maanantai 12. tammikuuta 2015

Vuoden eka asukastiedote

(keepcalm-o-matic.co.uk)
No niin, vuoden ensimmäinen asukastiedote löytyy taas Liikenneviraston sivuilta. Ja tästä: Asukastiedote 12.1.2015.

"Työmaa on käynnistynyt joulutauon jälkeen. Tunnelilouhinta sekä maanrakennus- ja betonityöt jatkuvat täydellä teholla. Näsijärven jäällä liikkujien on hyvä muistaa, että vesistötäyttöjen edustalla järvi pysyy auki tai jää on heikkoa. Työmaan alueella liikkuminen on kielletty.

Seuraava asukastilaisuus pidetään tiistaina 27.1.2015 klo 18-20 allianssin toimistolla osoitteessa Erkkilänkatu 11 (PMK:n talon sisäpiha). Tilaisuus on tällä kertaa hankkeen koko vaikutusalueelle yhteinen.

Naistenlahti
  • Naistenlahden satamassa aloitetaan eteläisen aallonmurtajan jatkaminen tunnelilouheella. Työ kestää noin neljä viikkoa. Sataman suuaukko suljetaan suojaverholla töiden ajaksi.

  • Rantaväylän eteläreunassa Tunturipuiston kohdalla tehdään avolouhintoja seuraavan parin kuukauden ajan.
  • Tunnelilouhintaa tehdään työmaakaivannon suuntaan lähes päivittäin siihen saakka kunnes myös eteläinen liikennetunneli saadaan avattua. Pohjoinen on jo avattu.
Santalahti
  • Vt12:n pohjoiseen menevien liittymäramppien rakentaminen on käynnissä ja maakaivutyöt tielinjalla jatkuvat, samoin pilaantuneiden maiden seulonta.
  • Pontitus- ja paalutustyöt ovat toistaiseksi päättyneet. Tukiseinän ankkurointityöt ovat käynnissä.
  • Paasikivenkadun risteyssillan luiskien kaivutyöt ovat käynnissä ja alusrakenteiden -muotti, raudoitus, betonointi - teko alkaa.
  • Tunnelilouhintaa tehdään työmaakaivannon suuntaan lähes päivittäin loppuviikosta/ensi viikon alusta alkaen siihen saakka kunnes molemmat liikennetunnelit saadaan avattua."

Eli kyllä vain pohjoinen liikennetunneli täällä päässä on louhittu ja avattu. Ja kaipa tämä meidän eteläinenkin tunneli piakkoin on, siihen malliin järisi taas tuonnempana. Ja tänäänkin kai. Pora vielä pikkuisen päreisi, kun tulin töistä kotiin. Sitten on ollut hiljaista. Kohta olisi kai aika järinän ja kuminan.. 
Voisi muuten kysäsistä minkälainen arvio eteläisen liikennetunnelin valmistumisen aikataulusta Meriläisellä olisi nyt antaa. En millään osaa itse laskeskella miten paljon ne tuon suuaukon lähellä räjäyttävät kerralla. Nyt ei ehkä lävähdä 2,5 m kerralla. Ainakin viimeksi oli puhetta, että räjäytellään varovaisemmin tuossa suuaukon tuntumassa.  Ehkä kysyn huomenna. Nyt en vain jaksa.


"Työmaan alueella liikkuminen on kielletty."  No, okei sitten. Korkeintaan kahlehdin itseni siihen piipun paikkaan, jos siihen on tulossa joku muu kuin Saapumisen arvoitus.  
Tai me kahlehditaan itsemme koko taloyhtiön porukalla. Oli vähän puhetta. ;)

Tässä on nyt muutakin murehdittavaa ja mietiskeltävää kuin mitkään tunnelit ja piiput, ne tuntuvat vain turhalta painolastilta ja lähinnä ärsyttää taas koko tämä tunnelituoksinta. Äänestykset ja, niin no, ihan kaikki.
Aivan turhaa ja paskaa tällaisia pyöritellä. Taas vaihteeksi tuntuu siltä. Enkä siksipä nyt enempää näitä tunneliasioita vääntele, olen niin väsyksissä ja ahdistuksissa jo valmiiksi, että antaa olla.


                                                                        -Anuliina

Ai, nyt räjähti, juuri ennen ysiä... Mutta se oli ihan  pikkuinen ei edes järisyttävä. Vielä on kyllä tunti aikaa.

EDIT. klo 22.56 Eiiih! Sinisiirtymä 54%, Saapumisen arvoitus 44%. Ääniero yli kolmesataa. En kestä. Pitäkööt tunkkinsa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti