torstai 4. joulukuuta 2014

Rantatunnelin melutaidegalleria -Tiedotustilaisuus 4.12.2014

Tämä tiedotustilaisuus oli nyt vähän kuin asukastilaisuus, joka keskittyi melkeinpä yksinomaan tähän melutaidegalleria-asiaan. Ensi vuoden puolella (tammikuussakohan se oli?) on sitten sellainen normi-ilta taas. Paikalla oli ihan hirmuisen vähän väkeä. Tai oli siellä väkeä, mutta asukkaita vain kourallinen. Kovin harmillista.
Niin, Merja Tyynismaa ja Jari Humaljoki olivat paikalla allianssin puolelta. Sitten oli Frei Zimmerin edustajia kaksi, Tuula Lehtinen ja Heini Orell. Ja paikalla oli lisäksi kaikki  melutaidegallerian taiteilijat: Ilkka Väätti, Kaisa Soini, Soile JääskeläinenMikko Kallio, Teija-Tuulia Ahola sekä Sauli Iso-Lähteenmäki.

Betonisiin meluseiniin toteutetaan tamperelaisten taiteilijoiden teoksia luomaan parempaa kaupunkikuvaa. Taiteilijat tekevät kokonaisuuden yhteistyössä. Elementtien pinnassa vaihtelevat harmaa betoni, umbra-käsittely sekä taideaiheet. (Asiasta on viimeksi ollut puhetta elokuun asukastilaisuudessa, joten en avaa nyt taustoja sen enempää.)

Meluesteitä tulee olemaan Santalahdessa 1 kpl, 112m ja Naistenlahdessa 2 kpl;  Soukanlahdenkadun melueste, 208m sekä Tunturipuiston kaareva melueste (metrit meni minulta ohi.)
kuva asukastiedotteesta 1.12.2014
Taiteilijat esittäytyivät ja kertoilivat hiukan millaista taidetta tekevät. Esiteltiin erilaisia tekniikoita, joilla taideteokset voitaisi toteuttaa. Taide toteutetaan reliefipinnoilla, betonimaaleilla, betonin pintahidasteella, graafisella betonilla sekä mahdollisesti happomaaleilla. 
Teokset toteutetaan Parman tehtailla Kangasalla suoraan elementteihin ja pinnat suojataan graffiti-suojalla.
Muutamia esimerkkejä taiteen toteustavoista...
Seinällä oli esillä taiteilijoiden alustavaa luonnosaineistoa taideaiheista. Santalahden meluseinästä (M 4) on jo olemassa luonnokset ja ne oli nähtävänä seinällä. Taideaiheitten sijoittelussa on pohdittu harmaan betonin, umbran ja taideaiheitten rytmitystä. Sekä totta tietenkin otettu huomioon myös se, kuka sitä katsoo ja miten pitkään. Esim. onko se vaikka jonkun puiston kohdalla vai sijoitettuna jonkun ikkunan taakse, niin että sitä saatetaan katsella vuosikymmenkin.
Melutaidegallerian takaseinällä 4.12.2014
Pätkä Santalahden meluseinän luonnoksesta lähemmin.
Santalahden meluseinästä oli myös havainnekuvia. Sama seinä kahdesta suunnasta.
Santalahden meluseinä M4
Santalahden  meluseinä M4
Soukanlahdenkadun meluseinää ei ole vielä luonnosteltu. Mutta seuraavassa kuvassa näkyy tämänhetkinen luonnos siitä, mihin läpinäkyvät elementit sijoittuisivat. Lasien sijoittelussa on otettu huomioon muurin peittoon jäävät ikkunat. Ja kuvasta myös näkyy miten peittoon ikkunat jäävät. [Meidän talo on ihan dissattu, sitä ei ole kuvassa, vaikka se ressukka on ihan yhtä tyrkyllä ja ollut eniten järistyksen kourissa. Se kun jää koko L:n malliltaan tunnelien (työ- ja eteläinen liikennetunneli) päälle. Silti se puuttuu tästä.. Höh. Vaikka ei meillä lasketa. (En nyt sitten ole tosissani. Tiedoksenne vaan.) Saisi se silti kuvassa olla. ;)]
Soukanlahdenkadun meluseinä M 8.
No joo, asiasta virisi keskustelua. Soukanlahdenkatu 9:stä oli paikalla ainakin yksi herra ja rouva, seiskasta ei ollut ketään. Meiltä oli minun lisäkseni toinenkin taloyhtiömme hallituksen jäsen. ;)  Ahahhaa, mua niin naurattaa tämä ajautumiseni myös taloyhtiön hallitukseen. Sekin vielä, syytän siitä(kin) tunnelia.

No, joka tapauksessa keskusteltiin siitä, olisiko kuitenkin järkevämpää sijoittaa nuo Kaarikadun risteyksen kohdalla olevat lasielementitkin "muurin varjoon" jäävien kiinteistöjen ikkunallisiin kohtiin. Ihan reilua minusta. Läpinäkyvät elementit on nyt rytmitetty porraskohtiin, mutta oli hiukan puhetta, että niitä tosiaan voisi siirtää asuntojen ikkunoiden kohdalle.
Myös me kävimme ilmaisemassa mielipiteemme (luetaan: suostumuksemme) läpinäkyvien elementtien uudelleensijoittelusta. Etupäässä meidän talosta kun katsellaan tuota Kaarikadun risteyksen kohtaa. Jos se yhtään asiaa auttaa. Olisipa useampi asukas ollut siellä. Miksette te tulleet?!!! NIH!

Olisi kannattanut, koskapa seuraavaksi saatiin vaikuttaa ja toivoa!!! Ooh! Ja tietysti, koska Frei Zimmerin ja allianssilaisten  lisäksi myös taiteilijat kuuntelivat koko tilaisuuden ajan asukkaitten toiveita ja mielipiteitä.
Me saatiin toivoa!!! :D
Ja mehän laputettiin.:D

Nyt ei kenenkään kannata repiä pelihousujaan, jos joku asia harmittaa, ei tätä ole vielä mitenkään lopullisesti  lukkoon lyöty. Seuraavaksi aletaan tehdä koepaloja, päätetään toteutustavat ja teosten tarkat sijoituspaikat. Taiteilijat siis vielä tarkentavat näitä luonnoksiaan.
Tarvittaessa järjestetään uusi(a) asukastilaisuus(-ksia), kunhan muittenkin meluseinien suunnitelmat valmistuvat.

Ensin toteutetaan tämä Soukanlahdenkadun meluseinä (M8), se asennetaan paikalleen loppukeväästä.
Seuraavaksi asennetaan Santalahden (M4) ja Tunturipuiston meluseinät (M9-10.) Ajankohdasta ei ollut puhetta. Tai sitten en kuullut, olin ehkä laputtamassa..

Näistä taideteoksista on ollut asukasilloissa usein puhetta ja nyt meille annettiin eilen mahdollisuus ihan konkreettisesti vaikuttaa ja kertoa mielipiteitämme meluseinän taideaiheiston sijoittelusta. Siksi harmittaa, ettei ihmisiä saapunut paikalle. Kun noita teoksia sitten kuitenkin ikkunoistaan katselevat.

Lopuksi haluan sanoa, että kaikki luonnokset olivat minusta aivan hienoja. Minkäänlaista "vastustusreaktiota" ei ainakaan itselleni syntynyt. Oikeastaan oli tosi vaikea päättää mitä "laputtaisi." Jos olisin ollut siellä yksin, en varmasti olisi osannut päättää, koska henkilökohtaisesti pidän hyvin monentyyppisestä taiteesta.  Nuo värisävytkin oli ihan minun värisiäni kaikki.
Pidin kukista ja muistakin luontoaiheista. Pidin myös ihan valtavasti raidoista ja palloista. Kuitenkin  ajattelisin, että tuohon aukkoon sopisi jotenkin luontoaiheisto paremmin, siitä kun vietiin se luonto pois... Laputettiin sitten muutamaa vaihtoehtoa ja toivottiin värisävyä.Vaikka taidettiin me huudella, että muutkin käy kyllä.
Heini(köhän se oli, joka) sanoi, että hiukan samansuuntaisia ajatuksia on heilläkin ollut, että olisi jotain luontoaihetta siinä kohdassa, kun taakse avautuu kuitenkin tie- ja liittymänäkymä.

En ole kyllä ollenkaan huolissani siitä, mitä tuleman pitää. Hyviä oli kaikki vaihtoehdot. Hyvä siitä tulee, uskon niin. :)


Huomenna sitten Suomea juhlimaan.

                                                        -Anuliina
 
EDIT perjantaina 5.12: Tyynismaalta tulleessa sähköposti -tiedotteessa olikin ilouutinen kaikille, jotka eivät päässeet eilen laputtamaan:
"Rantatunnelin meluesteiden taideaiheet nähtävillä allianssin toimistolla 10.12. saakka. 
Allianssin toimistolla esiteltiin eilen Melutaidegallerian taideaiheita yleisölle. Taideaiheet ovat nähtävillä toimistolla virka-aikaan ensi viikon keskiviikkoon 10.12.2014 saakka. Niistä voi myös ”äänestää” omaa suosikkiaan. 
Rantatunnelilla on nyt myös omat Facebook-sivut https://www.facebook.com/rantatunneli. Sivut tarjoavat yhden uuden kanavan hankkeesta tiedottamiseen ja asukasvuorovaikutukseen."  

2 kommenttia:

  1. Ensimmäisen kerran kuulin nyt täällä, että tunnelitilaisuuksia on ollut.
    Pitäisi olla Armonkallion jokaisen taloyhtiön ilmoitustaululla lappu niistä. Lehtiä ei minulle tule. Bussilla ei enää pääse harrastuksiinsa tunnelin takia. Rytinät kyllä kuuluu ja asukkaiden kitinät. Kiitos Anuliina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ritvaliisa,

      On noita tilaisuuksia jo ollut tosiaan useampikin. Itse olen ollut kaikissa muissa, paitsi ihan ensimmäisessä. Etupäässä asukastiedotteissa niistä on lähinnä tiedotettu. Ja sitten tuolla Liikenneviraston Rantatunneli -sivuilla. Mutta niin se taitaa olla, että jos ei osaa niistä katsoa, niin sitten on kuulopuheitten varassa.

      Olikohan se elokuun asukastilaisuudessa, kun oli puhetta noista asukastiedotteista. Niitä toivottiin joka rappuun. Ne saatiin nettiin, tuonne Liikenneviraston sivuille. Ja sähköpostilista on asukasilloissa kiertänyt myös.

      Seuraava asukastilaisuus on sitten tosiaan alkuvuodesta.

      Tuosta bussiasiasta, eikö noista palveluliikenteen busseista ole hyötyä harrastuksia silmällä pitäen? Esim. PALI 17 Y tai 17? Kannattaa katsoa, jos vaikka osuisi kohdilleen.

      Iloa päivään ja tsemppiä kaikille tunnelielämään! Kohta nuo rytinätkin tästä laantuu. (???)

      -Anuliina

      Poista