torstai 8. tammikuuta 2015

Piippua, Sonckia, postia ja rammerointia

Hämeensiltanäkymiä 8.1.2015
Kyllä minusta vaan tähän peritamperelaiseen maisemaan sopisi ikään kuin jatkumona Akselin piippu.  Mukavalla yhtaikaa uudella, hiukan mystisellä, erilaisella ja ekologisella tvistillä.

Saapumisen arvoituksen konseptissa on osuvasti kuvailtu tunnelmia, joita piippu tavallaan jo nyt, ollessaan vasta kilpailun ehdokas, on aiheuttanut kaupunkilaisten mielikuvissa. Kahtiajako on melko selkeä. Piipusta joko pidetään tai sitten sitä vastustetaan. Ja ehdottomasti kumpaakin. Jompaa kumpaa. Aivan hirveä. Tai sitten juuri hyvä ja aivan paras.
"Osalle kaupunkilaisista ja matkamiehistä viherkasvuston valtaamat monoliitit tarjoavat läsnäolollaan jo mielenrauhaa, jota sanoin ei voi kuvailla. Kaupungin humun keskellä ne vievät kulkijan kohti omaa itseään ja meditatiivista kokemusta. Tornien välittämä voimakas läsnäolo saa maailma avautumaan ihmisen ympärillä ja tämän ymmärtämään suhteensa koko maailmankaikkeuteen."

"Kaikki eivät kuitenkaan ole tästä asiasta samaa mieltä. Silloin tällöin voi kuulla jonkun ohikulkijan mumisevan, että koko tornit pitäisi hävittää mahdollisimman pikaisesti, ja että niiden rakentamisen jälkeen ei mitään hyvää ole seurannut koko kaupungin asukkaille."


Ei liene yllätys, että minä kuulun tuohon ensimmäiseen kaupunkilaiskuvaukseen. Mielenrauhaa, vihreyttä(!!), vaihtelua, erilaisuutta ja värimaailmaa, josta pidän. Ja joka sopii ja sulautuu tänne.

Jo Lars Sonck (joka on muutens suunnitellut mm. tuon meidän Tampereen Tuomiokirkon -ja paljon muita upeita rakennuksia) on muinoin sanonut, että  "luonto on paras kotimme ja että kaikki, mikä tähtää sen kauneuden ja leikittelevän vaihtelevaisuuden säilyttämiseen on osaltaan kohottava esteettistä tunnetta ja vahvistava rakkautta kotiseutua ja omaa kaupunkia kohtaan."  Joka onkin erittäin hyvin sanottu. 
Nyt sitten vaan tähtäämään kauneuden ja leikittelevän vaihtelevaisuuden säilyttämiseen.
Enkä suinkaan löytänyt Sonckin sitaattia itse, lainasin sitä Tunnelinsuulla tuulee:n kommentoijalta. Niin, että kiitos vain. :)

Niin joo, laitoin vielä hätä(äntynyttä)postia Tyynismaalle eilen illalla, juuri noista viime postauksen YVA:sta ja yleissuunnitelmista tännekin lainaamistani asioista.
Sain jälleen vastauksen heti tänään. Yleissuunnitelman jälkeen suunnittelua on viety eteenpäin ja esim. Näsinkallion iv-kuilu on lisätty järjestelmään juuri ilmanlaatusyistä. (Alun perin sitä ei suunnitelmassa ollut.)
Ja mikä minua hämmästyttää, on se, että tunnelin suuaukoille tulevien piippujen suodattimet eivät  Ilmatieteen laitoksen leviämismallilaskelmien mukaan  paranna ilman laatua maanpinnan tasolla eli siellä, missä ihmiset ovat ulkona ollessaan.

No, asiaan palataan vielä asukasillassa. Mutta siellä on kuulemma paljon muitakin asioita, joten ounastelen, että tämä käsiteltäneen melko "pikaisesti." Nyt en enää ajatellut häiriköidä allianssilaisia enempää. Katsotaan sitten asukasillan jälkeen onko mieli hyvä ja levollinen. :)

Rantatunnelin FB-sivuilla muuten oli tiedotus, että: "Perjantaina 9.1.2015 Soukanlahdenkadun pohjoiskulmassa on pysäköinti klo 8-11 välisenä aikana kielletty sulkupylväillä merkityllä alueella. Samalla kohdalla työmaan puolella rammeroidaan (kallion rikotus) ja kivensirpaleita saattaa lentää tukimuurin yli kadun puolelle."

Googlasin tietty vähän taas, ja jälleen tunnelisanavarastoni laajeni. ;)
Rammeroida: Rammer valmistaa laadukkaita hydraulivasaroita ja tarjoaa niiden käyttöön liittyviä palveluita.  Rammeroida-verbillä puolestaan kuvataan yleisesti kyseisillä työkaluilla työskentelyä – merkistä riippumatta.
Rammerointi: Rammerointi on slangisana hydraulivasaralle ja se on syntynyt sanasta rammer. Hydraulivasaroita löytyy robotteihin, kuormaajiin ja sekä pieniin että isoihin kaivinkoneisiin. Niitä käytetään betonin, luonnonkiven ja roudan rikkomiseen.
Pitäisköhän tehdä sanakirjaa: "Anuliinan kansankielinen tunnelisanakirja maallikoille." Tsihhihhi...:D


Mutta joka tapauksessa, ei ehkä kannata lenkkeillä Soukanlahdenkadulla huomenna klo 8-11.

No, ei mulla taas muuta. Paitsi, että JIH-JIH, huomenna on jo perjantai! Tällaisia viikkoja lisää. :)
                                       
                                                                                -Anuliina

Ja vielä lisäys hetkistä myöhemmin: Eikun hei, olipas Rantatunnelin FB-sivuilla ollutkin jo eilen tieto tuosta asukasillasta, eli on ihan virallista tietoa se ti 27.1.2015 asukastilaisuus.  Kas tässä kuvakaappaus sivuilta:
Ilmoitettu Rantatunnelin FB-sivuilla 7.1.15

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti