perjantai 17. heinäkuuta 2015

I'm back! (Home sweet home -kylläs tiedätte)

Kotonassa taas. Oikein olikin ihku reissu, kertakaikkiaan. ♥ [Ei tässä kyllä taas ehdi kuin pyörähtää kotosalla, kun taas on jo mentävä. Mutta ihan pikkuisen vain.]  Täytyy sanoa, että nyt näyttäisi vähän siltä, että heti  tapahtuu ihan hirmuisesti huudeilla, kun minä poistun hetkeksi kaupungista. *naputtaa merkitsevästi lattiaa jalalla* No ei vais.;)

Rankkasateet ovat kaiketi huuhtoneet Tampereen maita ja mantuja melkoisesti, niin ainakin olen lukenut. Aamulehdessä kerrottiin tulvaveden pehmentäneen Kekkosentietäkin (mm. näillä meidän huudeilla). Sortumavaaraa ei kuitenkaan ainakaan lehtijutun mukaan ollut ilmeisesti ollut (?).  
"Tämän päiväinen rankkasade on vaurioittanut teitä Tampereella. Vesi aiheutti hankalan tilanteen Naistenlahden Rantatunnelityömaalla, jossa se sai aikaan Kekkosentien alla olevan maan pehmenemistä ja valumista. Vaurio kuitenkin huomattiin ajoissa, eikä sortuman vaaraa kerennyt syntyä. Vauriokohtaa korjataan parhaillaan kasaamalla liettyneiden alueiden päälle karkeampaa maa-ainesta eroosion ehkäisemiseksi." 

Hankalan tilanteen kohta tänään, tuossa illalla:

"Hankalan tilanteen" kohta 17.7.2015
Kyseistä hankalan tilanteen kohtaahan ei sitten tunnelin valmistuttua edes ole olemassa, kun tuo eteläinenkin ylikulkusilta on purettu ja tilalla on liikenneympyrä siinäkin. Mielenkiintoista olisi tietää onko tunneliin valunut vettä rankkasateitten seurauksena. Lähinnä, että onko ne hulevesisysteemit yms. toimineet. Vaikka kaipa ne on. 

Nappasin kuvan sillan suuntaankin kun kerran Soukkiksen kaarteessa kotavsen patsastelin.
Näkymiä Soukanlahdenkadun pohjoiskaarteesta 17.7.2015
Rantatunnelin FB on uutiosinut vaikka mitä tällä viikolla. Tiistaina oli kuvia täältä meiltä saatesanoin:  "Naistenlahdessa asennetaan reunakiviä. Ensimmäisessä kuvassa eteläisen liikenneympyrän reunakivet valmiina paikoillaan."
JA keskiviikkona on ollut kuvia mm. työtunnelista, ne on ropsutelleet tässä aivan alla. [Olisi ollut mielenkiintoista olla kuuntelemassa kuuluiko tänne vielä kovakin metakka, nyt kun siellä on niitä eristeitä ja sen sellaisia juttusia. Mutta tietenkään en ollut kotonassa. Pah.] Jaa niin saatesanat noihin kuviin kuuluivat seuraavasti:

"Naistenlahdessa työtunnelin ja liikennetunnelin välinen ajoyhteys on suljettu. Työtunnelissa tehdään maanrakennustöitä parhaillaan. Työtunneli toimii lopputilanteessa ilmanvaihtokonehuoneena." 

Eilen oli kuvia Santalahden valvomorakennuksen ekasta lattiavalusta SEKÄ ilmanvaihtopiippujen pulttikehistä, jotka on tuotu nyt paikalle molemmille työmaille. O d o t t a m a a n  s y k s y l l ä  s a a p u v i a  p i i p p u j a. [EEEIIIIH! Oi, oi, oivoi, melkein ihan hengästyttää. No joo, hengittelen vielä ihan rauhaksiin. Ja koitan olla tosi ZEN.]

Tänään olikin sitten kuvia täältä Naistenlahden tunnelityömaalta. "Naistenlahdessa paikoilleen asennetut reunakivet antavat aavistuksen tulevasta. Avolouhintaa tehdään Armonkallion ja valtatien välissä. Ilmanvaihtopiipun pulttikehä odottaa syksyllä saapuvaa piippua."

Kävin tosin itsekin tsekkaamassa ympyrät ja sen pulttikehän. Omista havaintokuvista puheenollen, kas tässä muutama kuvanen.
Eteläisen liikenneympyrän reunakivet paikoillaan. (17.7.2015)
IV-piipun pulttikehä paikallaan. Odottaa piippua. NI. (prkl) (17.7.15)
Naistenlahden tunnelityömaata etelästä käsin. (17.7.2015)
Naistenlahden tunnelityömaata "pohjoisen" suunnasta. (17.7.2015
Ja pihalta näkymä 17.7.2015.
Onhan tuo ihan hienon näköistä, kun alkaa huudit hahmottua, mutta samalla aika kamalaa, hiukan meinaa alkaa huolestuttaa. Alkaa nimittäin konkretisoitua myös se teiden (ja liikenteen) määrä, joka tuossa tulee olemaan. Mutta en ajattele sitä nyt yhtään enempää. Asioilla on tapana järjestyä. Meluesteen elementeistä ei ole toistaiseksi näköhavaintoa..luottoni  liikenteen melun vaientamisessa on nyt niissä.

Liikenneviraston sivulla ajankohtaista osio kertoo, että
"Avolouhinnat jatkuvat Soukanlahdenkadun poiskaarteen kohdalla Naistenlahdessa vielä kaksi viikkoa. Louhintojen ajan autoliikenne Naistenlahden satamaan ja voimalaitokselle ohjataan Ranta-Tampellan kautta. 
Paasikiventien eteläinen ajorata ja bussipysäkki siirtyvät Santalahdessa kiertotielle keskiviikkona 22.7.2015. Lisää työmaan tapahtumista tämän viikon asukastiedotteessa.
Viikoilla 31-33 asukastiedotetta ei julkaista verkkosivuilla, mutta se jaetaan normaalisti työmaan ympäristössä ja sen keskeinen sisältö julkaistaan hankkeen facebook-sivuilla."
 
Ja ensi viikon asukastiedotekin siellä jooli. Asukastiedote 20.7.2015 kertoo seuraavaa:

Viikko 30/2015 Rantatunnelityömaalla
Santalahti:
  • Paasikiventien pohjoinen ajorata on siirretty kiertotielle. Eteläinen ajorata ja bussipysäkki keskustaan suuntaan siirtyvät kiertotielle keskiviikkona 22.7.2015. [Asukastiedotteessa on muutens kuva nykyisestä ja uudesta pysäkin paikasta]
  • Kaasuputkea nostetaan 1-3 aamuna klo 6 alkaen


Naistenlahti:
  • Avolouhinnat jatkuvat Soukanlahdenkadun pohjoiskaarteen kohdalla seuraavat kaksi viikkoa. Louhintojen ajan autoliikenne pursiseuralle, satamaan ja lämpövoimalaan ohjataan Ranta-Tampellan kautta.
  • Tunturipuistossa tehdään meluesteen pohjia.
  • Valtatiellä tehdään reunalevityksiä tulevia liikennejärjestelyjä varten ja yksi ajokaistaon ajoittain pois käytöstä
Semmosia. En ollenkaan arvannut, että ehtisin kirjoittaa tänne jo tänään, mutta olikin niin hirmuisesti tapahtumia, että  mikäs siinä sitten höpötellessä -vaikka sitten lähempänä keskiyötä.

                                     Noin. Kettu kuittaa! Moikko! :D
                                                         
                                                                                    -Anuliina

Nyt on kuitenkin ainakin yritettävä pötkähtää tuonne petiin, että jaksaa huomenna juhlia kaksia syntymäjuhlasankareita. WOHOO! Ystävät! ♥ (...ja loma ♥ -tietty)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti