maanantai 29. joulukuuta 2014

Jäätävä kuvausreissu

Jopas olikin kylmä. Hrrr... En ole sulanut vieläkään, vaikka olen ollut kotona jo tunnin. Mutta koska oli niin nätti ilma, niin olihan sitä ulostauduttava. ;) Tarkoitukseni oli tarpoa pidemmällekin, mutta hyvin pian kävi selväksi, että hienoisen tuulen takia siinä ei ehkä olisi järkeä. Noh, lähdin sitten suorinta tietä vastarannalle...
Naistenlahden tunnelityömaa joululomataukosella (29.12.14)
T(yö)tunnelin suuaukko oli peitetty pressulla. Sisäpuolelta pyrki höyryä ulkopuolelle.
Naistenlahden tunnelityömaa joululomataukosella (29.12.14)
Kuljeksin vastarannan kuvauspaikalta Tunturikadulle ja sielrtä yhden pupujussin jalanjäljissä hiukan rikollisesti paremmille kuvauspaikoille. Mutta taas siellä oli ihan selvästi jätetty kulkureitti ihan minua (ja pupua) varten.
Enkä sitten edes tiedä oliko sieltä yhtään paremmat näkymät. Ehkä ei. Mutta kai tuolla pohjoiseen liikennetunneliin puhkottu aukko näkyisi, jos siellä ei olisi noita pressuja edessä. Että sikäli paremmat kuvaushuudit tuossa.
Naistenlahden tunnelityömaa joululomataukosella (29.12.14)
Vanhan Naistenlahden risteyssillan raunioita oli myllätty lisää...
(Vanhan) Naistenlahden risteyssillan raunioita 29.12.2014
 Ja muutenkin siellä oli tehty uuden sillan...öh, tuota.. No, jotain juttuja liittyen uuteen siltaan. Enpä tiiä mitä, kun en ole siltamies.  :D
Naistenlahden risteyssillan työmaata 29.12.2014
Naistenlahden risteyssillan työmaata 29.12.2014

Koska oli iha hitoksee kylmä, niin oli lähdettävä kotiin. Ekaa kertaa menin kevyelle liikenteelle rakennettuun "pikkutunneliin." Ei ollut kovin mieluisa kokemus se. Vaikka tiesinkin, että se on kestävä, silti siinä oli sellainen "ohuella jäällä kävelemisen" -tunnelma. Yyh.
Jouduin kevyen liikenteen väylän "tunneliin" ekaa kertaa. ÄÄK!
Opasteet ja koristelu oli kuitenkin tässä tunnelissa kohillaan. Tasaisin väliajoin kattolaudoissa luki Tampereen rantatunneli (tosin ylösalaisin), ettei päässyt totuus unohtumaan. Ja seinää oli koristeltu. Viihtyisää.
Rantatien "Kevyen liikenteen väylä -tunnelissa"
Sitten hipsin kotiin. Tällä kertaa, ylittäessäni (jälleen rikollisesti) Rantatien hiukan ennen Tampellan valoristeystä, jouduin seisoksimaan ja kulkemaan melko kauan liikenneväylien keskellä olevalla lumikinoskaistaleella. Hymyilin nätisti maantiekameroille. Havaitsin muuten, että Soukkapuistosta pääsisi livahtamaan aiemminkin Rantatien yli. Enpä sitä ollut ennen huomannutkaan.
Ei tarvi mennä valoristeyskeen asti päästäkseen (rikollisesti) loikkimaan teiden yli... En kuitenkaan yllytä ketään moiseen. Kunhan sanoin. ;)

Pakkasterveisin,
                              -Anuliina

EDIT. klo 21.49: Sain (lähes) pienimuotoisen hermoromahduksen tuossa kuuden aikoihin, kun huomasin, että Sinisiirtymä oli kirinyt Saapumisen arvoituksen lähes kiinni. Tilanne oli 329-327. Enää kahden äänen ero!! Näin jo silmissäni 40-metrisen turkoosin piipun nousevat pihanäkymämme taakse, tuonne...
Kotipihanäkymä, vielä ilman piippua...
Päässä surisi ja kohisi. Ja jo vain, verenpainekin huiteli lukemissa 167/109, lääkityksestä huolimatta (nousi se siitä vielä, mutten tohdi laittaa tänne moisia lukemia.) Sanonpahan vaan, että käy vähän voimille tämä tämmöinen. Minun ei kai pitäisi katsella noita lukuja. Mutta ole tässä nyt sitten ZEN. En kestä. Enkä pysty olemaan katsomatta.  Ja vielä pitäisi pärjätä yli kaksi kuukautta "rauhaksiin" odotellen.

Noh, kahdeksalta mielipidemittauksen lukemat olivat jo "oikeammassa" suunnassa...
Saapumisen arvoitus-Sinisiirtymä 359-335.

Puoli kymmeneltä tilanne oli 388-364-15.

Tällä hetkellä, kellon ollessa 22.05, lukemat ovat:
Saapumisen arvoitus: 50% (394 ääntä)
Sinisiirtymä: 47% (371 ääntä)
Tuli ja sade: 1% (15 ääntä)

Miten tässä oikein mahtaa käydä? Kyllä ressaa. Kun minä nyt vaan jotenkin muistaisin, ettei tämä ratkea tällä mielipidemittauksella.

Käykääs tekin nyt kertomassa mielipiteenne (mielellään Saapumisen arvoitus) täällä. :) Ellette sitä jo ole tehneet.

EDIT. 31.12.2014 klo 14.02:
 Saapumisen arvoitus: 50% (462 ääntä)
Sinisiirtymä: 48% (445 ääntä)
Tuli ja sade: 1% (18 ääntä)
Yhteensä ääniä annettu 923

2 kommenttia:

  1. Varsin kiinnostava Blogi.

    Akseli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vain. Varsin tapahtumarikas on vuosikin ollut. Ja vielä vaan jatkuu ja jatkuu tämä jännitysnäytelmä.

      Ja jos olet itse "Piippu-Akseli" (niin kuin taidat ollakin), niin olen valtavan kiitollinen osallistumisestasi piippukilpailuun. Hiukan kauhunsekaisin tuntein piippuehdotuksia täällä odoteltiin, mutta hyvinhän tässä kävi. Kiitos sinun.

      Nyt pitäisi sitten enää vain parhaan piipun voittaa. Ei varmaan ole jäänyt epäselväksi mikä piippu sen sitten pitäisi olla.. Tsiihhii. :)

      Poista