Vääntämistä ja kääntämistä

Tänään räjäytetään meidän perästä tunnelikatko noin klo 21.30. Sitä ootellessa.

 Eilen ei rytissyt kovastikaan. Ja tänään en kuullut poran jylinää, paitsi aivan hetken ihan aamulla ennen kuin lähdin aamuvuoroon.. Olen siitä onnekas, että käyn päivätöissä. En työskentele kotona, tai käy yötyössäkään. Se vaikuttaa suuresti tunnelielämäni nykytilaan. En varmasti olisi samaa mieltä, jos yrittäisin nukkua kotonani päiväsaikaan.

kuva: internations.org

Syy siihen, miksi mietiskelen suhtautumistani tunnelielämään on se, että pyysin Ylen haastattelijaa hiukan rajaamaan aluetta, josta ne haluavat minun puhuvan. Mitenkäs se olikaan... He kaiketi ajattelivat, että voitaisi keskittyä lähinnä "mielipiteenmuutokseen, josta puhuit. Mikä kaikki vaikutti ja kuinka suuri ero on lähtötilanteella ja nykyhetkellä." Hmm... Se onkin ehkä se minulle vaikeimmin määriteltävissä oleva asia tässä tunnelielämässä. "Sisäinen stoalaiseni" kun on kovin epätasapainoinen. Olen vähän niinku tuulella käyvä, mitä tunneliin tulee. Yhtenä ei häiritse mikään ja toisena saattaa mieli olla kuin myrskyn merkki. Se vähän riippuu... Olen ollut huomaavanani tällaista mielialojen heilahtelua. Hehheh.
Yhtenä päivänä olen pulu, toisena patsas. ;)

Haastattelu siirtyi huomiselta tuonnemmas, mahdollisesti perjantaille, joten minulla on aikaa jäsennellä ajatuksiani aiheesta. [Niivvarmaan.] Eniten minua hassuttaa ajatus itsestäni höpisemässä radiohaastattelussa. Kirjallisesti olisi ehkä mahdollista saada asiat ilmaistua edes jotenkin lyhyesti ja ytimekkäästi, mutta suullisesti, niin tuota... mission impossible. On kyllä lähes mahdotonta pysyä asiassa rönsyilemättä ollenkaan. Kysykää vaikka Meriläiseltä. Hämärästi muistaisin tunneliasioista vouhkanneeni hänelle muutamasti puhelimitse. :D

No joo, lyhykäisyydessään asia olisi niin, että kevään jälkeen suunta ei yksinkertaisesti edes voi olla kuin positiivisempaan suuntaan. Mikään ei enää tunnu miltään keväisen horrorin jälkeen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nyttemmin riemuitsisin tunnelin tulemisesta tai sitä, että jos voisin nyt valita, haluaisinkin sen tuohon. Ei, en haluaisi.
 Mutta siihen se nyt tulee, joten olisi täysin turhaa, ja suorastaan itsensä rääkkäämistä, velloa täällä itsesäälissä tai täysin raivoissaan. Ei ehkä olisi  paras ratkaisu se sellainen... Eihän sitä kenenkään pää kestäisi. Nyt on vain pärjättävä sillä mitä on. Nyt voi enää vain toivoa parasta. Ja elää päivän kerrallaan. Tunnelipäivän kerrallaan. Ja luottaa siihen, että asioilla on tapana järjestyä. 

On nautiskeltava kaikista niistä positiivisuuksista, joita tilanteesta vain voi  löytää. Esim. rusnaamattomuudesta ja "hiljaisista  työvaiheista." Öistä, jotka saa nukuttua. Ja kun aamuseiskalta alkaa taas poranpärinä, voinkin valita iloitsenko siitä, että saan nautiskella kahvia rauhassa puolitoista tuntia ja lukea lehtiä yms., kun ei "tarvi nukkua pitkään" ennen työpäivän alkua.. Vai vedänkö kilarit ja raivoan täällä, että olisin halunnut ja voinut vielä nukkua tunnin. ;) Asennekysymys siis lähinnä. Tavallaan. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan.
[Sen verran täytyy sanoa, että esim. keväällä ei minunkaan kohdallani olisi minkäänlainen asennekysymys ollut vielä mahdollista. Tarvitaan tiettyä etäisyyttä. Tilanne ei voi olla päällä.. Silloin ei vain pysty.]

Mikä muu (kuin asenne) sitten on vaikuttanut?

Aluksi, silloin keväällä, joka siis oli melko epätoivoista, unetonta ja hermoja raastavaa aikaa, allianssin yölliset työaikojen järjestelyt olivat kyllä ensimmäinen selkeä plussa. Vaikka ei sekään kyllä ihan itsekseen tapahtunut... Olisin taatusti menettänyt järkeni, jos sitä ei olisi tapahtunut.  Sanotaan mitä sanotaan, niin kyllä allianssi tuli keväällä vastaan sen minkä voi, vaikka se hidastikin louhintatahtia.  
Ja tunnelivierailu. Ei se sitä öistä äänten kantautumista (pohjoisesta tunnelista) poistanut, mutta saatoin nähdä mielessäni miten porajumbo vielä jonain päivänä häipyisi näkyvistä kulman taakse... EHKÄ jopa kuulumattomiin. Sitä tosin saatiinkin sitten odotella kuukauden päivät... Niin on hyväplaatusta kalliota täällä. PRKL. ;)  
Ja asukastilaisuudet. Vaikka tieto toisaalta ja toisinaan lisää tuskaa, se kuitenkin etupäässä helpottaa tunnelielämän kourissa eleleviä ihmisiä. Ainakin minua. 

Niin, ja olenhan minä tietysti aktiivisesti etsinyt tietoa. Lukenut jokaisen vastaani tulleen tunneliin liittyvän asiakirjan, raportin ja tiedoksiannon... Ja HYVIN aktiivisesti kysynyt minua askarruttavista asioista tuolta allianssin suunnalta.  Yhtä aktiivisesti minulle on myös vastattu. Järjestyi se puhallinhallipalaverikin. Ja sillä siitäkin hermostuksesta päästiin. Niin, että kyllä itse on myös asioille jotain tehtävä, ainakin se mikä tehtävissä on. Jälkeenpäin on ihan turha sitten rutista. Vastustan puskista huutelua! NIH! ;)

Että semmonen muu on vaikuttanut.

Kuuluuhan täällä näinä päivinä aivan mahdoton (lue: saatanallinen) pauke ja poraus päiväsaikaan, varsinkin noille ensimmäisen linjan asukkaille ja niille, joilla ikkunat ovat työmaalle päin. Mutta niin kuin aluksi mainitsin, minä en ole kotona sitä kuuntelemassa.  
Ei siis pidä luulla, että olisi ruusuilla tanssimista tunnelielämä täällä mäellä..
Lisäksi tiedän, että saisin lietsottua itseni paniikin valtaan ihan hetkessä, jos alkaisin maalailla kaikkia mahdollisia kauhukuvia tulevaisuudesta. Piipun sijainti ja tunnelin poistoilma, suuaukkojen liikenteestä tänne kantautuva melu ja mitä näitä nyt on...
Uusin juttu, joka melkein saattaisi ahdistaa minua on se, että jos kerran kuulen selkeästi louheen lastauksen tunnelissa (kun se tapahtuu öiseen aikaan tässä alla) asuntooni, niin mitä tapahtuu, kun tunnelit puhkotaan... Kantautuvatko työmaan äänet asuntooni tunnelin kautta -jälleen jotenkin poikkeuksellisesti? Tällä hetkellähän asuntoni sijainti (täällä osin kallion sisässä) vaikuttaa siihen, että osa työmaametelistä suodattuu edes hiukan hiljaisemmaksi. Nähtäväksi jää, koitan olla ahdistelematta sitäkään nyt valmiiksi. Ja joka tapauksessa ne ei hirveästi yöaikaan tuolla paukuttele, että enköhän minä pärjää.

En tässä tunnelielämän vaiheessa siis aio pelätä pahinta, vaan toivoa parasta. *Sormet ristiin.*

Nyt en  jaksa enää vatvoa tätä. Täytyy yrittää jäsennellä ja selkiyttää ajatuksia. Uuh!

                                                                            -Anuliina

Ps. Jos joku olisi mulle tullut väittämään, sanotaan nyt vaikka huhti-toukokuussa, että tulen vielä olemaan tätä mieltä, olisin saattanut vetää vaikka pataan. ;)

Jaa, nyt räjähti. Koitin videoida sen uudella puhelimellani.