keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Voi, voi, voi. Oi, voi!

"Entä miten sinä voit?" Sanoi Nalle Puh Ihaa pudisteli päätään. "En oikein voi," hän sanoi. "On ottanut voimille."
"En oikein voi, on ottanut voimille."
 Kyselin Tyynismaalta olisiko tammikuun asukasiltaan mahdollisuus saada paikalle niitä palkintolautakunnan edustajia. Ihan kuullakseen tunnelin suuaukkojen lähellä asuvien asukkaittenkin mielipiteitä. Ja muutenkin pyysin aiheeksi piippua, siis toivoin keskustelua niistä päästöistä ja sen sellaisesta. Kun ei niitä suodattimiakaan kerta katsota tarvittavan, niin olisi mukava ja selventävää kuulla jotain perusteluita ja nähdä vaikka ihan jotain dokumenttiakin aiheesta. 

Tänään sainkin hetimiten aamusella vastauksen. Ymmärsin, että kyselevät, jos saataisi joku allianssin ulkopuolinenkin edustaja (piippukilpailun palkintolautakunnasta siis) paikalle.

Tällä kertaa asukastilaisuus on muuten koko tunnelilinjalle yhteinen. On siis vain yksi asukasilta. No, ihan ymmärrettävää, viime aikoina asukasiltoihin onkin saapunut alkuvaihetta huomattavasti vähemmän väkeä. Asukatilaisuus on Merjan mukaan ti 27.1., mutta siitä ei ole näköjään missään vielä virallista eli siis julkista tietoa, joten se voinee(??) vielä muuttua. Pidätän allianssille oikeudet muutoksiin. ;)

Piippuasia menikin sitten vanhan kaavan mukaan, niin kuin asukasilloissakin on ollut puhetta.. Että ilman pitoisuuksissa raja-arvot ylittyvät muutenkin. (Ja herkimmät voivat saada oireita.) Niin kuin nytkin on käynyt, vaikka tunnelissa oltiin vielä joulutauolla, on ilmanlaatu ollut eilen huono. Että tuo yleisuunnitelmasta lainaamaani lause pätee siis kaikkialla. Tästä onkin ollut puhetta asukasilloissa. Silloin kun puhuttiin pölystä. Ja kun on puhuttu päästöistä.

Kyllä, kyllä. Vastasin, että olen kyllä tietoinen noista ilmanpuhtauksien normaaleista muutoksista, mutta että en tarkoittanut sitä, vaan tarkoitankin nyt lähinnä sitä muutosta, joka tapahtuu, kun piippu sitten aikanaan tulee tuohon tunnelin suulle. Ilman niitä suodattimia.

Kun Rantatien pakokaasut tällä hetkellä leviävät laajalla alueella, koko Rantatien mitalla, tulevaisuudessa ne tulevat ilmoille keskitetysti kolmesta paikasta: Tunnelien päistä ja Näsinkallion poistoputkesta. (Merja vielä tarkensi, että poistoilma tulee ulos noiden mainitsemieni kolmen lisäksi vielä tunnelien suuaukoilta ulostulevan liikenteen mukana.Se ei kyllä helpota tätä tilannetta ollenkaan. Päinvastoin.)
Kyllähän se vaikuttaa ilmanlaatuun näillä nimenomaisilla alueilla melko ratkaisevasti. Ihan maalaisjärjelläkin ajateltuna. Mielestäni tähän viitattiin noissa suunnitelmissa myös, eikä ainoastaan tähän normaalitilanteeseen, joka nyt vallitsee.

Tätä tulevaisuuden tilannearviota toivoin siis asukasillassa valotettavan, koska täytyyhän siitä olla ennakkolaskelmia tms.dokumenttia. Onhan tuo suodattimettomuus on tosi hämmentävä asia.  Sain vastauksen, että asiaa on tutkittu leviämismallien avulla aikaisemmissa suunnitteluvaiheissa (yva, yleissuunnitelma, tiesuunnitelma). Ja, että se aineisto on nähtävillä esim. kaupungin hankesivuilla. Joka tapauksessa ne tekevät nyt "vielä kerran" lyhyen yhteenvedon asukastilaisuutta varten. HYVÄ! :) Tässä vaiheessa oli ihan hyvä fiilis.

MUTTA sitten menin ja luin Tampereen kaupungin hankesivuilta.

Ja nyt minua ahistaa ihan hirmuisesti. Ei ahistanu, ennen kuin tutustuin näihin dokumentteihin taas. Ei olis pitäny. Olisin vaan kiltisti odottanut sitä lyhyttä yhteenvetoa.

Silmiini pisti siellä Yleissuunnitelmassa seuraava teksti:
Ympäristötavoite (s. 6)
"•Tunnelin suuaukkojen ympäristöä lukuun ottamatta hanke parantaa lähialueen asumisviihtyisyyttä ratkaisujen vähentäessä melu- ja päästöhaittoja mm. Onkiniemen, Amurin, Näsinpuiston ja Armonkallion alueilla. Myös väylän estevaikutus vähenee ja liikenneturvallisuus paranee liikenteen siirtyessä kaupunkirakenteen keskeltä tunneliin.
•Melun ohjearvojen ylityksille tulee altistumaan päivällä 645 asukasta ja yöaikana 395 asukasta. Melu haittoja voidaan vähentää ja lieventää monin paikoin toteuttamalla esitettyjä meluntorjuntatoimenpiteitä.
• Hankkeen vaikutuksesta altistuminen liikenteen päästöille Rantaväylän yhteydessä olevilla kevyen liikenteen väylillä vähenee. Hankkeen toteuttamisen myötä aiheutuu kuitenkin korkeiden typpidioksidi- ja pienhiukkaspitoisuuksien muodostumista tunnelin suuaukkojen alueille Onkiniemeen ja Naistenlahteen.
Haittojen hallintaan voidaan vaikuttaa jatkosuunnittelussa tunneliin valittavilla ilmastointiratkaisuilla.
Hankkeen merkittävimmät vaikutukset maisemaan ja kaupunkikuvaan ovat tunnelin suuaukot rakenteineen, niiden edustalla olevat eritasoliittymät ja ilman vaihdon poistoilmapiiput. Uudet rakenteet paikoin muuttavat nykyistä maisemaa mutta myös osaltaan mahdollistavat joidenkin viheralueiden, maiseman ja kaupunkikuvan kehittämisen nykyisestä.
•Hankkeesta aiheutuvat luonnonympäristöön kohdistuvat vaikutukset ovat suhteellisen vähäisiä. Hanke saattaa aiheuttaa kalliopohjaveden pinnan alenemista tunnelin lähialueilla, mutta tästä ei odoteta aiheutuvan haitallisia vaikutuksia. Maapohjaveden pinnan aleneminen saattaa kuitenkin aiheuttaa painumia.
Vaikutuksiin voidaan varautua mm. laatimalla rakentamisen ajaksi pohjaveden ja painumien hallintaohjelma.
•Hankkeessa on pyritty ottamaan huomioon kaupunkiseudun ilmastostrategia, hankkeen aiheuttama muutos liikenteen energiankulutuksessa, hiilidioksidipäästöjen muutokset sekä varautuminen vedenpinnan äkillisiin tai pitkäaikavälisiin muutoksiin sekä rankkasateisiin ja koviin tuuliin. Ratkaisussa on muun muassa huomioitu Näsijärven vedenpinnan tulvaraja."

Sekä Yleissuunnitelman s.45/48 tavoitteiden toteutuminen vaihtoehdossa 2:
"Negatiiviset vaikutukset: Vaihtoehto 2 on ainoa vaihtoehto, jossa ihmisiä altistuu typpidioksidin vuorokausiohjearvon ylittävälle pitoisuudella. Altistuvien määrä on arviolta 424 ihmistä vuonna 2020. Vaihtoehdon 2 pitkän tunnelin suuaukoille muodostuu ilmanlaadun kannalta kriittiset alueet, joiden ongelmien  ratkaisuun on panostettava jatkosuunnittelussa. Tunnelin suuaukkojen ilmanlaatuongelman kanssa ristiriitaisena tavoitteena on saada vielä enemmän liikenne ohjautumaan keskustan katuverkolta tunneliin."

Tunnelin suuaukkojen ympäristöä lukuunottamatta tapahtuu hyviä asioita. Ja keitä ovat nuo melun ylityksille altistuvat asukkaat? Arvatkaa naurattaako? Ei.

Haluaisinkin kuulla jatkosuunnittelussa tehtyjä ratkaisuja mitä tulee noihin em. asioihin. Eihän noihin voi vain sanoa, että herkimmät saa oireita. Ja että nytkin ilmanlaatu on huono. Mitä ihmettä?!  
 Eikö näihin nyt kuulu kertoa meille kaikkia hyviä ratkaisuja, mitä on keksitty ja tehty, ettei näitä ei niin mukavia asioita tapahtuisi...

Yleissuunnitelma on vuodelta 2010, Liikennevirasto on 23.6.2011 tehnyt hyväksymispäätöksen yleissuunnitelmasta. Aikaa on ainakin kulunut. Toivoa sopii, että jotain on kehitelty. Vaikka mitähän se olisi, kun ei niitä suodattimiakaan tarvita. Mitäs mitään kehittelemään, ei se vaikuta kuin ihan pieneen osaan asukkaista, suurimmalla osalla olot paranee. Niinkö?

Tässä vielä yleissuunnitelmasta otettu kuva, Vaikutukset ihmisten elinoloihin ja liikkumiseen, vaihtoehto 2:

Missäs ne miinukset onkaan. Kappas! Oi, yllätyyys, tunnelin suuaukoilla. Eikä tässä ole kyse mistään normaalista ilmanlaadun heikkenemisestä ajoittain.

Ja nyt, jos yksikin ihminen sanoo, että turhaan sinä murehdit, niin pataan tulee... (No ei tule, mutta vois tulla.)

                                                                  -Anuliina

ps. Valitsisivat sitten edes Saapumisen arvoituksen. Kylläpä ahistaa. Asioilla on tapana järjestyä asioilla on tapana järjestyä asioilla on tapana järjestyä asioilla on tapana järjestyä asioilla on tapana järjestyä asioilla on tapana järjestyä asioilla on tapana järjestyä asioilla on tapana järjestyä asioilla on tapana järjestyä asioilla on tapana järjestyä asioilla on tapana järjestyä asioilla on tapana järjestyä asioilla on tapana järjestyä asioilla on tapana järjestyä asioilla on tapana järjestyä asioilla on tapana järjestyä asioilla on tapana järjestyä? asioilla on tapana järjestyä asioilla on tapana järjestyä asioilla on tapana järjestyä asioilla on tapana järjestyä asioilla on tapana järjestyä asioilla on tapana järjestyä asioilla on tapana järjestyä asioilla on tapana järjestyä asioilla on tapana järjestyä asioilla on tapana järjestyä asioilla on tapana järjestyä asioilla on tapana järjestyä asioilla on tapana järjestyä asioilla on tapana järjestyä asioilla on tapana järjestyä asioilla on tapana järjestyä asioilla on tapana järjestyä asioilla on tapana järjestyä ...


EDIT. torstaina aamulla klo 8.37:
Äänestystilanne on... Se on... en keksi sopivaa adjektiivia. Turkoosi? Sinisiirtymä johtaa sadalla, 1335-1235.
Oi voi.

4 kommenttia:

  1. No just. Huoh, huoh...

    Olennainen piippuasiassa taitaa olla tämä (nappasin sen YVA-selostuksen sivulta 51): Koko PÄÄSTÖPILVESTÄ 75 % sauhuaa ylös taivaalle kahden piipun kautta. Mikä tarkoittaa, että SUUAUKOISTA purkautuu ulos 25 % koko saastekuormituksesta. Naistenlahden osuus on arvioitava siten 12,5 %:ksi. On se helvetin suuri sittenkin, ajatellen sitä suhteellisen pientä matkaa, jonka kyseinen pilvi nousee sieltä tunnelin tasalta kohti Armonkallion taloja. Sihen verrattuna piipusta tuleva saaste ei ole mitään, se on ohentunut jo aika olemattomiin...

    Ja mitä sitten tunnelinsuuhun tulee, ensin ne mittaavat ja seuraavat, sitten laativat ehdotuksia, sen jälkeen pyytävät tarjouksia rakentajilta, sitten kokeilevat jotakin. Sitten taas mittaavat ja seuraavat... Jne.

    Tulee olemaan rasittavaa tämäkin ilmassa olevan tulipesäkkeen torjunta. Mutta juuri sitähän varten on tekniikka ja kaikki huippuosaaminen. Asukkaan on uskallettava vaatia sitä. Jos ei uskalla, ei myöskään saa mitään, sehän on selvä.

    Nyt täytyy muistaa, että nämä suunnitelmat ja selostukset ovat VIIME VUOSIKYMMENELTÄ. Ja iv-tekniset järjestelmät ovat tässä ajassa menneet suunnattomasti eteenpäin! Kai niitä on päivitetty, otettu selvää uusista innovaatioista, tutustuttu parhaisiin käytäntöihin vastaavissa ympäristössä? Siis sellaisissa, jossa ASUTUSTA on näin lähellä? Ja rakennettu VÄHEMMÄN kuin 10 vuotta sitten! Parasta nykyaikaista know-howta vain kehiin! :-)

    Ne piiput vetävät minkä vetävät, enkä usko että nelikaistaisen tunnelin sentään isossa tilavuudessa hyötysuhdetta 75 % mitenkään voi parantaa. Saastetta tupruaa suuaukoista se, mitä piiput eivät vedä ja mitä autot tunnelille tuodessaan paikalle tuovat, onhan sekin laskettava! Siinä onkin sitten monenlaista pilveä lykkäämässä hiukkastietoa mittareihin tunnelinsuulla! On tulevaa ja menevää pilveä...

    Mainio juttu sentään, että sait Tyynismaan hereille! Kyllä siellä nyt veivataan tietoa ajan tasalle kysymyksiä varten.

    Siinä YVA-selostuksessa muuten annettiin väärää tietoa. Väitettiin, ettei KUMIPYÖRÄLIIKENNE aiheuta melua. Kyllä se aiheuttaa, kovaakin melua! Mutta se vain enimmäkseen on ihmisen kuulokynnyksen alapuolella, eli sitä EI KUULE. Jos se löytää rakenteista sopivan ominaisvärähtelytason, käy niin kuin Turun Myllysillalle. Niitä resonansseja ei taidettu siellä pahemmin mitata, liekö ollenkaan! Vaikka oli huippuinsinöörit asialla! Nyt kun tiedetään kasvavan liikenteen tuomista AKUSTIIKKAONGELMISTA, voidaan hyvin varautua ennen kuin silta romahtaa tai katto putoaa...

    Ovat ne piiput aikamoisia monstereita! Pyydä selvitys myös siitä, millaisella tekniikalla ne aiotaan pitää puhtaina ja vetokykyisinä!

    Again, May The Force Be With You!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitinkin asiasta jo. Laitoin eilen vielä illemmalla postia Tyynismaalle. Asukastilaisuudessa kuullaan siiten noista yleissuunnitelman jälkeen tehdyistä suunnitelmista lisää, kuulemma.

      Lainasin muuten sitä aiemmin käyttämääsi Sonckin sanomaa luonnon kauneuden ja leikittelevän vaihtelevaisuuden säilyttämiseen tähtäämisestä. Kyllä se on ollut hieno ja viisas mies. Ja loistava suunnittelijakin vielä. :)

      Poista
  2. Mua kiinnostaisi tietää, millaiset oikeudet alueella asuvilla on valituksen tekoon ja kuinka sellainen tehdään, jos kaupunki päättää pystyttää ikkunoista hohkaavan valtavan valopaasin. Täytyyhän meilläkin olla jotain oikeuksia. Pitää vähän tiedustella ja sitten herätellä myös näitä lähialueen taloja, joissa todennäköisesti suurin osa on täysin tietämätön piipun valoshow-suunnitelmista. (Heillä ei ole omaa Anua..mäkään en tietäisi mitään ilman Anua   )

    Että ilmanlaatu tulee menemään ohjearvoja huonommaksi, melutasot ylittävät ohejarvot (ja ovat jo olleet yli vuoden) ja vielä näin merkittävä valohaitta kaupan päälle. Olikohan meitä heidän laskelmiensa mukaan reilu 300, ketä tuo välittömästi koskee.

    Ellei kaupunkia kiinnosta tämän määrän oikeudet, asumismukavuus, terveys ja hyvinvointi, heitä ei ehkä kiinnosta tämän määrän veroeurotkaan. Ihan noin karkeasti lonkalta laskien, jos yksi ihminen maksaa noin 10 000€ veroja Tampereelle per vuosi, tulee 300 ihmisen verokertymästä 3 000 000€. Ihan melkein harmittaa, etten vaihtanut kirjojani vuoden lopussa hetkeksi vaikka alkuperäiselle kotipaikkakunnalleni...mutta jos meitä ei missään kuunnella, ainakin omat veroeuroni otan pois omaa elämänlaatuani heikentävän projektin rahoittamisesta. Seuraava chanssi tehdä niin on vajaan vuoden kuluttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asukasillassa jutellaan näistä.

      Merja vastasi, että yleissuunnitelman jälkeen suunnittelua on viety eteenpäin ja esim. Näsinkallion iv-kuilu on lisätty järjestelmään juuri ilmanlaatusyistä. (Alun perin sitä ei suunnitelmassa ollut.)

      Asukasilta on tiistaina 27.1.2015 klo 18-20 ja se on koko tunnelilinjan asukkaille yhteinen.

      Poista