Eilen ei paukkunut ollenkaan pahasti. Ei myöskään tänään. Minun piti ladata tähän video tämänpäiväisestä räjäyttelystä, mutta eihän tämä videon lataaminen tänne onnistu taas ollenkaan. Tai onnistuisi se kai, mutta en aio käyttää siihen useita tunteja. Sen sijaan laitankin tänne Ismo Alangon viisun:
Löysin muuten netistä (sattumalta, en minä sitä etsinyt) Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksen, joka pidettiin 16.9.2013 ja jossa tämä tunneliasia päätettiin. On suorastaan koomista katsoa sitä tunnelityömaaäänien ja räjäytysten paukkeessa. Täytyy sanoa, että on tuo taltiointi itelläänkin melko koominen. Katsokaa vaikka itse. Olen nyt suunnilleen puolessa välissä kyseistä "ohjelmaa" ja aion katsoa sen kokonaan.
Samoin alkoi ärsyttää Vihreiden "äänestän pitkin hampain tunnelin puolesta" -löpinät. Paskat pitkistä hampaista, sitä äänestetään KYLLÄ tai EI. Ja vihreät äänestivät KYLLÄ. Yksityisautoilun lisääntymistähän tuo tunneli tukee, samalla siinä lisääntyvät sitten päästöt, joten tästä on vihreys kaukana. Ja mitä siihen ratikkaan tulee niin nähtäväksi jää. En nyt ala tätä politiikkaa enempiä ruotia, menee muuten hermo kokonaan.
Minulla on tällä hetkellä hirveä kriisisuma. Ihan niistä henkilökohtaisimmista kriiseistä en ala täällä avautua. Mutta näistä yleismaailmallisista asioista voin hyvinkin löpistä.
Olen alkanut miettiä vakavasti muuttoa pois Tampereelta. Ihan vain ja ainoastaan tämän tunnelin takia. En tiedä jaksanko tätä paskuutta neljää vuotta. Tai ehkä jaksaisinkin, mutta kannattaako se? Onko se sen arvoista? Mitä jos vain myynkin asuntoni, pakkaan kimpsuni ja kampsuni ja lähden ****uun täältä? Sen lisäksi, että tunneli vaikuttaa ja häiritsee konkreettisesti jokapäiväistä elämääni, tulen tamperelaisena maksamaan sitä useita vuosia. Ei liiemmin houkuta. Kurjuuden täydellistä maksimointia.
Seuraavana nousee mieleen kysymys: Mutta työpaikkani on Tampereella, juurihan tänne tulin lyhyen työmatkan takia. Eikö jo sen takia kannata jäädä Tampereelle? Nooooh....
Työni palkkaus on täysin syvältä. Tunneliärsytys on saanut minut takajaloilleni myös tässä asiassa. En oikein meinaa sulattaa sitä, ettei tästä työstä makseta lähellekään koulutustani vastaavaa palkkaa. Itse asiassa kävin tuossa eräänä päivänä työkkärin sivuilla (ja samalla googlettelin vähän erinäisten ammattien keskiansioita.) Oli tarjolla ilman työkokemusta ja koulutusta kokopäiväistä työtä kahvilatyöntekijänä melkeinpä samalla palkalla kuin minä saan nyt. (Tai no, todellisuudessa ehkä satasen pari vähemmän, ei ne keskiansiomäärät ikinä paikkaansa pidä, mutta silti.) Ei hyvää päivää. Itse asiassa olin opiskellessani kahvilassa töissä -ja vielä vuoden sen jälkeenkin. Että työkokemustakin olisi. ;)
Lisäksi näitten viimeaikaisten kehysriihi-uutisten perusteella siitä tulevasta uudesta päivähoitolaistakaan ei voi kovin hyvää odottaa seuraavan. Olen siis myös ammattikriisin kourissa. Viime palkkapäivänä suivaannuin jopa niin paljon, että olin jo laittamassa papereita luokanopettajakoulutukseen, mutta hakuaika oli umpeutunut kaksi viikkoa aiemmin. Se siitä.
Kaikella on tarkoituksensa.. Everything happens for a reason... Onko se tässä sitten se, että minun kuuluu jäädä töihin, jossa olen ja jota rakastan, mutta jolla ei oikein meinaa pärjätä. Tai pärjää sillä... Mutta haluaisin pystyä mieluummin sanomaan, että palkallani tulee toimeen ihan hyvin. En halua vain pärjätä. Kriisi mikä kriisi. Lastentarhanopettajille lisää liksaa!!
No, asioilla on tapana järjestyä. Tavalla tai toisella. Aika kai näyttää mikä se tapa minun tapauksessani on. Uusi ammatti? Uusi kotikaupunki? Joku muu, mikä?
Ja kuitenkin haluaisin vain olla niin kuin ennenkin.
A.
ps. Päivän hyvyys ja ilonaihe tunnelimelun keskellä: Minulla uusi ihana mekko ♥
Jos nyt kotoasi lähdet,
VastaaPoistanäetkö murskatun maan vai kirkkaat tähdet?
Niinpä!
VastaaPoistaMieleni on kuin tuuliviiri. Yhtenä päivänä olen valmis lähtemään ja toisena sitten taas en.
Eläköön pihasauna! :)
PoistaTiesitkö, että sinulla on omistuksessasi pala Armonkallion arvokkainta KULTTUURIKAPITAALIA? Tarkoitan nyt sitä kokonaista aidan ympäröimää pihapiiriä, johon kuuluvat nämä kaksi satavuotiasta puutaloa sekä persoonallinen piharakennus!
Minulla muuten on "emotioteekissani" (= kovalevylle tallennetussa kuvakokoelmassa) vanha m/v kuva, jossa HAITARIA SOITTAA lippalakkipäinen mies lehtevällä sisäpihalla, oletettavasti lauantai-illan tunnelmassa: ikkuna on levällään, naiset nojaavat aitaan, polkupyörä talon seinään... Naisilla on vielä essut päällään, joku ahkera laittaa jotakin pihalla olevaan roskalaatikkoon. Taustalla näkyy sireeni- tms. puska, sen vieressä mummo ja pappa. Keskenkasvuinen poika kuuntelee soittajaa kädet rennosti housun taskuissa... Soittajan housunpunttien hehtaarileveydestä päätellen kuva on jostain 1930- ja 1940-lukujen vaihteesta. Mutta mikä minua juuri nyt erikoisesti kiinnostaa, on kuvassa oleva PIHARAKENNUS(!). Ettei vain olisi JUURI SE SINUN PIHASAUNASI??!
Oletko tullut ajatelleeksi, että tämä sinun pihapiirisi on rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti ARVOKKAIN kokonaisuus koko Armonkalliolla? Mietipä tätä!
Talot edustavat puhdastyylistä tamperelaista puutalojugendia (se vaalea talo) ja uusrenessanssia (sinertävä talo kulmittain edelliseen). Molempien suunnittelija on Tampereen suuri rakentaja, rakennusmestari Heikki TIITOLA (tiedäthän, mm. VPK:n talo Pyynikin kirkkopuiston vieressä, Voipaalan kartano Valkeakoskella, Pantin talo Puutarhakatu 11, Työväentalo, lukuisat Amurin talot jne. jne.
Mieltäni kiehtoo erityisesti tuo jugendtalo pihapiirissäsi. Siinä näkyy hauskalla tavalla eri aikoina toteutettujen remonttien ja perusparannusten mukana tullut KERROKSELLISUUS. Kattoikkunoista päätellen myös vinttikerros on otettu asuinkäyttöön. Kolmiouloke ja viehättävät pikkuikkunat ovat kuin IHMISKASVOT, jotka katsovat ulos maailmaan...
Kyllä minäkin järkytyin, kun katsoin niitä A-Insinöörien havainnekuvia Armonkallion tulevista maisemanäkymistä. Nämä Armonkallion arvokkaimmat puutalot, kaksi kappaletta, oli kääräisty ikään kuin LYIJYISEN SARKOFAGIN sisään. Mitä tämä merkitsee? Eikö heidän Auto-CAD-ohjelmansa pystynyt suoriutumaan kuvaamisen tarjoamista haasteista? Oliko koko vanha rakennuskanta heille yhdentekevä kuin ruumis, josta on päästävä eroon? Laittamalla sille mafiatyyliin "betonisaappaat"?
Vaikka yhä leijuu talon kynnyksellä LEIVÄN tuoksu, kuuluu pihan perältä MANKELIN kolina, kohoaa Soukanlahden vuorten ylle kotoisa SAUNAN kitku...
Olipa mukava lukea tunnelmistasi ja katsella kukkien riemukkaita ilmeitä. No more tears rolling down the cheek...
Ettet vain olisi Kaksonen (Gemini)? Siis "ilmaihmisiä"? Joteskin tutulta tuntuu.
Oma varhaisin elämykseni, joka jäi tallelle joka soluun, oli puuvarteen kiinnitetty värikäs VIIPPERÄ, kun vaapuin vasaranvarren mittaisena Keskustorin vappumarkkinoille ihka ensimmäisestä Tampereen-kodistani Kauppakatu 4. Jonka sisäpihan läpi ne saatanat aikovat nyt rakentaa KAUPPAPASAASIN tähän "Viiden tähden keskustaan" ja tuhota tämän ihanan jugendtalon lopullisesti! (Talvisota tuhosi siitä tornin ja koko yläkerroksen.)
Joo, se kolmiomainen erkkeri oli meidän olohuoneemme suloinen kaunistus! Leveät vihreät kaakeliuunit eläimenpäineen, tammipylväät, kasettikatot jne. Taitaa olla jonkun pankin (Nordea?) tiloja nykyään. Voi että korpeaa koko "Kymppikortteli" ja Peab Invest Oy! Se pasaasi ulottuisi Puutarhakadulle asti ja tuhoaisi myös Pantin talon siinä mennessään. Pasaasin liiketilojen päälle rakennettaisiin asuntoja... Siitähän tulisi kuin risteilijä tai ruotsinlaiva keskelle Tamperetta. Ei mitään rotia enää!
Kyllähän minä olen tietoinen talomme kulttuurihistoriallisesta arvosta. Pihallamme muuten on yhä yksi sireenipensas.. Tuskin enää sama kuitenkaan, mutta perinteitähän pitää olla.
VastaaPoistaOlen yrittänyt googlata (siitä asti kun asunnon ostin) vanhoja valokuvia Armonkalliolta, mutta eihän niitä netistä liiemmin löydä. Tampereseuralta muutama pahanen kuva... Täytyisi ottaa joskus oikein asiakseen ja lähteä jäljittämään kuvia. :) Sinun kuvasi kuulostaa juuri sellaiselta... Aarteelta. Historian havinalta.
Enkä muuten ole kaksonen, ilmamerkki olen kylläkin. Vaaka.
ÄÄK! Kuljen töihin joka päivä Kauppakatua pitkin. Täytyykin huomenna silmäillä sitä nelosta. En ole koskaan ymmärtänyt sitä vimmaa jolla NIIDEN on purettava kaikki kauniit, vanhat ja historialliset rakennukset. Ja tilalle rakennetaan lähes poikkeuksetta jotain silmittömän rumaa. (Ja tuottoisaa.)
Mutta minä nyt olenkin tällainen...mitenkäs se olikaan... "kehitystä jarruttava sitruunan niellyt variksenpelätti." Tsihihihi.. :D
KÄÄK! Eikös variksenpeläteillä perinteisesti ole päässään valkoinen OLKIHATTU, sellainen hieman kulahtanut ja repsottava? Ja hiilellä maalattu suu, johon sitruunan sijoittaminen peltoviljelysasioita tuntemattomalta "kantatamperelaiselta" kehitysoptimistilta ei taitaisi kovin hyvin onnistua? Muutenhan SITRUUNA on kyllä erinomaisen hyvä, terveellinen ja maukas LUONNONTUOTE. Sillä saa myös pesupöydän ja hanat kirkkaiksi ja kotiin raikkaan tuoksun... :D
PoistaNe, jotka noin sanovat, ovat itse mediahöyrytyksessä ajattelukyvyttömiksi huumattuja ja omista villoistaan ryöstettyjä LAMPAITA, jotka sydän läpättäen ja sorkat kopisten juoksevat laumana kohti edessä olevaa kuilua... Ikään kuin JOKU olisi paukauttanut käsiä yhteen. Ja kun johtajalammas lähti juoksemaan, koko muu lauma seurasi kuin viittana hänen perässään.
Tunteista juuri PELKO etenee kuin pensaspalo. Sosiaalinen ryhmä on kuin kuivuuden valtaama maisema. ERI MIELTÄ oleva haastaa, sytyttää kipinän. Samaa mieltä joukon kanssa luulee olevansa turvassa, mutta voi! mikä erehdys se onkaan. Luulevatko he, että kehitys on siellä missä kello soi ja minne laumat ryntäävät?
No, muistuipa tässä mieleen yksi juttu, joka kuvaa hyvin tätä kaiken tunneli- ja muun hysterian pontimena olevaa BIOLOGISTA perustaa:
Menin Lauri Viidasta ja Aila Meriluodosta kertovan elokuvan päivänäytökseen täällä Helsingissä heti, kun se tuli ensi-iltaan. Lipunmyyjä kysyi minulta, että "Ei kai haittaa, että tämä on äiti-ja-vauva -näytös?" Minä siihen, että "Mitä vielä! Onhan se hauskaa, että vauvojen uupuneet äidit pääsevät välillä rentoutumaan. Hyvä idea muuten!" Vauvat nukkuvat, äidit katselevat.
Minäkin katselin. Päästiin elokuvan puoleenväliin, kun jossain pärähti vauva itkemään. Sitä seurasi pian toinenkin jossain päin melko täyttä salia... Ja kolmas. Pian levisi itku kuin olisi iso kivi pudotettu keskelle lampea - renkaina kuin hyökyaaltona, kunnes koko elokuvateatteri oli YHTÄ SUURTA ITKUA, jota mikään ei hillinnyt. Ja minä istuin jumissa siellä keskellä, korviani pidellen, ääniyliherkkä asperger...
Siitä elokuvasta en muista yhtään mitään. Muistan vain kimeän kirkunan - PAINAJAISEN, joka tallentui solumuistiini loppuiäksi.
No, onneksi se elokuva tuli jokunen vuosi myöhemmin TV:stä. En kerta kaikkiaan pitänyt koko rullasta! Minulle Lauri Viita on pyhä, oli mielisairas tai ei. Ja Aila Meriluoto vanha kurppa, yliarvostettu sekopäinen "marttyyritunoilijatar" kuivahtaneen runoratsunsa selässä. Karmiva harppu jäniksenhampaita muistuttavine leegoineen. Pitäisi suunsa kiinni!
Ihmettelin sitäkin, että näin väkivaltaista ja kauheaa elokuvaa näytettiin VAUVOILLE. Heidän herkille korvilleen, tarkoitan. TV:ssä ikärajana sillä oli 12. Missä oli logiikka?!
Ai joo, se ihana kuva! Menepä osoitteeseen siiri.tampere.fi ja sieltä paina Kuvakokoelmat ja laita hakusanaksi "pihasoittaja". Sen voi sitten tilata itselleen sähköpostiin isompana kuvana. Tämä minun Pihasoittajani on kooltaan vain 32,1 kt.
Kun tiirasin sitä tarkemmin, näin myös lettipäisen tytön ruutumekossaan. Ja siinä roskalaatikon päällä oli joko liina tai sitten sanomalehti. Joten pihalla taisi olla meneillään JUHLAT, koska maassa näytti olevan pari limsakoriakin! :-D
Eipä kuulosta nautinnolliselta elokuvakokemukselta. Voin vain kuvitella.
VastaaPoistaMinua hiukan hymyilytti tuo Meriluodon kuvauksesi. :) En varsinaisesti voi yhtyä siihen. Mutta meitä on moneksi. Melkein rakastan Aila Meriluodon runoa "Jälkeenpäin".
Laitankin sen oikein tähän, niin on kaunis.
Jälkeenpäin
Olen polkuni päässä,
tuhansistani erään
- ja niitä on täynnä maa.
On viileä ilta,
eräs päivä on mennyt,
on painunut metsien taa.
- Ei mikään voi kuolla,
ei kukat ei tuuli,
ei rakkaus kuolla voi.
Ohi polku vain kulkee
ja kukat jää taakse
ja muualla tuuli soi.
Ja rakkaus, hetki,
vain silmissä siirtyy
ja mennyt taival sen vie.
Ja puristus kätten,
tosi eilen, tänään
unen lailla rauennut lie. -
Ei mikään kuollut,
et sinä en minä,
ei tuokio rakkauden.
Erään polun vain kuljin,
minä kuljin ja sinä...
Jäi hymyily surullinen.
~ Aila Meriluoto ~
Mutta tuo valokuva! Ihana! Täynnä tunnelmaa!! Ja tuo koko siiri.tampere.fi -Aion koluta sen läpi hyvin tarkkaan.) Tuhannesti kiitos vinkistä.
Niin, kuvasta vielä. Kuva näyttäisi olevan tuosta keltaisen puutalon pihalta. Piha(n muoto) ja sisäänkäynnit asuntoihin ovat samanlaiset, piharakennus taas näyttää meidän piharakennukseltamme...mutta vaikka kuinka yritin mallata kuvaa pihaamme, se on naapuritalon pihamaa kuitenkin. Näin uskon. Ja sanoohan osoitekin jo sen. ;)
Pitää oikein käydä kurkkimassa (tai kurkotella aidan yli) onko tuo kuvan piharakennus säilynyt entisellään nykypäivään...
Oi noita tuollaisia kuvia voisi katsella ja tutkiskella päiväkausia... ♥
Niin, ilmeisesti sinne Siiriin tulee koko ajan lisää kuvia sitä myöten kuin digitointimäärärahat antavat myöten. Osa kuvista lepää vielä negatiiveina laatikoissaan, siis juuri ne vanhat mustavalkoiset historialliset...
PoistaTiesitkö, että niistä kuvista voi teettää grafiikkaliikkeessä sisustuselementeiksi kelpaavia suurennoksia valitsemalleen taustalle? Joku kahvila on keksinyt laittaa vanhasta Hämeenkadun näkymästä oikein SEINÄN tiloihinsa. Ja yleisö viihtyy, totta tosiaan! Minulla on siitäkin kuva "emotioteekissani"... Myös ystävälläni Wilmalla on kaksi hurmaavaa LEHMÄKUVAA menneiltä ajoilta tatuointistudiossaan (hän itse kuuluu kaupunkimarttoihin!). Näkee nuoriso siinä tatskoja odotellessaan, miten ennen elettiin... Kun aurinko paistoi, metsä ja apilaniitty tuoksuivat, ja jossain kalahti unelias lehmänkello. Mikä RAUHA siinä maisemassa olikaan!
Se oli sitä aikaa kun sudet vielä juoksentelivat Näsijärven jäällä ja hätyyttelivät tamperelaisia siellä mikä nyt on rakennusboomin kourissa jyrähtelevää keskustaa. Sitä TUNNELIA niin... Toivottavasti ne säästävät pommeiltaan ja rautapalloiltaan edes Niemen navetan Lielahdessa, siinä on Federleyn taiteilema LEHMÄFRIISI (lovely!). Niemen navetta on Maahenki itse. Ei pitäisi väheksyä eikä häiritä henkiä ja riistää niiltä niiden olinpaikkaa, sitä mieltä olen. Kuka kertoisi tämän Anna-Kaisalle?
Tuo Aila Meriluodon runo "Jälkeenpäin" - ja varsinkin sen loppusanat - sopisivat hyvin kirjattaviksi sen HAUTASEPPELEEN nauhaan, jonka kiikuttaisit juhlapaikalle tunnelin suulle, kun Anna-Kaisa seurueineen ja orkesterin kanssa saapuu kuin Saksikäsi-Edward leikkaamaan poikki tunnelin suuta verhoavan SILKKINAUHAN. Torvien törähtäessä voisit astua esiin ja ripustaa tämän calloilla ja ikikukkasilla verhoillun seppeleen itsensä "pääjumbon" kaulaan median läsnäollessa. Muistoksi menneestä rauhasta ja hävitetystä idyllistä, kaikista kaadetuista puista ja puhtaista Näsijärven tuulista. Siinä sitä olisi performanssia! Kyllä kamerat räpsyisivät, heh-heh! Videon voisi ladata YouTubeen. Ala jo koota salaista iskuryhmää! (Hys-hys...)
Tunnustan Aila Meriluodon lyyriset kyvyt hänen esikoiskokoelmassaan "Lasimaalaus" (1946), josta tuo "Jälkeenpäin" on otettu ja onkin yksi suomalaisten runonystävien suosikkirunoja. Ei kuitenkaan minun. Liikaa huokauksia, liian vähän särmää...
Korvissani alkoi soida jotakin. Intuitioni näköjään valitsi sinulle runon:
ASTU ESIIN
Astu esiin uuninluukun luo,
kun tuli palaa.
Katso ettet joudu vedetyksi sisään
ja sano: minun on kestettävä!
Kahlaa vesiputouksen nieluun asti
ja katso alas.
Siellä kelluu pelkosi pois
putouksen pyörteissä ja tuulessa.
On hyvä aina omata jokin
joka tarkkailee sinua - ikään kuin käskien,
ikään kuin anoen.
Ja itse seisot ristivedossa.
Välitiloissa. Ovien rakosissa.
Tekijä on viime vuonna kuollut suuri latvialainen runoilija Imants ZIEDONIS ja runon vuosi 1975. Silloisen Neuvosto-Latvian repressioajat vastaavat mielestäni Tampereen kaupungin nykyisiä tunneliurakoita. Right?
Aion seurata Siiriä kyllä innokkaasti. Noita kuvasuurennoksia (nimenomaan entisajoista) soisi olevan enemmän näytillä. Suurennokset tosin vaativat mielestäni tilaa ja avaruutta ympärilleen päästäkseen oikein etuihinsa, ja siihen asuntoni on liian piskuinen.
VastaaPoistaJa juu, ymmärrän kyllä Meriluoto-pointtisi, hänen runonsa (ainakin useat niistä) sopivat juuri tiettyyn mieleentilaan. Juuri sellaiseen ei-niin-särmäiseen ja huokailevaan. ;)
Tuon Imants Ziedoniksen runon voisin painattaa valtavaan banderolliin ja asettaa valumaan täältä ylhäältä tunnelinsuulle.
Wau!
VastaaPoistaSaatkin tästä japanilaisen, ZEN-mielentilaan sovitetun runon. Tiedäthän ne vuorilla viihtyvät METSÄFILOSOFIT, jotka rakensivat risumajan johonkin tuulensuojaan, seuraavana päivänä taas purkivat sen ja jatkoivat matkaa tulevasta yösijasta tietämättä. Elivät yrteillä ja sadevedellä... Kuin kukkaset kuilun partaalla. Eivät omistaneet muuta kuin reikäisen viittansa. Kulkivat minne kulkivat, mutta tiettyinä aikoina kokoontuivat joukolla yhteen esittämään runojaan ja luomaan yhdessä ketjurunoja. Kilpailemaan niillä keskenään RUNOILIJAN maineesta ja kunniasta. Minulle tulee näistä runoista ja matkaavista metsäfilosofeista yhtä hyvä olo kuin kuvittelisin kissan kiertämässä kahdeksikkoa jalkojeni ympärillä. Ikuisuuden eli ajattomuuden symbolia... (Kissat ovat suuria filosofeja!!)
Näin ne kuuluisat haikut ja tankatkin syntyivät, eivät hoveissa välttämättä, vaan kiertävien erakoiden ja yhteiskunnasta irrottautuneiden kerjäläisfilosofien tien varresta riipomina runoasuisina muistumina, haaveina ja vaikutelmina. Huomaat kyllä, miksi juuri tämä runo! :)
ALLA KUUN...
(Japanilainen sävelmä, Bashoon hengessä)
Alla kuun ja tuulten, pilvien,
yöpaikka takana, aamunkoitossa
matkaa teen.
Polku jyrkkä, jossain vuolas virta
kohisee...
Muistan Settsun maisemaa:
Oi kirkas lähde!
Te puut ja sammaleet!
Kuin kultaruusun kukat tielle
varisseet on!
Alla kuun ja tuulten, pilvien,
yöpaikkaa etsien, vuorten kolossa
matkaa teen.
Viima viiltää, myrsky riepoo puutkin
paikaltaan:
kivetkin saa ilmaan kieppumaan:
Voi syksy, syksy!
Käy haamut valloillaan...
Kas tuolta kaukaa majan lyhty
tuikahtaa!
Niin, Soukanlahden vuorillakin "käy haamut valloillaan"... Ja kiveäkin kieppuu ilmassa. On syksy, vaikka on kevät...
Ihanaa illan jatkoa!