sunnuntai 24. elokuuta 2014

Snailmail ;)


Ei minulle ole vieläkään vastattu. Kukaan ei ole vastannut. Laitoinkin siksi tänään jälleen uutta postia, uudelle henkilölle. Minäkö kärsimätön?!!! Ehei, pois se minusta. :D

Ei vainenkaan, Salmen Pekalla [jolta kyselin bussiasioita jo sillon joskus kesällä] saattaa olla ollut muitakin hommia lomien jäliltä. Enkä tiedä onko T. Toivanen [jolta kyselin IV-konehuonejutuista] perjantaina edes ollut sähköpostiensa äärellä. Joka tapauksessa minua ei ole lähestytty miltään taholta. Niin, paitsi Merjalta tuli mediatiedote SEKÄ kutsukirjelmä sinne tiedotustilaisuuteen, jossa näistä liikennejärjestelyistä puhutaan.
 (Kertauksen vuoksi vielä: "Rauhaniementien sillan katkaisu aiheuttaa muutoksia autoliikenteen, kevyen liikenteen ja joukkoliikenteen yhteyksissä. Rantatunnelin allianssi järjestää yhdessä kaupungin hyvinvointipalveluiden kanssa kaikille avoimen tiedotus- ja keskustelutilaisuuden Koukkuniemen juhlatalossa, Rauhaniementie 19, tiistaina 26.8.2014 klo 14-15:30.")

Josta päästäänkin seuraavaan asiaan. Kutsussa kerrottiin, että tilaisuudessa joukkoliikenteen edustajana on puhumassa joukkoliikenteen suunnittelupäällikkö Juha-Pekka Häyrynen. Tieto tilaisuudesta tuli vasta viime viikolla ja minulla on ensi tiistaina tietenkin iltavuoro (ja vuoron vaihtaminen menisi niin mutkikkaaksi, että antaapa sen nyt olla), joten en tuohon tilaisuuteen pääse.

Siksipä lähestyinkin Juha-Pekka Häyrystä sähköpostitse ja esitin hänelle samat kysymykset kuin Pekalle aiemmin. Kerroin myös, että olisin nämä kysymykset tiediotustilaisuudessa esittänyt, mutta olen estynyt pääsemään sinne. Ja että olisin kovin kiitollinen vastauksista. Mainitsin, että linjan 2 reittimuutoksista toki ilmoitettiin jo allianssin asukastilaisuudessa, mutta Armonkallion tilanteesta ei sielläkään kenelläkään ollut tietoa. Tiedustelin siis onko Armonkallion bussilinjattomuusasiaa ylipäätään ajateltu? Onko otettu huomioon, että "tunnelinsuun" asukkaat jäävät nyt tavallaan joukkoliikennepalvelujen ulkopuolelle? Varsinkin vanhukset tai muuten liikuntarajoitteiset, joille lähin bussipysäkki Rauhaniementien sillan purkamisen jälkeen tulee olemaan aivan liian kaukana. Katsotaan saanko vastausta ja jos saan, miten ripeästi.

Ja kuka ehtii ensin. ;)  Palaan asiaan.

                                       Ksau!
                                                    -Anuliina

PS. Olipa kiva viikonloppu. Parhautta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti