keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Jopas nyt on nostureilla töitä

Lapintien ylikulkusiltaa puretaan. 20.5.2015
On noita nostovehkeitä ollut ympäriinsä tänään. Jotenkin varsin vaikuttavan (ja hienon) näköisiä ne on vasten kirkasta sinistä taivasta. (Enkä nyt viittaa yllä olevaan kuvaan, vaan huomioihini kuljeskellessani ohi ja pällistellessäni niitä taivasta vasten.) 
 Kotiutuessani (jo aikaisin päivällä) Lapintien sillalla oli kaksi "nosturia". En jäänyt katsomaan mitä tapahtui enkä ole käynyt katsomassa missä tilassa silta nyt on (näin iltasella,) mutta veikkaan, että siitä on suuri osa poissa. Jätetään huomisaamun työmatkallekin nyt jotain  jännitysmomenttia. ;) Liittänen kuvan siitä tänne huomenna, tai sitten en. Mielenkiintoista sitä homman etenemistä ja sillan katoamista kuitenkin on seurata. Karua, mutta komeeta.

Rantatunnelin FB-sivuilla olikin sitten kuva siitä kaasuputken nostamisesta yhdeksän nosturin voimin. Melkoista. (Huiputin muuten aikaisemmin hiukan... Etten muka olisi herännyt katsomaan toimitusta, jos asuisin Santalahden päässä tunnelia. Olin nimittäin juuri tänään sittenkin hereillä jo ennen kuutta. Ja matkalla töihin hetimiten kuuden jälestä. Yyh...ei sovi minulle sellainen aamuherääminen... Yy-ää-köö.)
Kuva Rantatunnelin FB-sivuilta 20.5.2015
 Mutta hauskaa, että kuvia oli FB:ssä sitten tarjolla. Ja on siellä viime päivinä kerrottu kaikenlaista muutakin, eilen viimeksi Näsinkallion työmaan (eilisistä) pelastusharjoituksista ja Santalahdessa alkaneesta louheenmurskauksesta, joka muutens kestää kahdeksan viikkoa.

Missäs ne videot työmailta mahtavat viipyä, kun nyt näyttäisi jo ihan erilaiselta molemmat työmaan huudit putkineen ja sen-mistä-ei-puhuta-paikkoineen (ymph..)
Keväistä (maailman hienointa) vihreääkin saattaisi pilkahtaa kuvassa. Tänään on nimittäin alkanut vihertää aivan hirmuisesti. Siis *köh* tuolla jossain, missä niitä puita on...

Kuulin muuten, että Aamulehdessä olisi mielipideosastolla kohistu tunnelin suuaukkojen kaltevuudesta,  hätäuloskäynneistä ja EU-direktiiveistä. Eilisessä lehdessä (kai?) on ollut jonkinlaista oikaisua asiaan Liikenneviraston(?) puolelta.. Huomaa varmaan, etten ole ollenkaan perillä tästä asiasta ja kuulopuheitten varassa. ;) Kunhan mainitsin. Täytynee kysäistä töissä/talon väeltä olisiko eilistä lehteä kellään lainata. Ihan mielenkiinnosta vain.

Joo, semmosta. Huomenna onkin sitten jo torjantai. Käytännössä melkein perjantai jo siis. Parhautta. :)
                                 
                                                                            -A.

Ai niin, FB:ssä oli tänään valloillaan sellainen, "mitä päivitit tasan vuosi sitten" - juttu. Minä olin postannut seuraavan kappaleen (ja vaihtanut profiilikuvakseni tuon kypäräpäisen kuvan, joka täälläkin möllöttää.)
 Melko tunnelielämäpainotteisia oli kyllä päivitykset silloin. :D Tänään muuten pienesti avotärähteli maa pitkästä aikaa.


EDIT torstaina 21.5.15: Otinkin sitten sillasta muutaman kuvan, mutta vasta kotimatkalla, joskus puoli neljän aikoihin. Aamulla on aina vähän kiire, ei useinkaan ehdi oikein kuvaskella. Olihan tuota siltaa poistettu ihan urakalla. Aika rajun näköinen, pian siinä ammottanee jo reikä! ÄÄK!
Lapintien ylikulkusillan purkua 21.5.2015
Lapintien ylikulkusillan tola 21.5.2015
Kiersin kotiin Soukanlahdenkadun kautta, siellä kaikki näyttikin olevan melko ennallaan. Ainakin niin ennallaan, etten kuvia tänne tällää. 

 Huomenna on perjantai! HURRAA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti