Jäämisen puolesta puhuu enimmäkseen se tosiasia, ettei omistusasunnosta niin vain lähdetä. Se pitää myydä ja uusi kotikin pitäisi olla tiedossa. (Ylipäätään pitäisi tietää mihin ja millaisen kodin haluaisi.)

Viimeinen pisara.

Meinasin alkaa taistella kotini puolesta, mutta se ei taida pidemmän päälle kannattaa. Turhaa energian tuhlausta. Tulossa kun kuitenkin on vielä piipun päästöt, liikenne ja sen melu. Ympäristö on mennyt jo ajat sitten. Ei tämä paikka ole enää minua varten. Mutta ei sen tiedostaminen tee tästä yhtään helpompaa.
Eikä minulla sitä paitsi edes ole rahaa enää toista kotia ostaa. Sellaista jonka haluaisin. Ei tällä palkalla. Onnistuin hankkimaan sellaisen kodin jo kerran kuin ihmeen kaupalla, mutta tuota... Te tiedätte miten siinä sitten kävi... Tai on käymässä. Eikä hirveästi halutakaan ostaa, sitä kun ei koskaan tiedä miten siinä sitten taas käy. Tällä minun pettämättömällä tuurillani ei varmaan kovinkaan hyvin.

Kyse ei siis ole pelkästään tuon piipun taiteellisesta osuudesta, se vain oli viimeinen pisara. Kyllä se kamelinkin selkä joskus katkeaa.. Vai miten se meni.. Ja jatkoa on vielä tulossa, ei tämä tähän (asukkaita dissaavaan "taiteen nimissä" tehtyyn valintavääryyteen) jää. Ne piippujen päästöt ja siitä aiheutuva ilmanlaadun huomattava heikentyminen, liikenne ja sen melu noin ensalkuun.
Arvatenkin kaikki vain jatkavat olkiensa kohauttelua. "Oi voi, ja voi harmi." "Mutta saadaanhan me tunneli." Toiset meistä vain maksavat siitä kovemman hinnan kuin toiset.

Tunnelielämä on siis synkkääkin synkempää, muu elämä on onneksi huojentavan tavallista ja tasaista. Mitä nyt imuri ja pesukone meni rikki, mutta mitä pienistä... ;)  Iloa, (ja nyt myös) lomailua, perhettä, ystäviä ja ilakointia. Muualla on tällä hetkellä tosin kyllä paljon parempi olla kuin kotona, ja se on vähän kyllä huolestuttavaa. (Minusta kotiin tullessa ei pitäisi alkaa ahdistaa. Tuo "monumentaalinen maamerkki" ei yhtään auta asiaa, ei pääse unohtumaan ympärillä tapahtuva "kehitys", ei sitten millään.)

Eilen illalla tulinkin siihen tulokseen, että voisin alkaa pikkuhiljaa laittaa kotia siihen kuntoon, että sen voisi laittaa myyntiin vaikka kesällä (tai myöhemmin, jos ennen kesää ei ehi rempata), varsinkin jos ahdistus kasvaa tätä tahtia. Keittiön lattia pitäisi laittaa nätiksi ja ehkä riipiä yhden seinän takaa ihana tiiliseinä näkyviin. Suorittaa pienimuotoinen asunnon face lift siis. (Siinä samalla saa  lisäaikaa siihen asuntoasioiden rahallisen puolen soutelemiseen ja huopailuun...) Ja jos oikein hyvin käy, niin kenties tykästynkin tähän uudelleen jopa niin, että ympäristöllä ei ole enää väliä. (Toivoa sopii...)

Tunnelielämässä tämän vuoden loppu meinaa siis olla tummelmiltaan synkkääkin synkempi. Mutta jos asioilla kerran on tapana järjestyä, niin kai tämäkin järjestyy? Tällä hetkellä se on järjestäytymässä ihan väärään suuntaan. 
Voin vain toivo(tta)a parempaa ensi vuotta...

HAPPY NEW YEAR 2016 -SERIOUSLY!
(kuva: memegenerator.net)

Lopuksi haluan vielä todeta, että tänään, vuoden viimeisenä päivänä, olen kuitenkin enemmän kuin kiitollinen läheisistäni; perheestä ja ystävistä. He kaikki ovat jälleen/yhä suht' hyvissä sielun- ja ruumiinvoimissa ja minulle niin kovin rakkaita ja tärkeitä. Ettäs tiedätte. Pus! ♥    

                                                              -Anuliina