maanantai 20. lokakuuta 2014

Tämän viikon (ja vähän ensi viikonkin) juttusia

Liikenneviraston  sivulta löytyykin heti jo tänään  Asukastiedote 20.10.2014.  Sain muuten myös sähköpostiini Tyynismaalta kyseisen tiedotteen. Hiukan meinasi heti jännittää, että nytkö nuo tunnelit sitten puhakaistaan, kun sielläkin asiasta ilmoitettiin, mutta ei sentään vielä...

Naistenlahdessa siis luvassa:
  • Rantaväylällä Naistenlahden voimalaitoksen kohdalla kevyt liikenne on siirretty katetulle varasillalle. Autoliikenne siirretään alkuviikon aikana kokonaan pohjoiselle sillalle. Eteläisen sillan purkaminen alkaa keskiviikkona. [Tänään siellä on myllätty asfalttia kasaan. Näin tuosta pihalta juuri äsken asfalttilaattakasoja. Nappasin myös nopeasti (ehkä maailman huonoimman) kuvan, mutta menkööt nyt, en ehtinyt tallustella lähemmäs kuvailemaan.]
Naistenlahden pohjoisen ylikulkusillan asfalttia ihan myllättynä 20.10.14.

  • Rauhaniementien uuden sillan porapaalutus ja em. liikenteen siirto on vaiheistettu siten, että niistä on mahdollisimman vähän haittaa toisilleen ja siksi paalutus jatkuu vielä tämän viikon.
  • Välimaankadun ja Rauhaniementien liittymä on avattu liikenteelle. [Kuten jo eilen meille vinkattiinkin.]
  • Soukanlahdenkadun päällystystyö alkaa ensi viikolla. [Hurraa!! Taitavat siis sittenkin ehtiä ennen lumen tuloa.]

-Näsinkalliolla pohjoinen tunneli on alittanut Tammerkosken ja lännen suunnassa on alitettu Hämeenpuisto. 
 Näsinkallion eritasoliittymänramppivarauksia louhitaan lisäksi Finlaysonin palatsin alla. 
-Näsinkalliolla tunnelista syötetään vettä kallioon, on syötetty jo reilun viikon. 
Toimenpiteellä estetään pohjaveden pinnan aleneminen normaalin kausivaihtelun rajojen alapuolelle. Pohjaveden pumppauksen lopettamisesta ilmoitetaan erikseen.

-Santalahdessa alkaa ensi viikolla louheen murskaus vesitäytön päällä.
-Tunnelista tuleva työmaatie on siirretty uuden pumppaamon ja Simppoonkadun autokatoksen väliin.
-Liikennetunnelin edustalla alkaa betonikaukalon kohdan maankaivu.
-Rantaväylän kiertotietä rakennetaan valtatien ja työmaatukikohdan välissä ja alikululta tulevaa kevyenliikenteenväylää siirretään Rantaväylän pohjoispuolella hieman itään.

Minun ei pitänyt ehtiä kirjoitella yhtään mitään ennen kuin ihan illalla, joten en nyt pärise täällä tämän enempää, kohta täytyy jo kiiruhtaa.
Illan ohjelmassa Vadelmavenepakolainen. Kirja oli ainakin hurjan hyvä (ja Miika N. luonnollisestikin kovin ihana), toivottavasti elokuvakin on. ;)

Adjö!             
                   -A.

EDIT illalla: Joo, ei vedä elokuva vertoja kirjalle. Mutta olihan se ihan viihdyttävä elokuvanakin kuitenkin. Melkoisesti poikkeaa kirjasta joka tapauksessa. 

Käveleskelin kotiin vielä pimeän työmaan kautta. Siellä kumisi ja kolisi. Naistenlahden tunnelityömaa by night...
Naistenlahden tunnelityömaa 20.10.2014  -Ihan pimeetä! ;)
 Kävelinkin Soukanlahdenkatua pidemmälle, lähinnä nähdäkseni missä vaiheessa siellä ollaan kivetyksessä. Ihan hyvässä vaiheessa ollaan sielläkin. Kuva tosin hiukan tärähti, tai sitten vain kuvaaja. ;)


Soukanlahdenkatu näyttää jo ihan hyvältä toisestakin päästä 20.10.14
Sitten vaan asfalttia oottelemaan..

2 kommenttia:

  1. Hei, kiitos tästä blogistasi. Löysin sen jossain vaiheessa, kun yritin epätoivoisesti saada jotain tolkkua siitä, mitä vanhalla kotikulmallani tapahtuu. Asuin aikaisemmin sinua vastapäätä olevassa talossa ja sydän vuotaa verta, kun näen mitä siellä on tapahtunut. Asun edelleen lähistöllä, mutta vaikutusalueen ulkopuolella. Hmmh. Kummasti se asunto tärisee täälläkin iltaisin klo 21 - 22. Tosin ei se ole häiriöksi asti ollut, mutta muistuttaa kuitenkin. Ja ainahan sitä näkee, kun ohi kulkee. Varsinaisesti olin siis sanomassa, että sivustosi on hieno ja kiva, kun jaksat päivittää ja ottaa kuvia, ne ovat hienoja ja valaisevia. Havaitsen katkeruuteni hiukan laantuneen, koska tapahtuneelle ei voi enää mitään. Toivotaan, että kauneus palaa takaisin ja ne puunrimpulat saavat teholannoitusta kasvaakseen isoiksi vihreiksi puiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Hihhi. Olipas kiva kuulla. :) Ilo on minun puolellani. Tai ilo ja ilo... ;) Aluksihan tämä oli silkka terapiablogi, nykyään päivittelen lähinnä tunnelielämäkuulumisia, tämä on vähän niinku mun tunnelipäiväkirjani. :D

      Asuin muuten minäkin aiemmin tuossa vastapäisessä talossa (Kaarikadulla), siis ennen kuin ostin kodin tästä ihanasta talovanhuksesta itselleni. Olen asunut täällä mäellä jo kohta 15 vuotta. Ääk!

      Siksi minuakin ensin ehkä kirpaisi myös niin kovasti, kun aikoivat (ja alkoivatkin) myllätä näitä niin kovin rakkahia kotikulmia... Nyt tuntuu (minustakin), että alun raivoisa olotila, katkeruuskin, on tosiaan laantunut.

      Paras niin, että laantuukin, kun tuohon tuo tunneli nyt tulee joka tapauksessa. Turha se on mieltään myrkyttää, nyt vaan koitetaan tehdä tästä tunnelielämästä niin "hyvää ja kaunista" kuin voidaan... Tai no, kestänee aikansa, ennen kuin täällä voi kuvitella kovin kaunista olevan.

      Toivon (ja uskonkin -ainakin jonkun verran), että tänne tulee vielä nätit kotikulmat.

      Tsemppiä meille kaikille, kyllä tästä vielä hyvä tulee! Tuleehan.... Täytyy tulla!

      Poista