keskiviikko 6. elokuuta 2014

Vähän yhtä ja toista...

Kaikki alkoi siitä, kun iloitsin siitä, miten pitkälle tunnelia oikein on jo louhittu. Aiemmin olinkin tehnyt lohinnan etenemisestä tuollaisen kollaasin. Laitan sen uudestaan ja perään kuvan eiliseltä.

Seurantapalvelu Louhesta
Louhintatilanne 5.8.2014 Naistenlahdessa. :)
 Hirmuisesti on edetty. Hihii! :)

Sitten katselin vaihteeksi Louhen muita toimintoja. Tie- ja katulinjaukset valitessani huomasin ruudulle ilmestyvän uusia pinkkejä palloja. En ollut ennen törmännyt niihin, ne tosin hävisivät, kun suurensin kuvaa. Kaipa ne aina ovayt siellä sitten olleet. Olen vain aina tsekannut lähikuvaa.
Naistenlahden tie- ja katulinjaukset sekä ympäristösuunnitelma
 Koitin klikata ympäristösuunnittelua, tie- ja katulinjauksia sekä kaavoitusjuttuja, mutta mutta...

server error
sivua ei löytynyt
 Päädyin sitten tuon linkin kautta kaupungin sivuille ja sieltä ystävällisesti ympäristösuunnitelma olikin esillä. Tarkemmin sanoen Naistenlahden eritasoliittymän ympäristökartta.

Naistenlahden ympäristösuunnitelma

Sama kuva hiukan enemmän täsmänä tunnelin suun kansalaisille. Tosin viime asukasillassa puhuttiin jonkunkin verran tästä Soukanlahdenkadun tukimuurista ja meluaidasta sekä noista istutuksista. Kadun varteen kaksi autopaikkaa ja puu, kaksi autopaikkaa ja puu... Läpinäkyvien aitojen lopullisista paikoista oli puhetta, samoin siitä, ettei varsinaisten ajotunnelien kohdalle voi istuttaa puita, vaan siihen tulee jotain muuta istutusta. Mutta tarkastelin näitä kuvia noin niinku yleissilmäyksellä. Vihreyttä. Mahdollisimman paljon vihreyttä sen asfalttihässäkän kompensoimiseksi. (Olisi muuten mielenkiintoista nähdä päivitetty suunnitelma useammastakin tunneliasiasta.)
On tuossa kyllä melkoisesti myllättävää. Ei tapahdu ihan yhdessä yössä tuo, ei.
sama vähän lähempää täsmänä sekä piirustusmerkinnät
Tarkastelin hiukan yhtä ja toista dokumenttia. Osa ei millään meinaa aueta, mutta ei sen niin väliä olekaan. Kunhan katselin. Itse asiassa lähdin etsiskelemään Näsikallion maanalaisen risteyssillan rakentamiseen liittyviä ja muita niitten huudien juttuja. Että miten lähellä Mustalahtea oikeastaan operoidaankaan tällä hetkellä. Voi olla vetistä puuhaa se. Tai en tiedä miten lähellä vesistöä puuhaillaan, kun en löytänyt mitään dokumenttia. Nih. ;)

Koskea on kuitenkin ainakin jo aliteltu hiukan matkaa (ainakin Louhen mukaan), ilmeisen mukavasti se ainakin on sujunut, ei ainakaan ole uutisoitu mistään muusta.


Seurantapalvelu Louhesta tänään 6.8.14
No, löysin netin tutkimusretkelläni kuitenkin tunnelin pituus- ja poikkileikkaussuunnitelmat. Siinähän minä sitten heti aloin huolehtia tuon puhallinhallin aka IV-konehuoneen kokoa (ja uutta sijaintia.) Tässä sen sijainti on vielä ihan väärä. Uudesta sijainnista en olekaan löytänyt mitään kuvallista dokumenttia netistä. Mutta ehkä annan asian olla ja odotan palaveriin asti ihan rauhassa. Mielenkiintoisia asioita nämä kuitenkin ovat.

Tunnelin pituusleikkaus Naistenlahdessa
Tallensin tunnelin pituusleikkauksen koko tunnelin pituudelta (kolmessa osassa). Seuraavassa kuvassa ne on yhdistettynä pötköksi. En jaksanut enää millään hienosäätää noita kuvia, siksi ne ovat vähän mullinmallin -eikä ihan niin justiisa. (Kannattaa ehkä kurkata ihan itte vaan.)
tunnelin pituusleikkaus (vähän niin ja näin yhdisteltynä)
Poikkileikkauskuva, enemmän täältä.  Tällaisia muistan nähneeni ennekin.
Tunnelin poikkileikkaus
Lopuksi katselin vielä vähän havainnekuvia virtuaalimallista. Millaiselta sitten joskus pitäisi näyttää. En jaksa enää puljata niitä tämnne, kurkkia voi tästä linkistä. Melkoista eritasoliittymää luvassa (ihan kumpaankin päähän). Huokaus. Toivon sitten ainakin, että tuohon rantsuun tulisi kompensoivaksi jutuksi jotain kivuutta.

Semmosta tänään.
                                                           -Anuliina

ps. Kaksi päivää enää ja sitten on viikonloppu. JIH!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti