perjantai 24. heinäkuuta 2015

Tummelmia -ja hyvät on tummelmat :)

 Mietiskelin tänään tätä elämääni. Että onpas minulla aivan kertakaikkisen kiva koti ja naapurit ja no, elämä. (En ystävistä tai perheestä nyt tähän ala avautua, koska sehän on selvä, että ne on ihan parhaita.) Muistelin (kauhunsekaisin tunnelmin) sitä, miten olin hädissäni jo yhteydessä kiinteistövälittäjään  silloin, kun tämä kaikki tunnelihässäkkä oli alussa. Kauhistuttaa ajatuskin, että olisin myynyt kotini. ÄÄK! Täällä on vain kaikki asiat niin kohillaan, että jääminen oli ainoa vaihtoehto. Ja kyllähän siitä pyörityksestä selvittiin. Nyt edessä on vielä muutama jännitysmomentti, mutta eiköhän niistäkin selvitä. Kaikkeen kai tottuu..  Asennekysymys.

Muistelin luonnollisesti myös viime kesää. Loppukesästä tunnelma oli jo melkoisen seestynyt...satunnaisia rusnausääniä, hämmästyttävää kyllä, yhä kantautui kotiini. Taisin kuitenkin jopa ihan nautiskellakin loman loppumetreillä lomatummelmista. ;) Tämä kesä onkin sitten ollut pelkästään ihan huippu ja äärimmäisen rentouttava ja ihastuttava ja vaikka mitä. Minua oikein onnellistutti tänään(kin).

Kävin virkistämässä muistiani ja kytsimässä vuosi sitten blogiin laittamiani kuvia (joita olikin muuten aika vähän.) Enemmänkin siellä oli noita louhintapalloja havaittavissa. ;) Paljon on näkymät muuttuneet vuodessa. Niin ja onhan tuo yksi tunnelikin tuohon louhittu, mutta sitä ei kuvista näe, sen kuulee. Tai siis nimenomaan EI enää kuule. :D
En näemmä olekaan kuvannut Rauhaniementien sillalta tänne suuntaan sen avauspäivän jälkeen. Olen toki sillalla kulkenut, mutten näköjään kuvannut.  Nyt, kun katsoo noita vanhoja työmaanäkymiä (varsinkin tuota ekaa), niin oikeastaan nykyään huudit näyttää jo hieman järjestäytyneemmältä.

Tänään näytti tältä. Eli melko samalta kuin eilen.
Tukimuurinäkymiä 24.7.2015
Näkymä Kastinsillan tirkistysaukosta 24.7.2015
Loma lähenee loppuaan, tai ei sentään ihan vielä, onhan tässä vielä 9 päivää jäljellä. Muutaman reissun ehtii vielä tehdä. Hetimiten luvassa ystävän syntymäjuhlintaa (jihjih!) ja sitten onkin vielä pyörähdettävä Tukholmassa (tsekkaamassa tunnelbana, jotta oisi kotoisa olo. Aahahah..)
Hur trevligt! :D Ihan parhautta, en ole siellä koskaan vielä ollutkaan. 
[Onneksi se kesämyrsky sentään peruuntui, olisin nimittäin keikkunut Itämeren aalloilla pahimpaan mahdolliseen aikaan... Kovin ilahduttavaa, kun en varsinaisesti ole mikään laivaihminen. Taisi olla yhekskytluvun lopulla, kun laivalla viimeksi olin. Niin olen innokas merenkävijä. ;)]

Jahas, tulipa muisteltua ja siinä ohessa löpistyä taas hiukan asian vierestäkin. Arvelinkin, että niin käy jossain vaiheessa, kun tunneliasioissa ei tapahdu mitään traagista tai muuten vain dramaattista. No ei vais. ;)  Seuraavaksi sitten taas ehkä jotain (tunneli)asiapitoisempaa juttua. Sitä "faktaa eikä mitään roskaa"... vai miten se menikään. Kihkihi.
                                                  -A.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti