En tiedä miksi tämä tuli mieleeni. Mietin juuri tuossa sitä, milloin viitsisi pestä nuo ikkunat, kohta kun niistä ei enää näy läpi. Mutta ne varmaan pitäisi pestä heti uudestaan. Ehkä.
Äääh, tuo tunnelivierailu aiheuttaa nyt vähän epäilyksiä arviointikyvystäni tällä puolen tietokoneen näyttöä.
Sattui niin, että heräsin viime yönä(kin) rusnausääniin, mutta olin liian väsynyt edes katsoakseni kelloa, silmiäni kirveli jo valmiiksi ja tahdoin vain nukkua, niin siinäpä kävi sitten niin, että nukahdin uudelleen. Ensimmäisen kerran ikinä! (Näiden äänten olemassaolon aikana.) Iloitsin siitä. Miksen olisi iloinnut?! No, tästä nyt on useita näkemyksiä.
Joko olin vain niin finaalissa edellisten öiden valvomisten jäljiltä, ettei kolemas enää olisi millään ollut mahdollista (tämä on oma tulkintani) -tai sitten "äänet ovat saaneet vain myönteisen informaatiosisällön tunnelikäynnin jälkeen ja siksi häiritsevät vähemmän", niin kuin veljeni asian ilmaisi. Ihan sama. Mutta joka tapauksessa nukuin. Herätyskellon soittoon asti. Parhautta!
Iloitsemiseni asiasta on myös tulkittu niin, että tässä on käynyt niin, että "se asiallisesti käyttäytynyt tunnelihemmo on tosiaan saanut sut pauloihinsa."
Jaa, että mitenkä että?! Melko hätäinen tulkinta. On totta, että tietenkin minä tartun jokaiseen oljenkorteen, jonka mukaan luvassa on helpotusta tässä helvetillisessä yöllisten rusnausäänten viidakossa. Mitään muuta en tällä hetkellä toivo kuin että tämä olisi jo ohi. Ihmisluonto, korjaan: MINUN luontoni, on sellainen. Mutta että ihan pauloihin. Hmmm.. Sepä se vasta olisikin ylllätysmomentti! Kertakaikkiaan. ;)
Minä nyt joka tapauksessa en mitään muuta toivo niin paljon kuin että menisivät tästä huudeilta pois niin rivakasti kuin pääsevät. Kaivautuisivat niin syvälle, ettei yksikään ääni enää välittyisi tänne ylös, ei yhteenkään kiinteistöön tällä mäellä. Toivon siis tavallaan huonolaatuista kalliota! Hassua, mutta elämä on valintoja. Valitsen huonolaatuisen kallion. Epäröimättä sekuntiakaan.
En halua vaikeuttaa tunnelitöiden etenemistä, mutten todellakaan halua kenenkään joutuvan yöllisten rusnausten kouriin. Tämä on ristiriitaista. Joko tai, molempia ei voi saada...
En haluaisi taistella päivästä toiseen. Olen iloinen, jos voin tarjota ihmisille vertaistukea. Saan sitä samalla itsekin. Haluan asua ihan rauhassa omassa kodissani ja haluaisin, että kaikki muutkin voivat niin tehdä.
Onko se nyt ihan liikaa pyydetty?! TÄH?!
- A.
Ps. Töissä vietettiin tänään kevätjuhlat. Ne meni huipusti! Ihkut lapset! ♥ Melkein jännitti etukäteen, että olenko saanut nukuttua edellisenä yönä, ja olinhan minä!
EDIT aamulla: Heräsin puoli viiden aikoihin taas rusnausääniin, mutta sain nukahdettua uudelleen, perustuksia pitkin ei välity tuntumaa enää ja kopse tuntuu olevan hieman vaimeampi. Olen toiveikas. Josko ne kumminkin joskus vielä lakkaavat kokonaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti