lauantai 19. heinäkuuta 2014

Miesten juttuja ;)

Naistenlahden tunnelityömaalla... Eiku ;)
Paaluttivat lattiaani koko perjantain. Tunnelista käsin. Ihan aamuseiskasta alkaen. Eipä tuo mitään, kunhan eivät öiseen aikaan sitä tee. Tosin aamulla voisi tietysti olla ihan kivakin nukkua ilman jatkuvaa tausta-tum-tum-tum-tum-tuminaa. Mutta en valita. Sen rusnauksen jälkeen mikään tumina ei enää minua hetkauta. ;)

Josta tulikin mieleeni... Jutusteltiin talonväen kanssa tuossa eilen hiukan pihamaalla ja kyllä se tonttimme alle tuleva IV-puhallinhalli muitakin mietityttää. Ettei vain minua. Onneksi hetkellinen panikoitumiseni meni jo ohi ja sain mieleni jo levollisemmaksi asian suhteen. Mutta kyllä asia silti minua, ja meitä, kiinnostaa ja mietityttää. Tuleehan se IV-hässäkkä suoraan pihan ja talon alle. Mielestäni siis on ihan aiheellista haluta tietää asiasta hiukan tarkemmin. Tiedustelin talonväeltä haluaisivatko ne tulla mukaani allianssin toimistolle puhallinhallikeskusteluun sitten joskus tuonnempana. Ettei tarvi mennä yksin.

Ei minua siellä varsinaisesti tytötellä, en minä sillä,  mutta on siinä kyllä vähän samanlainen meininki kuin esim. autokaupassa, että asioidaan mieluummin asiasta enemmän ymmärtävien -eli miesten kesken, näistä tällaisista miesten asioista kun on kyse. ;) Kärjistin nyt vähän. Minulla itselläni siis vain on sellainen olo, en oikeasti nyt syyllistä allianssilaisia.. Ymmärtänette mitä tarkoitan.
Otan siis talon miehet (ja naiset) mukaani seuraavalle asianselvitysmatkalleni. J. Meriläinen sitä itse asiassa ehdottikin viimeksi, kun hätäilin tästä nimenomaisesta IV-jutusta.

Nyt jatkan taas lomailua. Hihii, ja ihan hyvällä tunnelimielellä.
                                                     -Lomaliina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti