Muumein sanottuna

Katselin kuvia koneeltani. Koska olen vähän tällainen, sieltä löytyi tietysti lukuisia muumikuvia. (Ja tunnelikuvia.) Nythän on niin, että lähdettä en ollut niihin merkannut enkä siksi kykene myöskään näihin kuviin merkkaamaan. Pahoitteluni siitä. Mutta itse en siis ole yhtäkään näistä taiteillut, vaan ne ovat kaiketi kaikki alunperin Tove Janssonin kynästä. Näistä kuvista kuitenkin urkeni ajatus...

Tunnelitarina muumein sanottuna... Oli synkkä ja myskyinen yö... Eiku.
 
"Olipa kerran mörkö, joka eleli ja oleili yksin pimeässä ...ja siellä se KASVOI kasvamistaan.

 Samaan aikaan joukko lainoppineita äänesti Mörön vapaaksi päästämisestä. Ne äänestivät äänestämistään.

Kunnes lopulta päättivät päästää Mörön valloilleen. Mörkö lähti vyörymään kohti Muumilaaksoa. Minne tahansa se kulki, jäätyi maa sen ympärillä ja ilma viileni. Muumilaakson asukkaat olivat kauhuissaan.

"On tämäkin yhteiskunta, jossa möröt saavat syödä kenet vain haluavat!" 

Eikä suotta, mikään ei ollut enää ennallaan Mörön saavuttua. Eikä kukaan tiennyt miten tässä vielä kävisi.
Muumilaakson asukkaat puolustivat pikkukotejaan Möröltä minkä taisivat... Mörkö pysyikin pienen matkan päässä, vaikka välillä tiesi sen olevat lähellä, sillä lattian raoista huokui kylmyys ja viima...

 Asukkaat elivät peloissaan, vaikka koittivatkin pysyä urheina tuntemattoman synkkyyden edessä..

"-Mikä katastrofi on? kysyi Nipsu. -Voi, se on kaikkea mahdollista kauheaa, sanoi Niisku. -Heinäsirkkaparvia, maanjäristyksiä, hyökyaaltoja, pyörremyrskyjä ja sen semmoista. -Touhua toisin sanoen, hemuli sanoi. -Koskaan ei saa olla rauhassa." 

Osa Muumilaakson asukkaista oli suruissaan, osa vain yksinkertaisesti huusi apua.

 Jotkut eivät muuta keksineet kuin pakata kimpsunsa ja kampsunsa -ja lähtivät pois.

 "On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi."

Toiset nukkuivat yönsä kovin huonosti,  jos silmiään edes juuri ummistivatkaan, ja tekivät aamulla parhaansa antaakseen itsestään edes normaalia jotenkuten muistuttavan kuvan Muumilaakson kanssa-asukkaille.

Toisinaan jonkun Puistonvartijan nähtiin hätistelevän Hattivatteja pois tienoolta, muumilaaksolaisten kirmaillessa hätäpäissään ympäriinsä, vältellen sähköiskuja ja muita Mörön saapumisesta koituneita ilmiöitä...

Muumilaakson asukkaat seurasivat Mörön, ja otaksuttavasti sen mukanaan tuoman väen, touhuja ja edesottamuksia varovaisella mielenkiinnolla. Rohkeimmat heistä uskaltautuivat jopa Mörköpiirin järjestämiin tiedotustapahtumiin.

"Vain aniharvat tietävät, miten minkäkin pitää olla, ja vain muutamat selviävät kaikesta omin neuvoin." 
 
Osalle Muumilaakson asukkaista järjestyi jopa tilaisuus katsoa Mörköä suoraan silmiin. Mörköhän vain halusi, ettei se tulisi väärinymmärretyksi, toisin sanoen se halusi, että sitä ymmärrettäisi paremmin.

Aika kului ja Muumilaakson asukkaat tottuivat Mörön läheisyyteen. Toki he aika ajoin siemailivat huolestuneina kahviaan ja päivittelivät muiden muumilaaksolaisten kanssa nykyistä asiaintilaa ja -tolaa...

Mutta pikkuhiljaa arki ja sen pikkuaskareet palasivat jälleen vanhoihin uomiinsa, joskin oli paljon mahdollista, että tämä Mörön yhtäkkinen ja pelottava ilmestyminen oli lähentänyt Muumilaakson väkeä. Ainakin he viettivät entistä suuremmalla innolla ja ilolla yhteisiä iltamia ja nautiskelivat elämästä. Varsinkin sen jälkeen, kun Mörkö lakkasi hönkimästä kylmyyttä ympäriinsä aivan muumilaaksolaisten kotien kulmalla. 

Ajoittain Muumilaaksossa toki vielä räiskyi ja rätisi, mutta rauha(ntapainen) oli laskeutumassa tienoolle...

"Toisinaan tavattomat asiat ovat hauskoja. Kaameat jutut tai kastuminen tai että selviää yksin ja sen sellaiset. Mutta ne eivät ole viihtyisiä ajan pitkään." 

Tai niin he ainakin ajattelivat. Ja luullakseni he vieläpä elivät onnellisena elämänsä loppuun asti.

"Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu."   

Sen pituinen se."

                                           -Anuliina (ja vähän kans Tove)