Wake me up when September ends

Asukastilaisuus allianssin toimistolla PMK:n talolla, Naistenlahden alueen asukkaat, keskiviikko 29.1. klo 17-19. Tilaisuudessa kerrotaan hankkeen nykytilanteesta sekä tulevista uusista työvaiheista ja liikennejärjestelyistä.

Tulin sieltä juuri. Mitähän tähän nyt kirjoittaisi. Tuli kaikenlaista tietoa. Myös murskauutisia, siis ihan minulle itselleni. Uutena tietona mm. se, että ei täällä vielä ole mitään työtunnelia tehtykään. Toisin kuin olen kuullut/ luullut. Työtunnelin työstäminen (olikohan siinä puhe varsinaisista räjäytyksistä) alkaa arviolta (suunnilleen) torstaina. 

Tunnelma tilaisuudessa yleisesti oli melko hillitty, tehtiin asiallisia kysymyksiä, lopussa tunnelma hieman kiristyi, kun tunneli-ilmanpoistopiippu -kysymys nostettiin (jälleen kerran -kuulemma) esille.

Hauskuuttakin oli. Joku lapsi, asukas hänkin, esitti takarivistä muina miehinä muutaman kysymyksen: "Koska ne isot koneet tulee?" No, huomenna on jumbon vihkiäiset. Ja "Mitä siellä teltassa tapahtuu?" Kastinsillan viereen on siis pystytetty teltta. Se on tunnelityömaakoneiden huoltoteltta. Tunnelimiehiä huvitti molemmilla kerroilla.

Sitten näytettiin muutama kuva ja kerrottiin asioita, jotka järisyttivät mieltäni:

"Ensin aletaan räjäyttää tätä työmaatunnelia, josta myöhemmin tulee tunnelin ilmanvaihtokanava."

Siinä on meidän talo punaisella. Ihan paraatipaikalla.

Jarkko osoitteli karttaa ja kertoi, että kun ollaan osapuilleen syyskuussa, ollaan räjäytelty tunnelin ilmanvaihtokanava ja liikennetunnelit suunnilleen meidän talon kulmalle asti valmiiksi, siis tunnelialueet suoraan talomme alla. Arviolta. RÄJÄYTYKSIÄ JA LOUHINTAA 7-8M KOTINI ALLA SYKSYYN ASTI!! Sitten en juurikaan enää vähään aikaan kyennyt muuta ajatella. Pyörrytti ja oksetti. Oli skarpattava ja oltava reipashenkinen.

Ne eivät ole vielä edes operoineet tämän kallion sisässä ja olen jo ollut menettämässä mielenterveyteni. MITEN minä ikinä pysyn järjissäni syyskuuhun asti? Kävin tilaisuuden jälkeen vielä  Jarkon juttusilla varmistaakseni, että olin ymmärtänyt oikein, kerroin missä asuin ja että asuntoni sijaitsee siis puolittain kallion sisässä. Ja luvassa ON ääntä. Kyllähän ne sinne sitten kuuluu kaikki. Jos olin minä vakavana, niin oli Jarkkokin. Toisaalta, ei se nyt nauraakaan olisi voinut.

Tässä näkyy tunnelin suun yläosa, tuosta sitten mennään alaspäin.

 Huhhuh. Ahdistaa. Eikä vähiten myöskään mietitytä se, miten 110 -vuotias talovanhuksemme kestää tulevat tärinät. Nytkin on jo maustepurkkeja lennellyt hyllyiltä ja yläkerran naapurin kaakeliuunin  tähtiventtiili (kuulemma) paineaallon vaikutuksesta lattialle. Toivottavasti tämä ei ole viimeinen kuva, jossa kotitalomme möllöttää pystyssä.

Nyt en kykenekään kirjoittamaan enempää. Minulla on nyt aivan liikaa asioita mielessä, luulenpa etten saa niitä ulos muuten kuin oksentamalla.