sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Päivä kerrallaan

kuva www.funnysigns.net:istä
Joopasen joo. Mä nyt päätin olla ahdistumatta mistään tulevaisuuden kauhukuvista. Elellään tätä tunnelielämää päivä kerrallaan ja kattellaan mitä tuleman pitää.

Öisin oli loppuviikostakin jo niin hiljaista, niin mikäs tässä taas on mölliessä. Taisi mennä naapurin viesti ympäristövirastioon ja sitä kautta allianssille perille?! 

Meriläisen kanssa olen vaihdellut edelleen sähköpostia, rusnausvideoihin ei ole tullut mitään kommenttia ja mitä tulee tunnelin kysymyksiini tunnelin äänieristyksestä ja akustiikasta, minua luonnollisestikin on kehoitettu olemaan murehtimatta. "Siellä on useita kerroksia ruiskubetonia ja eristettäkin välissä."
No, olen nyt asiaa nyt kuitenkin tiedustellut. Mainitsin myös, ettei hankeen yleisuunnitelmassa ole sanaakaan tuosta akustiikkapuolesta, lähes kaikesta muusta on, mutta ei siitä. Siksi asiaa tiedustelinkin. Ei ole tietoa saatavissa siitä.
En minä heidän ammattitaitoaan epäile. Kyllä ne hienon tunnelin varmasti tuohon pykäävätkin, mutta saa kai sitä asioita tiedustella... Tämän murehtimisen ajattelin nyt jättää tuonnemmas. Menee pää muuten ihan pyörälle. Jos se nyt yhtään enempää voi enää edes mennä.. ;)
 

Jarkko-mies muuten myös tarkensi tätä rusnausäänten välittymisen  poikkeuksellisuutta sillä, että se perustuu siis siihen, ettei  ihmiset ole olleet aiemmin häneen yhteydessä rusnauksen äänten kuulumisesta.  "Ihmisiltä ei ole vain tullut kommentteja, joten oletan, ettei ääniä ole kuulunut, ihmiset nimittäin ottavat hanakasti yhteyttä."
Tästä syystä minä  kehottaisinkin teitä viestittämään (myös) allianssille näistä yöllisten äänien kantautumisesta asuntoihin, jos niitä kuuluu.. Miten ne muutenkaan ymmärtäisivät puuttua asioihin? Luulisi useiden yhteydenottojen tuottavan tulosta. Tai en tiedä, mutta  jokainen tsäänssi on mahdollisuus. ;)

Nii, ja kyllä tuo ympäristönsuojeluviraston väki sitten ainakin auttaa, jos muuten ei valituksilla ole mitään vaikutusta.


Huoletonta huomista kaikille!!
                                                  toivoopi, Anuliina


...noinkohan, huomenna tietysti huudan täällä taas suoraa huutoa ja revin tukkaa päästäni. Kihi, kihi. ;) 


11 kommenttia:

  1. Ei pitäisi olettaa! Kyllähän tässä ASUKASTIEDOTUS näköjään on lyönyt jotakin olennaista laimin. Moni tunnelin päällä asuva ei ole kuullut sanaa "rusnaus" eikä tiedä, että räjäytyksen jäljiltä tunnelin seinä KAAVITAAN irtolohkareista erityisellä ääntä tuottavalla KONEELLA (piikki tai rusnauspää kaivurin nokassa), KOSKA SELLAISTA EI OLE HEILLE NÄYTETTY.

    Nyt äkkiä VIDEOTA kehiin, näyttäkään millainen rouskuttaja siellä tunnelissa yöllä häärii "ääntä tuottamattomassa työssään"!

    Jos valituksia ei koskaan aiemmin ole tullut, niin eiköhän syy ole ollut yksinkertainen: unesta herätetyn VÄÄRÄT OLETUKSET häiriöäänen alkuperästä. Esim. jossain humalainen seurue päättää muuttaa huonekalujen järjestystä juuri yöllä, jossain tapellaan, porrashuoneessa on häirikkö, ulkona kolaroitiin peltejä ruttuun, tms. arkista ja tavallista. Ehkä on kovasti valiteltukin, mutta vääriin osoitteisiin. Vaikkapa POLIISIIN kotihälynä... Tai ISÄNNÖITSIJÄLLE öisestä metelistä. Tai yhdessä ihmetelty ja siunailtu NAAPURIEN kanssa... Kummitusäänistä.

    Kallion poraukset ja räjäytykset ovat kaikille tuttuja ja ymmärrettäviä meluilmiöitä. Mutta kuinkahan moni tiesi etukäteen mitään kallion seinämän mekaanisesta KAAPIMISESTA piikillä tai rusnaavalla rautakouralla?

    Jos ei tiennyt kalliotekniikan sanaa "rusnaus", niin ei tiennyt eikä osannut valittaa juuri rusnausmetelistä. JOS EI OLE SANAA EIKÄ KÄSITETTÄ, ei voi olla myöskään VALITUSTA eikä sille OSOITETTA. Ja sitten kun joku osaa valittaa "oikein", niin se on jotain "poikkeuksellista", jota ei ole ennen tapahtunut...

    Ei voi mitään, mutta naurattaa ihan hillittömästi. Jarkko-insinööri taitaa elää kontrafaktuaalisessa virtuaalimaailmassa: "Vaikka ei ole niin, että öinen rusnaus aiheuttaa ääntä, silti joku valittaa että kuulee ääntä!?"

    Joku vanhempi henkilö, esim. uskovainen mummo, voi saada rusnausäänestä mielikuvan, että "pahat henget ovat liikkeellä", ja vaikka halvaantua pelosta. Eikös Armonkalliolla ole paljon jehovia? No, he ensimmäisenä eivät kiiruhda valittamaan Allianssiin, vaan Jahvelle... Ties mitä kauhua rusnausääni on niissä piireissä herättänyt ja hurjia juttuja Vartiotorniin... Jossain jo levitoidaan ja puhutaan kielillä. Tai suojaudutaan "säteiltä"... Tai mennään psykoosiin.

    Hienot presentaatiot, komeat kalvot ja näyttävät videot eivät pelasta, jos TIEDOTUS joissain perustavanlaatuisissa "pikkuasioissa" ontuu puujaloilla. Tunneliprojektin "isoon kuvaan" eli koko ekosysteemiin kuuluvat myös ASUKKAAT, heidän tarpeittensa, huolenaiheittensa ja hyvinvointinsa huomioonottaminen. Avoimuutta lisää se, että asiat näytetään ja tehdään ymmärrettäviksi. Ennakko-oletukset ja ylimielisyys tiedottamisessa sulkee kanavia sen sijaan, että avaisi niitä. "Share Everything." (Google, 8 Pillars of Innovation)

    Asukkaat! Muistakaa pitää LOKIKIRJAA yöllisistä äänistä: Päivämäärä, kellonaika, ehkä se äänen kestokin. Tästä kaikesta tieto Allianssiin. HUKUTTAKAA Jarkko valituksiin, jotta hänen oletuksensa karisevat.

    Ääni on häiritsevä, jos ihminen itse kokee sen häiritseväksi, esim. ei voi nukkua tai herää kesken unen. Jossain Rakennuslain säädöksessä edellytetään ihmisen elinympäristöltä "viihtyvyyttä". Laittakaa sana "rusnaus" ja sana "viihtyvyys" rinnakkain. Koetteko ristiriitaa? No niin, sitähän minäkin! :D



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viipperä, kuten saatat muistaakin, niin nimenomaanp aivan perusasiat eli edes yksinkertaisin tiedottaminen eivät toimineet lainkaan (!) täällä Onkiniemessä. Tai ainakaan meillePaasikiventiellä 8:aan, vaikka meidän talomme on suoraan hukkaputkelle päällä. Tosiaan REILUT 2 KUUKAUTTA piti allianssin suuntaan vääntää, että viikkotiedote nyt tulee. Välillä ei tiedä, itkisikö vai nauraisi, viimeistään sillä kohtaa, kun herrat ja rouvat insinöörit heittäytyvät täysin tietämättömiksi ("mitä hiekankäsittelyä"??). Että ollaanko sitä oikeasti niin tyhmiä, vai tekeydytäänkö vaan..?

      Hah, sain hyvät naurut levitaatio- ym. kuvistasi ;-D

      Vanhempani olivat täällä käymässä, äitienpäivä kun oli, ja molemmat kauhistelivat ikkunoistani avautuvaa messevää monttua. Isäni kysyi, meneekö ne maan alle sitten (hänen oli selvästi vaikea sisäistää koko hommaa). No kyllä menevät, todellakin! Armonkallion suuntaan vilkaistessaan autonratissa, hän totesi "Kyllä olisi saanut olla rakentamatta." Äitini taas suorastaan järkyttyi Lielahteen ajaessamme aamupäivällä, että kaikki (! ) puut on kaadettu Santalahden puolelta. Nii-in: kun itse näin nyt kunnolla ne jäljellä olevat korkeat kannot, teki mieli huutaa ääneen. Miten paljon ihminen voi kaivata tiettyjä puita jossain, ja surra niitä niinkuin menettämäänsä ihmistä...

      Muuten, mitä häiritsevään ääneen tulee, niin olen Kalevassa asuessani aikoinaan läpikäynyt 50-luvun talon putkiremontin, joka on yhtä helvettiä. Että Anuliina, kun pohdit aiemmin tuolla jossain kohtaa, millaista mahtaa putkiremontti olla, niin mitäpä haluaisit tietää? :-P Viime kesänä saimme tässä nykyisessä kotitalossani "nauttia" julkisivuremontin hurmaavista pärinöistä. Ja nyt sitten pärisee porajumbo, jysäytellään niin että astiat helisee (jos YKSIKÄÄN hajoaa, Meriläinen on päätään lyhyempi >:-( ) ja sitä rataa. Home sweet home...

      Poista
    2. Jaaha, jollain on näköjään lukihäriö...

      Poista
    3. Kyllä, karua, niin karua on tunnelin molemmissa päissä. Surullista. :(
      Ääh, on kovin vaikea löytää mitään positiivista tästä tunnelista. Yhtään mitään. Ikinä. Tsdemppiä meille, huomenna lähtee muille tahoille yhteydenotto taas tältä tytöltä. :/

      Poista
  2. Minulla on olemassa melko tarkka loki. Oikeastaan yhdistelmälokikirja: tämä blogi+sähköpostit ja fb-päivitykset. ;)
    Joo, en minäkään silloin ihan aluksi ymmärtänyt mistä nuo äänet olivat peräisin. Kaikki lähti jo silloin kun työtunnelia alettiin räjäyttää. Öisin kuulosti siltä kuin joku olisi vierittänyt keilapalloa yläkerrassa tai siirrellyt juurikin huonekaluja tai rullannut j o l l a i n pitkin lattioita. (Äkkiseltään voisi syyttää naapureita, mutta päättelin äänien kuitenkin kantautuvan työmaalta.)
    Vasta kun ne kopsahdukset kuuluivat (ja tuntuivat) tuon sänkyni alta, kun joka "kauhan" kopsahdus kallioon oli kuin olisin vieressä seisonut, silloin sen sitten kuuli (suorastaan tunsi), että ne tosiaan koputtelevat kallion seinämiä. Ja allianssin porukka ymmärsi myös. Kuvaukset ja kellonajat täsmäsivät täysin.
    Mutta siis raporttia kaikki allianssin suuntaan vaan, jos jotain hämminkiä ilmenee.

    VastaaPoista
  3. Oli taas tullut paljon uusia videoita työmailta! Tätä kanavaa kannattaa seurata:

    www.youtube.com/user/TampereRantatunneli

    Mielestäni Jarkko ei vastannut kysymykseesi tunnelin äänieristyksestä, vaan tahallaan käsitti sen väärin. Äänieristys on ihan eri asia kuin ne eristykset, joilla estetään kosteuden tunkeutuminen tunneliin (vesieristys) tai lohkareiden irtoaminen katosta tai seinästä kun räjäytellään tai liikenne aiheuttaa tärinöitä (betonieristys). AUTOILIJOIDEN etua Lemminkäinen rakentaa eikä asukkaiden, selvähän se. Ei pisaroita eikä kiviä autojen päälle! :)

    ASUKKAIDEN äänimaisemasta huolehtiminen nähdäkseni on A-INSINÖÖRIEN asia aivan olennaisesti, ja siinä mielessä heillä pitää olla jokin AKUSTINEN suunnitelma ja näkemys koko tästä monimutkaisesta kompleksista nimeltä Rantaväylän Tunneli. Missä vaiheessa tämä suunnitelma on? Onko sitä edes aloitettu? Onko aiottukaan aloittaa? Ketkä tekevät? Nimiä esiin! Tiedottaja Tyynismaa vastatkoon seuraavassa asukastilaisuudessa!

    Ei kai tunnelin päällä olevia taloja ole aiottu jättää vaille mitään suojaa tunnelista tulevaa liikennemelua vastaan?

    No, ehkä siellä sittenkin on piirustuksissa erikoisia heijastavia tai ääntä imeviä levyjä/rakenteita? Se äänihän tulee värähtelyinä VÄLIAINEITA pitkin, joten sen tie on katkaistava, ennen kuin se tulee talon perustuksiin ja runkoäänenä sisään. Enimmät äänihaitat nykyään tulevat MAATA PITKIN, eivät ilman kautta vaikka niin luulisi.

    Tämä on nyt A-Insinöörien vastuulla. Siis se, ettei välinpitämättömyyden tai säästämisen takia tehdä ISOA MOKAA, jonka korjaaminen tyhjentäisi kerralla kaupungin vahinkorahaston! Ihmisten asuntojen arvo - sehän olisi äkkiä jotakuinkin zero... (Puutalo sentään onneksi kestää tärinöitä paremmin kuin elementtitalo! Siinä mielessä Anuliisa olet onnekas!)

    Ehkä voisit salavihkaa kysellä, mitä ne siellä Ympäristövirastossa tietävät asian laidasta. Luulisi sen heitäkin kiinnostavan, jos asumisen arvo Armonkalliolla äkkiä romahtaisikin olemattomiin siksi, että tunnelimelua ei osattu ajoissa eliminoida.

    VastaaPoista
  4. Joo, ei se J-mies kysymykseeni vastannutkaan ollenkaan, mitä noihin suunnitelmiin tulee. Meinasi tulla sellainen olo, että minua melkein tytöteltiin siinä, mutta onneksi tilanne ei lähtenyt sille tielle. Jos ei suoraan allianssilta, niin kyllä ne tiedot saa muitakin väyliä pitkin. Varmasti. Käännytään sitten taas muiden virkamiesten puoleen.

    En nyt vain ihan juuri jaksaa alkaa siitä väntää, tässä kun on näköjään vähän muuta päivänpolttavaa tapahtumaa justiinsa käynnissä. "Tätä perää" äsken kai pommitettiin ihan huolella; Kuusi lasipulloa/-purnukkaa tuli alas hyllyiltä ja ikkunalaudoilta. (Yksikään ei kyllä mennyt rikki.) Hyllyt on kyllä himpun verran kaltevat, mutta silti. Seinän välissä ei enää myöskään ropissut pikkuisen laastia, vaan mätkähti jotain hieman suurempaakin alas. Kaakeliuunin edusta on myös täynnä valkeaa laastimuhjua.. Ääääh.

    Mutta tuo "iso-moka-vahinkorahasto-asunnon arvo nollassa" on kyllä ihan Worst-case scenario.
    En nyt ala itseäni lietsoa mihinkään paniikkiin asian tiimoilta. En yksinkertaisesti jaksa.

    VastaaPoista
  5. Voi kauhistus! Tämähän on kuin elävää kuvitusta Bulgakovin romaanista "Saatana saapuu Moskovaan". Kuin Behemot ja Azazel riehuisivat kodissasi, nuo pirulliset demonit kohtauksessa "nehoroshaja kvartira" eli "levoton huoneusto"... Lukemisen arvoinen kirja! Jos vain jaksat... :)

    VastaaPoista
  6. Hyviä kirjoituksia jengillä. Sivusta seurannut näitä päivityksiä ja allekirjoitan valtaosan. Tässä soukanlahdenkadulla on kylpyhuoneesta kaakelit haljenneet räjäytyksistä johtuen, mutta eivät kuulemma korvaa. Katselmukset oli ennen räjäyttelyä ja "ehjät paperit" tuli. Tarvitsee varmaan alkaa vääntään byrokraattien kanssa.

    Ja rusnausäänet myös kuuluu tänne yöllä, ja Jarkolle on vihasta puhelua/spostia lähtenyt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hurjaa! Niinhän näistä räjäytyksistä varoiteltiin, tai oikeastaan noista korvauksista, ettei mikään mene läpi, aina on syy jossain muussa.
      Kannattaa kuitenkin varmaan vääntää byrokrattien kanssa, tiedä vaikka onnistaisi.


      Poista