sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Skudaa ja terkkuja Lontoosta!

The Underground
Palasin tuossa äskettäin kotiin viiden päivän Englannin reissultani. Voi valtava miten onkin ihastuttava maa! Lovely indeed. Voisin muuttaa sinne. Ainakin vähäksi aikaa.  Nyt kun tunnelielämä-blogissa ollaan niin joo, kuljeksin tietysti myös maan alla; London Undergroundilla, elikkäst metrolla. Muistui mieleen koti (ja tunneli) siellä alhaalla matkustellessani. [Ihan pakko on myös mainita, ilman mitään aasinsiltoja, että Art Garfunkel oli valtavan sympaattinen ja aivan ihku. Ja että Kate Bush oli kyllä aivan kertakaikkisen  huikea! OOH! ] ;)

Se siitä, nyt takaisin Rantatunneliin. Havaitsin heti kotiutuessani, että täällä on järissyt. Yksi lasipullo tiskipöydällä oli vierähtänyt lavuaariin ja maalauspurnukkani siinä sivussa. Sähköpostiin vilkaistuani havaintoni sai vahvistuksen; Kylläpä kyllä, torstaina...eiku perjantaina (12. pv joka tapauksessa) on molempia tunneleita räjäytelty täältä meidän päästä. Ilmankos.

Siltaa on purettu reissuni aikana ihan huikeasti. Keskipilarit on purettu sekä eteläisten ajokaistojen puoleinen osuus sillasta. melkein koko silta siis jo.
Rauhaniementien sillan purkutyöt 14.9.2014
Käväisin kaupassa ja kiersin kotiin tunnelin suun kautta. Työmaa-aita on saanut nyt kuvituksen myös Soukanlahdenkadun puolelta.
Työmaa-aita Naistenlahdessa Soukanlahdenkadulla.
 Muutenkin työmaa näytti ihan erilaiselta. Kalliota ja maata on rouskittu menemään Rauhaniementien sivustaltakin jo melkoisesti! Tuo Fostersin rekka työmaalla kyllä hiukan hämmentää minua... ;)
Kuvasta näkyy myös, että liikenne on katkaistu tuohon Välimaankadulle asti. Sinne kyllä, kai ainakin  toistaiseksi, vielä pääsee ajamaan.

Naistenlahden tunnelityömaata 14.9.2014
Semmosta täällä on tapahtunut, ainakin nopeasti vilkaistuna.. Lontoossa muuten oli valtava määrä työmaita ympäriinsä. Tunnelia ei kyllä tehty, tai ainakaan minä en havainnut mitään räjäytystyömaita. Otin tietysti valokuvia kaikenlaisista työmaa-aiheisista merkeistä ja ajauduin siinä sitten juttusille erään tun...eikun tavistyömiehen kanssa. Hassu poika.  :D

Ei mulla muuta, tämä oli tällainen nopea päivitys vainen..

                                            -Anuliina

2 kommenttia:

  1. "Tuo Fostersin rekka työmaalla..." Jospa tuo tunnelinteko on niin jännittävää puuhaa, että ei sitä selvinpäin uskalla tehdä ;) Tai sitten se tuo rakentajille Muumilimsaa :)

    Kiitos tästä blogista. Tätä on mukava seurata, kun en itse pääse tuota paikanpäältä seuraamaan

    VastaaPoista
  2. Ahhahaha! :D
    Vähän niinku että Fosters on kaikkien janoisten (tunnelimiesten *köh*) sankari.

    Rekka myös näköjään hivuttautuu koko ajan lähemmäs tunnelia. Ennen se oli tuolla Big Roomin eli allianssin toimiston kulmilla, nyt se on jo melkein tunnelin suulla. ;)

    Ja kiitos vain itsellesi, mukava, jos tästä (tunneliterapia-blogistani) on jollekin hyötyä tai iloa. :)

    VastaaPoista