maanantai 20. huhtikuuta 2015

Muutama juttunen näin maanantaina

Aivan juuri (tuossa vähän ennen neljää) ilmestyi Liikenneviraston sivulle tämän viikon asukastiedote. Sitä ei nimittäin vielä ollut siellä, kun kotiuduin kolmen jälkeen. Melkein rupesi jännittämään, mutta tulihan se sieltä. ;) Asukastiedote 20.4.2015 kertoilee seuraavaa.

Viikko 17/2015 Rantatunnelityömaalla

Naistenlahti:
  • Naistenlahden satama-altaaseen talven ja kevään aikana kertyneet nallilangat siivotaan tämän viikon aikana pois.
  • Rauhaniementien sillan telineiden purkutyö on alkanut ja se kestää noin kaksi viikkoa. Liikenteen kulkuaukon kohdalla purkutyöt tehdään useammassa vaiheessa öisin, jolloin valtatiellä on kulkuaukon kohdalla hetkittäin käytössä vain yksi kaista.
  • Ranta-Tampellassa viime viikolla alkanut louheen murskaus jatkuu viikon 19 loppuun saakka. Työskentelyaika on ma-pe klo 7-18.
  • Ensi viikon alussa Rauhaniementiellä alkaa jätevesilinjan kanaalilouhinta (avolouhinta).

Santalahti:
  • Simppoonkadun linjaus ja valoliittymän paikka siirtyivät viikonlopun aikana uuteen paikkaan (kuva alla).
  • Betonitunnelin holvin valutyöt alkavat tällä viikolla kalliotunnelin suuaukon edustalla. Valu kestää yhtäjäksoisesti noin vuorokauden eli töitä tehdään myös yöllä. Työstä ei aiheudu erityisen häiritsevää melua.
  • Ensi viikolla aloitetaan Paasikivenkadun risteyssillan kannen valu, joka kestää yhtäjaksoisesti noin puolitoista vuorokautta. Työstä ei aiheudu erityisen häiritsevää melua.
Kuva Rantatunnelin asukastiedotteesta 20.4.15


Tuosta Ranta-Tampellassa alkaneesta murskauksesta on kuviakin Rantatunnelin FB-sivuilla. Alla kuvakaappaus sivulta. Jos haluaa tarkemmin katsella, niin kuvat löytyy täältä.
Kuva Rantatunnelin FB-sivuilta 20.4.2015
Tsekkasin muuten, että noille sivuille pääsee, vaikkei olisi sivusta tykännytkään. Itse asiassa ei tarvi edes olla Facebookissa.

Kotimatkalla bongasin tänään (1) Tampellan piipussa ihmisen. Hän (2) pääsi todistettavasti perille asti.
Tampellan tehtaan piippu 20.4.2015.
♪♪♫ ...Yhä ylös yrittää... ♫♫♪
 Itse asiassa miehiä oli kaiketi kaksi. Kiipeilijöiden sukupuoli on vain villi arvaukseni, voi siellä nainen/naisiakin olla. Kuvaan osui vain toinen kiipeilijöistä. Tsekataankohan sitä piipun kuntoa nyt? Kenties kartoitetaan tilannetta, josko sille voisi vaikka tehdä jotain... Toivottavasti. Ja toivottavasti voidaan.

Joo, ei kai mulla tässä muuta. Aurinkoa päiviimme! Sitä on ainakin luvattu tällä viikolla, niin ja melko lämmintä kanssa!! Wohoo! JEI! Ja JIH, JIH! Kesä tuleeee! :D
                                                                    -Anuliina


2 kommenttia:

  1. Todennäköisesti piipun lentoestevalojen lamppuja vaihdetaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, ai niin. Siellähän on ne valot. Ei tullut mieleenkään moinen vaihtoehto. Mä jo vähän toivoin muuta. :)

      Melko huimapäinen saa muuten olla se lampunvaihtaja, joka noihin piippuihin kiipeilee. Ihan pyörryttää pelkkä ajatuskin. Ääk!

      Poista