maanantai 29. helmikuuta 2016

Hmm, vuoden eka asukastilaisuus tulossa..

Asukastiedote 29.2.2016:

"Viikko 9/2016 Rantatunnelityömaalla
Tämän vuoden ensimmäinen asukastilaisuus on ensi viikon tiistaina 8.3. klo 17:30-19:00 allianssin toimistolla PMK:n talossa (sisäpiha, pohjoispääty), Erkkilänkatu 11. Kerromme tulevista työvaiheista ja liikennejärjestelyistä sekä muista ajankohtaisista asioista.

Naistenlahti:
  • Rannassa jatkuu avolouhinta ja Kastinsillan molemmin puolin tukimuurien tekeminen.
  • Naistenlahdenkadun tukimuurin taustatäytöt alkavat loppuviikosta tai ensi viikon alussa. Täytössä käytettävä maa-aines tuodaan varastokasalta Näsijärven rannasta Peltokadun kautta.
Santalahti:
  • Pontinnosto sekä betonikaukalon ja aallonmurtajan rakentaminen jatkuvat.
  • Betonikaukalon seinustan- ja tukimuurin taustantäytöt käynnissä.
  • Valtatien eteläisellä ajoradalla tehdään viemärikorjausta ma-ke. Lännestä itään kulkeva liikenne on ohjattu kiertotielle työn ajaksi. Kiertotienä käytetään kaupunkiin johtavaa ramppia, jonka valaistustyöt ovat vielä kesken. Kiertotiellä on siksi heikko valaistus."
Asukasilta on siis viikon päästä. Pitänee ottaa jotain rauhoittavaa ennen tilaisuutta, että pystyy osallistumaan. No ei vais. Kyllä minä sellaistakin mietin, etten osallistuisi. Jos/kun näiltä huudeilta kerran meinaan  kuitenkin häipyä ennemmin tai myöhemmin. Asukastilaisuudessa kyllä kuulisi varmasti tarkemmin aikatauluista, kohtahan tuo tunneli jo avataan. Sikälikään kovin montaa tilaisuutta ei enää ehditä edes kaiketi järjestää.
Nääh, mitäpä tässä hötkyilemään. Tarkastellaan osallistumisfiiliksiä sitten viikon päästä.

Viikonloppuna mietiskelinkin taas näitä asunto- ja muuttohommia. Pomppasipa sopivasti muistoista esille tämä viisukin. Niin kaanista. Musiikki ja maisemat. ♥ Lähdön tunnelmaa tässäkin..

"On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi." -Tove Jansson

Ei mulla muuta.

                                                        -A.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti