torstai 15. tammikuuta 2015

Hihhoh!

Wohoo!!
Kohta se on ohi, kohta se on ohi! Ajattelin kirjoittaa välillä iloisistakin asioista, ettei aina vaan ahistavista jutuista. Kyselin tuossa nimittäin eilen Meriläiseltä, että mitä tuonne meidän eteläiseen tunneliin kuuluu...

Ja kuulkaas, tänään räjäytetään vielä kerran koko profiili ja sen jälkeen suoritetaan puhkomislouhintoja vajaa pari viikkoa. Ja sitten se on siinä! SE ON SIINÄ!! Siis meidän osalta. Ja koti on pystyssä! Ellei nyt sitten tänään luhistu. WOHOO!! :D

Voi miten tuli iloinen mieli! Niin iloinen, että esitin kiitokseni Jarkolle suunnattomasta kärsivällisyydestä ja niistä aikoinaan tehdyistä työaikajärjestelyistä yms. elämäämme helpottaneista jutuista. Kun enää en usko, että louhintojen takia sinne suuntaan huutelisin.  Voin rehellisesti sanoa, että on siinä kärsivällisyyttä tarvittu, ei nimittäin riitä parisataa sähköpostia.. Tsihhhi... Kärsivällisesti minulle on joka postiin vastattu ja aina asiallisesti, vaikka oma pinnani olisi hirttänyt kiinni sähköpostia kirjoittaessani yön pimeinä tunteina.
Niin, että vaikka paljon olen murissut, niin osaan olla myös kiitollinen. Ja myös kerron sen. Nih. Hyvä Jarkko!

Nyt se louhinta sitten on ihan kohta täällä kokonaan ohi. Vaikka ei tässä loppumetreillä enää ole oikeastaan kamalaa ollut ollenkaan. (Ja nyt ei puhuta piipusta.)

Halusin vain kertoa. Vaihteeksi kivuutta.

EDIT päiväunien jälkeen:

Kurkkasin Rantatunnelin FB-sivuille ja siellä olikin vaikka mitä. Uutta kopterikuvaa on taas YouTubessa.
Naistenlahden työmaa 13.1.2015
Santalahden työmaa 13.5.2015

Sivuilla on myös videonpätkä injektioreiän porauksesta. Ja kuvia Näsinkallion maanalaisen risteyssillan rakentumisesta hyvää vauhtia. (Valutöihin päästään kuulemma jo tällä viikolla.)

Tänään siellä oli hieno kuva ja kertomus Näsinkallion kivestä. Lukekaas oikein.
Kuva Rantatunnelin FB-sivuilta 15.1.2015
Ei mulla midist muuta.
                                                                        -Anuliina

Paitsipa, että lainaan tänne tähän mennessä  FB Tampereen sivulta mielipidekyselyn linkkiin tulleet kommentit.

  • Kyllä tuo sinisiirtymäkin ihan hieno on.
  • No on se hieno, en minä sitä sanokaan. Mutta pointti onkin nyt se, että se on 50m kotipihasta eikä se istu tänne ympäristöön ollenkaan niin hyvin kuin Saapumisen arvoitus. En ole täällä mäellä asunut "kuin vasta" 16 vuotta, mutta on surullista miltä täällä näyttää nyt ja tulee näyttämään tunnelin valmistuttua. On liikenneväylää ja -ympyrää ja sitten tietysti tuo piippu. Ei enää koivuja, pensaita, junarataa. Ennen pihalta näkyi vain vihreää eikä liikenteen ääni kantautunut tänne. Toisin on nyt...ja kai aina. SIKSI Saapumisen arvoitus.
  • No kai se liikenteen melu nyt kuitenkin sinne tunneliin jää? Vähemmän sieltä luulisi melua tulevan kuin avonaiselta tieltä?
  • Mutta tunnelin suuaukko (ja samalla nimenomainen tunneliin menevä ja ulos tuleva liikenne ja sen melu) siirtyy tuolta kauempaa tuohon 30m:n päähän talon kulmasta, kun se ennen on ollut kuulumattomissa. Se ei siis oikeasti kuulunut tänne yhtään ennen, muuta kuin joskus talvisin, kun puustoa yms. ei ollut esteenä. (Asumme tuossa vaaleansinisessä puutalossa, joka Akselin kuvaankin on maalattuna.)
  • Ei se istu täytemaakaan kyseisellä alueella, mutta sinne se tuli ja siellä se on. :)
  • Kaikki tänne vain tulee...näköjään. Jotenkin vain toivoisin, että tässä olisi vielä joku vaikuttamisen mahdollisuus. :) Tosin tiedoksenne saatan, että tämä mielipidekysely ei ole virallinen. (On kyllä ainoa aiheesta tehty.) Lopullisen päätöksen voittajasta tekee palkintolautakunta. Mutta on melkoisen mahdollista, että äänestystulos vaikuttaa lautakuntaan tahtoivat he sitä tai eivät.
  • Kunhan on sitten sellainen ettei noi kakarat spraymaaliensa kanssa kay heti tohrimaan.
  • Ei ne niihin ihaniin köynnöskasveihin... ;)
  • Taas olisi tilaisuus antaa graffitien tekijöille tilaisuus näyttää taitojaan piipun "maisemoinnissa"...
  • Siis, asut noinkin lähellä ydinkeskustaa ihan tietoisesti ja tämä häiritsee? o_O
  • Kyllä, näin on. Nythän on niin, että hain silloin aikanaan tietyn tyyppistä kotia. Tämä oli todella lähellä keskustaa oleva, mutta kuitenkin vanhanaikaisen ja idyllisen oloinen puutalopihapiiri, siis silloin, kun ostin kotini. (Ei niitä koteja yleensä ostella ihan hepposin perustein.) Sellaista vanhaa tunnelmaa melkein keskustan tuntumassa saa kyllä oikein hakea. Tuntuikin melko uskomattomalta... Tuossa oli vain käytöstä poistettu rautatie. Ja puita ja pensaita. Ei tullut mieleen, että siihen joskus vielä tulisi tunneli. Että kyllä se vähän häiritsee.
  • Jätetään koko ilmanvaihtopiippu rakentamatta :) Syntyy säästöä siinäkin :)
  • Luultavasti taideteos tulee olemaan kalliimpi kuin itse piippu :)
  • Eiköhän vanhaa Tampellan piippua voisi käyttää, ei luulisi vaikea asia olla.
  • Mä joskus sanoin asukasillassakin, että ei sillä piipulla muuten ole väliä, kunhan on punatiilinen ja sopii meijän piharakennukseen.. ;)
  • Se ois ollutkin liian helppoa.
  • Jep.
  • Tuo on siistein vaihtoehto ja sitä äänestinkin äsken.
  • Saapumisen arvoitus on paras, koska se istuu hyvin taustalla näkyvään vanhaan rakennuskantaan ja miljööseen.    
Viimeisin kommentti on tullut vartti sitten. Mutta en aio katsoa äänestystulosta. On vieläkin niin hyvä mieli.         

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti