torstai 30. heinäkuuta 2015

Terkkuja Tukholmasta!

Voi valtava miten kaunis kaupunki onkaan tuo Tukholma. Aivan huippukiva matka oli muutenkin! Kiitos vain kysymästä. :D
Tukholmassakin on tunneleita. Ja työmaita. Vaikka ei uskois. ;)
Tunnelielämää jo pari vuotta eläneenä kiinnitän näköjään huomiota automaattisesti myös ulkomailla työmaihin. ;) Hassua, mutta totta. Työmaita (kuin myös tunneleita) oli siis Ruotsissakin. :D Itse asiassa kuninkaanlinnakin oli osin huputettu. Tein ihan kuvakollaasin havainnoistani. Just for you. ;)
Heti ensitöiksemme saavuttuamme Tukholmaan tutustuimme alamaailmaan... Kohautimme tunnelbanalla yöpaikkaan hetimiten terminaalin kupeesta. Havaitsin reissatessani, että samoja käsimerkkejä näytetään niittenkin työmaa-alueiden merkeissä. (Näemmä niitä sotketaan sielläkin.) Myös työmaa-aitoja oli spreijattu nätiksi, samoin kuin meillä täällä.
Skanskan nostureita näkyi ilta-auringossa (luetaan:oluella) taivaanrannalla useampikin kappale rinnakkain.. Lisäksi kuulin, että melko lähellä (ehkä parisen kilometrin päässä) meidän Södermalmilla sijaitsevaa majapaikkaamme sijaitsi tunnelityömaa (louhivat sinne parhaillaan metrotunnelia), mutta sinne en sentään mennyt. Ahhahhhaha...  Se Ruotsin työmaa- ja raksahuomioistani, muusta matkasta en taida tänne raportoidakaan. Tsihhhi. :D

Mitäs tänne sitten... Paitsi, että rantaunnelin FB-sivuille oli laitettu tiistaina tämän viikon  asukastiedote 27.7.2015.
Näkymä Rauhaniementien sillalta 30.7.2015
Kotiuduttiin eilen hyvin myöhään ja tänään sitten käväisin hiukan asioilla ja samalla reissulla napsin muutaman kuvan huudien nykytilasta. Mitäs muutoksia huomasin... Liikenneympyrä on nyt kokonaan "kivitetty", liikenneväylien reunskiviä oli myös luullakseni tullut lisää.
Naistenlahdessa eteläinen liikenneympyrä kivitettynä. 30.7.2015
Myös Ratapihankadun pätkä oli asfaltoitu, tai jotain. Siis tuo tunnelin suuaukkojen päällä oleva osuus... Ja piipun paikan ympäriltäkin oli purettu se puinen muottirakennelma.
Piipun paikka ja "pätkä Ratapihankatua" 30.7.2015
Ratapihankatu tunnelin suuaukkojen kohdalla asfaltoituna(?)(300715)
Tuosta asukastiedotteesta 27.7.2015 johtuen nappasin (paluumatka Rauhaniementien sillalla käydessäni) kuvan myös Marjatan ylikulkusillan suuntaan. Mutta en minä oikein ymmärrä miten kaistat tuossa on ennen sitten ollut, samalta tuo näyttää minusta kuin ennenkin, mutta toisaalta minä en tuosta ajele oikeastaan ikinä, joten se saattaa hyvinkin olla valtavastikin erilainen kuin ennen. No, joka tapauksessa loppuviikosta, joka minusta jo on, tuo eteläinen kaista siirtyy pohjoisen kaistan viereen Marjantan ylikukusillan kohdalla maanrakennustöiden vuoksi. Nih.
Näkymä Rauhaniementien sillalta marjatan ylikulkusillalle 300715
Jaa niin. Siinä kakkosen bussia odotellessani muuten havaitsin myös, että asfaltti on Kastinsillan pysäkin takaa kokonaan haljennut, melkein koko katoslevennyksen mitalta. Ei paljon, mutta selkeä railo oli havaittavissa.
Kastinsillan pysäkin tausta rakoilee (300715)
 Antanee hieman periksi maa siinä alla, siinä ei ole (näkyvissä ainakaan) kalliota.

Jaajaa, sellaisia juttuja tällä kertaa. Ksau taas!

                                                -Anuliina

PS. KOLME päivää lomaa jäljellä. Hirvittää ihan. Ääk.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti