maanantai 4. toukokuuta 2015

Asukastiedote & Ilmanlaatua part 2, NYT aukeni :)

(kuva: flicriver.com)
Maanantai. Ja  Liikenneviraston sivulla ajankohtaista osiossa uutta kerrontaa:
"Satama-altaan rantaa kulkeva kevyen liikenteen yhteys Lapinniemestä pursiseuran ja satamatoimiston rantaan poistuu käytöstä pariksi kuukaudeksi. Santalahdessa valtatietä on siirretty sijansa etelään Simppoonkadun itäpuolella. Lisää aiheista tämän viikon asukastiedotteessa."

Siispä samaisella sivulla tämän viikon asukastiedote 4.5.2015 kertoilee seuraavanlaista:

Viikko 19/2015 Rantatunnelityömaalla

Naistenlahti:
  • Naistenlahden satama-altaan itäreunaa myötäilevä kevyen liikenteen yhteys Lapinniemestä pursiseuran ja satamatoimiston rantaan poistuu käytöstä noin kahdeksi kuukaudeksi kaasuputken rakentamisen vuoksi.
  • Rauhaniementien sillan telineiden purkutyö liikenteen kulkuaukon kohdalla tehdään maanantain ja tiistain sekä tiistain ja keskiviikon välisinä öinä. Purkutöiden aikana valtatiellä on kulkuaukon kohdalla käytössä vain yksi kaista.
Santalahti:
  • Sunnuntaina 3.5. valtatien linjausta muutettiin Simppoonkadun liittymän itäpuolella sijansa verran etelään.
  • Valtatien eteläreunan kevyenliikenteenväylän reitti muuttuu tikkutehtaan tontinkohdalla parin viikon kuluttua. Tästä kerrotaan tarkemmin tulevissa asukastiedotteissa.
Kuva asukastiedotteesta 4.5.2015
Huomasinkin tuossa pari päivää sitten Rantatunnelin FB-sivujen uutisoinnista, että tuo Naistenlahden sataman kevyen liikenteen väylä on pois käytöstä parisen kuukautta. En oikein tiedä odotinko sen olevan pois käytöstä kauemminkin... Toisaalta se on poissa käytösträ kutakuinkin yhtä kauan kuin Rauhaniementien silktakin on poissa pelistä Odotan kyllä innolla uuden sillan valmistumista. Pääsee taas "toispual" Rantatietä melko nopsakasti. Lapinniemeen ja Kauppiin. Parhautta.

Ensi ja seuraavana yönä siis puretaan Rauhaniementien sillan kulkuaukkojen telineet... Äsken taloyhtiön kokouksessa olikin tästä puhetta, ounastelivat, että ensi yönä voi kuulua metakkaa. En ollut asukastiedotetta vielä ehtinyt lukaistakaan, on vähän pidellyt kiirettä tänään. Mutta saas nähdä kantautuuko öisistä purkuhommista tänne ääniä. Tuskin kovasti ainakaan, siis minun kotikolooni. Ellei sitten liikennetunnelien kautta kumaja tyynyyn asti. ;)

Ilmanlaatu -osuus alkaa tästä:

Sain tänään Ilmatieteen laitoksen ihmiseltä vastauksen lisäkysymyksiini, jotka siis koskivat niitä mahdollisia ohjearvojen ylityksiä "täällä ylhäällä". (Niin kuin muutaman dian perusteella voisi tulkita. Siis minä saattaisin tulkita.) Sain tavallaan rautalangasta väännetyn selostuksen asiasta. Kerrassaan loistavaa! :D  Kursivoin ja lihavoin tekstiä tähän itse, niitä ei siinä sentään ollut valmiina. Hihhi.

Pyysin tarkennusta muutamiin asioihin, mm. seuraavaan kuvaan (yhteenvedon kalvo 11), korkeuseroihin, IV-kuilun huomioimiseen ja miten niin laskelmien mukaan ohjearvot eivät ylity, vaikka tässä näyttää siltä...
Ilmanlaatuselvityksen yhteenvedon kalvo 11, täältä
"Tuo nk. poikkileikkauskuva (yhteenvedon kalvo nro 11), johon viittasit on suunta-antava hahmotelma siitä, millä alueella typpidioksidin ohjearvon ylittyminen on mallilaskelmien mukaan mahdollista. Pöyry laatii poikkileikkaus hahmotelmakuvan Ilmatieteen laitoksen tekemien mallinnusten pohjalta, mutta se on mallitulosten perusteella tehty hahmotelma tai arvio typpidioksidin ohjearvon ylittymisalueesta nk. pahimmassa mahdollisessa tilanteessa.  Poikkileikkauskuvassa on karkealla tasolla pyritty huomioimaan myös korkeuserojen vaikutusta pitoisuustasoihin."

"Mallilaskelmin lasketut tarkemmat pitoisuustasot, joissa on mukana korkeuserojen ja etäisyyden vaikutukset tunnelin suuaukkoon ja postoilmahormiin nähden ovat erillispistetarkastelut eli yhteenvedon kalvot nro 14 ja 15."
Ilmanlaatuselvityksen yhteenvedon kalvo 14, jossa mukana
sekä maanpinnan että tunnelin vaihdon päästöt, täältä

Ilmanlaatuselvityksen yhteenvedonkalvo 15, jossa
mukana pelkästään poistoilmapiipun päästöt, täältä
"Ko. kuvissa on kuvattu erillispisteet joihin mallilaskelmin on laskettu tarkat pitoisuustasot erillisiin pisteisiin korkeus ja etäisyyserot huomioituna. Pistetarkastelua voidaan pitää poikkileikkausarviokuvaa tarkempana, koska se edustaa suoraan mallitulosta."

"Yhteenvetoesityksen kuvat 5-10 esittävät pitoisuustaoja, joissa korkeuseroja tunnelin suuaukon, väylän ja  muiden kohteiden suhteen ei ole huomioitu vaan mallinnus on tehty ikäänkuin "tasamaastoon". Mallinnuksia on täydennetty erillispistetarkasteluilla (yhteenvedon kalvot 14 ja 15), jossa erillisten tarkastelupisteiden korkeuserot tunnelin suuaukkoon nähden on huomioitu.

Yhteenvedossa tehdyissä laskelmissa on huomiotu myös Näsikallion iv-kuilu."


No niin! Huomaan, että olin käsittänyt myös tuon kalvon 14 ilmentävän  pelkästään poistoilmapiipun päästöjä, kaiketi sen varsinaisen otsikon vuoksi: "Keskeiset tulokset -Naistenlahden poistoilmapiippu 2020". Tämähän alkaa aueta!

Lisäksi minulle selvennettiin typpidioksidin ohjearvojen ja mallilaskelman käsitettä ja tulkintaa tarkemmin.
"Typpidiokdisin vuorokausiohjearvon tilastollinen määritelmä on kuukauden toiseksi korkein
vuorokausikeskiarvo. 

Eli mallilaskelmin esitetään, millaisella alueella ohjearvojen ylittyminen on mahdollista pitkällä aikasarjalla (useiden vuosien tuintikohtainen aikasarja) laskettuna.
Vuorokausiohjearvoon verrannollinen mallitulos edustaa lyhythetkistä korkeinta ohjearvoon verrannollista pitoisuustasoa ja suurimman osan ajasta pitoisuustasot ovat huomattavasti pienempiä kuin ohjearvoon verrannolliset pitoisuudet. Vuosikeskiarvokuvat antavat parhaan käsityksen keskimäärisestä pitoisuustasosta alueella.

Koska tulevaisuuteen sijoittuviin mallinnus-kenaarioihin liittyy paljon epävarmuustekijöitä
(mm. liikennemääräennusteet, ajoneuvojen päästöjen kehittyminen), on suunnitteluvaiheessa
tehdyt mallilaskelmat on pyritty tekemään siten, että mallinnuksen lähtötietoina on käytetty oletuksia, jotka ovat ilmanlaadun ja päästöjen kannalta epäedullisimpia eli pahimpia mahdollisia.
Tästä johtuen mallinnukset tehtiiin vuoden 2020 liikennemääräennusteita käyttäen (nykytasoa suuremmat liikennemäärät) ja mallinnuksen aikaista päästötilannetta (ajoneuvotekniikka,
ajosuoritteet ja niiden mukaiset päästöt) käyttäen.
Todennäköistä on, että ajoneuvotekniikan jatkuvan kehityksen ja tiukentuvien päästönormien myötä
(mm. sähköajoneuvojen yleistyminen) ja ajoneuvokannan uusiitumisen myötä liikenteen päästöt tulevat tulevaisuudessa etenkin typenoksidien ja pienhiukkasten osalta pienenemään nykytasosta.

Laitoin edellisessä viestissäni linkin, josta voit löytää meneillään olevien jatkuvatoimisten ilmanlaadun mittausten mittaustuloksia. Naistenlahdessa sijaitseva mittapiste antaa osviittaa siitä, miten esimerkiksi Naistenlahden alueella Kekkosentien liikenteen päästöt vaikuttavat mittauspisteen epäpuhtauspitoisuuksiin."


Huhhuijjaa! Nyt on kyllä jo paljon parempi mieli. Hämmentävää, kun on miljardi erilaista kalvoa ja tulkintaa ja sieltä pitäisi sitten osata itsekseen valita ne  asukkaan kannalta "oikeimmat". Jos nyt lakkaisi murehtimasta tätä ja uskoisi noihin erillispistetarkasteluihin, joilla siis noita mallinnuksia on tarkennettu. Ja joiden mukaan ohje- eivätkä raja-arvot ylittyisi. Parhautta! :)

Wohoo!
                                                                    -Anuliina

2 kommenttia:

  1. Kiitokset tunnelivastaavalle =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhi.. Tunnelivastaava kuittaa, että eipä midist, ja toivottaa "Mielenrauhaa kaikelle kansalle!" :D

      Poista