keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Ei tämä voi mennä näin

Myöhäisiltaa! Ahistaa. Kirjoitin itse asiassa tekstin jo viime yönä, kun ei uni tullut silmään. Siistin sitä melkoisen roimalla kädellä. Siinä kun oli melkoisen paljon voimasanoja.
Kuva Pixabaystä, täältä
Diudiu...päässä viiraa ja ****ttaa. Lueskelin tuossa hiukan vanhoja kirjoituksiani ja voi mikä optimistisuus ja ilo siellä onkaan pulpahdellut. Väillä aika paljonkin. Toivossa on hyvä elää. Tai oli. Kunnes tämä p*ska alkoi purkautua pikkuhiljaa ilmoille... Nyt ei enää naurata. Ollenkaan.

Linkitin Rantaunnelin fb:iin Aamulehden jutut tuosta tunnelin poistoilman puhdistusjupakasta. Tyynismaa (hän ainakin yleensä vastailee niihin) oikein reagoikin tällä kertaa tähän IV-asiaani seuraavasti: "Kyseessä on sama asia, joka oli esillä viime vuoden puolella asukastilaisuudessa. Kuten artikkelista ilmeneekin, idea piippujen korvaamisesta suodattimilla hylättiin, koska toimivuudesta ei ollut takeita ja kustannuksetkin olisivat olleet suuremmat."
 Eli samaa ympäripyöreää selittelyä, jota muutenkin pitävät ja yrittävät silotella kuvaa hankkeen toiminnasta.  
 Mittarini on nyt aivan täynnä. Ylitetty. Kuppi on nurin ihan totisesti. Eikä kyllä mielestäni ihan suotta. 

Miten se asia olikaan esillä viime vuoden puolella... Olen ollut kaikissa asukastilaisuuksissa ensimmäistä lukuunottamatta. Olen kirjoittanut jokaisesta muistiinpanot. Olen yleensä kirjoittanut tänne hetimiten, kun jutut on olleet vielä tuoreessa muistissa. Asukastilaisuuksissa on kysytty useasti ilmanpuhdistusvaihtoehdon hintaa. Koskaan sitä ei ole kerrottu.  27.1.2015 asukasillassa Toivanen (aka Konehuone-Tapani) kertoi "Tunnelin ilmanvaihtoratkaisu":sta. Tässä yhteydessä kysyttiin paljonko ilmanpesuvaihtoehtoratkaisu olisi maksanut.  "Ei ole tutkittu tätä asiaa.
 Ok. Minä ainakin uskoin.Tuolloin. Mulari ja Mäkiaho aina vastailevat väillä asukasilloissa kysymyksiin.
Olenkin kirjoittanut kyseisestä tapauksesta tänne Tunnelinsuulla tuulee:n seuraavasti: "...Että onko tietoa miten kallista olisi ollut jonkinlainen päästöjen pesuratkaisu? Tällaista asiaa ei ole tässä tapauksessa tutkittu, vastasi allianssin projektipäällikkö Esko Mulari todenmukaisesti, kun asiaa oli tovi puitu."

Salassa olisi noiden Aamulehden paljastamien pöytäkirjojen haluttu pysyvän. Ja nyt sitten väittävät, että samaa asiaa on puitu asukasillassa. Paskanmarjat. Koko ajan on intetty, että laskelmien mukaan ei tarvi, kun raja-arvot ei ylity ja arvoja mitatana ja seurataan ja blaablaablaa...

Olen täynnä tyrmistystä, surua ja huolta. Tällä hetkellä päällimmäinen tunne on kuitenkin raivo. Ennen kaikkea minua oksettaa tämä seurauksista piittaamattomuus. On varaa rakentaa tunneli. On pokkaa vetää piiput keskelle asuinaluetta, n.60m lähimpään taloon, ja koko hoito vielä ilman minkäänlaista puhdistusjärjestelmää. Eikä nuo piiput edes ole kovin paljon korkeampia kuin korkein rakennus, melko samoissa mennään (lue: siis liian lyhyet). Koko ajan tiedetään mitä siitä seuraa, mita se aiheuttaa. Perustellaan ratkaisun hyväksyttävyys laskelmilla ja sillä, että päästöt laimenevat tehokkasti korkealla ilmassa. Ja sitten on vielä  pokkaa väittää, että arvoja seurataan ja mitataan,  KUN EI KERRAN MITATA! (Loven:"Valitettavasti mittauksia ei ole mahdollista suorittaa monissa eri paikoissa, ilmanlaadun arvioinnin kannalta on tärkeää, että eri vaiheiden mittaukset ovat keskenään vertailukelpoisia (mittauspaikat samoja).")

Kukaan ei myöskään vastaa tai reagoi, kun mainitsen tästä epäkohdasta. Siis enää sen jälkeen kun minulle on miljoonannen kerran luettu se sama litania "seuraamisesta ja mittaamisesta" noilla asemilla.Vastasin Lovenille (Tyynismaalle meni kopsut) ja kirjoitin rantatunnelin FB:n sivullekin tästä mittaamatta jättämisestä täällä. Ei vastannut enää Loven, eikä ota kantaa Rantatunnelin fb.

Päättäjätkin saivat tunnelinsa, joten se siitä. Case closed, ei ole enää heidän murheensa? Vihreätkin ovat kuulemma enemmän huolissaan Käpylän puilla lämmittämisestä aiheutuvista päästöistä kuin rantatunnelin päästöistä. He saavat kohta ratikkansa, seurauksista viis, ei enää tarvi välittää.

Eilen silmiini osui yksi mielenkiintoinen juttu: Liikkuva laboratorio mittaa ilmanlaatua Tampereen keskustassa

OOH! Sellaisiakin on?! Miksei siis mitattaisi täälläkin? Ihan heti  niille H-pysäköintioikeus  tuohon Kaarikadun ja Soukanlahdenkadun risteykseen!! Ja mittauksia kehiin. Voivat minun puolestani aloittaa vaikka marraskuussa. Ei varmaan pauku raja-arvot, eipä...
Totta kai toivon, ettei pauku, mutta epäilen suunnattomasti. Mutta on enemmän kuin velvollisuus mitata ja seurata arvoja MYÖS täällä missä ollaan "vaaravyöhykkeellä".
Mutta entä jos arvot ylittyvätkin jatkuvasti? Onko silloin pakko ryhtyä toimenpiteisiin? Siksikö arvoja ei haluttaisi mitata täällä? Julkisuuteen annetaan kuva, että seurannassa on...

Joskus aiemmin kävin Lovenin kanssa sähköpostiviestittelyä,  hän avasi noita "laskelmakarttoja" tai mitä -kaavioita onkaan" ja silloin hän kyllä kirjoitti minulle, että se pinkki arvot ylittävä tilanne on arvio nk.pahimmassa tapauksessa. "Pöyry laatii poikkileikkaus hahmotelmakuvan Ilmatieteen laitoksen tekemien mallinnusten pohjalta, mutta se on mallitulosten perusteella tehty hahmotelma tai arvio typpidioksidin ohjearvon ylittymisalueesta nk.pahimmassa mahdollisessa tilanteessa."

Nyt luin kuitenkin Aamulehden jutusta hiukan muuta:
"Ilmatieteen laitoksen ryhmäpäällikön Katja Lovénin mukaan pienhiukkasten vuosiraja-arvo on Suomen oloissa erittäin löysä. Siksi se ei käytännössä ohjaa rakentamista kuten typen oksidien vuorokautinen ohjearvo. Se oli tunnelin suunnittelussa kriittinen tekijä.
– Pienhiukkaset ovat terveydelle haitallisempia kuin typen oksidit, vaikka hiukkasille ei ole rakentamisen suunnittelua aidosti ohjaavaa raja-arvoa, Lovén sanoo.
Ilmatieteen laitos aloitti ilmanlaatumittaukset jo tunnelin suunnitteluvaiheessa. Niitä jatketaan ainakin vuosi tunnelin käyttöönoton jälkeen.
– Ilmatieteen laitoksen aiemmin tekemien leviämismalliselvitysten mukaan tunnelin suuaukkojen ympäristössä ilmanlaatu voi ruuhkatilanteessa ja epäedullisten meteorologisten olosuhteiden vallitessa huonontua siten, että ulkoilman typpidioksidi- ja hiukkaspitoisuuksille asetettujen ilmanlaatutavoitteiden ylitykset ovat mahdollisia, Loven toteaa laitoksensa tiedotteessa maanantaina.
Epäedullinen sää voi olla esimerkiksi tuuleton pakkaspäivä.
Tunnelin vaikutuksia ilmanlaatuun pitää kuitenkin tarkastella laajemmin.
– Leviämismallilaskelmien mukaan on selvää, että tunnelin valmistuttua ilmanlaatu paranee laajoilla alueilla Tampereen keskustassa, kun ohikulkuliikenne ohjautuu uuteen tunneliin, Lovén toteaa."

Joo, jatketaan mittauksia ainakin vuosi, MUTTEI NIILLÄ ALUEILLA, joissa ARVOJEN laskelmien mukaankin OLETETAAN YLITTYVÄN!
Lisäksi tuo minulle kaunisteltu 'worst-case scenario' on nyt jutussa muuttunut ruuhkatilanteiksi ja epäedullisiksi meteorologisiksi olosuhteiksi, kuten tuuleton pakkaspäivä. 

 Eipä noita varmaan paljon olekaan, ruuhkia ja pakkaspäiviä... Eikä täällä silti mitata!
Jutusta voisi myös päätellä, että se on hänellekin ihan ok, koska "tunnelin vaikutuksia pitää kuitenkin tarkastella laajemmin." 
MITÄÄÄH?! On siis ok saastuttaa nämä huudit, katos kun ilmanlaatu paranee laajoilla alueilla tuolla muualla?? Ajattele laajemmin!!
Sanokaapa ja perustelkaapa  se esim. naapurini 1-v. tytön vanhemmille, kun heidän lapsensa nukkuu päiväunensa pihalla vaunuissa "raikkaassa ilmassa".   

"Liian kallista?" 

Eihän tämä voi mennä näin.

 

                                         -Anuliina

Se on sentään lohdullista, että on muitakin, jotka ymmärtävät, että tämä homma ei nyt mene ihan oikein ja ovat huolissaan... Välillä tuntuu, että olen ainoa, joka hakkaa päätään (allianssin) seinään tässä asiassa. Valitettavasti ihmiset, jotka voisivat tälle asialle jotain taitavat olla niitä, joilla on oma rahallinen lehmä (tai muun edun lehmä) ojassa tässä kaupassa.
Minua kehoitettiin kommentoimaan noihin Aamulehden juttuihin, mutta toistaiseksi en ole ottanut osaa noille tämän jupakan kommenttiosastoille. Tämä blogi riittää -ja muu oheistoiminta. Jos joskus päätän kommentteihin huudella, sekin tapahtuu nimimerkillä 'Anuliina'.

9 kommenttia:

  1. Täyttä asiaa. Ilmanlaadun mittaus ehdottomasti tunneleiden suulle jo heti ennen tunnelin avausta. Silloin löytyy myös vertailuarvoja. Ei voi olla mahdoton toteuttaa.

    VastaaPoista
  2. Sepä se. Kyllä se ihan varmasti mahdollista onkin. Hiukan on nihkeetä vaan myöntää, ettei ole ollut tarkoituskaan mitata ja tutkia kuin l a a j e m p a a kuvaa. Että tässä onkin tarkoitus tutkia ilman laatua ihan jonkun muun asian takia kuin ihmisten terveysvaikutusten takia.

    Mutta kun kerran tiedetään, että arvot todennnäköisesti ns "ääriolosuhteissa" ylittyvät, niin miksei mitata? En ymmärrä sitä tässä.
    Auto pihaan parkkiin vaan, vaikka ympärivuotisesti!

    VastaaPoista
  3. Asiasta en kauheasti ymmärrä, mut eikös homma mee niin, et jos Tunturipuistossa(mittauspiste) ylittyvät sille määritellyt raja-arvot. Niin siitä lasketaan muidenkin alueiden arvot. Tunturipuisto punanen, Soukanlahdenkatu tulipunanen. Sen mukaan sitten ryhdytään toimennpiteisiin, vertaa kevät ja katupöly aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä vain vaikuttaa (piippupäästöjen LISÄKSI) vielä myös tuo tunnelin suuaukolta liikenteen mukanaan tuoma saasta. Kyse ei siis ole vain ja ainoastaan piipusta aiheutuvista päästöistä.
      Siksi nuo piiputkin tällättiin, että päästöjen leviämis- ja laimenemisolosuhteet olisivat paremmat, ettei kaikki päästöt tule ulos suuaukoista. (Sellaistakin kuulemma kaavailtiin aluksi!!)
      Ja onhan nuo piiput huomattavasti halvempi vaihtoehto. (Varsinkin kun valitstivat halvimman vaihtoehdonkin vielä.)Puhdistusjärjestelmähän olisi ollut LIIAN KALLIS.
      Eli allianssin sanoin: Sen "toimivuudesta ei ollut takeita."

      Hyvä heittää pieni alue susille, kun laajalla alueella vastaavasti ilmanlaatu paranee.

      Poista
    2. Että ei se voi siksikään oikein mennä yks-yhteen Tunturipuiston pitoisuuksien kanssa. Kuvittelisin näin.

      Poista
    3. Maallikkona miellän tämän niin,että juurikin leviämismallin avulla pystytään tietämään eri alueiden päästökourma, kun tiedetään päästölähteet ja maanpinnan muoto vallitsevine keliolosuhteineen.
      Mä kuvittelisin näin.

      Poista
    4. Kyllä, kuulostaa järkeenkäyvältä.

      Peräänkuulutankin leviämismallinnusten tulosten vertaamista ulkoilmasta mitattuihin TODELLISIIN pitoisuuksiin.

      Kun kerran vakuutellaan, ettei syytä huoleen, että niitä päästöjä mitataan ja seurataan tunnelin avaamisen jälkeen.

      Ei kuitenkaan täällä. Myöskään Lovenin mukaan.
      "Valitettavasti mittauksia ei ole mahdollista suorittaa monissa eri paikoissa, ilmanlaadun arvioinnin kannalta on tärkeää, että eri vaiheiden mittaukset ovat keskenään vertailukelpoisia (mittauspaikat samoja)."


      Poista
  4. Live and learn. Ei tuulipuistojenkaan lähiasukkailta kysytä, haluavatko he melua ja välkettä koteihinsa. Ei siis kysy Allianssikaan, haluatko hengitellä paskaa kotisi ikkunoista. Molemmissa tapauksissa tavallinen kansalainen vaiennetaan, vaikka valittaisit oikeuteen. Kokemusta on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, huomattu on. Ei paljon paina taviskansalaisen terveys (tai mikään muukaan) tässä(kään) hankkeessa. Mutta periksi en anna.
      Liikennepäästöjen aiheuttamista terveydellisistä haitoista on hyvin runsaasti tutkimusaineistoa, eikä edes mitenkään ristiriitaista sellaista. Nythän todellisia arvoja ei mitata täällä, mutta minä en anna periksi.

      Mukavampi asiat nyt olisi laittaa kuntoon kuin sitten, kun tunneli on jo avattu...

      Poista