maanantai 20. tammikuuta 2014

Sitruunan niellyt mutrusuu variksenpelätin :)

"Naistenlahdessa työtunnelin louhinnassa siirrytään avolouhinnasta kallion sisään, viikko 4." ...Luin Liikenneviraston sivulta viikonloppuna. Nyt tuota kyseistä tekstiä ei siellä enää olekaan jostain kumman syystä. Höh. No, siellä se kuitenkin oli. 
Sitä vastoin nythän minä juuri havaitsin täysin uutta ja hyödyllistä tietoa 'Ajankohtaista' -otsikon alla: 

Asukastilaisuudet allianssin toimistolla PMK:n talolla osoitteessa Erkkilänkatu 11 pidetään seuraavasti:
(- Santalahden alueen asukkaat, maanantai 27.1. klo 17-19) 

-Tunnelilinjalla asuvat, tiistai 28.1. klo 17-19
-Naistenlahden alueen asukkaat, keskiviikko 29.1. klo 17-19

Tilaisuuksissa kerrotaan hankkeen nykytilanteesta sekä tulevista uusista työvaiheista ja liikennejärjestelyistä.


Minä kuulun noihin kahteen jälkimmäiseen asukaskuntaan. Tällä kertaa täytyy kyllä mennä henkilökohtaisesti paikalle. Kiinnostaa melkoisesti nykytilanteen lisäksi tulevat työvaiheet. Hiukan kylmää nimittäin, kun alkavat nyt jysäytellä kallion sisässä. Vaikka vielä ilmeisesti vasta työtunnelia. Tai en tiedä. Mutta siksi sinne on mentäväkin. Saadakseni jotain tolkkua lähitulevaisuuteeni ja lisäksi vaikka vain kumotakseni edellisen asukasillan lehtijutun muutamat kommentit:

"Näin muualta olevana kysyn - ovatko hämäläiset yleensäkin noin mutrusuita variksenpelättimeksi sopivia?"

"Osanottajissa ei näy yhtäkään alle 50-vuotiasta. Tämä kertonee myös siitä, että mikä ikäryhmittymä on ollut eniten uudistusta vastaan." 

"Heh, nyt on kyllä hienosti saatu samaan kuvaan monta sitruunan niellyttä ihmistä. Nyt mitenkään sanomatta että juuri nämä ihmiset olisivat aina kärttyisiä valittajia, totean, että usein ihmisestä näkee jo ulospäin että kaikesta mahdollisesta valitetaan, ja etä kyseiselle henkilölle ei kelpaa mikään. Mistäköhän sekin johtuu? Onko se vain joidenkin ihmisten ominaisuus, vai kerääntyykö katkeruus ja viha kaikkea kohtaan esimerkiksi iän mukana?"

Tsihihi.. Nauroin ihan ääneen, kun luin näitä kommentteja. Katukuvasta voi siis erottaa armonkalliolaiset helposti ulkoisesta habituksesta. Ne on niitä mutrusuita, variksenpelättimeksi sopivia yli 50-vuotiaita, joista näkyy ulospäin, että valitetaan kaikesta mahdollisesta. Helppoa kuin mikä! (Olin nyt vitsikäs, hei..) :D

No joo. Nää on näitä. Mutta siis kotonani on ollut viimeisen viikon melko rauhaisaa, sikäli kun olen täällä ollut. Jos enempää tu-tu-tu-ta ja sitä hirveää kalliosta kumpuavaa meteliä ei enää ikinä tulisi, pärjäisin ihan mainiosti. Se ei kyllä varmaankaan vain ole mahdollista: "...siirrytään kallion sisään." Eihän sitä varsinaista tunnelia ole edes alettu räjäytellä. Kai. Työtunneli on kaiketi ihan eri asia?! No, keikun täällä tunnelinsuun reunalla ja seuraan tilannetta.

Sitä piti vielä sanomani, että olispa kesä. Olin taas viikonlopun reissuillani, ja kun tulin kotiin, täällä oli vain +15 astetta lämmintä. Jos saa toivoa, niin räjäyttelisivät noita vetoisia nurkkia vähän tiiviimmiksi. Tai sitten pakkasta ei tarvisi olla ihan näin paljon. Ainakaan montaa päivää. On tämä kuitenkin parempi kuin se sade- ja kurakeli. Ja onhan aurinkoisessa pakkassäässä ulkona kovin kaunista. Jos siis ei katso tuonne työmaan suuntaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti