maanantai 24. helmikuuta 2014

Lomalla-lal-lallaa ♪

LomaLoMALomAloMaLOMA!!! Ihan huippua! Loma on parhautta. Minua hieman jännitti tämä loma, koskapa en ole arkena ollut päivisin kotona, enkä näin ollen tiennyt mikä tunnelimeteli täällä vallitsee päivisin. Noh, vastoin kaikkia odotuksiani heräsin jo puoli kuudelta! Täh?! Tunnelimiesten puuhat alkoivat taas seitsemältä, niin kuin aina, lähinnä auton ovia paukuttelivat kylläkin tänä aamuna. Puoli kahdeksalta alkoi kuulua työmaaääniäkin, sillä tavalla hissukseen. Niin olin ounastellutkin, olenhan ollut useasti kotona aamuisin tuohon aikaan. Ihmettelin rauhallisuutta, mutta alkoihan se tunneliporakin päristä siinä kello 8.20 aikoihin. Ja taas oltiin propellikoneen ohjaamossa nousukiidon aikana. Suljin radion, koska sitä oli jälleen melko mahdotonta kuunnella.

Lomatekemiseksi keksin itselleni vähän puuhaa.. Aion tehdä vanhasta poljettavasta Singeristäni ruokapöydän nikkaroimalla sen päälle pöytälevyn lankuista. Ei siihen sitten lankkua tullutkaan, tuli lautoja. Laudat, PORAN (WOHOO!!! Mulla on pora!!!), Osmo -puuvahaa, ruuveja, kulmarautoja ja sen sellaisia tarvikkeita kävin eilen ostamassa Bauhausista. Kostoksi tunnelityömaametelille poraan minäkin! HAH, siitäs saavat!

Tänään sitten jo aamulla varhain aloin hioa lautoja ja vetelin Osmot pintaan. Olohuoneeseen kehittyikin melko tymäkkä osmonkatku, joten ajattelin hiukan tuulettaa. Mutta kas, tunnelimiehet olivatkin tulleet taas  kaivelemaan kaivoaan tuohon ikkunani alle enkä voinut avata ikkunaa. Siksipä siirsin laudat keittiön puolelle kuivumaan ja avasin hetkeksi ulko-oven, jotta hengittäminen sujuisi taas hiukan mukavammin.

Pian tunnelimiehet olivatkin poistuneet olohuoneen puolelta... kaikki paitsi tämän yhden ne jättivät  sinne kuoppaan. Ressukan. Rohkaistuin avaamaan ikkunankin, koska hänestä ei meteliä tai työmaakonekaasuja liiemmin levinnyt ympäristöön. ;)
tunnelimies
Ikkunan ollessa auki työmaameteli kantautuu erittäin kuuluvasti tänne, mikä on tietysti harmi -ei tee mieli ihan hirveästi tuuletella. Avattuani ikkunan räjäytyshälytyskin alkoi hetimiten piipata. ÄÄK! Täytyy myöntää, että hirvitti aika paljon olisiko räjäytys nyt viimekertaistakin lujempi. Mutta pöh, se ei ollut edes sarjaräjäytys, vaan joku ihan pikkuinen paukku vain. Jään mielenkiinnolla odottelemaan iltajysäriä -sekä lautojen kuivumista. Mulle tulee ihana pöytä! Laavli! ♥

Terveisin, Lomaliina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti